Olen tavannut erästä miestä yökyläilyn merkeissä jonkin aikaa, ja nyt hän on osoittanut ehkä pientä kiintymisen merkkiä. Ei suoraan ole ulos vielä kysynyt, mutta on alkanut puhumaan futuurissa yhä enemmän, eikä hänellä tunnu olevan enää mikään kiire kotiinkaan luotani. Hän on myös alkanut "vihjailemaan" siihen suuntaan, että hänellä on asunto tyhjänä, eikä ketään odottamassa. Suhde alkoi yhden illan jutusta ja seksi oli alusta alkaen intohimoista. Seksin jälkeen on alkanut olla hellää hipsuttelua. En ole itse juurikaan sanonut miehelle muuta, kuin että nautin hänen seuraastaan ja että näissä merkeissä häntä on ilo tapailla.
Onko miehillä kokemuksia ihastumisesta "vakipanoon"?
Tai muilla naisilla, ovatko rakastajanne halunneet jotain vakavempaakin?
Ja erityisesti!!! Onko jollakin kokemusta seksisuhteesta, jonka on onnistuneesti saanut käännytettyä parisuhteeksi?
Kiitokset asiallisista vastauksista.
Onko miehillä kokemuksia ihastumisesta "vakipanoon"?
Tai muilla naisilla, ovatko rakastajanne halunneet jotain vakavempaakin?
Ja erityisesti!!! Onko jollakin kokemusta seksisuhteesta, jonka on onnistuneesti saanut käännytettyä parisuhteeksi?
Kiitokset asiallisista vastauksista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
elämänmittaista, sellaisesta "käännynnäisestä"? Ei helevetti.
eikö tätä hipsuttelua yhden yön juttuihin liity sitten? onko hipsuttelussa ja silittelyssä yl jokin viesti?
Kyllä se mahdollista on että vakipanoon ihastuu. Itselleni kävi tässä kesällä samoin. Hän oli vastikään eronnut eikä halunnut muuta, itselläni sama tilanne. Hauskaahan se oli täytyy myöntää. Nyt kun itse oisin valmis ollut enempäänkin niin tämä nainen ihastui eräänä viikonloppuna toiseen. Meidän sekstailu jäi sit siihen. Ollaan kyllä oltu muissa merkeissä tekemisissä, esim. lenkkeily ja Facebookin välityksellä. Alussa tämä "ero" tuntui omituiselta, aivan kuin olisin ollut mustasukkainen hänestä. Mutta nyt kun olemme pelkkiä kavereita ei asia minua enää vaivaa. Sano sile miehelle suoraan, kyllä sen luulis ymmärtävän.
monet suhteet alkaa yhdestä yöstä. Etkä sä ole "vakipano" ellette ole harrastaneet intiimiyttä jo kuukausista puoleen vuoteen ilman tällaisia kiintymyksen merkkejä. Jos olette, mies luultavasti valittelee vain yksinäisyyttään ja sovittelee sinua kuvioon, mutta miksi vasta nyt??
Ansa on viritetty, älä lankea siihen.
kaikki mitä se sanoo, niin analysoidaan tällä palstalla sitten jokainen sana yhdessä. Kaikki hänen sanansa ja tekonsa ovat täynnä tarkoin harkittuja piiloviestejä ja signaaleja, aivan kuten meidän kaikkien muidenkin miesten. Minäkin mietin yön läpi, mitä sanon huomenna kaupan kassalla, ettei hänelle synny sanoistani väärää mielikuvaa ja jotta hän osaa kotonaan analysoida sanani varmasti oikein. Viestintä on ensiluokkaisen tärkeää, eikä siinä sovi tehdä virheitä.
Itse kun käyn treffeillä, pyydän tapaamaani naista lähettämään jo pari viikkoa etukäteen esittämikseen suunnittelemansa puheenaiheet ja kysymykset, jotta voin ajan kanssa huolellisesti suunnitella, miten ja millä tavalla niihin vastaan, jotta viestini tulee oikein ymmärretyksi. Olisi itsemurha sanoa joku sana tai lause väärällä äänenpainolla tai vaikkapa esim. yskäistä jonkin tärkeän sanan kohdalla, jolloin nainen jäisi miettimään, miksi yskäisin juuri sen sanan kohdalla. Kaikki voi kaatua väärinkäsitykseen vain sen takia, että on esiintynyt epähuomiossa väärin (vaikka sanat olisivatkin muuten menneet oikein). No, anyway, kun olen saanut naiselta em. listan ja päättänyt mitä ja miten otan niihin kantaa, kutsun ystäväni kotiin ja esitän heille vastaukseni. Esityksen jälkeisen paneelikeskustelun aikana ystäväniu kertovat, mitä heille tuli mieleen sanomisistani ja käyttäytymisestäni puheeni aikana. On nimittäin selvää, että joskus luulee viestittävänsä asian aivan kuten sen haluaisikin viestittää, mutta vastaanottaja näkeekin siinä outouksia tai kysymyksiä. Noh, tämähän on kaikki tuttua juttua sinulle ja varmasti kaikille muillekin deittailijalle. Hyvää jatkoa vaan, ehkä saat miehen "salaisuuden" selville, siis tietenkin siten, ettei sitä tarvitse suoraan kysyä.