mitä mieltä ootte tällaisesta? ollaan oltu mieheni kanssa kohta 2 v. yhdessä ja naimisissa pari kuukautta. puolitoista vuotta suhteestamme on ollut epäluottamusta puoleltani miestäni kohtaan koska hän petti luottamukseni alkuaikoina. Hän petti vaikka sanookin ettei oltu silloin vielä yhdessä mutta rakastuttu oltiin ja petin myös häntä mutta hän pystyy luottamaan minuun mutta mä en häneen.
Mulla on kaksi lasta ja ostettiin yhteinen talo noin vuosi sitten.
Olen ollut vainoharhaisuuteen(hänen mukaansa) asti epäileväinen hänen suhteensa, tutkinut puhelinta, ym ym..Tiedän oman syyni riitoihin mutta kun hän suuttuu, se menee raivoksi (mennyt jo noin puoli vuotta) ja lapset on kuulleet, nähneet ja olleet lähellä kun hän on raivonnut. Ei ole paljon aikaa kun hän huusi pienemmän poikani seistessä vieressäni että olen helvetin hullu ja hän kuiskaten vääntelehti naamaa ja sanoi vitun huora kuole ja näytti keskisormea. ennen en ole hänen kuullut sellaisia sanovan.
On erittäin loukkaavaa mua kohtaan ja sanoin ettei sun tarvi noin epäkunnioittavasti mulle puhua lasteni kuullen. pelkään tota raivoa... haluaisin säästää lapsiani joka ikiseltä riidalta...
mulla on silti paljon tunteita miestäni kohtaan mutta oon surullinen noista riidoista...
ne on aina vieneet voimia ja luottamusta suhteeseen...luottamusta toiseen kun toinen kerran voi raivota ja haukkua ja kaikki on kuulemma mun syytä..mitä mieltä ootte, onko hänellä aikuisena miehenä kuitenkin vastuu omasta käytöksestään? hän aina riidellessä sanoo että kaikki on mun syytä...johtuuko se siitä että hänellä on huono itseluottamus eikä tunnu oikein myöntävän omaa syyllisyyttään/virheitään vai mistä?? auttakaa...kertokaa mielipiteenne..mikä on teistä hänen vastuunsa? hän sanoo että mä oon tehny hänestä niin sairaan, mulle yks läheinen ihminen sano ettei kukaan voi toista syyttää sellasesta...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllähän kuka tahansa tulee hulluksi, jos akka kokoajan riitelee olemattomista pettämisistä. Jos kaivelee puhelinta niin news flash: se on vainoharhaisuuteen asti menemistä!
Raivoamisesta sen verran, että mikäs puoli vuotta sitten muuttui teidän suhteessa? Aloit ilmeisesti nyppiä häntä entistä enemmän. Toisilla ihmisillä on lyhyempi pinna ja enemmän temperamenttia kuin mitä sinun perheessäsi on ehkä totuttu. Miehesi ei ole ainoa raivostuvaa sorttia oleva ihminen tässä maassa. Sinun on hyväksyttävä asia.
Jos tiedät oman syysi riitoihin, niin onko sun pakko sitten nyppiä häntä? Eikö sinulla aikuisena ihmisenä olisi vastuu keskustella asioista sellaisella kielellä, ettei hän suutu vaan voi kommunikoida kanssasi ihmisiksi.
Lakkaa ottamasta lapsia ihmiskilveksi. "Kun se lasten kuullen..." niin jos ei muuten voida keskustella, se tehdään vaikka lasten kuullen. Jollet halua, vie miehesi ulos syömään, missä hän ei voi järjestää kohtausta ja jutelkaa siellä. Sovitte juttelusta etukäteen. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se, että mies tulee kotiin ja luulee saavansa levätä töiden jälkeen ja yhtäkkiä akka päättää lasten kuullen alkaa tapella taas siitä samasta asiasta joka on käsitelty moneen kertaan.
Epäkunnioittavasti puhuminen on väärin, mutta otapa huomioon, että jatkuva toisen raastaminen riitoihin on E-RIT-TÄIN raskasta henkisesti. Jos tuo jatkuu, miehesi tunteet sinua kohtaan lakkaavat olemasta. Sitäkö haluat?
Kun ahdistaa toista nurkkaan riittävän kauan, niin ne syyt alkaa löytyä sielt toisesta eikä enää halua myöntää omia virheitään. Näet kukaan ei jaksa jatkuvaa syyttelyä vaan suojautuu siltä.
Jollette osaa riidellä, niin avioliittoapua on saatavana. Meillä ainakin auttoi...
Me ollaan käyty juttelemassa kriisikeskuksessa ja pariterapiassa. Juttelu on kuitenkin auttanut kuitenkin selkeyttämään ajatuksia ja on parempi siellä purkaa niitä ajatuksiaan kun kahden kesken menee helposti riitelyksi. Tiedän että jatkuva syyttely on raastavaa ja olenkin sanonut miehelleni että haluaisin luottaa ja tiedän että mun pitää vaan heittäytyä siihen koska niin voidaan päästä fiksusti eteenpäin.
Kerroit, että olit jo puolitoista vuotta ollut epäluottavaisella jalalla puoliosasi kohtaan. No minkä ihmeen takia menitte 2 kk sitten naimisiin? Eihän tuossa ole järjen häivääkään. Näkeehän sen sokea reettakin jo, ettei teidän suhteella ole mitään toivoa eikä tulevaisuutta eikä ollut sitä edes lähtötilanteessa.
niin..naimisiinmenosta että se tuntui molemmista vaan oikealta päätökseltä, vaikea sitä on selittää.
Halusimme kuitenkin vakavan sitoutumisen. Ajatus on tietysti ristiriidassa kun miettii luottamuspulaa mutta uskon että selviämme siitä.