Suomessa työttömyystilastoja siivotaan eläköittämisen keinoin. Porvarit käyttävät tästä ilmiöstä termejä
"suomi ikääntyy" tai "suomi vanhenee" tai "ikääntymisen seuraukset uhkaavat". Tässä havaintoesimerkki,
kuinka porvarit asoita hoitavat ja ovat hoidelleet viimeiset 20 vuotta:_
- Neste irtisanoo 351 työntekijää
- Näistä noin 240 on valinnut vapaaehtoisen eläkejärjestelyn.
- Yhtiö kertoo tukevansa muiden 111 irtisanotun uudelleensijoittumista
- Tarjolla on TYPpiä ja pakkotyötä 8 eurolla päivässä.
Mutta se eläkepommi, se kehittyy juuri oikeistolaisten harjoittamalla työvoimapolitiikalla.
Työttömyystilastoja kaunistellaan porukkaa eläkkeelle pistämällä. Eipä ihme, että suomi "ikääntyy" ja "eläköityy" vauhdilla. Selkokielellä tämä asia voidaan ilmoittaa myös toisin: suomessa on jo yli MILJOONA työtöntä, jos työllisyyden ja eläköitymisen katkonpaikkana olisi työreformittaja Matti Vanhasenkin hiljattain tarjoilema 65 vuoden yleinen eläkeikä. Nythän tästä Vanhasen tavoitteesta käytännössä lipsutaan rajusti, peräti 10 vuodella alaspäin - ja siis vain siivotaan muuten ruokottomilta näyttäviä työttömyystilastoja. Todellisuudessa työmarkkinoilla siis on "työvoimapulat" todella kaukana.
Niin se suomi "vanhenee" eli työttömyyshän tässä vain rajusti kasvaa. Ei vanhenemisessä ole tapahtunut mitään uutta, miljooniin vuosiin, eikö totta.
PS. Se työvoimapula oli oikeistolaisten ja MUSTAN PORVARIN, "demarin" lanseeraama peitetarina EU-halpisten maahanuitolle työvoiman vapaan liikkuvuuden astuttua voimaan v. 2004 tai silleen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
jaahas, ja heti uusia eläkeläisiä pukkaa
--------------------------------------------------------------------------------
""VR-logistiikka aloittaa yt-neuvottelut, joilla tähdätään 450 henkilötyövuoden vähentämiseen. VR-logistiikka hoitaa teollisuuden kuljetuksia ja kappaletavaraliikennettä. """
kyllä suomi nyt "vanhenee" todella vauhdilla. Katsotaampa, paljonko nyt tulee uusia "eläkeläisiä".
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=aloittaa yt-neuvottelut&meta=&aq=f&oq=
Tämä on nähtävästi työntekijöidenkin keskusjärjestöjen hiljaisuudessa hyväksymä pelin henki. Terveitä, työkykyisiä ja työhaluisia pakotetaan eläkkeelle.
Toisaalta sitten, jos vammautuu tai sairastuu työssään pysyvästi eikä pysty enää palaamaan työelämään, niin loppuelämästi pystytään tekemään helvetillinen.
Tässä yksi tuore tapaus yrittäjämaailmasta.
Vammautunut yrittäjä on taistellut vakuutusrahoista yli vuosikymmenen:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/09/vammautunut_yrittaja_on_taistellut_vakuutusrahoista_yli_vuosikymmenen_978973.html
Lisätietoja pelin hengestä avoimesta internetistä, esimerkiksi hakusanoilla:
asbesti tappaa
paperilääkärien armoilla
''Tämä on nähtävästi työntekijöidenkin keskusjärjestöjen hiljaisuudessa hyväksymä pelin henki. Terveitä, työkykyisiä ja työhaluisia pakotetaan eläkkeelle.
Toisaalta sitten, jos vammautuu tai sairastuu työssään pysyvästi eikä pysty enää palaamaan työelämään, niin loppuelämästi pystytään tekemään helvetillinen.''
Homma johtuu siitä, että jälkimmäisessä tapauksessa eläkkeellepääsyn ratkaisevat ns. vakuutuslääkärit. He ovat ihan oma rotunsa. He katsovat, että pystyvät määrittelemään työkyvyttömyyden asteen potilasta näkemättä hoitavaa lääkäriä paremmin. Vakuutuslääkäreillä on ihan omat kriteerinsä siihen, milloin ihminen on työkyvytön. Vakuutuslääkärien toiminnassa olisi pöyhimisen varaa, mutta siihen ei lähdetä.
Toisaalta työttömien eläkeputkihan on suljettu. Viimeiset eläkeputkeen pääsevät ovat ennen 1950 syntyneitä. 1950 ja jälkeen syntyneet joutuvat ihan samanlaisen pompottelun kohteeksi kuin muutkin työttömät, vaikka heillä onkin oikeus päivärahaan eläkeikään asti. Sitä eivät monet nyt pois potkittavat ja 1950-luvulla tai sen jälkeen syntyneet oikein taida tajuta.