Tunteeko isä jäävänsä taka-alalle uuden perheenjäsenen myötä? Miten lemmenhetket sujuvat vauvan saannin jälkeen?
parisuhde
jikhjn
3521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se, miten isä kokee roolinsa parisuhteessa vauvan tulon jälkeen on hyvin paljon naisesta kiinni. Jos nainen tajuaa että vaikka vauva tuntuukin vievän kaiken hänen aikansa ja niin miksikään perheen yleiseksi äitihahmoksi ei missään nimessä pidä ryhtyä. Miestä pitää kohdella ihan niinkuin ennekin ja olettaa ihan ilman mitään mutinoita että myös mies osaa hoitaa vauvaa ihan siinä missä nainenkin. Silloin voidaan myös parisuhdepuolella jatkaa (tietysti vähentyneen yhteisen ajan rajoissa) kuten ennekin. Ei parisyhteen roolien tarvitse muuttua vaikka tullaankin vanhemmiksi. Monet naiset vain kuvittellevat että on ihan sallittua olla kokonaan hormoniensa vietävänä ja unohtaa se mies pitkiksi ajoiksi ja miehen pitäisi se vain hyväksyä ihan luonnollisena asiana. Mutta se ei ole luonnollista. Vasta nykyaikana on naisella ollut mahdollisuus omistautua kokonaan vauvalle pitkiksi ajoiksi. Tietysti "vastapalvelukseksi" naisella on myös lupa odottaa että isä ottaa tasapuolisen vastuun vauvaperheen arjesta eikä ole vain naisen pikku apulainen. Silloin mies ei tunne jäävänsä taustalle vaan on yhtä tärkeä osa perhettä kuin äitikin.
Meillä on menty molempien lasten kanssa näin ja perhe ja parisuhde voi hyvin vielä monen yhteisen vuoden jälkeenkin. Minä olen isänä päässyt rooliin jossa lapset ovat kanssani todella läheisiä koska olen heitä aktiivisesti hoitanut koko heidän elinikänsä. Vastaan myös pääsääntöisesti perheen arjesta ruoan laittoineen ja muineen äidin ollessa usein iltatöissä. Ja se sujuu ihan luonnollisesti ilman mitään ajatusta siitä että olisin jotenkin vähemmän mies kun noita hommia hoidan siinä missä äitikin. Ja lemmenhetkiä riittää ihan tarpeeksi. Vaikka vaimo tulisikin vähän väsyneenä kotiin illalla niin kunnossa oleva koti jättää hänelle aikaa muistaa myös minut sitten illan päätteeksi...
mutta valitettavasti kaikki miehet eivät ole kaltaisiasi. Huoh.
Meillä mies luikki lapsen- ja kodinhoidosta miltei täydellisesti. Aina löytyi syitä ja tekosyitä miksi ei voisi vaihtaa vaippaa, kylvettää, ulkoiluttaa jne. Ruuanlaitosta tai pyykinpesusta nyt puhumattakaan. Kyllä minusta tuli lapsen syntymän jälkeen pelkkä kodinkone, vaikka kuinka yritin että me ollaan perhe ja oikeassa perheessä on sekä äiti että isi.
No, aina ei voi voittaa. Toivottavasti vaimosi tosiaan ymmärtää arvostaa sinua.
No, ei vaimoni aina muista minua arvostaa kun tuohonkin työnajakoon totuu vähitellen niin että sitä pitää ihan itsestäänselvyytenä. Mutta tiedän että hän kyllä oikeasti on todella hyvillään että meillä on työnjako onnistunut näin hyvin. Enkä minä mitään eritystä suitsutusta ja kiitosta odotakkaan. Onhan ihan luonnollista että kumpikin tekee aikansa ja voimiensa mukaan.
Mutta tiedän hyvin että on valitettavasti paljon miehiä joita ei meinaa saada millään tekemään edes pientä osaa kotitöistä vaikka kuinka yrittäisi hyvällä tai pahalla. Se on ehkä vain luonteessa, kasvatuksessa, ympäristössä tms. Mutta uskon toisaalta että jokaisella olisi mahdollisuus oppia osallistumaan jos vain halua riittää. Monilla ei vain riitä. Ehkä sekin keroo jotain heidän sitoutuneisuudestaan parisuhteeseen ja perheeseen. Perhe halutaan mutta se ei kuitenkaan ole sellainen asia jonka eteen oltaisiin valmiit oikeasti tekemään työtä. Vähän kuin vain leikki tai statussymboli joka pitää olla mutta johon kyllästytään heti alkuinnostuksen jälkeen.
Toisaalta olen kyllä huomannut että miehet ovat myös muuttuneet positiiviseen suuntaan viime vuosina. Omassa lähipiirissäni on nimittäin paljon 30-kymppisiä lapsiperheiden isiä jotka tekevät alillani ihan luonnolisen asiana kotitöitä ja hoitavat lapsia. SIksi uskonkin että vähitellen tullaan tilanteeseen joissa tuo perinteinen etäinen isätyyppi jää vähemmistöön ja osallistuvat isät aletaan miestenkin keskuudessa näkemään sinä normina. Toivotaan ainakin niin