Hengestä jaetaan Pyhää Henkeä. Sanan kanssa Pyhä Henki on ELÄVÄ VESI.
Danielille näytettiin yöllisessä näyssä sarvi, sarven muotoinen, mutta jolla oli ihmisen näköä ja joka puhui herjaten. Kolme aikaisempaa sarvea reväistiin poissa ja tuo pienin sarvi jäi yksin herjaamaan. Tuo sarvi on herjaajana valtaistuimen asettamisen aikoihin, sillä silloin, kun tuo sarvi herjaten puhui asetettiinkin valtaistuinta, jolla Vanhaikäinen istuutui.
Jotta ihminen voisi jotakikaan käsittää Jumalasta, joka on Henki, niin Danielille näytettiin Hänet valkohiuksisena ja valkovaatteisena ja tuo kuvaa ikuisen ikäistä, eli ajatonta.
Mutta sitten, Jumalasta, joka on Henki vuotikin tulivirta ja tuo tarkoittaa, että Henki Jumalasta lähti Pyhää Henkeä, jonka avulla tuhannen tuhatta palveli Häntä ja huolehtivat tuosta kymmenentuhatta kertaa kymmenen tuhanne joukosta, jotka olivat tulleet tuomioistuimen eteen.
Tuomioistuimen asettamisen päivänä ensimmäiseksi heitettiin tuleen herjaajasarvi ja kaikilta pedoilta otettiin valta poissa, heiltä, jotka yötä päivää olivat kiusanneet Jumalan kansaa ja syyttäneet, eli henkivalloilta. Sarvi, joka sillä hetkellä oli muodostunut maanpäällä elävistä herjaajista, joutui ensimmäisenä tuleen.
Sitten paikalle saapui Voittaja, Ihmisen Pojan muotoinen Jumalan Sana, joka oli ollut omiensa kanssa maailman lopuun saakka ja tuli nyt saamaan kaiken kunnian ja kaiken vallan ja näin yhdistymään Vanhaikäiseen, joka ei kunniaansa jaa.
Daniel 7
8 Minä tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.
9 Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
10 Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.
11 Minä katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, minun katsellessani peto tapettiin, ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan.
12 Ja muiltakin pedoilta otettiin valta pois; niiden elämän pituus oli määrätty aikaa ja hetkeä myöten.
13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
JUMALA ON HENKI.
Elävä Vesi
3
62
Vastaukset 3
Tiedä sitten mitä on Danielin mielessä liikkunut kun sarvesta tuommosta tekstiä...
"Minä katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, minun katsellessani peto tapettiin, ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan."- Häpeä edes
Että kehtaatkin levitellä tuollaista sontaa.....
- Tiedottaja.
Minä, joka olisin kuollut ilman Jeesusta. En todellakaan, vaan iloitsen ja elän ja jaan Jumalan valtakunnan tietoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011943
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481126Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te165978- 81956
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56851- 68752
- 98726
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?73687- 23627
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.325624