Katainen on korostanut, että köyhien asema paranee lähimmäisen rakkaudella. Vanhasen maanviljelijät puolestaan eivät ole toimeentulotukiasiakkaita eikä asia kiinnosta puoluetta.
On totta, että asumistuen perustaksi hyväksytään ehkä vain noin puolet Helsingin ja muiden suurten kaupunkien kalliista vuokrista. Toimeentulotukiasiakkaiden kohdalla erotus pitäisi lain mukaan saada toimeentulotukena. Helsingin kaupunki ja muut suuret kaupungit ovat kuitenkin myös itse asettaneet sellaiset rajat enimmäisvuokrille, että käytännössä niin halpoja asuntoja on vaikea kaupungeista löytää. Se tarkoittaa sitä, että ihmiset joutuvat toimeentulotuen perusossalla eli lähinnä ruokarahoillaan maksamaan osan vuokrastaan välttyäkseen häädöltä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
missä on edullisempaa asua. Monella työssäkäyvälläkään ei ole varaa asua Helsingissä niin miksi perustoimeentulevilla???
Eläkeläiset vain maaseudun muuttotappiokuntiin pakolla, niin saadaan tilaa tänne... Tehdäänkö territoorioita myös maahanmuuttajille Lappiin ja Kainuuseen? Opiskelijoille myös omat asukasvarastot syrjäseudulle? Työttömät myös maalle, niin ei ole pelkoa työllistymisestä :D
PAKOTTAA MUUTTAMAAN KOTISEUDULTAAN!!!