Tanssimisen surullisuus

Tanssiminen. On ahdistavaa kun on yökerhossa tai vaikka joskus bileissä missä tanssitaan ja ei sitten kehtaa.
-
Ihan tässä vastikään oli jotenkin todella hyvä sauma, fiksun oloinen ilmapiiri ja varmasti myönteisesti suhtautuvia naisiakin piisasi mutta ei sitten kehtaa tehdä sitä aloitetta tai mennä sekaan kun ei tiedä miten liikkua ja näyttää niin väkinäiseltä kun liikkuukin. Piti tämänkin tilaisuuden tulla sillä lailla yhtä äkkiä puun takaa ettei varmasti kerkeä valmistautua eikä nauttia alkoholia.
-
Minulla on kompleksi tästä asiasta ja kun istun siellä ja mietin miten se voisi mennä hienosti kuin elokuvissa niin tuntuu kuin tuli hiillostaisi sisältä ja hampaat puristautuvat yhteen turhautumisesta. Hyväksyn sen ettei naisilla ole normaalisti sitäkään rohkeutta tanssia kuin ehkä omien kaveriensa kanssa ja minulla ei sikäli ole ongelmaa ehdottaa sitä itse kunhan itseluottamus muuten on kohdallaan.
Ärsyttävää että itse sitten lukeutuu niihin tylsimyksiin tai jopa ilonpilaajiin joita valheellisesti pidetään haluttomina ja tylsinä jne.
-
Paljolti tämän takia olen hyvän aikaa sitten ruvennut työstämään notkeutta joka kompensoisi ellei jopa säväyttäisi yleisökuntaa riippumatta siitä minkälaisia askeleet muuten on. Tässä nyt sitten taas viimeksi kävi niin onnettomasti ettei aikaa venyttelyyn/lämmittelemiseen ollut tarpeeksi ja aika sitten liusui käsistä.
9258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ja miesten tanssittaminen on ämmien juonia suorittaa henkinen kastraatio koko miessukukunnalle. Ei miehen kuulu poikkelehtia naisen talutusnuorassa. Ei miehen kuulu pitää huolta ulkonäöstään. Mies tekee fyysistä duunia. Mies hakkaa halkoja. Mies lämmittää saunan. Mies juo viinaa sohvalla, tai jos raíttiusliikkeessä niin maitoa keittiön tuolissa.

Äänestä

Yökerhotanssi on tanssimista siinä missä käynyt marhamehu on viiniä. Ei se minuakaan liiemmin huvita vaikka muuten tanssia harrastankin.

Mutta menepä kokeeksi käymään jollain oikealla tanssikurssilla. Niitä löytyy lähes kaikista kaupungeista ja vaihtoehtoja on tangosta rokkiin. Valitse se musiikkilaji josta tykkäät ja käy tsekkaamassa muutama tunti.

Tietyt perusasiat pätevät kaikissa tansseissa ja niiden hallitseminen tai edes tiedostaminen antaa itseluottamusta. Päinvastoin kuin mitä monet miehet antavat ymmärtää, tanssi on yksi niitä tilanteita jossa mies saa olla aidosti mies naisten kanssa. Mies vie ja nainen seuraa - ja seuraa mielellään, jos mies on hyvä.

Sanotaan että "Nobody cares how well you can dance. Just get up and dance".

Äänestä
  • Tanssikouluissa on vähän se huono puoli, että niissä käyvät vain pariskunnat. Joskus voi olla ATM tai pari. Opettele siinä sitten seinäruusuna. Yhtä hyvin voi seurata Youtubesta tanssivideoissa vilisevien jalkojen liikehdintää.

    Henkilökohtaisesti olen ratkaissut tanssimiskysymyksen periaatepäätöksellä, että en tanssi.

    Äänestä

  • Lord_Boredom kirjoitti:

    Tanssikouluissa on vähän se huono puoli, että niissä käyvät vain pariskunnat. Joskus voi olla ATM tai pari. Opettele siinä sitten seinäruusuna. Yhtä hyvin voi seurata Youtubesta tanssivideoissa vilisevien jalkojen liikehdintää.

    Henkilökohtaisesti olen ratkaissut tanssimiskysymyksen periaatepäätöksellä, että en tanssi.

    naisia jotka eivät tanssi, mutta eiväthän he miehiä kiinnosta. Miehiä kiinnostaa vaan ne pyrstöään heiluttelevat pynttäytyneet prinsessat vaikka muuta yritättekin todistella.

    Äänestä

  • hgirgoergi kirjoitti:

    naisia jotka eivät tanssi, mutta eiväthän he miehiä kiinnosta. Miehiä kiinnostaa vaan ne pyrstöään heiluttelevat pynttäytyneet prinsessat vaikka muuta yritättekin todistella.

    Mutta tanssimattomat naisethan ovat kaikki niitä, joiden poikaystävät ovat juuri hakemassa lisää kaljaa, tupakalla tai piikittämässä hasista baarin vessassa. Jos sellaista naista menee puhuttelemaan, niin nyrkki iskeytyy hyvin nopeasti naamaan.

    Äänestä

  • Lord_Boredom kirjoitti:

    Mutta tanssimattomat naisethan ovat kaikki niitä, joiden poikaystävät ovat juuri hakemassa lisää kaljaa, tupakalla tai piikittämässä hasista baarin vessassa. Jos sellaista naista menee puhuttelemaan, niin nyrkki iskeytyy hyvin nopeasti naamaan.

    yleistystä. Baareissa on mielin määrin myös sinkkunaisia jotka eivät tanssi mutta eihän ne miehiä kiinnosta, vaan ne pyrstöään heiluttelevat pynttäytyneet prinsessat.

    Äänestä

  • Lord_Boredom kirjoitti:

    Mutta tanssimattomat naisethan ovat kaikki niitä, joiden poikaystävät ovat juuri hakemassa lisää kaljaa, tupakalla tai piikittämässä hasista baarin vessassa. Jos sellaista naista menee puhuttelemaan, niin nyrkki iskeytyy hyvin nopeasti naamaan.

    tanssilattialla? Haha, kyllä siellä tanssii niin varatut kuin sinkutkin, ei se ole mikään tae että pelkkiä sinkkuja siellä tanssii.

    Miehet kun eivät kykene mahduttamaan paksuun kalloonsa sitä tosiseikkaa että kaikki naiset eivät ole tanssimassa saadakseen miestä, tai edes baarissa ylipäätään toisin kuin miehet. Naiset kykenevät ajattelemaan muutakin kuin munaa ja miehiä. Miehet eivät.

    Äänestä

  • Singlet kirjoitti:

    kyllä mä ainakin pystyn ajattelemaan muuta kuin munaa ja miehiä

    Äänestä

  • Lord_Boredom kirjoitti:

    Tanssikouluissa on vähän se huono puoli, että niissä käyvät vain pariskunnat. Joskus voi olla ATM tai pari. Opettele siinä sitten seinäruusuna. Yhtä hyvin voi seurata Youtubesta tanssivideoissa vilisevien jalkojen liikehdintää.

    Henkilökohtaisesti olen ratkaissut tanssimiskysymyksen periaatepäätöksellä, että en tanssi.

    Kävin aikoinani sitkeästi perustanssien kurssilla. Kavereillani oli oma mies mukana, mutta minä en saanut miesseuraa tanssikurssille millään keinolla, vaikka muuten olisivat olleet valmiita sitten vaikka mihin mamboon. Ukkomiehetkin.

    Meitä oli kaksi naispuolista paritonta, joista toinen tanssi vuorollaan (nais)opettajan kanssa ja toinen seisoi seinustalla katselemassa. Periaate oli se, että tyttö- ja poikapareja ei saanut muodostaa, koska niissä toinen osapuoli oppi otteet ja askeleet automaattisesti väärin. Eipä sitä katsomallakaan häävisti oppinut.

    Viimeisellä kerralla jostain oli revitty paikalle kaksi miestä. Minä lähdin paikalta kesken enkä ikinä palannut; toinen mies ei ollut käynyt suihkussa eikä hammasharjan lähellä ainakaan viikkoon ja toinen keskittyi lähinnä tanssipartnerinsa osien puristelemiseen ja hinkkaamiseen ja polvensa työntämiseen tämän jalkojen väliin.

    En ole koskaan ollut mikään tanssin ystävä (etenkin diskotanssi on aivan idioottimaisen näköistä jopa "hyvien" tanssijoiden tanssimana), mutta ajattelin tuolloin hankkia jonkinlaisen perustaidon pahan päivän varalle. Olen kuitenkin selvinnyt ihan hienosti vuosikausia periaatteella "en tanssi, kiitos".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies1985 kirjoitti:

Tanssiminen. On ahdistavaa kun on yökerhossa tai vaikka joskus bileissä missä tanssitaan ja ei sitten kehtaa.
-
Ihan tässä vastikään oli jotenkin todella hyvä sauma, fiksun oloinen ilmapiiri ja varmasti myönteisesti suhtautuvia naisiakin piisasi mutta ei sitten kehtaa tehdä sitä aloitetta tai mennä sekaan kun ei tiedä miten liikkua ja näyttää niin väkinäiseltä kun liikkuukin. Piti tämänkin tilaisuuden tulla sillä lailla yhtä äkkiä puun takaa ettei varmasti kerkeä valmistautua eikä nauttia alkoholia.
-
Minulla on kompleksi tästä asiasta ja kun istun siellä ja mietin miten se voisi mennä hienosti kuin elokuvissa niin tuntuu kuin tuli hiillostaisi sisältä ja hampaat puristautuvat yhteen turhautumisesta. Hyväksyn sen ettei naisilla ole normaalisti sitäkään rohkeutta tanssia kuin ehkä omien kaveriensa kanssa ja minulla ei sikäli ole ongelmaa ehdottaa sitä itse kunhan itseluottamus muuten on kohdallaan.
Ärsyttävää että itse sitten lukeutuu niihin tylsimyksiin tai jopa ilonpilaajiin joita valheellisesti pidetään haluttomina ja tylsinä jne.
-
Paljolti tämän takia olen hyvän aikaa sitten ruvennut työstämään notkeutta joka kompensoisi ellei jopa säväyttäisi yleisökuntaa riippumatta siitä minkälaisia askeleet muuten on. Tässä nyt sitten taas viimeksi kävi niin onnettomasti ettei aikaa venyttelyyn/lämmittelemiseen ollut tarpeeksi ja aika sitten liusui käsistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu