Mies petti, ja jätti toisen naisen takia. Nyt ajatukset vain pyörii siinä, kun kuvittelen miten he ovat yhdessä, mitä tekevät... katselevat varmaan rakastuneina toisiaan silmiin, juttelevat... tuntevat voimakasta ihastumista/rakastumista toista kohtaan. Puhumattakaan sängyssä olemisesta.
Heräilen yöllä, ja nämä ajatukset valtaavat mielen. Ajatukset tulevat uniinkin, näin viimekin yönä painajaisen jossa mieheni (exähän hän nykyisin on) suuteli naisensa kanssa jossain paikassa, itse seisoin portailla vähän matkan päässä ja huusin täyttä kurkkua tuskaani, mutta suustani ei lähtenyt ääntä vaikka huusin kaikin voimin...
Miten tällaisesta voi selvitä? rakastin/ja rakastan vieläkin miestä.
Heräilen yöllä, ja nämä ajatukset valtaavat mielen. Ajatukset tulevat uniinkin, näin viimekin yönä painajaisen jossa mieheni (exähän hän nykyisin on) suuteli naisensa kanssa jossain paikassa, itse seisoin portailla vähän matkan päässä ja huusin täyttä kurkkua tuskaani, mutta suustani ei lähtenyt ääntä vaikka huusin kaikin voimin...
Miten tällaisesta voi selvitä? rakastin/ja rakastan vieläkin miestä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä siitä selviää - aikaa se kuitenkin vie!
Lopeta exäsi ajattelu ja kuvittelu, mitä hän tuntee tai tekee uuden naisensa kanssa. Ajattele vain itseäsi ja omaa jaksamistasi. Rakastatko edelleen häntä, vai rakastatko rakastamisen tunnetta. Hän ei ole ansainnut rakkauttasi!!
Mieti sitä, että sinäkin todennäköisesti tulet kohtaamaan uuden rakkauden ...
Sen rakkauden lopepettamisen ajattelu ei lopu koskaan jos on joskus rakastanut. Ei ol ehelppoa. Oma jaksaminen jää siinä suhteessa tois-sijaiseksi asiaksi. Voin sanoa näin miehenä, että rakastan edelleen häntä ja hän on vaikea lähteä siinä tilanteessa etsimään uutta rakkautta. Ei se ole helppoa!!!
Hakeudu johonkin paikkaan missä voi keskustella, niin tein itse ja huomasin että vika ei olekaan minussa vaikka tunsin itseni hylätyksi. Olen käynyt nyt ulkopuolisella keskustelemassa ja halusin sitä ja tarvitsin sitä. Se antaa oikeasti voimaa, vaikka ei poista sitä syvää rakkausta jota tuntee edelleen.
Rakas
Kyllä siitä tosiaan selviää, tässä yks selvinnyt. :)
Mutta sitä en kiellä etteikö yli pääsemiseen aikaa menis. Itselläni meni ainakin puoli vuotta ja mieli oli tosi maassa.
Nuo tunteet on niin sanotusti käytävä vaan läpi. Ja sitten yks päivä huomaat, että yli on päästy ja kenties uusi ihastus tulee elämääsi.
Lisään vielä, että jottai saisit ajatuksesi edes vähän muualle niin aloita vaikka uusi urheiluharrastus. Mä aloin eron jälkeen käymään ahkerasti jumpassa.
Siinä sai edes vähän muuta ajateltavaa kuin että istuu vaan kaikki illat himassa miettimässä exää.
Olen itse samassa tilanteessa, tyttöystävä vaihtoi lennossa toiseen,tuli täytenä yllätyksenä.Olen vähän päälle 40,olisin jo halunnut asettua vaikka loppuelämäksi.Ja nyt ottaa niin helvetin lujille ja aivan samoja mietteitä kuin sullakin, ja se on aivan helvetillistä,en oikein syö, en oikein nuku, missään ei pysty oleen paikoillaan,mutta olen päättänyt selvitä,ei ole muuta mahdollisuutta. Puhu ystäville,puhu vanhemmille,vaikka tuntemattomille vaikka näin netin välityksellä,suurin osa täällä kirjoitetusta tarinasta on tosi asiallista,toki mahtuu mukaan idiootejakin,mutta ne kannattaa jättää omaan arvoonsa.Aloitin kuntosaliharjottelun monen vuoden tauon jälkeen,vaikka lähteminen sinne on melkein mahdotonta,mutta jostain löytyy tahdonvoimaa siihen.Itku saattaa tulla melkein missä vain,ja miehethän eivät itke, ei ole minunkaan tarvinnut pitkään aikaan.Eilenkin tuli itku kesken työkeikan,asiakkaat katto vähän nopeesti,mutta jos näkevät vaivaa,se on heidän asiansa.Sure, ole vihainen, ole mitä vain,raivoa, huuda se vain todistaa sitä että on tunteet ja olet elossa.Koska joskus tulee päivä että, ei tarvi enää surra,eikä raivota,voi jopa nauraa,aikaa menee, mutta joka sekunti olet sitä lähempänä, mun ittekin vaikea uskoa sitä,mutta se päivä vielä tulee, ja ole itsekäs hyvässä mielessä,koska sinä olet itsesi tärkein ihminen, varsinkin nyt.Jos yhtään lohduttaa, et ole ainoa jolla on asiat yhtä huonosti,vaikka ei tätä toivoisi kenellekkään. Paljon voimia sinulle,se päivä vielä paistaa sullekin niin kuin minullekin,usko pois!
Kiitos kirjoituksestasi. Istun tällä hetkellä tyttöni kanssa kotona kun äijä on jossasin dokaamassa kolmatta päivää. Nyt ymmärrän mikä tässä on tärkeintä. Minä itse ja sitä kautta pieni tyttöni jonka hyvinvointi on siitä kiinni että pidän itsestäni huolen. Tuli vedet silmiin kuin luin kirjoituksesi. Mahtavia ajatuksia.
En tiedä tarinaasi,mutta jos äijäsi vain dokaa eikä kanna vastuuta yhtään perheestä on mielestäni jotain pahasti vialla.Juttu minkä kerroin aikaisemmin, on tapahtunut muutama viikko sitten, mutta ennen sitä olin ex vaimoni kanssa yhdessä 17 vuotta, joista viimeiset 4 vuotta olivat yhtä helvettiä,ex vaimoni oli alkoholisti(ei myöntänyt sitä koskaan), kun tapasimme aikoinaan, tiesin että viina maistui, mutten ittekään lasiin sylkeny,en vain esim. viikolla juonut ikinä mitään, hänen oli pakko saada lähes joka päivä ainakin muutama pullo kaljaa, ja mikä pahinta kun veti kunnon lärvit, karkasi kontrolli täysin.kävi vieraissa,sain tietää vasta 4 vuotta ennen kuin otin eron.Miehiä paljastu ainakin 7, ei kaikki tietenkään kerralla,voi olla enemmänkin,muttei sillä enää ole väliä.Meille syntyi ihana tyttö,joka nyt jo 12 vuotias isin enkeli ja se oli se syy miksi jaksoin niin kauan sitä helvettiä.Näin jälkikäteen ajatellen aivan liian kauan.Mutta minkäs teet teet kun tytär oli kaikki kaikessa, on tietenkin vieläkin.Siitä olen vähän vieläkin katkera kun, iso osa energiasta ja ajatuksista meni silloin jo rikkinäisen suhteen ongelmiin, kun sen energian olisi voinut käyttää paljon tärkeämpään asiaan, kuten terveeseen parisuhteeseen ja varsinkin pienen, parhaassa iässä olevan lapsen kasvun seuraamiseen ja tukemiseen.Ja sitä aikaa ei koskaan saa takaisin.Nyt välit ovat asialliset, eikä tarvi tapella tyttären tapaamisista,josta alussa jouduin tappelemaan.Kun minähän hylkäsin perheeni,ottamalla eron, pettäminen on vain niin tuskallinen asia ettei sitä pysty koskaan antamaan anteeksi,se muuttaa aina suhdetta tavalla tai toisella.En tietenkää tiedä teidän tapausta,mutta kyllä miehellä täytyy olla vastuu perheestä,suhteesta,ja pienestä lapsesta, niinkuin naisellakin, ja sitä vastuuta on aika hankala kantaa dokaamalla päivätolkulla jossain,luulis nyt että alkais omatuntokin kolkuttaan, ja sitä yhden pienen lapsen kasvua ei näe kuin kerran.En taida olla paras ihminen neuvomaan, kunnen ole omiakaan perheitä saanut pysymään kasassa, mutta pitäkää huolta toisistanne ja lapsistanne,ja jos se ei mitenkään onnistu,älkää kiduttako itseänne liian kauan,kerran täällä vain ollaan.
ja luovu siitä, mitä sinulla ei koskaan ollutkaan.
Mulla on nyt mennyt 4 kk toipumiseen ja nyt pikku hiljaa pääsee irti, vaik mäkin rakastan häntä edelleenkin (ei ollut erossa 3 osapuolta, en ainakaan tiedä) mut on pakko vaan päästää irti. Mä olin mökkihöperö yli 3 kk, kävin lääkärillä ja psykologilla ja ne paskat antoi mulle mitään. Itse olen itseni kanssa miettinyt ja mennyt eteenpäin. Ainut kun kävin ulkona oli kauppa jos oli pakko käydä. Eka kolme viikoa en käynyt edes kaupassa en tiedä millä elin mut hengissä olen edelleen. Vittu mä en anna paskiaisille sitä tunnetta et annoin periks. Usko mut sanonta et sen minkä taakseen jättää niin edestään löytää. Mulle kävi niin. Meilläkin oli mukana poliisit ja käräjäoikeudet ja kaikki muu (onneks ei yhteisiä lapsia). Nyt kun olen tolpillani jotenkuten niin nyt annan takas , en kostaakseni, vaan näyttääkseni ettei hän saa mitä haluaa ja määrää siitä. Nyt hän itkee mulle mitä teen mut en paskaakaan välitä olen tunteeton. Sitä saa mitä tilaa.
Kannan kanssa korteni tähän isoon kekoon.
Avokkini petti ja lähti toisen matkaan 10 kk sitten.
(eron syynä uskon olevan diagnosoitu keskivaikea masennukseni ja siitä johtuvat ongelmat)
Tapailimme kuitenkin heti eromme jälkeen, samaan aikaan kun hän oli tämän uuden kanssa.
Meillä oli kivaa keskenämme ja joimme yhdessä kahvia, sekä hemmottelin häntä tuoreella pullalla ja räiskäleillä, halimme ja hassuttelimme paljon ja olin hänen höpönassunsa.
Eräs ilta kun hän tuli taas luokseni hänen ilmeensä oli vakava ja hän sanoi: " ei heidän suhteestaan taida tulla mitään, he ovat niin kovin erilaisia ja hän on ajatellut minua jatkuvasti". Olin onnesta soikeena sekä ajattelin, että hän oikeasti palaa vielä luokseni ja saan vielä mahdollisuuden.
Tapailumme ja tiivis yhteydenpitomme jatkuivat....kunnes en enää kestänyt sitä, että hän nukkuu toisen naisen vieressä ja pyysin häntä tekemään päätöksen, että kumman meistä valitsee. (Jälkeenpäin voin sanoa, että en tiennyt millainen helvetti vielä on edessäni, mutta olin vaan niin väsynyt salailuun ja halusin hänet kokonaan itselleni..) Hän sanoi, että ilmoittaa minulle muutaman päivän päästä torstaina että kumman valitsee. Olin malttamaton ja tivasin, että miksi ei voi päättää nyt heti..tivasin ja tivasin aina riitaan asti, kunnes hän lopulta vastasi: " teemme torstaina raskaustestin"...
Maailmani tuntui pysähtyneen siihen paikkaan.
Aavistin ja olin 101% varma, että uusi nainen on raskaana ja tein jotain mitä en olisi saanut ikinä tehdä...kerroin tälle uudelle naiselle mitä mies on selän takana tehnyt ja valehdellut. Luulin tällä keinolla saavani hänet takaisin, mutta enpäs saanutkaan :(
(tuomitkaa minutkin lupauksen pettämisestä ja juoruilusta jos haluatte, sillä sen olen ansainnutkin, syy oli minussakin, mutta olen myöskin saanut siitä oikeasti kärsiäkkin.)
Kysyin sitten katuen tekemisiäni häneltä, että olemmeko enää ystäviä? Tuletko kaikesta huolimatta vielä käymään, soitatko minulle vielä?
Hän vastasi: " kaikki riippuu siitä, miten tämä uusi nainen suhtautuu kertoamiseeni".
(Tuo vastaus kertoo siitä, että hän halusi jatkaa yhteydenpitoamme, joten...).
En aio tässä kertoa, että miten paljon tai vähän olimme yhteydessä tuon jälkeen tai nykyään, sillä tiedän
että tuo nainen tunnistaa minut täältä.
Hän sanoin minulle vain kerran 7 vuoden aikana että tahtoisi lapsen kanssani ja seuraavana päivänä hän kielsi sen kokonaan kun yritin siitä jutella.. Olin kyllä antanut ymmärtää suhteen alusta, että en lapsia tahdo, ehkä siksi hän ei ollut asiaa ottanut puheeksi enempää.
Olin hänen luonaan muutama päivä ennen tuota heidän raskausepäilyä ja juttelimme lasten hakinnasta yleisellä tasolla kahvikupin ja laskiaispullan äärellä. Kysyin suoraan, että tahtooko hän lapsia eläämänsä? Vastaus oli hyvin hiljainen ei, ei tiedä...ei usko.
Hän siis valitsi isyyden ja naisen kanssa joka tuli raskaaksi 9 viikkoa eromme jälkeen....tiedä sitten miten onnellinen hän on kantaessaan vastuuta ehkäisyn pettäessä tai ehkä se olikin "suunniteltua", toisen osapuolen taholta. Luottamus jotka he menettivät jo suhteen alussa vie varmasti aikaa kasvaakseen... :D (vahingoniloinen hymy)
"Sitä saa mitä tilaa" (niin kuin me kaikki saimme: minä, ex ja tämä uusi)
Viestiketjun aloittajalle voimia ja uskoa siihen, että olo helpottaa joskus.
Huomaat varmaan, että et ole yksin, meillä monella on samanlainen kokemus/kärsimyt takana.