miehen ja tavattiin kerran. Vietettiin ihanan vkonloppu yhdessä ja yhdessä tuumattiin että nyt löytyi kummallekin se oikea. Kunnes tämän tapaamisen jälkeen mies muuttui oudoksi,vetäytyväiseksi ja kaukaiseksi. Ihmettelin asiaa ja hän kertoi että on omia ongelmia,mutta haluaa yrittää kanssani. Pyysi että mennää rauhallisesti eteenpäin.
Hyväksyin tämän ja yritän edetä hitaassa tahdissa. Mies myös kertoi aikaisemmista kokemuksistaan ja on siellä kokenut kovia ja itsetunto hänellä taitaa olla aika nollassa. Yritän kehua ja tsempata häntä parhaani mukaan.
Oudoksi tämän tekee,ettei hän halua nähdä. Kertoo kuitenkin kuinka ikävöi joka päivä minua ja haluaa vierelleen. Mutta ei ehdota näkemistä. En minäkään ehdota, jotten ahdista häntä liikaa.
Kerrankuitenkin tavattiin hänen ehdotuksestaan ja meillä oli kerrassaan ihana aika yhdessä. Hän kuitenkin poistui paikalta (olimme eräässä tilaisuudessa) minulle sanomatta mitään. Ei vastannuut enää puhelimeen,ei soittohin eikä viesteihin. Häipyi vain.
En oikein ymmärrä tätä. Pelkääkö hän niin paljon heittäytyä tähän mukaan vai vedätetäänkö minua nyt ihan 6-0? Yhdessä oltaessa hän kertoo kuinka kaunis olen ja hänen omansa. Mutta...en tiedä. Haluaako hän ensin luottaa minuun ennen kuin heittäytyy kunnolla mukaan?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Käytä viisaasti sitä tietoa jonka hän on sinulle uskonut omasta näkemyksestään siihen mihin edellinen liitto raukesi. Teidän ei tarvitse ajautua niihin samoihin ongelmiin.
Opetelkaa jo nyt uutena puhumaan keskenänne MYÖS niistä vähemmän kivoista aioista, jotka tulevat eteen kuitenkin joku päivä. Pakenemalla ongelmat vaan kasaantuu. Ja epävarmana ja täynnä kysymyksiä on hiukan vaikeaa rakastaa täysillä.
Elämä tapahtuu arjessa. Ei riitä, että teillä on hauskaa vain joskus tai että te tapaatte toisenne vain joskus ja aina hyväntuulisina. Edes rakastumisen aika ei ole pelkkää onnellisuudessa lillumista.
Jos hänen entinen liittonsa kariutui johonkin, josta kumppanit eivät pystyneet puhumaan toisilleen, se selittää hänen epävarmuutensa puhumisen suhteen nytkin.
Hän ehkä kaipaa ennen muuta luottamusta, muttei välttämättä osaa tai uskalla luoda sen ilmapiiriä omilla valinnoillaan. Sinä olet tärkeä tuli hänelle nyt siinä uudenlaisen suhteessa elämisen opiskelussa.
Se on jokapäiväinen duuni, opetella luottamaan uuteen ihmiseen. Kaikillahan on aina hauskaa aluksi, mutta entäs sitten kun arkeen tulee mutkia? Miten selvitään negatiivisista tunteista? Se taito on opeteltava uuden ihmisen kanssa alusta asti, ja toivottavasti vanhoista virheistä viisastuneena.
Olet siinä ihan oikeassa,että luottamusta hän juuri kaipaa. Edellinen liitto päättyi naisen pettämiseen.Meillä on eteen tullut vähemmän mukavia asioita (en tiedä kuinka moni niistä on minun testausta),mutta olen yrittänyt näyttää että puhumalla niistä selviää enkä ole sellainen joka ongelmien tultaessa lähtee karkuun. Olen ja pysyn vierellä jos minut siihen halutaan ja huolitaan.
Hänestä on ehkä hieman tullut nyt luottavaisempi. Olen kehunut pienin sanoin häntä ja kuunnellut hänen huoliaan. Kuitenkin minusta tuntuu että hän juuri testaa,lähdenkö heti vai pysynkö vaikka kaikki ei heti tapahtuisikaan. Luulen että tällä hän tarkistaa kannattaako hänen heittäytyä mukaan.
Ymmärrän sen,sillä tiedän ettei petetyksi tuleminen ole mukavaa eikä varsinkaan tee itseluottamukselle hyvää. Hän kertoikin että silloin päätti ettei luota enää kehenkään. Joten minun on luotava se luottaminen uudestaan.Niin kuin kirjoitit,se on joka päiväistä duunia. Pieniä askeleita kerrallaan. Mutta olen päättänyt että onnistun tässä ja saan tämän toimimaan. Tällä hetkellä mies ei oiken näe sitä kuinka ihana ihminen hän on. Hän aliarvioi itseään kovasti.
Kärsivällisyyttä siis tarvitaan. Itse näin aluksi tietysti pelästyin,että mitä tässä on oikein menossa. Onneksi mies sai kerrottua asioita ja ymmärrän häntä viirun verran paremmin.
Kylla hanen kaytoksensa myos aika omituiselta kuulostaa. Haipya tilaisuudesta sinulle mitaan sanomatta. Ehka karsii myos miel.terv. ongelmista. Masennus, ahdistus tai paniikkihairio selittaisi kaytosta. Ei halua nahda silloin kun masennustila paalla, sosiaalisten tilanteiden pelko. En halua maalailla piruja seinille, mutta tallaiset ja vakavemmatkin mielenterveyden ongelmat syyta ottaa huomioon ja varautua niihin oudosti kayttaytyvan miehen kanssa suhteeseen ryhtyessaan. Tuskin han haluaa heti paljastaa sairastavansa esim. skitsofreniaa. Tunsin eraan skitsofreenikon ja han oli nimenomaan eristaytyva ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa kokeva. Ja kaikista tuntemistaan henkiloista olin toinen hanen aitinsa lisaksi, joille han oli kertonut sairaudestaan.