Varmuuden vuoksi lienee kerrottava, että Tarton rauha tehtiin 14. lokakuuta 1920, ja rauhansopimuksen tärkein anti oli vahvistaa Suomen itsenäisyys ja varmistaa uuden valtakunnan ensimmäiset omat rajat. Se oli Suomen ensimmäinen oma rauhansopimus, joka määritteli ensimmäiset omat rajat.
Siihen saakka suomalaisten asuma-alueella oli ollut vain kahden siirtomaaisännän, Ruotsin ja Venäjän, vetäisemiä rajoja. Tarton rauhan päivämäärä on Suomelle niin tärkeä, että jokaisen pitäisi se muistaa, ainakin tasavallan presidentin ja hallituksen.
Tarton rauhassa Suomen valtion rajaksi tuli Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan raja vuodelta 1812 Venäjän keisarikunnan kanssa. Ainoana erona on se, että Suomeen liitettiin myös Petsamo, jonka Aleksanteri II oli aikanaan luvannut suuriruhtinaskunnalle, mutta jota lupausta ei aikaisemmin oltu pidetty.
Neuvostoliiton aikaiset vääryydet on korjattava, ja tunnustettava tosiasioiksi, ei asioita voi vain lakasta matonalle ja esittää, että kaikki on hyvin.!
Suomen tulee olla aktiivinen aloitteentekijä pakkoluovutettujen alueiden takaisin saamiseksi.
Siihen saakka suomalaisten asuma-alueella oli ollut vain kahden siirtomaaisännän, Ruotsin ja Venäjän, vetäisemiä rajoja. Tarton rauhan päivämäärä on Suomelle niin tärkeä, että jokaisen pitäisi se muistaa, ainakin tasavallan presidentin ja hallituksen.
Tarton rauhassa Suomen valtion rajaksi tuli Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan raja vuodelta 1812 Venäjän keisarikunnan kanssa. Ainoana erona on se, että Suomeen liitettiin myös Petsamo, jonka Aleksanteri II oli aikanaan luvannut suuriruhtinaskunnalle, mutta jota lupausta ei aikaisemmin oltu pidetty.
Neuvostoliiton aikaiset vääryydet on korjattava, ja tunnustettava tosiasioiksi, ei asioita voi vain lakasta matonalle ja esittää, että kaikki on hyvin.!
Suomen tulee olla aktiivinen aloitteentekijä pakkoluovutettujen alueiden takaisin saamiseksi.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tarton rauha on tuntematon rauha Suomen historiassa nykyisille suomalaisille, vaikka se on valtakunnan itsenäisyyden perusta ja kulmakivi kansainvälisen oikeuden kannalta. Viimeiseen puoleen vuosisataan ei Tarton rauhasta ole puhuttu ja jos jotkut ovat puhuneet, heidät on leimattu häiriköiksi.
Koiviston siirryttyä virastaan eläkkeelle on Tarton rauhasta sentään saanut puhua mutta, kuin vanhasta muistista useimmat ovat sulkeneet sen kohdalla sekä aistinsa että ajattelunsa.
Petsamon liittämisestä Suomeen oli tsaarin lupaus vuodelta 1864, jolloin tsaarin määräyksestä siirrettiin Karjalan kannaksella Siestarjoen asetehdas alueineen Suomen suuriruhtinaskunnasta Venäjään. Siestarjoen rantasuikale oli ollut vuosisatojen ajan Ruotsin aluetta koko muun Karjalan kannaksen tavoin.
Se siirtyi osaksi Suomen suuriruhtinaskuntaa 1812, jolloin Venäjän tsaari suostui liittämään Venäjän aiemmin Ruotsilta valtaaman ns. Vanhan Suomen vuonna 1809 vallattuun muuhun Suomeen.
Tuota pikaa Venäjä halusi Siestarjoen itselleen. Tsaari ei sitä muuten olisi vaatinut, mutta Siestarjoen asetehdas oli venäläisille tärkeintä kuviteltavissa olevaa jo silloin kuten asetehtaat yhä heille ovat.
Suomella oli vastaavasti ollut jo eräänlainen kiinnitys nautintaoikeutena Jäämeren rantaan ja Petsamoon Ruotsin ajan perintönä, kun koko pohjoinen alue oli ollut vuosisatojen ajan monen maan yhteistä nautinta- ja verotusaluetta ilman valtakunnanrajoja. Suomen historian kertauskurssi voisi olla paikallaan monelle tämänkin keskustelupalstan lukijalle.;)
Jessus, tuosta sen näkee mitä liika joutilaisuus saa aikaan :)
Kun talvisodan alusta oli kulunut 60 vuotta 1999, omistivat useimmat lehdet Suomessakin pääkirjoituksensa sen muistolle ja merkitykselle. Poikkeuksia toki oli, yksi niistä Helsingin Sanomat, jolla ei ollut omaa mielipidettä talvisodasta vaikka se muuten antoikin palstatilaa reportaaseille. Sen sijaan Ilta-Sanomat julkaisi pääkirjoituksen “Koti-ikävä ei käänny politiikan kielelle”. (I-S. 1.12.99.)
Pääkirjoitus tarjoaa ainesta pitkään analyysiin suomettumisesta ja journalismin olemuksesta, mutta käyn tässä läpi vain sen viimeisen kappaleen, joka on oman maan historiaa koskevien virheiden lyömätön ennätys.
Ilta-Sanomien mukaan “Luovutetun Karjalan alue kuului itsenäiseen Suomeen vain runsaat 22 vuotta”.
Se on tietenkin aivan totta, mutta olisipa kiinnostavaa tietää, mitkä alueet olivat tuolloin vuonna 1940 kuuluneet itsenäiseen Suomeen pitempään kuin 22 vuotta!
Oliko esimerkiksi Helsinki Ilta-Sanomien pääkirjoittajan mielestä kuulunut talvisodan päättyessä itsenäiseen Suomeen kauemmin kuin 22 vuotta ja jos oli, niin kuinka paljon kauemmin?
Sitten journalistinen puoli: Tekikö Ilta-Sanomat tahallaan tuon virheen johtaakseen yleistä mielipidettä harhaan ja osoittaakseen, ettei pakkoluovutetuista alueista kannata keskustella tai ettei keskusteluun ole moraalista oikeutta?
Ilta-Sanomien pääkirjoittaja unohti kokonaan, että evakkojen suvut on vuosisatojen ajalta haudattu Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan multiin. Karjalan hautausmailla ei ole muita vainajia, ei ruotsalaisia, venäläisiä eikä ukrainalaisia kuin vain sotaretkillä kuolleiden sotilaiden tai muuten satunnaisesti haudattuja vainajia.
Siellä ovat suomalaisen kulttuurin ja inhimillisen työn kerrostumat vainajina sukupolvesta toiseen toinen toisensa vieressä ja nuo hautausmaat osoittavat, että ympäröivä maa on ollut suomalaisten kotina jo kauan ennen, kuin Suomi-nimistä valtiota olikaan.
Pitempään suomalaiset ovat Karjalaa asuttaneet kuin Uuttamaata, jonka asutuksen perustivat virolaiset. Suomalaisten rakentamat ja asumat Viipuri ja Käkisalmi olivat olemassa vuosisatoja ennen Helsinkiä. Jos aikamäärät ja alueitten asuttaminen ovat kriteeri alueitten luovuttamisessa viholliselle, olisivat Uusimaa ja Helsinki etusijalla luovutusjärjestyksessä paljon ennen Karjalaa ja Viipuria.
Viimeisenä johtopäätöksenä Ilta-Sanomat huomautti, että jos YK:ssa toimisi historian vääryyksien oikaisulautakunta, sinne pyrkisi Suomen lisäksi kymmeniä asiakkaita.
Tietenkin täytyy ymmärtää, että pääkirjoitustoimittaja oli tarkoittanut tuon loppuhuipennoksen upeaksi vitsiksi tai henkeväksi herjaksi, jolla voi lyödä luun Karjalan palauttajien kurkkuun mutta virkkeestä käy valitettavasti ilmi, ettei kirjoittaja itse eivätkä pääkirjoituksen tarkastaja ja hyväksyjä olleet ajatelleet yhtään mitään.
Eikö juuri YK olekin vääryyksiä sovitteleva elin? Eikö se nimenomaan ole maailmanjärjestön tehtävä? Mitä muuta varten se perustettiin? Eikö median tulisi kaikissa maissa olla sen verran rohkea ja kannustava, että se kehittäisi asemiinsa juuttuneille poliitikoille ajatuksia vääryyksien korjaamiseksi?
YK:n edeltäjä Kansainliitto erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään juuri talvisodan hyökkäyksen takia, joten YK jos mikä on täysin sopiva jatkamaan edeltäjänsä työtä korjaamalla talvisodan vääryydet, jotta pakko luovutetut alueet palautettaisiin takaisin suomelle.
Onhan selvää, että Suomi pitää saada jälleen kokonaiseksi, ennen kuin täyttää 100 vuottaan. Sillä teollaan taas Venäjä kiillottaa poliittisesti ryvettyneen maineensa ja nostaa matalalla lojuvaa luottamustasoaan.
Eikö tarkoitus ole, että ystävät haluavat toistensa parasta?
Tähän asti Suomi on auttanut Venäjää ja kustantanut lähialueyhteistyön nimissä vuosittain ja jopa putsannut rikkaan Venäjän jätevesiä. Milloin Venäjä tekee edes jotain hyvää vastapalvelua Suomelle?
Aloittaisi nyt alkuun palauttamalla Karjalan, muut anastamansa alueet ja lopulta väärin perustein maksetut sotakorvaukset.
Sen jälkeen voisi jo ystävyydellä olla katetta.
Karjalan palauttaminen on jälleen noussut päivän puheenaiheeksi, kun prikaatinkenraali Kari Hietanen on rohkeasti ja vastoin aikaisempaa hyssyttelymentaliteettia lähtenyt ehdottamaan suoria neuvotteluja Suomen ja Venäjän kesken Karjalan alueen palauttamisesta rauhanomaisin keinoin.
Jo luvattoman pitkään jatkuneen poliittisen rähmällään olon jälkeen on aivan oikein, että mm. kaaderiupseerien oikeutta entistä laajempaan yhteiskunnalliseen ilmaisuvapauteen kaikin tavoin tuettaisiin.
On jälleen muistettava myös se tosiasia, että Karjalan lisäksi pakkoluovutettuja alueita ovat sekä kansan- että liiketaloudellisestikin merkittävät Petsamon ja Salla-Kuusamon alueet sekä mm. kansainväliseen matkailuun hyvin soveltuvat Suomenlahden saaret: Suursaari, Tytärsaari, Lavansaari ja Seiskari.
Nykyisessä mediakulttuurissa Suomen tulee olla erityisen aktiivinen ja aloitteellinen kaikkien pakkoluovutettujen alueitten (12 prosenttia Suomen sotia edeltävästä kokonaispinta-alasta) saamiseksi takaisin rauhanomaisin keinoin.
Talvisodan päättänyt Moskovan rauhansopimus, jonka silloinen Neuvostoliitto yksipuolisesti saneli Suomelle, tulisi ensi tilassa julistaa mitättömäksi. Myöskin Pariisin rauhansopimuksen liian hätäisesti ratifioineet suurvallat voisivat kokoontua uudelleen keskustelemaan mm. sopimuksen statuksesta ja Suomen epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.
Näiden perusfaktojen aikana on paikallaan, että mahdollisimman monet kansalaiset, nykyisin myös armeijamme edustajat, osallistuvat avoimeen ja rehelliseen julkiseen keskusteluun tähtäimessään suvereenin ja alueellisesti ´kokonaisen´ tasavaltamme uudelleensyntyminen.
KARJALAN PALAUTUS PARANTAA SUHTEET
Terve talonpoikaisjärki selittää suoraan, miksi suomalaiset suhtautuvat erittäin karsaasti Venäjään, selvästi karsaammin kuin muut kansat. Neuvostoliitto ryösti Suomelta Karjalan ja muita alueita Suomenlahden saaria ja Kalastajasaarentoa myöten ja Neuvostoliiton perijävaltiolla Venäjällä on ryöstösaalis yhä hallussaan, vaikka se olisi pitänyt palauttaa.
Kun Venäjä aikanaan palauttaa Neuvostoliiton ottamat alueet Suomelle, muuttuvat suomalaisten käsitykset Venäjästä kertaheitolla.
Tämä itsestäänselvyys ei tuntunut valkenevan maanantaiaamuna henkilöille, joita sekä televisio- että radiouutiset haastattelivat Helsingin Sanomien aamuisen uutisen takia.
Niinpä eläköitynyt suurlähettiläs Heikki Talvitie sanoi Ylen radion ykkösaamussa, että "suomalaiset saisivat mennä itseensä" tällaisen karsean suhtautumisen takia.
Oitis tuntui merkilliseltä, että Talvitie ryhtyi syyllistämään suomalaisia näiden koleasta Venäjä-suhteesta. Keskiverto suomalainen näkee kyllä hyökkääjän ja päällepäsmärin syylliseksi huonoihin käsityksiin.
Talvitie etsi syitä historiasta ja totesi suunnilleen tällaisin sanoin: "Onhan se talvisota tietysti ollut ja se oli Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen". Sen jälkeen Talvitie ryhtyi selittämään, että "jatkosota olikin sitten revanshisota, jota on kovin vähän tutkittu".
Talvitie kasasi historiallisia syitä yhteen roppakaupalla, mutta jostakin syystä hän ei tohtinut tai osannut tehdä oikeaa ja ymmärrettävää johtopäätöstä eli sitä, että Karjalan ja muiden alueiden palautus on avain suhteiden paranemiseen.
Myös televisiouutisten kahdella kanavalla haastattelemat henkilöt puhuivat yleisistä asioista sanomatta suoraan, että pakkoluovutettu Karjala, Salla, Petsamo ja Suomenlahden saaret hiertävät niin pahasti yhä suomalaisten kengissä, etteivät suhteet Venäjän valtioon ole hyvät.
Sähköiset viestintävälineet haastattelivat julkisuuden henkilöitä joilla on oma vaikutusvaltansa ja omat virkapaikkansa tai muut tärkeät tehtävät yhteiskunnassa.
Haastatteluista kävi ilmi, ettei näillä julkisuuden henkilöillä ole selvää käsitystä siitä, mitä tavallinen suomalainen kansa ajattelee. Niinpä suurlähettiläs Talvitie väitti, että Venäjän karsastaminen on Itä-Suomessa aivan ymmärrettävää rajan läheisyyden takia siten, että pelkoraja kulkee suunnilleen Kouvolan kohdalla. Sitten Talvitie sanoi: "Siitä länteen ihmisillä ei ole kovin paljon tekemistä Venäjän kanssa."
Talvitie ei olisi voinut olla enempää väärässä. Hän näyttää kokonaan unohtaneen, että karjalaiset evakot sijoitettiin ja he hajaantuivat ympäri Suomea, aina läntisiä alueita kuten Turkua, Vaasaa ja Torniota myöten. Nykyisin Suomessa asuu noin miljoona evakkoa ja heidän jälkeläistään. Näitä ihmisiä on kaikkialla ja heillä on aivan varmasti tekemistä Venäjän kanssa, kun he hyvin usein pohtivat Karjalaa ja sen palauttamisen ajankohtaa.
Talvitie unohti myös sen, että kaikkialla Suomessa, myös Kouvolan länsipuolella, on suuria sankarihautausmaita, joissa kotikonnuillaan lepää kymmenin tuhansin sodissa maan puolesta kaatuneita miehiä ja naisia. On kummallista ajatella, että suomalainen suurlähettiläs - jo eläkkeellä oleva - unohtaa maan itsenäisyyden puolesta annetut kalleimmat uhrit.
Talvitie itse lienee henkilö, jonka läsnäolo saattaa vähentää keskustelua Karjalasta. Onhan hän Suomi-Venäjä -seuran puheenjohtaja ja hänellä on poliittisesti painava virka puolustettavanaan. Tultuaan valituksi tehtävään hän ehdotti, että venäjän kielelle annettaisiin Suomessa virallisen kielen asema. Tämä ehdotus osoitti, ettei pitkään ulkomailla olleella miehellä ole minkäänlaista sormituntumaa suomalaisten ajatteluun.
Kun Suomen ylin poliittinen johto mietiskelee nyt julkaistua mielipidemittausta, sen varmaan kannattaisi lähestyä asiaa terveen talonpoikaisjärjen pohjalta ennen kuin se ryhtyy syyllistämään suomalaisia. Neuvostoliitto oli laajentumishaluinen suurvalta, joka kahmi kaiken mihin sen ote ylti.
Venäjä ei ole kansallisvaltio vaan se on Venäjän federaatio, joka on kolonialistinen maa eli siirtomaavaltio tai alusmaavaltio, kumpaa sanaa halutaankin käyttää. Se yrittää pitää hallussaan muiden kansojen ihmisiä ja alueita antamatta näiden huolehtia omista asioistaan.
Suomen johtajienkin kannattaisi lähestyä asiaa evakkojen kannalta. Silloin he ymmärtäisivät, ettei presidentti Mauno Koivisto olisi voinut olla enemmän väärässä, kun hän taannoin väitti, että Neuvostoliitto oli Suomelle yleensä ottaen hyvä naapuri. Nyt mielipidemittauksessa haastatellut suomalaiset ovat vastanneet aivan eri tavalla kuin Koivisto luuli.
Äitini äiti oli Jaakkimassa syntynyt, Sortavalan tyttölyseon käynyt. Hänen isänsä oli Nivan sahan omistaja ja
teki kauppaa sekä venäläisten kanssa että Jaakkima-Sortavala-Viipuri -linjalla.
Kun valtio lunasti menetettyjä kotipaikkoja hän ei omaansa koskaan myynyt.
Vaikka sodan kokeneena, itse en sotaa(mme) tai sota-aikoja nähnyt, jonka aikanakin mutta jälkeen, oli
pulaa lähes jos ei nyt kaikesta. Isänmaallisesti tulee vain tippa silmään ja vuodatan kyyneliä kunniakkaana
kokemaamme menetystä heimona mutta kansakuntanakin, maana kuten myös valtiona.
Moni palasi kotikonnuilleen ja seudulleen asemasotavaiheen aikana vain joutuakseen sen jälleen jättämään, tällä kertaa pysyvästi – toistaiseksi - lampaansa omaisuuksineen.
Pystyn vain kuvittelemaan, nähden tytön, jolle tärkein oli yli kaiken rakastamansa kissa, jota ei lähdön hetkellä löytynyt, jonka joutui
jättämään. Hän yhä tänä päivänä muistelee tätä ajatellen, mitäköhän tälle tapahtui, kuinkahan tämän kävi.
On kyse kansallisesta traumasta. Ei mistään sen vähemmästä.
Vaikka jälleenasutus oli onnistunutta, tietääkseni ainutlaatuista, ennennäkemätöntä missään maailmalla,
emme saa unohtaa. Emme yksinkertaisesti voi; se olisi läiskäys kasvoille, läimäys päin naamaa sankarivainajiamme ja sotaveteraanejamme kohtaan, jotka maamme itsenäisyyttä puolustivat ase kourassa sotaan mennen kokonaisen, ei tynkä-Suomen puolesta.
Muilla kielillä venäläisystäviämme kutsutaan joko rus- tai rys-alkeilla. Vaan ei suomeksi.
Meillä ”ryssä” on jotain muuta ja ryssällä tarkoitetaan vallan toisenlaista.
Pikemminkin haukkumanimi neuvostoliittolaisille ja kommunisteille.
Vaan kommunistinen maailma romahti ja neuvostokommunismi liittonsa luhistumisen myötä sen raunioissa.
Maa on eri. Rajat ovat muuttuneet. Ideologia on toisenlainen (jos pystyy ideologiasta nyt ylipäätänsä
enää puhumaan). Lippukin on vaihtunut.
Ollaan kenties ihmetelty miksi YYA-sopimuksen korvaamaa naapuruussopimusta ei neuvoteltu julkisesti
ja kuinka pakkoluovutettujen alueiden asiaa ei otettu esille.
Itse en niinkään; suomettuminen. Kyllä sitä mahdollisuutta, niitä meille tarjottiinkin.
On totta että halusimme päästä yllämainitusta riesasta eroon mahdollisimman pian. Pääsimmekin, rajapykälin vielä.
Oli kiire EU:hun johon pääsy olisi edellyttänyt takaisin saatujen alueiden kunnostamista,
mahdollisesti ehtonakin, apurahatta.
Suomi oli sitä paitsi juuri selviämässä lamasta.
Silti. Entä nyt? Miksi yhä vaietaan? Miksi mykkäkoulu? No niin. Venäjä on nykyään ”aito” ystävämme.
Aito lainausmerkein, sillä on edelleen asia joka hiertää. Valvontakomissio, suomettaminen ... näistä
olemme vapaa.
Kansanvaltaisempi kuin ennen, mutta pelkään sen olevan Suomen vuoro (kyllä, vuoro) tehdä
aloite. Itänaapurimme taitavat yhä olla päänsäryistään tokenemassa, jota kommunisminsa harmaus toi
mukanaan ja virkoamassa pahasti pieleen menneen kokeen aiheuttamasta krapulasta joka oli Sosialististen
Neuvostotasavaltain Liitto.
Kirjoittaja on järjestönsä pysyvä edustaja Geneven YK:ssa. Ihmisoikeuksia tarkkaillen,
keskittyen Kaakkois-Aasiaan, siviili- ja poliittisiin oikeuksiin sekä itsehallinto-oikeuteen
kuten myös, henkilökohtaisesti, Suomeen, saattaa maamme jälleen kokonaiseksi alueidemme
palautuksen myötä
päin Jaakkimaa, jos saa kysyä. Oma sukuni on Miklistä.
Suomi on joutunut toisen maailmansodan eri vaiheissa luovuttamaan alueita sittemmin olemassa olemasta lakanneelle Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitolle, tarkemmin sanottuna siihen kuuluneeseen Venäjän sosialistisfederatiiviselle neuvostotasavallalle. Nämä alueet Venäjä on riistänyt Suomelta täysin oikeudettomasti. Yhä edelleen Suomi sallii näistä alueista suurimman osan - Karjalan kannaksen, Laatokan Karjalan, Sallan ja Petsamon - kuulua Venäjään. Miksi Suomen ulkopoliittinen johto ei tee mitään näiden alueiden palauttamiseksi Suomelle, kun kansa kuitenkin sitä tahtoo?
During World War II, Finland has had to give areas over to the Union Of Soviet Socialist Republics (USSR) which later has completely stopped existing. More accurately these areas have been given to the Soviet Socialist-Federative Republic of Russia. Russia has stolen these areas from Finland completely unauthorizedly. Even still today Finland lets most of these areas stolen from it belong to Russia instead of demanding them back - the Isthmus of Carelia, the Carelia Lake Ladoga Lakefront, and the Salla and Petsamo areas in the North. Why can't the government of Finland do anything about the situation and demand these stolen areas back from Russia to Finland, even though the people want the areas back?
"Miksi Suomen ulkopoliittinen johto ei tee mitään näiden alueiden palauttamiseksi Suomelle, kun kansa kuitenkin sitä tahtoo?"
No kato kun kanasa ei sitä tahdo. Aikuisten oikeasti siis. Jos kansa oikeasti tahtoisi niin Suomen ulkopoliittinen johtokin siitä jo neuvottelisi.
Sinä et ole kansa vaikka kuinka tahtoisit. Valitan ;)
Tällaista on jälki kun kääntää peruskoulukielitaidolla suomesta englanniksi.
Toisen maailmansodan aikana Suomen on täytynyt antaa alueita Neuvostoliitolle, joka myöhemmin lopetti olemassaolen. Tarkemmin nämä alueet annettiin Venäjän Neuvosto sosialisti-federatiiviselle tasavallalle. Venäjä on varastanut nämä alueet Suomelta täysin luvatta. Jopa silti tänään Suomi antaa suurimman osan näistä siltä varastetuista alueista kuulua Venäjään sen sijaan että se vaatisi niitä takaisin -- Karjalan kannas, Karjala Laattokkajärvi järvirintama ja Sallan ja Petsamon alueet Pohjoisessa. Miksi Suomen hallitus ei voi tehda jotakin tilanteelle ja vaatia näitä varastettuja alueita takaisin Venäjältä Suomelle, vaikka kansa haluaa alueet takaisin.
vain pieni osa haluaa ja hekään eivät ole valmiita maksamaan laskua karjalan siivoamisesta.
Vaikka tämähän on jo sanottu.
Miksi Karjalasta puhutaan aina siten, että sitä ei tarvita tai se pitäisi tehdä Manner-Suomen kanssa yhtäläiseksi?
Luulisi olevan itsestään selvää, että karjalan palautus suomen yhteyteen on järkevää, suomellahan on jo ennestään alue, jossa on Manner-Suomen kanssa hyvin erilaiset pelisäännöt. Vai väittääkö joku, että Ahvenanmaalaiset puhuvat pääasiassa suomea? Ahvenanmaankin ainoa virallinen kieli on ruotsi. Miksi siis karjalaisten pitäisi automaattisesti ruveta puhumaan pelkästään suomea ja kaikki muukin pitäisi muuttaa Manner-Suomen kanssa yhtäläiseksi? Karjalalaisten virallinen kieli voisi olla yhtä hyvin edelleenkin karjala, suomenkielen rinnalla ja he voisivat olla ylpeitä karjalaisuudestaan.
Itse näkisin Karjalan tervetulleeksi Suomeen. Sen jälkeen tehtäisiin Karjalaan valtava Prisma ja muita ostoskeskuksia, niin pietarilaisia alkaisi virtaama yhä sankempina joukkoina Suomeen. Ehkä jopa kauempaakin Venäjältä. Kassa kilisee ja suomalaiset hyötyvät.
Ihan miten vaan asiaa pohtii, niin Suomi voittaisi. Karjalaa ei toki tarvitse yhdessä yössä rakentaa uudelleen ja varmaa on myös se, että alueelle muuttajia olisi paljon. Tekemistä alueella riittää, mutta kyllä Suomessa tekijöitäkin riittää.
Karjalassa nimenomaan kasvaa metsää ja paljon! Todella hyvää maa-ainesta myös viljelyyn ja karjankasvatukselle, se joka väittää ettei siellä muka kasva, ei tiedä asiasta juuri mitään. Se joka kuittaa koko aiheen väittämällä, että asia muka olisi jo vanhentunut, on laiska ja itsekäs. Alue maksaa itsensä takaisin noin kymmenessä - kahdessakymmenessä vuodessa, Alueen siivous tarvetta on vahvasti liioiteltu ihmisten toimesta, jotka eivät ole edes käyneet kyseisillä alueilla. Nyt kun sinne viedään rahaa, kun alue on venäläisillä, se on kuin heittäisi rahaa kaivoon, mutta Suomen lipun alla tilanne olisi täysin toinen, meillä suomalaisilla on ihan erilaiset intressit kehittää ja hyödyntää alueita. Suomella on kyseenalaistamatta hyvin paljon käyttöä niillä mailla mitkä on pakkoluovutettu, unohtamatta kaupan ja matkailun "turismin" tuomia tuloja. Mitä enemmän asiaa tutkii, sitä selvempää se on, että alueet tulisi palauttaa takaisin Suomen yhteyteen. Toisin väittävät vain heittävät jonkun pallon ilmaan ja luulevat kuulostavansa vakuuttavilta, ilman että he todellisuudessa näkisivät vähäistäkää vaivaa kyseisen asian kanssa, sen sijaan kuulostavatkin tyhmiltä. Kun puhutaan, että suomalaisten tulisi saada ostaa maata venäjän puolelta karjalasta, koska hekin voivat tehdä niin täällä Suomessa, niin voisin esittää kysymyksen, että kuinka monta kertaa te, hyvät ihmiset olette valmiit ostamaan saman tontin, kiinteistön uudelleen? Ne maat ja kiinteistöt on, jo aikoinaan hankittu ja kuuluvat niille, jotka ovat ne omistukseensa hankkineet ja heidän perillisilleen. Ihmiset ovat laumaeläimiä ja, kun joku epäisämaallinen pelkuri sanoo kuuluvasti, ettei sitä tarvita, niin alkaa mielipiteettömät seuraajat ja asiaan milläänkään tavalla perehtymättömät sanoa samaa. Totuus on, että Karjalan ja muiden (toistaiseksi) menetettyjen pakkoluovutettujen alueiden palautuksen kannattajia on hyvin paljon ja monen ikäisiä, kaikissa sukupolvissa. Itse olen v. 1986 -syntynyt ja aion omillekin jälkeläisillenikin kertoa ja opettaa näistä tärkeistä asioista, jotka liittyvät pakkoluovutettuihin alueisiin ja niiden palauttamiseen.
Nyt voitais rauhassa odotella ja katsoa millaisia vaikutuksia maailmanlaajuisella lamalla on Venäjään. Kenties Suomelle vielä tarjotaan luovutettuja alueita hallittaviksi esim. siksi, että Venäjällä riittäisi tekemistä muualla niin paljon, ettei se kykenisi huolehtimaan Karjalasta tai sen asukkaista.
Eihän Venäjä kykene nytkään huolehtimaan Karjalasta ja sen asukkaista.
Mutta voi tulla vielä sellainenkin tilanne ja tulee, että Venäjällä on vielä vähemmän mahdollisuuksia hallinnoida Karjalaa omien ongelmiensa takia, jolloin Karjala putoaa Suomen syliin kuin kypsä hedelmä.
Jos Venäjä ei kykene huolehtimaan Karjalasta niin se ei kykene, mutta ei se ala alueistaan luopumaan vaikka sillä taloudellisesti huonosti menisikin. Vai väitätkö, että Suomikin alkaa osiaan myymään, jos valtion velkoja ei saada maksettuakaan ja jos kansalaiset alkavat nurista verotaakan alla?
Piho, sinä olet naurettava :)
älä unta nää.
Ainakin Viipurin palautuksessa olisi suurtakin järkeä sillä koko luoteinen Venäjä ja pohjois-Karjala Suomen puolella hyötyisivät, kun Viipurista muodostuisi portti EU-markkinoille.
Suomen talouden painopiste siirtyisi vahvasti itään päin ja tämä ei taida olla kaikkien ja vähiten turkulaisten mieleen.;)
Pietarin seutu hyötyisi paljon, kun Viipuri olisi suomalaisten kädessä. Viipurista muodostuisi suomalais-venäläinen korkeakoulu- ja teknologian- tutkimus ja kehittymiskeskus hyvin nopeassa aikataulussa.
Viipuri suomalaisten kädessä olisi todellinen piristysruiske kaikenkaikkiaan suomalais-venäläiselle kanssakäymiselle kaupan ja teknologian alueella, ja alkusysäys kaikkien pakkoluovutettujen alueiden palauttamiseksi takaisin suomen yhteyteen. :)
syytä siihen miksi Venäjä vetää Nord Streamin Viipurin ja Säkkijärven kautta Itämereen. Ainakin minun kaltaisen maalikon mielestä Koiviston seutu jo valmiin öljyinfran puolestakin olisi ollut parempi vaihtoehto. Toisaalta Viipurinlahden länsipuolitse vedetty strategisen tason "rahasampo" on lopullinen viesti tai niitti haaveille ainakin Vuoksen eteläpuolisen Kannaksen palautumiselle. Luopuisitko sinä "syömähampaastasi" vastikkeettomasti vain saadaksesi jotain epämääräistä hyvää mainetta joka ei ainakaan millään tavalla levennä Venäjän elintasoa.
Virtuaali Viipuri 1939
http://www.virtuaaliviipuri.tamk.fi/kohteet.php?lang=fi
Viipurin linna perustettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1293. Viipurista muodostui tärkeä linnoitus- ja hallintokaupunki: kaupunkioikeudet Viipuri sai vuonna 1401. Ruotsin Karjalanalueen hallintokeskuksena Viipuri toimi vuoteen 1710 asti, jolloin kaupunki joutui Venäjän vallanalaiseksi; myöhemmin Viipuri liitettiin yhdessä muun Suomen kanssa Suomen suurruhtinaskuntaan.
Pyöreätorni torin varrella on yksi Viipurin tunnetuimmista rakennuksista. Pyöreätorni rakennettiin vuosina 1547-1550 tykkitorniksi; tykkitorni oli osa nyttemmin lähes kokonaan tuhoutunutta ja purettua kaupunginmuuria. Pyöreässä tornissa on kahvila. Alvar Aallon suunnittelemaa ja vuonna 1935 avattua Viipurin kirjastotaloa pidetään Aallon funktionalismin tärkeimpiin rakennuksiin. Rapistunutta arkkitehtuurin helmeä on alettu korjata viime vuosina mm. suomalaisin varoin. Viipurin tori ja kauppahalli ovat kuuluisia ostospaikkoja turistien keskuudessa.
Linnasalmen länsipuolella olevalla Linnasaarella, sijaitsee kuuluisa Monreposin puisto. Puiston historia juontaa yli 300-vuoden taakse, jolloin alueella oli pieni kartano. 1750-luvulla alueelle syntyi ensimmäiset puutarha-alueet. Monrepois nimen alue sai sen jälkeen kun prinssi Friedrich Wilhelm osti alueen; monrepois ranskalainen nimi tarkoittaa vapaasti käännettynä minun rauhaani/lepoani tai paikkaa missä sisäinen rauha saavutetaan. Seuraavan omistajan eli Nikolayn suvun halussa alue oli pari sataa vuotta ja alueella tehtiin paljon korjaus- ja laajennustöitä; mm. kartanon päärakennusta laajennettiin ja rakennettiin ns. rantatemppeli (Neptunuksen temppeli), joka tuhoutui joskus vuoden 1944 jälkeen. Neuvostoliiton aikana alueen nimi muutettiin Park Kalinaksi ja alue rapistui ja puistoalueet rehevöityi. Puistoa on alettu entisöimään ja korjaamaan 1990-luvun lopulla suomalaisvoimin; mm. Neptunuksen temppelin kopio valmistui vuonna 1999 ja kaarisillan kopio valmistui vuonna 1998. Puistoalue on harvinainen ja kauniskokonaisuus.
Viipuri oli uuden Suomen valtion ehkä kansainvälisin kaupunki, suurin varuskuntakaupunki ja Itä-Suomen keskus. Viipuriin valmistui uutta rakennuskantaa kuten Alvar Aallon suunnittelema kirjasto ja rautatieasema sekä kirkkoja. Sotien jälkeen ensimmäinen suomalainen turistibussi saapui Viipuriin vuonna 1958. Viipurin nähtävyyksiin kuuluu luonnollisesti Viipurin linna. Ns. päälinnassa, joka sijaitsee tornin vieressä on nykyisin linnan museo. Päälinna paloi kahteen kertaa 1800-luvulla;sisätiloissa ei säilynyt mitään alkuperäistä ja päälinna entisöintiin 1890-luvulla. Museossa on esillä mm. vanhoja aseita, metalliesineitä, valokuvia, tilliä, rajanvalvontaan liittyvä näyttely, sotahistoriallinen näyttely, luonto- ja eläinnäyttely sekä mm. suomalainen aapinen. Linnan tiloissa on myös ns. vedenalaisen arkeologiannäyttely, jossa on esillä erilaisia Viipurin lähistöltä merestä löytyneitä esineitä kuten tykinkuulia, karttoja ja aseita. Lisäksi linnan tiloissa on tilapäisnäyttelyitä.
Linnasalmen itäpuolella olevalla niemellä on Viipurin vanha keskusta, josta löytyy useita satoja vuosia vanhaa arkkitehtuuria. Vanhaa Viipuria on restaroitu ahkerasti, ja myös suomalaiset ovat osallistuneet vapaaehtoisvoimin Monreposin puiston, linnan ja Alvar Aallon Viipuriin suunnitteleman kirjastotalon kunnostamiseen. Paljon on vielä tekemättä, ja niin kunnostustyöt jatkuvat eri puolilla kaupunkia.
Viipurin historia on pitkä ja värikäs. Suomen itsenäisyyden aikaan Viipuri oli kansainvälinen, vireä kulttuuri- ja varuskuntakaupunki, ja väkiluvultaan Suomen toiseksi suurin (lähes 85 000 asukasta vuonna 1937) ja kauppakaupunkina Suomen vilkkain, ja palauduttuaan Suomen yhteyteen olisi sitä jälleen, kaupan, taiteen ja kulttuurin kohtaamispaikka.! Viipurilla on loistava sijainti Helsingin ja Pietarin välissä, luovutetun Karjalan keskuksena, Viipuri ja muut pakkoluovutetut alueet takaisin Suomen yhteyteen.
Historiallisesti merkittävä kaupunki, pitää kunnostaa ja palauttaa vanhaan loistoonsa, pääosa vanhoista keskustan rakennuksista on vielä entisöinti kelpoisia.
Tänäänkin Viipuri tarjoaa kulttuuria ja tapahtumia, sekä hurmaavia putiikkeja ja tavarataloja, joissa ostoksia voi tehdä edullisesti. Lisäksi tarjolla on historiallisia nähtävyyksiä, idyllisiä kahviloita ja ravintoloita, joista kuuluisin on Kustaa Vaasan rakennuttamassa Pyöreässä Tornissa.
Kun Viipuri kuuluu taas Suomelle avaa se ihan erilaisen matkailun ja turistien virta kaupunkiin, mitä Venäjän välinpitämättömyys kaupunkia kohtaan ja viisumi rajoitukset voi koskaan laajemmalle kansainväliselle turismille tarjota, ja toiseksi Viipurista tulisi taas luovutetun karjalan hallinnon ja kaupan keskus.
tuohon 1800 luvun alkuun saakka.
Loput tekstistiä mielikuvituksen tuotetta.
Joillakin on vain vaikeaa hyväksyä, historiallisia tosiasioita, kirjoitus on täyttä asiaa,
alueella on aina asunut suomalaisten lisäksi esim. ruotsalaisia, saksalaisia ja venäläisiä siksi Viipuri oli Suomen kansainvälisin kaupunki, kaupan ja kulttuurin keskus, ennen Talvisodan alkamista 1939.
Suosittelen kaikille tutustumaan virtuaaliseen Viipuriin 1939 sivustoon, hienoa työtä.!
http://www.virtuaaliviipuri.tamk.fi/kohteet.php?lang=fi
Viipuri takaisin Suomelle ja muutkin pakkoluovutetut alueet.
On vain ajan kysymys, milloin viralliset neuvottelut alueiden palauttamisesta Suomen yhteyteen aloitetaan,
kysymys on kummankin osapuolen eduista, Suomella on kyky ja taito kehittää alueita ja kauppa, matkailu ja turismi tekisi alueesta taas kansainvälisen kaupungin ja taloudellisesti kannattavan hankeen.!