Ei huimaa laatu...

Käväisin tuossa Helsingissä. Tapojeni mukaisesti kävin myös eräässä keskustassa sijaitsevassa liikkeessä "haistelemassa alan tuulia". Olisi ehkä pitänyt jättää menemättä.

Huonosti hoidettua ja pölyistä . Sen näköistä, että työntekijät todella ovat vaan töissä siellä. No, senkin olisi voinut vielä jotenkin ymmärtää - mutta ei sitä, ettei kaveri reagoinut millään lailla tulooni. Eihän tässä nyt niin isoa staraa olla, että punasta mattoa olisi tarvittu, mutta kyllä sitä mielestäni voisi edes päivää sanoa.

Oli vissiin siellä netissä niin paljon kaikkea jännää katseltavaa. Sitten kun kaveri 15 min. tuli kyselemään, että "mitäs sulle" - oli täysin selvää, että kiire takaisin oli kova. Olisi edes teeskennellyt, että olisi edes jollain tavalla kiinnostunut minusta tai edes rahoistani. Nämä rahat tulen suurella varmuudella kiikuttamaan jatkossa ihan muihin paikkoihin - vaikka Thomanille!

Tähän asti olen ollut uskollinen suomalaisille yrityksille mutta on kai pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja todeta, että maailma on muuttunut. Tai ainakin muu maailma lukuunottamatta suomalaista yritystä, jossa rehellinen yrittäminen ja asiakkaiden huomioonottaminen loistaa poissaolollaan.

Onkohan tuollaiseen ylimielisyyteen varaa pitemmässä juoksussa - epäilen vahvasti.
1185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tiedä sitten miksi noin on päässy tapahtumaan ettet ole saanu heti huomiota ja jouduit odottamaan myyjän kiinnostusta.

Mulle järjestään on myyjät heti tullu kyselemään mitä olen hakemassa ja voivatko auttaa.
Eli omalla kohdallani on palvelu pelannu joka suhteessa aina. Liikkeitä missä olen asioinut ovat MusaFazer (molemmat liikkeet), Levytukku, näissä on aina ollut omalla kohdallani hyvä palvelu ja tuotteetkin kohdillaan.

VIimeisimmän kepukan ostin DLX:stä ja ihan kohdillaan siellä oli myyjien palvelu vaikkakin ekaa kertaa siellä tein kaupat.

On tullut myös käytettyä Musamaailman liikettä ja Soundataakin eikä niissäkään valittamista ole ollut.
Pari spedua on tullut myös hankittua Soundstoresta ja CustomShopista, ihan jees sielläkin.

Pääasialliset liikkeet joita käytän on kyllä Levytukku ja MusaFasun liikkeet (hovihankkijat nämä mulla) mutta kamapuolikin välistä ratkaisee, jollain on toista ja toisella taas erillaista ja siksi vähän useampaa on tullut käytettyä.

PS. Välistä kyllä myyjät ovat sen koneensa ääressä tiukasti mutta mitä ite olen huomiota tästä tehnyt niin kattelevat niitä varastosaldoja, erillaisia myytäviä tuotteita, tutkailevat asiakkaalta tulevia sähköposteja ja tiedusteluja ym. joten kyllä sillä päätteelläkin joutuu oikeasti töitä tekemään, tiedän tämän monestakin syystä koska mm. minun pyyntöjeni takia on myyjät joutuneet tarkistamaan saatavuuksia, hintoja ym. ja parit myyjät tunnen aika hyvinkin ja näistäkin palveluun liittyvistä asioista on tullut keskusteltua ja myös heitetty asiakasnäkökulmasta ideoita myyjille joista osa on toteutunutkin liikkeissä ja osa ei.

Onnea kuitenkin sulle musavehkeiden hankinnassa ja älä osta Thomannilta jos ostat vaan UK:sta koska säästät näin jo satoja euroja (jos vain tuotteen saat UK:sta tilattua).

PS: Älä lannistu vaikka joskus saattaa sinun mielestäsi palvelu olla "huonoa", ihmisiä ne myyjätkin ovat ja välistä olisi myös asiakkaidenkin asenteissa ja käyttäytymisessä parannettavaa, ihmiset kun ovat mitä ovat ;-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kitara soi kirjoitti:

Käväisin tuossa Helsingissä. Tapojeni mukaisesti kävin myös eräässä keskustassa sijaitsevassa liikkeessä "haistelemassa alan tuulia". Olisi ehkä pitänyt jättää menemättä.

Huonosti hoidettua ja pölyistä . Sen näköistä, että työntekijät todella ovat vaan töissä siellä. No, senkin olisi voinut vielä jotenkin ymmärtää - mutta ei sitä, ettei kaveri reagoinut millään lailla tulooni. Eihän tässä nyt niin isoa staraa olla, että punasta mattoa olisi tarvittu, mutta kyllä sitä mielestäni voisi edes päivää sanoa.

Oli vissiin siellä netissä niin paljon kaikkea jännää katseltavaa. Sitten kun kaveri 15 min. tuli kyselemään, että "mitäs sulle" - oli täysin selvää, että kiire takaisin oli kova. Olisi edes teeskennellyt, että olisi edes jollain tavalla kiinnostunut minusta tai edes rahoistani. Nämä rahat tulen suurella varmuudella kiikuttamaan jatkossa ihan muihin paikkoihin - vaikka Thomanille!

Tähän asti olen ollut uskollinen suomalaisille yrityksille mutta on kai pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja todeta, että maailma on muuttunut. Tai ainakin muu maailma lukuunottamatta suomalaista yritystä, jossa rehellinen yrittäminen ja asiakkaiden huomioonottaminen loistaa poissaolollaan.

Onkohan tuollaiseen ylimielisyyteen varaa pitemmässä juoksussa - epäilen vahvasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu