Työ ei kelpaa !

Kuuntelin bussissa eräänä sunnuntaina Tampereelta Lahteen nuoren naisen äänekästä puhelinkeskustelua pakostakin. Neito oli tulossa Euroopasta matkoilta ja maanantaina olisi pitänyt aloittaa postitustyöt Keskisuomalaisen toimistossa. Neito kertoi kaverilleen, että ei ota työtä vastaan vaan jää Kelan päivärahoille ja hakee toimeentulotukea sossusta. Hän halusi vain olla ja bilettää. Kuulemma kaveritkin tekevät niin. Ensin olisi kuulemma tyhjennettävä tilit isän tilille, että sossu antaa rahaa. Hän kertoi, että ei halua tehdä työtä vaan tyytyy päivärahoille ja toimeentulotukeen. Isä auttaa sitten kun rahat loppuu, maksoihan isä tämän Eurooppa-reissunkin.
Tätä palstaa kun lukee niin huomaa että näin todellakin on !
Jopa Pekkarinenkin tekisi heijastimia työharjoittelun muodossa jos ei muuta olisi !
10318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ihan turha on vaahdota täällä siitä että "työ on tärkein, palkka ei" ja muita moraalisaarnoja, ei niitä kukaan usko. Tosiasia kuitenkin on se, että eihän apinakaan tee volttia ellei saa banaania, ainakaan toista kertaa jos luvattu banaani jää saamatta.

Jokainen tekee niin kun parhaaksi näkee ja on oman onnensa seppä.

Äänestä

Tytär tyhjentää tilinsä isin tilille ja isi tyhjentää pussinsa tyttäreen.

Äänestä

kyllähän tuommoinen työstä vieraantunut byrokraatti horjajaa mitä tahansa.
Uskokoon ken haluaa.
Ja tuo sinun tarinasi on yhtä epäuskottava.

Äänestä

Tässä ilmoittautuu yksi nuori, vastikään 23 vuotta täyttänyt mies, joka ei vieroksu työtä. Vaikka opiskelenkin yliopistossa teen myös hanttihommia ja varmaan joudun palaamaan niihin tämän opiskelunkin jälkeen, kun ei tunnu töitä mistään saavan ilman suhteita.

Äänestä

Hienosti tehty neidolta! Hänet lienee syytä päätöksestään jotenkin palkita.

Kuvitelkaa, millaisen onnenpotkun hän järjesti jollekin niistä kymmenistä tuhansista työttömistä nuorista työhaluisista, joka nyt saa sen paikan.

Äänestä

Kun isukin apu loppuu tulevaisuus ei ole kaksinen:

"Työssäkäyvien kukkarot pullistelevat

Kelan tutkimusosaston päällikkö, tutkimusprofessori Olli Kangas uskoo, että nykyinen taantuma ei näy työssäkäyvien ihmisten kukkarossa millään tavalla. Päinvastoin heidän kukkaronsa on pulleampi kuin ehkä koskaan, mutta työelämän ulkopuolelle joutuvien sosiaalietuudet jäävät jälkeen ja näin kuilu kasvaa entisestään, sanoo Kangas.

Taantuman aikana työttömyys ja konkurssien määrä on kasvanut, ihmisten talousahdinko näkyy lisääntyneenä velkaneuvonnan ja toimeentulotuen tarpeena ja leipäjonojen kasvuna.Sama koettiin myös 1990-luvun alun laman aikana. Nykyisessä talousahdingossa pienituloiset joutuvat ehkä tiukemmallekin.

- 1990-luvulla verotusta kiristettiin kaikissa tuloryhmissä ja työelämässä olevat osallistuivat laman kustannuksiin. Nyt tilanne on toinen, verotusta on kevennetty ja sitä kautta laman kantaminen jää niiden osaksi, jotka joutuvat työelämän tai markkinatulojen ulkopuolelle, sanoo tutkimusprofessori Olli Kangas."

Lähde Yle:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/koyhyys_uhkaa_yha_useampaa_suomalaista_1089428.html

Äänestä
  • istuu näköalapaikalla ja jotuu pohtimaan laman vaikutusta Kelan kannalta.Eikö tuo ilmoitus lisääntyneestä velkaneuvonnan-, toimeentulotuen tarpeesta ja ennustus leipäjonojen kasvusta,kerro osaltaan Kelan tutkimusosaston päällikön voimattomuudesta ja huolesta vähenevien varojen vuouksi eteentulevista ongelmista ?
    Puhuessaan taantumasta,Kangas edustaa sitä yhteiskuntaluokaa jota hän sanoo "työssäkäyviksi ihmisiksi joiden kukkaro on pulleampi kuin ehkä koskaan".

    Taantuman seurauksena lisääntyneet konkurssit ja työttömyys aiheuttaa hänen mielestään talousahdinkoa, jonka näkyy tilastoissa kasvanena sosiaalimenoina.Lisäksi hän perustellusti ennustaa pienituloisimmille entistä lamaa tiukempia aikoja.

    Miksi hän puhuu taantumasta,vaikka käsittääkseni elämme jo neljättä kvarttaalia jossa kansantalous ei ole kasvanut,vaan supistunut ? Kärsiikö hän näköalattomuudesta, joka johtuu asemasta ?

    Mielestäni taantuma ei koettele enään niitä jotka ovat jääneet pois työssäkäyvien ihmisten luokasta.Heidän kohdallaan lama on todellisuutta ja myös niiden kohdalla , jotka taistelevat toimeentulorajan alapuolella,(kelan toimeentuloraja ).

    En epäile hänen johtajataitojaan,mutta tuolta toimeentulorajan alapuolelta on kantautunut myös uutisia, jotka kertovat vasta nyt 90-luvun laman vaikutuksista ja myös tuo uutinen kertoo ahdigosta,ei tulevasta,-vaan olevasta. Myös sieltä on tulossa kasvavia sosiaalimenoja ja terveydenhuoltokuluja,-jotka Kankaan tulisi huomioida tutkijoidensa kanssa.

    http://yle.fi/alueet/kainuu/2009/10/syrjaytyminen_ja_koyhyys_periytyvat_suomessa_1075024.html

    Äänestä

  • D-D kirjoitti:

    istuu näköalapaikalla ja jotuu pohtimaan laman vaikutusta Kelan kannalta.Eikö tuo ilmoitus lisääntyneestä velkaneuvonnan-, toimeentulotuen tarpeesta ja ennustus leipäjonojen kasvusta,kerro osaltaan Kelan tutkimusosaston päällikön voimattomuudesta ja huolesta vähenevien varojen vuouksi eteentulevista ongelmista ?
    Puhuessaan taantumasta,Kangas edustaa sitä yhteiskuntaluokaa jota hän sanoo "työssäkäyviksi ihmisiksi joiden kukkaro on pulleampi kuin ehkä koskaan".

    Taantuman seurauksena lisääntyneet konkurssit ja työttömyys aiheuttaa hänen mielestään talousahdinkoa, jonka näkyy tilastoissa kasvanena sosiaalimenoina.Lisäksi hän perustellusti ennustaa pienituloisimmille entistä lamaa tiukempia aikoja.

    Miksi hän puhuu taantumasta,vaikka käsittääkseni elämme jo neljättä kvarttaalia jossa kansantalous ei ole kasvanut,vaan supistunut ? Kärsiikö hän näköalattomuudesta, joka johtuu asemasta ?

    Mielestäni taantuma ei koettele enään niitä jotka ovat jääneet pois työssäkäyvien ihmisten luokasta.Heidän kohdallaan lama on todellisuutta ja myös niiden kohdalla , jotka taistelevat toimeentulorajan alapuolella,(kelan toimeentuloraja ).

    En epäile hänen johtajataitojaan,mutta tuolta toimeentulorajan alapuolelta on kantautunut myös uutisia, jotka kertovat vasta nyt 90-luvun laman vaikutuksista ja myös tuo uutinen kertoo ahdigosta,ei tulevasta,-vaan olevasta. Myös sieltä on tulossa kasvavia sosiaalimenoja ja terveydenhuoltokuluja,-jotka Kankaan tulisi huomioida tutkijoidensa kanssa.

    http://yle.fi/alueet/kainuu/2009/10/syrjaytyminen_ja_koyhyys_periytyvat_suomessa_1075024.html

    Siellä on asiantuntevat virkailijat ohjaamassa oikeaan työllistymisuuntaan, pois syrjäytymiskehityksestä esim. erinomaiseen työpajatoimintaan.

    Äänestä

  • Jephjeph kirjoitti:

    Siellä on asiantuntevat virkailijat ohjaamassa oikeaan työllistymisuuntaan, pois syrjäytymiskehityksestä esim. erinomaiseen työpajatoimintaan.

    "TYP auttaa - Siellä on asiantuntevat virkailijat ohjaamassa oikeaan työllistymisuuntaan, pois syrjäytymiskehityksestä esim. erinomaiseen työpajatoimintaan."

    Ei se TYP oikeastaan auta, tosin syy ei pohjimmiltaan ole TYP:ssä vaan oikeiden palkallisten työpaikkojen puutteessa. Tyhjästä on hankala nyhjäistä, ja sitä tyhjän nyhjäämistä TYP-virkailija joutuu päivästä toiseen tekemään oli hän sitten asiantunteva tai ei. Siksi on nämä totaalisen tyhjänpäiväiset työpajat ym höpönlöpö, kuten EI MIHINKÄÄN KOULUTTAVAT KURSSIT jne, jotta TYP:ssä voitaisiin sanoa että olemme me sentään jotain ainakin yrittäneet saada aikaan.

    Mitä tulee näihin EI MIHINKÄÄN KOULUTTAVIIN KURSSEIHIN, jokseenkin samalla vaivalla ja kuluilla voisi uudelleen ja täydennyskouluttaa ihmisiä oikeisiin ammattitöihin. Ihmetyttää miksi näin ei tehdä, vaan kaadetaan rahaa kaikenlaisiin päiväkerhokursseihin, joiden käymisestä ei ole niitä käyville yhtään mitään todellista hyötyä.

    Äänestä

  • 13 + 15 kirjoitti:

    TYP ei ole mitään muuta kuin kyykytyslaitos, missä työttömältä viedään viimeinenkin toivo.

    Mikä pahinta, TYPistä pois pääsy on lähes mahdotonta, jos sinne on saatu huijattua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ihme homma kirjoitti:

Kuuntelin bussissa eräänä sunnuntaina Tampereelta Lahteen nuoren naisen äänekästä puhelinkeskustelua pakostakin. Neito oli tulossa Euroopasta matkoilta ja maanantaina olisi pitänyt aloittaa postitustyöt Keskisuomalaisen toimistossa. Neito kertoi kaverilleen, että ei ota työtä vastaan vaan jää Kelan päivärahoille ja hakee toimeentulotukea sossusta. Hän halusi vain olla ja bilettää. Kuulemma kaveritkin tekevät niin. Ensin olisi kuulemma tyhjennettävä tilit isän tilille, että sossu antaa rahaa. Hän kertoi, että ei halua tehdä työtä vaan tyytyy päivärahoille ja toimeentulotukeen. Isä auttaa sitten kun rahat loppuu, maksoihan isä tämän Eurooppa-reissunkin.
Tätä palstaa kun lukee niin huomaa että näin todellakin on !
Jopa Pekkarinenkin tekisi heijastimia työharjoittelun muodossa jos ei muuta olisi !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu