Lavaveteraani Matti Ruohonen on Teppo-veljensä kanssa keikkaillessaan huomannut naisfanien päällekäyvän tyylin. (RONI LEHTI)- Fyysiseen kanssakäymiseen hakeutumista tapahtuu. Kun keski-ikäisillä naisihmisillä humalatila ylittää tietyn pisteen, niin käsitys siitä, mikä on fyysisessä mielessä sopivaa ja mikä ei, hämärtyy pikkaisen, kertoo Anssi Kela.
Tavallinen halailu ei tähteä haittaa, mutta kopeloiminen ja suukottelu ahdistavat. Yleensä tilanteista selviää puheella, mutta joskus innokas fani täytyy työntää kauemmaksi.
Pitkän linjan lavatähdet Matti ja Teppo allekirjoittavat, että naisten häiritsevä käyttäytyminen on lisääntynyt. Erityisen päällekäyviä ovat 50-60-vuotiaat naiset.
- Monet tuntuvat luulevan, että samalla lipun hinnalla voi puristella vaikka mistä, Matti Ruohonen kertoo.
Myös tangokuningas Amadeus Lundberg on jo saanut tuntea tahdittomasti käyttäytyvän naisfanin nahoissaan.
- Joskus humalassa olevat naiset saattavat tulla laulun aikana pyytämään nimikirjoituksia ja repimään mikkiä kädestä. Se on välillä vähän inhottavaa mutta kuuluu tähän juttuun, Lundberg muotoilee.
Keski-ikäiset naiset juovuksissa ovat kiimaisia
1
353
Vastaukset
Mä kyllä jotenkin ihmettelen sitä ,että miten persjalkanen laulaja sellanen oikein on jonka vehkeisiin joku muija onnistuu tarraamaan kiinni kun se lavalla laulaa. Se esiintymislavahan on jo sen verran korkeemmalla ,että ei luulis kenenkään ulottuvan kourimaan laulajaa ainakaan siitä lavan edestä ( paitsi jo sillä laulajalla on niin pitkä SE ;) ). Eri asia on sitten jos on niin röyhkee ,että tuppaa sinne lavalle tai alkaa silloin kähmimään kun artisti jakaa tauolla nimmareita.
(Mun mielestä sellanenkin on kans aika hävytöntä kun joskus T.Kansan keikalla oon nähnyt kun joku muija on oikein avokaulaisessa puserossa ja pyytää sitten siihen tissin päälle kirjoittamaan nimmarin.)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5231664- 641186
- 62891
- 63885
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18857- 81807
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101776- 30717
- 63705
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49701