Ei ole helppoa!

joopajoo -.-

itse miten asia on. Usein käy niin että suhde kaatuu, kun ei osata puhua toisilleen ja joskus ihan turhaan.

Välillä tuntuu siltä että osalle ihmisistä pitäisi järjestää kommunikointikursseja ennen kuin saa "luvan" aloittaa parisuhteen. Tälleen olis paljon vähemmän karikoita ja ennen kaikkea turhia sellaisia.

Minunkin avioliittoni kaatui vuosia sitten siihen että meni huonosti, mutta mä vaikenin ja niin teki hänkin. Jälkikäteen (olemme edelleen 4 vuoden jälkeen silloin tällöin yhteydessä) olemme molemmat miettineet että ei meidän jutussa asiat loppujen lopuksi olleet sellaisia, mitä ei olisi voinut ratkaista. Me vaan etäännyttiin ja olihan siinä sivussa pari vispilän kauppaakin toisaalle, kun ajat olivat tylsimmilllään. Enää ei kumpikaan halua palata yhteen, ja hän on uusissa naimisissa ja minä seurustelusuhteessa. Silti silloin tällöin palaan tänne, eli edelleen toisinaan edelleen kaipaan ajatusta meistä, mutta haikailun tasolle jää ja hyvä niin.

Kannattaa miettiä onko teidän juttunne sellainen, joka voisi keskustelemalla "aueta". Liikaa juttuja päättyy ihan turhaan. Ootteko puhunut asioista? Siis oikeasti puhuneet ja etsineet ratkaisua? Eikä se ruoho aidan toisella puolella aina sen vihreämpää ole, kunhan alkuhuuma haihtuu. Sinä itse tiedät miten asian laita on, jos on parempi ilman toista, niin älä enää vingu, mutta jos epäilet asiaa ja haluat palata hänen kanssaan, niin toimi ennen ku on liian myöhäistä.

Toivottavasti tästä oli edes jotain hyötyä.

Sanoit että sinä olit "jättäjä". Eli todennäköisesti sinä päätit että ongelmanne ovat ylitse pääsemättömiä. Nyt kuitenkin täällä mietit että onko asia niin. Tilannetta tarkemmin tuntematta voisin arvailla että ne eivät sitä ole, koska muutoin et moista nyt pohtisi.

Kuten sanot niin olette erilaisia. Niin on kaikki ihmiset. Hyvinkin erilaisten ihmisten suhteet voivat toimia. Mitä elämää olen elänyt, niin nostaisin tosta kirjoituksesta esiin 1 yleisimmän ongelman. PUHUMATTOMUUS. Mikäli jokin asia mättää, niin siitä pitää puhua ajoissa ja SELKEÄSTI, niin että molemmat tajuavat ongelman ja korjaavat sen.

Jos asiat jäävät hautumaan nuppiin, niin siitä seuraa vaan ylitse pääsemättömältä tuntuvia patoutumia. Tosin nämä patoutumat harvoin oikeasti ovat ylitsepääsemättömiä, ne vaan saattavat jossain vaiheessa psyykkisesti tuntua siltä. Niistä selvitään yhdessä, ei siten että jatkuvasti miettii päänsä sisällä että jossain asioissa tai toiminnassa on vikaa.

Mikäli rakastatte toisianne, niin älkää olko niin tyhmiä että heitätte kaiken vaan suoraan romukoppaan. Mikäli ette rakasta, niin antakaapa olla. Kannattaa kuitenkin muistaa ottaa opiksi ja seuraavassa suhteessa käsitellä asioita eri tavoin, sillä muuten samat ongelmat on taas edessä seuraavan henkilön kanssa.

En tilannetta tiedä, mutta henkilö joka on "jättäjä", kuten sinä asian kerrot vatvoo sitä että onko tehnyt oikean ratkaisun, niin se vaikuttaa siltä että asioita ei ole käsitelty loppuun.

Joskus asioiden käsittely on todella vaikeata, mutta usein se on mahdollista. Jos ei esimerkiksi pään sisäisten ongelmien korjaaminen olisi mahdollista, niin maailmassa ei olisi yhtään psykiatriaa ja psykologiaa ammatikseen harjoittavaa henkilöä.

Mikäli olet sitä mieltä että olet jättäessäsi tehnyt oikean päätöksen, etkä rakasta häntä enää, niin muista seuraavassa suhteessa toimia toisin. Muutoin olet kohta samassa tilanteessa. Parisuhde vaatii kommunikointia ja hoitoa. Suomessa avioliitto kestää keskimäärin 7 vuotta ja lähes puolet pareista päätyy lopulta eroon. 50% näistä suhteista voitaisiin varmaan pelastaa, jos ihmiset vaan osaisivat kommunikoida paremmin.

tsemppiä sulle ja myös ex-kumppanillesi. Nämä on vaikeita, mutta ei mahdottomia asioita.

puhumasta päästyämme. Lopputulos oli se, että mies sanoo rakastavansa, mutta haluaa jonkun paremman. Jonkun joka tekee hänet onneliseksi. Jonkun joka rakastaa vähemmän kuin minä.

Kun en ihan ymmärtänyt näitä selityksiä...kuvitellessani naivisti, että rakkaus on kaikki kaikessa. Tärkeintä koko suhteessa, sain vastaukseksi seuraavaa:

Olemme eri planeetalta. Emme ymmärrä toisiamme. Rakkaus ei riitä. Ja sulla pitäisi olla pidemmät hiukset ja olet liian laiha. Ja sun pitäisi lähteä mun kanssa uimaan ja lumilautailemaan. ( aina olen ollut valmis uimaan) Ja mä haluan semmosen ihmisen, joka nukkuu enemmän ja syö enemmän. ( eron tuskassa en kyennyt kunnolla syömään enkä nukkumaan)

Ja uskotteko, että tämän kaiken sanoo 46 vuotias kahden lapsen isä.

46!!!!!!

Voi olla että toivoa oli, mutta mielestäni, kun on kerran erottu niin sitten ollaan erottu. Koskaan ei menetettyä luottamusta saa kokonaan takaisin ja kaikki se mikä oli joskus kaunista ei koskaan palaa aivan ennalleen. Ainoastaan, jos kykenee hyväksymään tämän asian, niin yhteen paluuseen voi antaa jonkinlaisen myönnytyksen. Ja se voi jopa toimia jos kykenee ymmärtämään että aloitettu/jatkettu suhde on jotain aivan muuta. Töitä siinä on todella paljon, ja käytännössä...eihän se toimi kuin jollain murto-osalla oikeesti. Kerran erottu, kokonaan erottu! Siitä sitten vaan rohkeesti eteenpäin. Voimia!