Ensirakkauteni petti minua entisen tyttöystävänsä kanssa, pari kertaa fyysisesti (asuu toisessa maassa, tämä tapahtui kun olimme yhdessä siellä lomalla tapaamassa ystäviämme) ja pari-kolme kuukautta jatkui intensiivinen viestittely ja soittelu. Ensijärkytys kesti minulla yli 5 kuukautta, sen aikana mietin kostoa, jättämistä, kuolemaa ja kaikkea mahdollista tähän murskaavaan tapahtumaan liittyen, taukoamatta, myös unissani. En kuitenkaan olisi kyennyt pettämään takaisin.
Sitten kykenin, ja tuska hävisi kuin savuna ilmaan. En voi väittää tehneeni oikein, mutta se oli ainoa asia joka auttoi minut ylös. Mies ei edes tiedä tästä yhden illan jutustani, eikä pointtinani ollutkaan pistää häntä kärsimään. Aikaa teostani on nyt vuosi.
Sen yön jälkeen en ole kantanut hetkeäkään kaunaa mieheni pettämisestä. Syrjähyppyni tapahtui päihtyneenä suunnittelematta. Pari päivää pääni oli sekaisin ja saman ajan kesti myös syyllisyydentunne, josta olen todella yllättynyt, sillä olen aika taipuvainen masennukseen ja sekä itsesyytöksiin että itsesääliin. Sen jälkeen olemme olleet onnellisia yhdessä, normaalit riidat ja normaalit sovinnot.
Halusin kertoa tarinani, koska vaikka en ole ylpeä teostani enkä halua suositella kenellekään, enhän voi olla toisen elämän jumala ;) Jollekin takaisin pettäminen voi olla ratkaisu joka johtaa henkilökohtaiseen helvettiin.
Luin tämän palstan juttuja, ja monien tekstit ovat älyttömän mustavalkoisia. Varmaan johtuu tunnekuohuista, kun esim. pettäjät haukutaan lumpuiksi sen enempää kommentoimatta. Eli sinänsä kai ok/ymmärrettävää, tunteiden lujassa vallassa nyt on aina aika eri meininki. Halusin silti tuoda omalla tavallani esiin, ettei edes yleismoraali ole niin yksiselitteinen ohjenuora, että sitä kannattaisi sokeasti seurata. Joskus sen rikkominenkin voi olla ratkaisu. Käyttäkää päätänne, kuunnelkaa sydäntänne. Piis.
Sitten kykenin, ja tuska hävisi kuin savuna ilmaan. En voi väittää tehneeni oikein, mutta se oli ainoa asia joka auttoi minut ylös. Mies ei edes tiedä tästä yhden illan jutustani, eikä pointtinani ollutkaan pistää häntä kärsimään. Aikaa teostani on nyt vuosi.
Sen yön jälkeen en ole kantanut hetkeäkään kaunaa mieheni pettämisestä. Syrjähyppyni tapahtui päihtyneenä suunnittelematta. Pari päivää pääni oli sekaisin ja saman ajan kesti myös syyllisyydentunne, josta olen todella yllättynyt, sillä olen aika taipuvainen masennukseen ja sekä itsesyytöksiin että itsesääliin. Sen jälkeen olemme olleet onnellisia yhdessä, normaalit riidat ja normaalit sovinnot.
Halusin kertoa tarinani, koska vaikka en ole ylpeä teostani enkä halua suositella kenellekään, enhän voi olla toisen elämän jumala ;) Jollekin takaisin pettäminen voi olla ratkaisu joka johtaa henkilökohtaiseen helvettiin.
Luin tämän palstan juttuja, ja monien tekstit ovat älyttömän mustavalkoisia. Varmaan johtuu tunnekuohuista, kun esim. pettäjät haukutaan lumpuiksi sen enempää kommentoimatta. Eli sinänsä kai ok/ymmärrettävää, tunteiden lujassa vallassa nyt on aina aika eri meininki. Halusin silti tuoda omalla tavallani esiin, ettei edes yleismoraali ole niin yksiselitteinen ohjenuora, että sitä kannattaisi sokeasti seurata. Joskus sen rikkominenkin voi olla ratkaisu. Käyttäkää päätänne, kuunnelkaa sydäntänne. Piis.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hieno tarina ja oivallista neuvoa!
Tälläaiselta pohjalta on mahdollista rakentaa läpi elämän kestävä suhde! Kun pettämisen ymmärtää vain hetken huumaksi joka ei ole kilpaileva asia kestävän pitkän rakkaussuhteen kanssa, katoaa suhteesta isoin rasite ja sairaalloinen mustasukkaisuus pois. Tällainen suhde on todella vahvalla pohjalla eikä sitä moni asia voi horjuttaa!
Hienoa että kerroit tarinasi täällä! Jos useampi ihminen ajattelisi noin kuin sinä, olisi avioeroja, perheväkivaltaa ja masennusta maailmassa paljon vähemmän!
Ensirakkautesi pettäminen koski sinuun kipeästi. Sen jälkeen olit tulit tilanteeseen, jossa petit itsekin. Sitä seurasi lyhyt syyllisyys, joka sitten meni ohi ja parisuhteesi jatkui onnellisena.
Mitä tästä opimme?
Kuvittelet nyt tietäväsi miltä pettäjästä tuntuu, ja siksi annoit anteeksi. Tilanne on vaan täysin erilainen, koska poikaystäväsi petti entisen tyttöystävänsä kanssa, mutta sinä petiti päihtyneenä jonkun yhdenillan tutun kanssa. Poikaystäväsi petti silti, vaikka oli sinun kanssa lomalla ja kaiken piti olla hyvin. Sinä petit sen takia, koska poikaystäväsi oli pettänyt sinua ja olit siitä masentunut. Eli yhteenvetona..teidän kahden pettämisen mitiivit ovat täysin erilaiset.
Nyt kun olet päässyt elämässäsi kuvitelemaasi turvaan pettämisen haavoittavuudelta, olet menettänyt jotain arvokasta ihmisyydestä. Tuollainen parisuhde voi kyllä kestää, koska siinä on jo ns. petetty liiat tunteet pois..todellisuudessa, on petetty koska tunneside on jo alun alkaen ollut epänormaali. Kirjoittaja vaikuttaa hyvin riippuvaiselta henkilöltä.
Minä olen hyvin riippuvuusaltis henkilö, muissakin kuin vain suhdeasioissa. Jollain tavalla onnistun kuitenkin pitämään riippuvuusongelmat "kasassa", vaikkakaan en silti täydessä hallinnassa, mutta niin että olen erittäin yleistyytyväinen elämääni. Positiivisesti voisi sanoa, että olen perso monelle asialle ja nautin tästä, mutta omaan myös riippuvuuden piirteitä jotka ilman muuta tuottavat myös ongelmia, näin se vaan menee. Olen onneksi jo vuosien ajan tajunnut lopettaa, kun riippuvuus aiheuttaa suhteettomasti vahinkoa itselleni tai muille nautintoon verrattuna, ja lopettaminen on oikeastaan aina tullut ikäänkuin automaattisesti, paljolti ihan itsesuojeluvaiston peliin puuttumisen vuoksi. Pystynkö loppuelämääni keplottelemaan riippuvuuden ja persoilun hyöty-haittasuhteiden kanssa, sitä emme voi tietää.
Petetyksi tulleen tuska ei varmasti olisi mennyt ohi, jollei mies olisi osoittanut kaikin mahdollisin tarkoituksellisien sekä tarkoituksettomien merkkien kautta, että on valinnut ja haluaa minut, tätähän hän ei tehnyt noin kahteen kuukauteen pettämisestään kiinni jäämiseen jälkeen. Uskon edelleen hänen olevan täysin vilpitön asian suhteen.
Ensin jatkuvasti riivannut mustasukkaisuus on tiessään, mutta en epäile etteikö vastaavia kriisejä voisi tulla vastaan, en vain enää jauha tällaisia murheita etukäteen nyt kun taakse jääneestä ollaan päästy. Onnellisuus vain valtasi tämän johdosta niin, että luotan häneen valehtelematta enemmän kuin pettämisiä edeltäneinä aikoina. Kyllähän se niin on, että kokemukset kylmettävät tietyllä tavalla, mutta ei tarkoita, ettei suhteesta ja toisesta voisi nauttia olematta kylmä.
Olipa taas tuhannen vuodatukset, heh! tekee hyvää!
pitää varmaan kirjoittaa pien kirjanen aiheesta, kun vois jatkaa tilitystä loputtomiin :D