helpless

aloitimme tapailun 16 vuotiaina, olen nyt 19... siihen aikaan mahtuu paljon... emme ole koskaan varsinaisesti seurustelleet vaikka historia on ollut pitkä eikä meillä ollut muita silloin kuin tapailimme... aika on/off suhde voisin sanoa... tunteistakaan ei olla koskaan puhuttu kasvotusten... seksiä emme ole harrastaneet... vaikka päiväkirjassani on yli 800 sivua tekstiä hänestä... hän kuitenkin katkaisi määrittelemättömän suhteemme... siitä sain kuulla hänen kaveriltaan... poika ei ollut kuulema "jaksanut enää säätää" kanssani... näin tapahtui kaksi kertaa ja hän alkoi tapailla uutta tyttöä... oltiin vuosi ihan kunnolla siinä sitten erossa ettei pidetty mitään yhteyttä... hän seurusteli uuden tytön kanssa ja minäkin tapailin uutta poikaa... pidin uudesta pojasta paljon, mutta en tuntenut häntä kohtaan samoin kuin tätä ensimmäistä on/off suhde poikaa kohtaan... juttumme siis kuivui kasaan... ja ensirakkautenikin erosi tahollaan uudesta tyttöystävästään... ja nyt hän on taas vuoden hiljaiselon jälkeen tullut takaisin elämääni, lisännyt facebook kaverikseen ja ollaan nähty pari kertaa, kun hän on soittanut mulle ja olen ollut ulkona juhlimassa yhteisten kavereidemme kanssa... olemme jutelleet vain niitä näitä mutta hän sanoi että hänestä on tosi kiva nähdä mua ja hän kutsui myös tupareihinsa, joihin en kuitenkaan päässyt... en oikeasti keksi mitään kunnon syytä siihen miksi meille on käynyt niinkuin on käynyt... varmaan yhtä ainutta syytä ei ole... en näe tilannetta selkeästi koska sitä on kestänyt niin kauan... ja en tiedä jaksanko enää kolmatta kertaa yrittää hänen kanssaan vaikka en näe muita miehiä enkä halua muita kuin vaan hänet... koska pelottaa, että taas tulee turpaan ja että hän käyttää mua vaan jonain laastarina?? tämä kaikki on tehnyt ihan helvetin kipeää ja tuntunut tosi pahalta... en tosiaankaan tiedä??
0131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

journeyandthepast kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu