Missä vaiheessa saa laittaa pelin poikki perheensä kanssa?
Siinä vaiheessako kun vävy vihjailee sen kymmenettä kertaa kuinka lihava olen, tai toteaa kuinka olen ihan omaa syytäni työttömänä. Vai siinä vaiheessa kun kuulen isäni kiitelleen miestäni, kun jaksaa välittää minusta reppanasta, ylistäen samaan hengen vetoon siskoani, muistaen aina välin todeta kuinka minulla se ei vaan mikään onnistu.
Vaiko olisiko pelin voinut laittaa poikki jo siinä vaiheessa kun huomasit murrosikäisenä ettet saa vanhemmiltasi tukea edes pahimmassa henkisessä hädässä. Kun olet henkisesti kiusattu päivästä toiseen, ja sairastut psyykkisesti niin että jokainen ulkopuolinenkin voi sen nähdä. Kun istut yksin kotona ja itket ja kukaan ei vaivaudu edes lohduttamaan. Olet heille näkyvästi pettymys kaikessa, epäonnistunut kasvatuksen tulos, jolle voi vaan kääntää selkänsä. No, siinä vaiheessa ei jaksanut laittaa peliä poikki.
Mutta nyt. Nyt päivä päivältä alkaa piirtymään kuva siitä kuinka olet ollut vain se reppana, jota koko perhe on voinut säälitellä. Huolimatta siitä, että olet aina ollut ensimmäisenä auttamassa ja tukemassa muita. Olet ollut se epäitsekäs hölmö, jota muut on saaneet itsetehoisina voivotella ja aina tilaisuuden tullen käyttää hyväkseen..
Nyt riittää. Ottakoon jonkun muun syljeksittäväkseen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mainitsemistasi vaihtoehdoista murrosikäinen on paras. Kun asia venyy liikaa, se vaikeuttaa tulevaisuutta mm. persoonallisuuden osalta.
Olen aina ollut kotiväen (vanhemmat ja sisarukset) kiusattu. Laitoin välit poikki liian myöhään. Nyt ulkopuolisetkin näkevät psyykkiset ongelmani. Enää en ole ollut missään yhteydessä.