Mieheni ilmoitti että on harkinnut eroa koska en jaksa huomioida ja rakastaa häntä kuten ennen.
Meillä on pieni vauva ja nyt mietimme onko järkevämpää erota vai vielä yrittää, mikä lapselle parhaaksi? vaikeutemme ovat kestäneet nyt vuoden ja liittyneet pääosin terveydellisiin ongelmiin. Sen takia itselläni on ollut vaikeuksia jaksaa arkea masentuneena ja en ole huomannut mieheni omaa ahdinkoa vaan vaatinut tukemaan minua jotten särkyisi kokonaan.
Mieheni sanoo edelleen rakastavansa minua ja itsekin rakastan häntä ja olen luvannut huomioida myös hänet jos päätämme jatkaa yhdessä, muttei se tunnu riittävän. Ideoita?
Meillä on pieni vauva ja nyt mietimme onko järkevämpää erota vai vielä yrittää, mikä lapselle parhaaksi? vaikeutemme ovat kestäneet nyt vuoden ja liittyneet pääosin terveydellisiin ongelmiin. Sen takia itselläni on ollut vaikeuksia jaksaa arkea masentuneena ja en ole huomannut mieheni omaa ahdinkoa vaan vaatinut tukemaan minua jotten särkyisi kokonaan.
Mieheni sanoo edelleen rakastavansa minua ja itsekin rakastan häntä ja olen luvannut huomioida myös hänet jos päätämme jatkaa yhdessä, muttei se tunnu riittävän. Ideoita?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitä tuo huomioiminen tarkoittaa käytännössä?
Pitäisi varmaan kysyä mieheltäni. Teen kotityöt ja hoidan vauvan yms. talouden pyörittämisen, sen jälkeen on aika tyhjä reppu. Mies auttaa minkä töiltään pystyy eli tunnin pari päivässä. Lastenhoitajaa ei ole, että pääsisimme ulos "treffeille". Seksiä meillä on 2-3 krt viikossa.
Ehkä kannattaisi hakea ulkopuolista ammattiapua, nimittäin... Niin lapsellista ja itsekästä ja typerää, kun se onkin, niin mies monesti itse tosiaan hoitaa vaan työt ja hieman jotain auttelee kotona, - ja sitten jää ulkopuoliseksi perheestä. Hän ei voi kokea raskautta, siitä hän on auttamattomasti pihalla, hän ei tiedä synnytystä eikä koe hormonimyrskyä: hän ei vaan tiedä eikä tajua, ja jos on kokematon sillai, ettei elämä ole koulinut, ei empatiakyky yllä sille tasolle, että tajuaisi, että kaikesta vaan ei tiedä.
Miehesi kokee jäneensä ulkopuoliseksi: todennäköisesti omaakin syytään, mutta syyttää sinua. Jos sinä lähdet siihen syytös-kilpaan mukaan, te olette pulassa. Mies saattaa ottaa jostain syystä helpommin tietoa "asiantuntijalta" joka voi kertoa eri tavalla asioista ja miten niihin voi suhtautua, auttaa löytämään uusia näkökulmia. Mikään ei estä sua selittämästä näitä asioita, ja miehen omaa vastuuta osallistua, olla itse aktiivisesti osa perhettä, ja tottakai, yrittäkää ensin itse jutella, mutta kun ihminen on aikuisenakin monesti aika lapsellinen. Hän kokee nyt toissijaisuutta, eikä tajua, että vanhempana hänen kuuluukin olla tavallaan toissijainen: teillä on lapsi nyt ja hän on se perheen hoitoa eniten vaativa: vauvan henki on riippuvainen aikuisista. Aikuiset pärjäävät kyllä hieman vähemmälläkin.
Monesti nainen jää hoitamaan kaikkea, koska mies uskoo, ettei osaa, ettei hänen kuulu, ettei hän pysty ja myös siksi, että nainen ei auta tässä: hän pyörii raskausajan oman vatsansa ympärillä ja imettääkin yksin, joten miestä täytyisi myös hieman auttaa mukaan pääsemään. Aika ulkopuolisenahan siinä on, kun toinen kokee koko ajan jotain, mitä itsellä ei ole mitään mahdollisuuksia ymmärtää!
(Osa miehistä on tietty puhtaasti itsekeskeisiä sikoja, kuten naisistakin, mutta loppujen lopuksi suurimmaksi osaksi kyse on aina ymmärtämättömyydestä)
Vanhempien ei kannattaisi erota parin ekan vuoden aikana, ne on totuttelua, ja rutiinien ja perheen kasaamista, ne on molemmille, eri syistä saattaa olla, todella tiukkaa kasvun paikkaa. Miehesi on nyt lähdössä hieman karkuun, että ei se nyt mennytkään kuin elokuvissa. Siitä kannattaakin puhua, että on luonnollista ettei asiat ole kuten ennen, niitten ei kuulukaan olla, teillä on yksi ihminen lisää joukossa. Se palkitsee kyllä, myös miehen, jos siihen heittäytyy ja osallistuu, hänen täytyy vaan luottaa siihen.
Mikään ei kuitenkaan tule koskaan enää olemaan kuten ennen, moni ei sitä ajattelkaan, ehkä hyväkin, kuka uskaltaisi tehdä lapsia, jos tajuaisi, että muutos on peruuttamaton ja pysyvä, ja kaikki oikeastaan muuttuu ;) Mutta se pitää hyväksyä ja se muutos pitää ottaa hyvillä mielin vastaan: ei mikään ennallaan kuitenkaan pysy.
Voisitte, myös hän, alkaa keksiä yhteistä tekemistä, rakentaa yksikköä koko perheestä. Teillä on parisuhteessa kuitenkin rakkautta ja seksiä: mustasukkaisuus on nyt lapsellista ja turhaa. Ruoho voi näyttää vihreämmältä, mutta samat vaikeudet seuraa pakenijaa. Aina. Joten yrittäkää vaan.
Missä voisitte viihtyä koko perheenä? Miten voisitte jakaa vauvan hoitoa enemmän, miehesi voisi uskoa, että jos se ottaa, se myös antaa ja sinäkin saisit levätä. Teillä olisi yhteinen suunta, yhteistä asiaa, elämää, rakkautta, jonka eteen taistella ja nähdä vaivaa.
Miksei teillä ole vauvan hoitajaa? Neuvolasta kannattaa kysyä näihin asioihin apua, miten saada parisuhde toimimaan, heillä on hyviin parisuhdeterapeutteihin monesti yhteydet, ja mistä saada vauvan hoitoapua, jos turvaverkkoa ei ole.
Jos mietit miten saada puhetta aikaan, ja avausta keskustelulle, niin jos tänne tulee (mielestäsi) hyviä vastauksia, näytä niitä miehellesi ja kysy mitä hän ajattelee, voisiko mikään olla oikeilla jäljillä. Siitä saisitte myös jotain ulkopuolista kiinnekohtaa, ja sellaista... Ettei menisi syyttelyksi. Sekin on ihan inhimillistä, muttei vaan yleensä johda mihinkään. Jos teillä rakkautta on, ja tahtoa, niin saatte kyllä suhteen raiteilleen. Ei se ihan aina vaihtamalla parane, vaikka joskus paraneekin ;)
Yrittäkää vielä ja onnea matkaan!
Niin...mikä ihme se on, että ei kaikilla vanhemmilla ole niitä sukulaisia tai ystäviä lähellä, joilta voisi pyytää tarvittaessa lastenhoitoapua? Kaikissa kunnissakaan ei ole tarjolla kuin äärimmäisissä hätätilanteissa jos silloinkaan lastehoitoapua ja sekin usein maksaa. Meillä on kolme lasta eipä ole sukulaisista apuun ja yksi ystävä on ollut kerran katsomassa lapsia kun kävin lääkärissä. Mieheni hoiti lasta/lapsia kun kävin synnyttämässä toisen ja kolmannen lapsemme aikoinaan. Kaikki menot on sovittava hyvissä ajoin, että on jompi kumpi vanhemmista hoitamassa lapsia jos on toisella jotain tärkeitä asioita. Tuttuja ovat kaupassa, lääkärissä ym. käynnit koko lapsikatraan kanssa. Ns. omaa aikaa meillä vanhemmilla ei ole ollut koskaan (mitä nyt illat ja yöt kun lapset nukkuvat)...vielä on jaksettu..joskus on ollut vaikeampaa ja toisinaan taas helpompaa.
Lisäksi aloittajalle Rva-xx viesti: Silti kannattaa harkita ennen kuin haluaa ryhtyä yh-äidiksi....ei ole helppoa sekään jos parisuhteellä kuitenkin olisi mahdollisuus toimia.
Ammattiapu on kyllä tärkeää. Se auttaa suuntaamaan huomiota oikeisiin asioihin oikeassa suhteessa.
Saako siis miehen jättää vaille rakkautta? Entä vaimon? Tässä tuntuu nyt siltä, että vaimon ja lapsen tulee saada mieheltä huomiota, mutta vaimo saa antaa huomiota vain lapselle välittämättä miehestä.
Moni nainen valittaa täällä, miten mies ei huomioi vaimoaan. Mutta heti kun se onkin mies, jonka pitäisi saada sitä rakkautta ja huomiota, niin ei enää osatakaan olla niin myötätuntoisia. Miksi? Vaimohan kertoo miehensä olleen suoranaisessa "ahdingossa".
Siis jos nainen on ahdingossa, koska mies tekee liikaa töitä eikä jaksa huomioida vaimoaan kun on vielä ne lapset ja lapset, niin sitähän ei tarvii kunnon prinsessan sietää. Mutta jos vaimo on kotitöiden jälkeen reppu tyhjä, niin miehen pitää vaan kiltisti niellä turhautumisensa. Just joO! Minusta aina pitäisi jäädä aikaa puolisolle, vaimolle ja miehelle. Masennus pitää päihittää!
Eihän se ole syytös, jos toteaa, että on jäänyt vaille. Vaimohan juuri itse tunnusti, että hän ei ole itse tajunnut antaa mitään takaisin, vaan on vain ollut tarvitseva. Toki masennuksessa puolison onkin oltava tukena, mutta puoliso ei voi olla terveyden tae, lääkäri tai Jumala. Masennuksen voi päihittää lopulta vain masentunut itse. Tekstistä ei tosin käy ilmi, mihin mittasuhteisiin asia on kasvanut.
"teillä on lapsi nyt ja hän on se perheen hoitoa eniten vaativa: vauvan henki on riippuvainen aikuisista. Aikuiset pärjäävät kyllä hieman vähemmälläkin."
Vähemmällä vai tyystin ilman? Toissijaisuus ei kuulu asiaan. Puoliso on aina ykkönen. Kyllä se vauva hengissä ja terveenä pysyy vaikka välillä sanoisi puolisolleen: "olet ihana, minä rakastan sinua. Anna hali!".
Vauva vaatii kyllä paljon ja huomiota jaetaan eri tavalla kuin ennen. Jokainen kypsäkin ihminen varmasti kokee muutoksen paikoin ahdistavana, mutta joku raja siihenkin. Rakkautta on oltava puolin ja toisin. Se on järjestelykysymys. Tässä tapauksessa kotitöitä on rakastettu enemmän kuin miestä.
"miestä täytyisi myös hieman auttaa mukaan pääsemään. Aika ulkopuolisenahan siinä on, kun toinen kokee koko ajan jotain, mitä itsellä ei ole mitään mahdollisuuksia ymmärtää!"
Kyllä se mies ymmärtää. Mutta auttaa täytyisi, se on totta. Mutta tässäkin on hyvä muistaa se, että kolmeksi tuleminen on vain osa sitä puolisoiden yhteyttä.
"Siitä kannattaakin puhua, että on luonnollista ettei asiat ole kuten ennen, niitten ei kuulukaan olla, teillä on yksi ihminen lisää joukossa. "
Tää olis hyvä vaimojenkin muistaa sitten muutaman vuoden päästä, kun ihana imetys on ohi ja vaihtuu uhmaksi ja mies senkun painaa duunissa, kun on ensin potkittu pihalle rakkauselämästä. Yhtäkkiä pitäisi olla taas se prinssi komia ja vaimo ihmettelee kun ei enää onnistukaan duunarirotalta. Kaikki ei todellakaan mene kuten elokuvissa ;)
Pelkkä hyväksyminen ja alistuminen ei riitä, mikäli mielii pitää liittonsa onnellisena. Asioille on tehtävä jotain. Nykyajan ihmisten asenne "antaa asioiden mennä omalla painollaan" koituu valitettavasti turmioksi lastenhankintatilanteissa. Jos asiaa ajattelee, ymmärtää, että ihminen on olento, jonka motivaatio ja huomio on helppo ohjata pois tärkeistä asioista, kun on jotakin kiinnostavaa. Kiinnostava voi olla miehelle TV-urheilu tai vaimolle lapsi.
Ihmisen motivaatiota ja huomiota voi onneksi suunnata myös JÄRJELLÄ ja toimintasuunnitelmilla. Tätä voi verrata koulunkäyntiin. Opiskelijana, jos ei seuraa lukkaria, jää vaan löhöömään sohvalle, lukee tenttiin pari tuntia viimeisenä iltana ja pääsee nippanappa läpi. Seurana tulee ahdistus vaikka on niin kiva tehdä kaikkea muuta. Toisaalta opiskelurutiinit voivat tappaa hyvinvoinnin, jos ei järjestä yhtään vapaata ja laita tosiaan lukkariin niitä hommiaan.
"Voisitte, myös hän, alkaa keksiä yhteistä tekemistä, rakentaa yksikköä koko perheestä. Teillä on parisuhteessa kuitenkin rakkautta ja seksiä. "
Tää on yks tärkeä osa, olla kolmisin yhtä, koska silloin sitä yhteyttä limitetään myös kolminkeskeiseen olemiseen. Mutta entä jos se rakkaus ja seksi onkin jäänyt tyystin pois? Masennus on aika paha. Tulevaisuudessa tarvitaan myös se kaksikko. Siihen olisi hyvä jo alkaa valmistautua, vaikka vauva onkin pieni ja sen aika ei ole vielä vauvan tarvitessa niin paljon huomiota yötä-päivää... Parissa vuodessa kuitenkin kahdenkeskistä aikaakin voi alkaa olla mahdollisuus järjestää ja mikäli siihen ei olla asennoiduttu, menee se aika hujauksessa ohi ja totutaan liikaa vain kolminkeskiseen.
Huomion jääminen vähemmälle on molemmille puolisoille haaste. Miehelle ensiksi, sitten muutaman vuoden päästä vaimolle. Näissä vaihteluissa puolisoiden pitää osata joustaa, antaa sitä huomiota, ymmärtää sekin, kun oma huomiotili jää miinukselle ja koittaa paikkailla ja pyrkiä riskihallintaan. Se ei onnistu omalla painollaan, siihen ei ihmisellä ole sisäistä rutiinia.
ettet ole oman sairautesi takia jaksanut huomioida miestä, niin ukkosi on itsekeskeinen sika, kun ei sitä tajua.
Omasta kokemuksesta sanoisin, että jos se haluaa lähteä, menköön. Pääset vähemmällä kun ei ole vauvan lisäksi mieskin siinä itkemässä.
Eikö miehesi tosiaan tajunnut, kun aloitte tekemään lasta, ettei sen jälkeen kaikki ole kuin ennen? Osa naisista voi sairastua synnytyksessä pahastikin, jopa kuolla. Ei lapsivuode ja vauva-aika ole mikään onnela, vaan vaatii todella paljon molemmilta. Teillä on sentään terve lapsi, eikö miehesi tajua olla hänestä kiitollinen?!
Näin on...
Naisen pitäisi saada aina huomiota ja rakkautta, läheisyyttä ilman seksiä ja seksin kanssa. Miehen pitäisi olla ajatustenlukija ja tietää automaattisesti milloin mitäkin pitää olla.
Lasten tulosta huolimatta tulee miehen olla aina romanttinen, muuten seksi loppuu.
Naisen ei tarvitse kun valittaa ja saa jättää miehen huomiotta.. Kun on noi lapset, lapset ja lapset ja koti.
Huomaako kukaan, mikä tässä kuviossa mättää?
isä ei laita tikkua ristiin lastenhoidon eteen, niin yhtälössä mättää se, etä äidin pitäisi jaksaa olla sekä äiti että vaimo ja mihelle mukamas riittää vain se miehenä oleminen. Minne unohtui se vastuu yhteisistä lapsista? Ehkä se vaimokin jaksaisi huomioida miestä, jos lastenhoito ei kaatuisi kokonaan tai ainakin liian suurelta osin pelkästää vaimolle/äidille.
syytä keskustella, jos on ongelmia. Hyvä kunto ja kivat harrastukset auttavat jaksamaan. Ei ole helppoa riikkaalla eikä köyhällä tässä maailman 6. koviten verotetussa, kyulmässä ja pimeässä kommunistivaltiossa.
Aivoeron ehdottaminen on tyhmää ja sitä häpeää jälkeenpäin, jos on tunteita toista kohtaan. Oma kokemus plus vaimon höpinät. Onneksi nyt menee meillä taas hyvin.
Monta lasta meillä ja siinä muun elämän sivussa ne hoituvat, nuorin on 6 vee.
Tuntuisi vähän siltä, että ihmiset hankkivat lapsia turhan aikaisin. Jo ennen lapsien tekoa suhde/liitto pitäisi olla sellaisella pohjalla, että tietää varmasti, jaksaako ja haluaako kumppaninsa kanssa olla jatkossakin, vaikka tulisikin perheenlisäystä - VASTA SITTEN tehdään lapsia! =) Jo ennen jälkikasvua miehen sekä naisen on tiedostettava, että lapsen syntymisen jälkeen koittavat erilaiset ajat, kuin millaista sitä ennen oli. Pikkuisen kanssa pitää olla ja sille pitää löytyä aikaa molemmilta vanhemmilta. Turhan monet pariskunnat eivät taida vain olla valmiita siihen, hankkiessaan jälkikasvua - miksi niin monet nuoret parit eroavat, hankittuaan lapsia???
On aika hassua, että monet monet pariskunnat miettivät eroamistaan vasta sitten, kun se lapsi on jo tehty perheeseen. Ei elämä ole jatkuvaa "ruusuilla tanssimista" - se ei itseasiassa ole sitä täysin juuri koskaan. Ylä- ja alamäkiä on vuoronperään, suhteessa kuin suhteessa, vaikka ne mäet olisivatkin pieniä. =)
Mutta eikös nyt ollu alkup. kyse synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Sitä ei voi välttämättä niin ennustaa. Vauva muuttaa tosi paljon suhteen "raameja". Oikeessa oot siinä, että suhde todellakin täytyy olla kunnossa ennen vauvan tuloa--
Ihan totta (nimimerkki "ghjgh") , masennustahan ei voi ennalta arvata, eikä määritellä. Vauvan tulo muuttaa suhteen raameja melkoisen paljon, mutta valmis siihen täytyy kuitenkin olla! =)
Mun mielestäni tuon otsakkeen kirjoittajan (nimimerkki "Rva-xxx") pitäisi ehdottomasti yrittää jatkaa heidän suhdettaan, juuri vauvan takia!!