Vaalirahoitus ratkeaisi kertaheitolla

otamalla käyttöön pitkät listat, lainaan Kalle Isokalliota. Oli äsken aamutv:ssä.
Ihanaa, että joku muukin on sitä mieltä. Olen perustellut myöskin sitä ,että puolueen linjasta päättää pieni piiri ihmisiä, eli yksitäisellä edustajalla ei ole mitään sanan valtaa. On se ihanaa, että nuoret luulee, että yksitäisellä edustajalla on jotakin sanomista asioista. Voihan sitä sanoa, mutta mitä siitä hyötyy. Samalaista populismia kun tällä kanavalla yksitäinen räkyttäminen.

Suurella kansalaismielipiteellä vaikka tällä palstalla voi olla merkitystä, koska meitä ei yksi taluttaja määrää.

Suuri raha se näytää määräävän politiikassa ja se on surulista, että siihen ei haluta muutosta. Tässä maassa ei ole minkäänlaista kansanvaltaa tai demokratiaa. Ihan turhaa maksaa maksaa noin monen kansanedustajan avustajan palkaa ja kulunkeja, kun heitä ei mihinkään tarvitse.130 riittäisi ihan hyvin pelleiksi.
Palkka erotuksen voisi käyttää vaikka vanhusten hoitoon.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


:mummeli:: kirjoitti:

otamalla käyttöön pitkät listat, lainaan Kalle Isokalliota. Oli äsken aamutv:ssä.
Ihanaa, että joku muukin on sitä mieltä. Olen perustellut myöskin sitä ,että puolueen linjasta päättää pieni piiri ihmisiä, eli yksitäisellä edustajalla ei ole mitään sanan valtaa. On se ihanaa, että nuoret luulee, että yksitäisellä edustajalla on jotakin sanomista asioista. Voihan sitä sanoa, mutta mitä siitä hyötyy. Samalaista populismia kun tällä kanavalla yksitäinen räkyttäminen.

Suurella kansalaismielipiteellä vaikka tällä palstalla voi olla merkitystä, koska meitä ei yksi taluttaja määrää.

Suuri raha se näytää määräävän politiikassa ja se on surulista, että siihen ei haluta muutosta. Tässä maassa ei ole minkäänlaista kansanvaltaa tai demokratiaa. Ihan turhaa maksaa maksaa noin monen kansanedustajan avustajan palkaa ja kulunkeja, kun heitä ei mihinkään tarvitse.130 riittäisi ihan hyvin pelleiksi.
Palkka erotuksen voisi käyttää vaikka vanhusten hoitoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu