Kun se puhelu tulee aamuyöllä, kuulen puhelimen soivan jo ennen kuin se soi. Katson numeroa ja ajattelen, etten uskalla vastata. Paha olo velloo sisälläni, pelko, tuska, suru, epätoivo, kaikki yhtenä suurena aaltona, joka hukuttaa minut. Vastaan kuitenkin, koska en voi olla vastaamatta. Itkuinen ääni linjan toisessa päässä. Hän on mennyt. Mennyt kotiin, sinne minne kaipasi koko elämänsä. Hänen pelkonsa, kipunsa, surunsa ja epätoivonsa on sammutettu, vain hänen hymynsä, halauksensa ja rakkautensa on jäljellä. Kyyneleet valuvat pitkin kasvoja viikkokausia. On kuin sisälleni olisi muodostunut kylmä kivi joka polttaa jäisellä tulella sydäntäni. Mikään ei lohduta, mikään ajatus ei läpäise tuskan mieleni ympärille tekemää panssaria.
Minä olisin halunnut vielä kerran halata, sanoa rakastavani. Selittää. Pyytää anteeksi. Suukottaa. Silittää, koskea. Edes kaukaa nähdä ja hymyillä, vaikkei hän olisi edes nähnyt hymyäni. Liian myöhäistä. Aivan liian myöhäistä.
Kuluu kuukausia. Pikkuhiljaa tuskan muurit rapistuvat, murentuen hiljalleen läheisten rakkauden ja hänen muistonsa lämmön alle. Kylmä kivi jäätää sydäntäni edelleen, mutta sekin peittyy hitaasti hänen rakkautensa ohueen harsoon.
Minä olisin halunnut vielä kerran halata, sanoa rakastavani. Selittää. Pyytää anteeksi. Suukottaa. Silittää, koskea. Edes kaukaa nähdä ja hymyillä, vaikkei hän olisi edes nähnyt hymyäni. Liian myöhäistä. Aivan liian myöhäistä.
Kuluu kuukausia. Pikkuhiljaa tuskan muurit rapistuvat, murentuen hiljalleen läheisten rakkauden ja hänen muistonsa lämmön alle. Kylmä kivi jäätää sydäntäni edelleen, mutta sekin peittyy hitaasti hänen rakkautensa ohueen harsoon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
moi! moi! oliko se sun sukulainen?
Hän oli ensirakkauteni, sydänystäväni, valoni maailmassa. Hän kuoli syöpään.