Rastafari on irie!!!

Ras Petteri

Kaikki kunnia ja ylistys keisari Haile Selassielle!

Marcus Garvey ennusti viime vuosisadan alussa että suuri afrikkalainen kuningas kruunataan ja musta rotu vapautuu
valkoisten rasistien orjuudesta. Vaikka mustat eivät ole vieläkään täysin vapautunut valkoisen ylivallan alta, Garveyn
profetia silti osui enemmän oikeaan kuin kukaan olisi uskonutkaan: suuri afrikkalainen kuningas kruunattiin, ja Hän
olikin jumalaista sukua.

Rastafarit, dreadlockseille tukkansa laittaneet mustat, ovat muinaisten israeliittien sukua ja Raamatun alkuperäiset
kirjoittajat. Valkoiset venäläiset kasaarit ovat juutalaisiksi itseään tituleeraavia ryöstäjiä jotka kaappasivat Raamatun
alkuperäisiltä israeliiteilta, mutta Etiopiassa säilyi mustien israeliittien sukukunta josta Kaikkivaltiaan Selassien
fyysinen olomuoto on myös peräisin. Kaikkivaltias Selassie valitsi fyysisen ruumiinsa juuri siitä syystä kaikkien
Afrikan kansojen joukosta koska Etiopialaiset ovat hänen oma kansansa.

Rastafarikulttuuri on täysin afrikkalainen vaikka se syntyikin Jamaikan saarella sinne tuotujen orjien keskuudessa.
Jamaikalla järjestetään säännöllisesti rastarituaaleja, nyahbingejä, joissa poltetaan pyhää yrttiä, "reasonoidaan"
Raamatusta, ja palvellaan Pyhän Selassie Ensimmäisen henkeä. Jamaikalta rastafarismi on kulkeutunut Haile Selassien
kotimaahan Etiopiaan ja sen lisäksi myös Ghanaan, Englantiin ja Suomeen.

Valkoinen voi olla rasta yhtä hyvin kuin mustakin, koska rastafarismi on kaikenlaista rasismia ja rotuluokittelua
vastaan. Black supremacy on käsite rastafariudessa, mutta se ei ole vastakohta valkoiselle rasismille white supremacylle
vaan mystisempää afrikkalaista tietoisuutta juurista ja kulttuurista. Roots and culture, seen? Valkoiset rastafarit
eivät tosin luokittele itseään "valkoisiksi", koska valkoinen ihonväri on symbolisesti saastunut ja onkin parempi
puhua mustasydän miehistä ja naisista.

Kaikkivaltias Jumala Haile I Selassie hallitsee maailmaa tälläkin hetkellä vaikka televisiossa pauhaakin amerikkalainen
paperikeisari. Hetkenä minä hyvänsä Selassie I on tuleva paljastamaan jumaluutensa toisen kerran maailmalle niinkuin
ilmestyskirjassa on kirjoitettu! Satta massagna Ityopia! Jah Rastafari Selassie!

Tunnettuja rastafareja ovat mm. Bob Marley, Peter Tosh, Prince Emmanuel ja suomen elder Kari Kosmos ja Pelle Miljoona.



Ras P. coypright

14

3612

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinsemilla Man

      Huh huh. Miten joku voi olla noin sekaisin. Mitä kamaa vedät? Ei ainakaan ruoholla saa itseään noin pihalle. Mitä helvetti jotain uskontoa alat tällä palstalla tyrkyttämään. Reggae on kapinallista musiikkia. Kaikki uskonnot on kapitalistisia keksintöjä, joilla on aina riistetty köyhiä ja heikompia. Uskontojen varjolla on murhattu, kidutettu ja raiskattu miljoonia viattomia ihmisiä. Miten kehtaat?
      Jumalaa ei ole! Sillä on vaan selitetty ihmisen riistoa.

      • Version1

        Rastafari ei ole uskonto tiedä se! Se on tietoisuutta ja elämäntapaa, tapaa toimia, ajatella. Se on vasta isku
        pahaa Babyloniaa vastaan sen elämäntapoja , ja mieltä sekoittavia vääristelyjä vastaan. Reggae on joidenkin Rastojen tekemää musiikkia jossa vaikuttaa Rastafari mutta muuten se on vain musiikkityyli.


    • Kapinamies

      Keisarit ja muut kansan viholliset saa painua takaisin persereikiinsä. Samoin uskonnoilla riistäjät.

      • Reggeamies

        Rastafarismi edustaa taantumusta ja vallan luovuttamista vallanpitäljien ja markkinavoimien käsiin. Rastafarismi on kansan tietoisuuden tukahduttamista. Se edustaa arvoja, jotka kannattavat naisten alistamista ja köyhän kyykyttämistä. Uskonnot ovat aina olleet kansan pahin vihollinen. Ja kapitalismin ja epätasa-arvon asiallaq. Köyhät kyykkyyn kun uskonnoilla ratsastavat lihavat papit ja muut syöttöporsaat kahmivat itselleen omaisuuksia. ÄLKÄÄ SOTKEKO USKONTOA REGGAEHEN. PERKELE!!!!!!!


      • Rastafari440
        Reggeamies kirjoitti:

        Rastafarismi edustaa taantumusta ja vallan luovuttamista vallanpitäljien ja markkinavoimien käsiin. Rastafarismi on kansan tietoisuuden tukahduttamista. Se edustaa arvoja, jotka kannattavat naisten alistamista ja köyhän kyykyttämistä. Uskonnot ovat aina olleet kansan pahin vihollinen. Ja kapitalismin ja epätasa-arvon asiallaq. Köyhät kyykkyyn kun uskonnoilla ratsastavat lihavat papit ja muut syöttöporsaat kahmivat itselleen omaisuuksia. ÄLKÄÄ SOTKEKO USKONTOA REGGAEHEN. PERKELE!!!!!!!

        Kaikki kommentit on totta paitsi tua ras petteri puhuu täyttä paskaa. Rastafari on elämäntapa ja siihen kuulu paljon erilaisia tapoja älä sotke siihen mitää uskontopaskaa


      • fdsgdhjk
        Rastafari440 kirjoitti:

        Kaikki kommentit on totta paitsi tua ras petteri puhuu täyttä paskaa. Rastafari on elämäntapa ja siihen kuulu paljon erilaisia tapoja älä sotke siihen mitää uskontopaskaa

        Mietitääs nyt ihan järkevästi. Rastafarismi on uskonto siinä missä luterilaisuus tänäpäivänä. Suurin osa luterilaisista diggaa Jeesusta vaan sen takia, että voidaan viettää joulua ja tukkua muita kekkereitä. Suomalainen kulttuuri on luterilainen kulttuuri vaikka sitä ei aina ajattelekkaan. Samalla lailla rastafarismi on kulttuuri ja uskonto. Suurelle osalle rastoista Jah ja Selassie on vaan osa kulttuuria eikä välttämättä ajattele Herroja niinkään uskonnollisessa kontekstissa vaikka alkujaan uskonnollisia hahmoja ovatkin.

        Ja tuo mitä reggamies sanoo: "ÄLKÄÄ SOTKEKO USKONTOA REGGAEHEN. PERKELE!!!!!!!" yms.
        Otetaas se silmä käteen. Musiikki on osa Rastafarismia. Kaikki reggae ei ole "uskonnollista", mutta iso osa on. Reggae ja rastafarismi on kehittyneet aikalailla käsi kädessä ja reggae ei olisi tässä pisteessä ilman rastafarismia. Turha kiistää. Ja tuo mitä sanot rastafarismista on kyseenalaista. Mitä tahansa kirjaa voi tulkita miten huvittaa. Suurin osa rastoista tulkitsee rastafarismia toisin kuin sinä olet tulkinnut. Yleisesti rastoille rastafarismi on juurikin kapitalismin ja babylonin vastaista; tietoisuuden lisäämistä; vapauden, oman itsensä ja muiden arvostamista. Naisia ja homoja on rastojenkin parissa sorrettu aikaisemmin, mutta niin on meillä suomessakin. Yleisesti ottaen rastafarismia halutaan tulkita juurikin tasa-arvoa edistäen.


    • 60cm dreadlocksit.

      Kuulkaahan nyt, rastafarilaisuus ei ole kapitalismia, ei kapinointia, ei anarkiaa, tarkistakaa faktat ensin.

    • rastafari1

      Rastafarismi on ainoa oikea uskonto maan päällä. Kunnia Haile Selassielle.

    • Reggaa
    • Fukifukifuki

      Rastatyttöjä on kiva nussia.

    • Rastacasino

      Päädyin tähän keskusteluun ihan vahingossa. Voin lisätä tähän, niille, jotka ovat rastafarihenkisiä pelaajia, että tsekatkaa tämä pelisivusto: http://www.rekisteroitymisbonus.com/
      Eikö vaan?

    • DaShanSu

      Rastafarismi? Hm?kannabiksen poltto hengellisistä syistä, puhdas ruoka ja rastatukka? Likaiset primitiiviset viidakko elukat syö puhdasta ruokaa?rastatukkahan on vaikea pitää puhtaana!afrikkalainen rasismi/nationalismi?!hm?typerää! Paluu muutto Afrikkaan ja Etiopia ja muu Afrikka luvattuna maana?kuulemma Afrikkalainen tiedemies valmisti valkoisen ihmisen tieteellisen kokeen myötä? Onko naurettavampaa kuultu? Ja että Alexandrian yliopistoissa negridit opetti ja roomalaiset ja kreikkalaiset muka varasti!?! Ja mikä älyttömintä me kaikki olisimme alkujaan mustaihoisista kehittyneet ja Afrikka on ihmisen koti?! Sanoisin afrikkalaiselle että minua kuvottaa että me kaikki (valkoihoiset/mongolit ym) olisimme teistä peräisin! rastafarismi suvaitsee vain vaaleat rastat muttei kiinalaisia ja korealaisia rastoja tämä todistaa miten afrot/vaaleat suvaitsee toisensa muttei meitä!

      • DaShanSu

        On valkoista ja mustaa ylivaltaa muttei Kaakkois-Aasian ylivaltaa/mongoli ylivaltaa!olemme siis parempia ihmisiä!emme ole sortuneet moiseen!me olemme kuitenkin sekä valkoisen että mustan ylivallan uhreja!


    • battypojujaootte

      Rastapelleily on homojen hommaa, musiikki on hyvää mutta kaikki muu on ihan joutavaa veruketta sille huumeenvetämiselle. Ja se patukkatukka on ruma!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1632
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      849
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      132
      604
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      70
      537
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe