MITÄ PELLEILYÄ ?

Kolme vuotta sitten tapasin minua 20 vuotta vanhemman kristityn miehen ja meistä piti tulla kavereita. Kun kävin tämän seurakunnassa kotona sai käydä kahvilla ja kirkostakin omalla autolla kotiin ajettiin. Ajattelin, että olen rehti mies ja sanoin, etten tunne saavani kirkosta mitään, mutta kavereita voidaan vielä olla. No, mitä siitä on seurannut.

Välillä kun olemme samassa junassa, hän ei ole muka näkevinään minua. Sitten kun minä satun huomaamaan hänet, taas kutsutaan kotiin kahville. Hän antaa sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron ja
lupaa, että voi lähteä kanssani syömään ja Ruotsiinkiin. Sitten kun lupaan soittaa hänelle ja lähetän sähköpostia mahdollisesta ruokailusta, hän ei vastaa sähköpostiin eikä puhelimeen.Kerrankin kirjastossa hän katsoi minua suoraan silmiin eikä ollut edes tuntevinaan.

En ymmärrä mitä pelleilyä tämä on ? Olen yli kolmekymppinen ja hän lähes kuusikymmentä. Katsooko hän ettei voikaan vanhempana pitää minua tasavertaisena kaverina vai eikö minusta ole hänelle hyötyä kun kohtelee tällä tavalla.

Mies on kyllä hieman outo. Hän on malesiasta, mutta vaimo on suomalainen. Koiria hän vihaa yli kaiken, koska Malesiassa koirat syövät jätteitä.Niinpä hän vihaa koiranomistajia eikä ole edes sukulaistensa kanssa tekemisissä jos heille on koira ! Myös ulkolenkkeily ei huvita, kun sielläkin tulee koiria vastaan !

Miten ystävyys suhteet ovat niin pirun vaikeita tänä päivänä ? Onko ystävyyttä enää vain silloin jos toisesta on jotain hyötyä ?

Lämmin kiitos vastauksista !
3126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eiköhän tuo aloite kuulu muualle kuin tänne? Tämä käsittelee naisten logiikkaa... Ja mitä siihen malesialaiseen koiravihaajaan tulee niin painukoot takaisin mistä on tullut jos ei meidän ystävällisempi koirakulttuuri kelpaa. On se nyt jumalauta kun kaikenmaailman vähemmistöt polkevat meitä valkoisia heteromiehiä! Ei meitäkään kannattaisi suututtaa... Alkaa pompottelu ottaa päähän ja pahasti...

Äänestä
  • Siis vähemmistöt ja naiset polkevat meitä... =)

    Äänestä

  • Malepower kirjoitti:

    Siis vähemmistöt ja naiset polkevat meitä... =)

    Siis teitä "valkoisia heteromiehiä" kehdataan polkea, vaikka te itseoikeutetusti olette luomakunnan kruunuja, ja kaikkien muiden yläpuolella???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi-Malesia kirjoitti:

Kolme vuotta sitten tapasin minua 20 vuotta vanhemman kristityn miehen ja meistä piti tulla kavereita. Kun kävin tämän seurakunnassa kotona sai käydä kahvilla ja kirkostakin omalla autolla kotiin ajettiin. Ajattelin, että olen rehti mies ja sanoin, etten tunne saavani kirkosta mitään, mutta kavereita voidaan vielä olla. No, mitä siitä on seurannut.

Välillä kun olemme samassa junassa, hän ei ole muka näkevinään minua. Sitten kun minä satun huomaamaan hänet, taas kutsutaan kotiin kahville. Hän antaa sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron ja
lupaa, että voi lähteä kanssani syömään ja Ruotsiinkiin. Sitten kun lupaan soittaa hänelle ja lähetän sähköpostia mahdollisesta ruokailusta, hän ei vastaa sähköpostiin eikä puhelimeen.Kerrankin kirjastossa hän katsoi minua suoraan silmiin eikä ollut edes tuntevinaan.

En ymmärrä mitä pelleilyä tämä on ? Olen yli kolmekymppinen ja hän lähes kuusikymmentä. Katsooko hän ettei voikaan vanhempana pitää minua tasavertaisena kaverina vai eikö minusta ole hänelle hyötyä kun kohtelee tällä tavalla.

Mies on kyllä hieman outo. Hän on malesiasta, mutta vaimo on suomalainen. Koiria hän vihaa yli kaiken, koska Malesiassa koirat syövät jätteitä.Niinpä hän vihaa koiranomistajia eikä ole edes sukulaistensa kanssa tekemisissä jos heille on koira ! Myös ulkolenkkeily ei huvita, kun sielläkin tulee koiria vastaan !

Miten ystävyys suhteet ovat niin pirun vaikeita tänä päivänä ? Onko ystävyyttä enää vain silloin jos toisesta on jotain hyötyä ?

Lämmin kiitos vastauksista !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu