Tämä on jo kestänyt useita kuukausia. En tiedä, mikä meitä veti toisiimme kiinni. Aikamme pyristelimme ja tenttasimme toisiltamme ominaisuuksiamme ja omituisuuksiamme sitten annoimme periksi. Päätimme kokeilla, sovimmeko yhteen, kaikesta huolimatta.
Et ollut etkä ole vapaa, vaan suhteessa. Omituisessa sellaisessa. Hellyys ja huolenpito hukassa.
Omituinen meidänkin suhteemme on. Kaikki asiat vain sujuvat yhdessä. Läheisyys, koskettaminen, rakasteleminen, tiskaaminen, ruuanlaitto, kaupassa käynti, "miesten työt" ja lukuisat muut puuhat. Puhuminen on parasta, hulvaton huumori ja hassuttelu helmiä ja muutama yhteinen harrastuskin on olemassa.
Tykkäämme tehdä ja kyhnätä yhdessä, rinnakkain ja nenäkkäin, sormet toistensa lomassa.
Minä tiedän tykkääväni sinusta, tiedän myös rakastavani sinua. Sinä tykkäät minusta, olet sen sanonut. Ja olet kiinni, sidoksissa, odottavana, kaipaavana, koukussa rakkaudesta- -avopuolisoosi. Ja samalla uskoton hänelle minun kanssani. Mikä minä sinulle olen? Peilikö, joka kuitenkin vääristää? Vai pelkkä kosketuspinta, josta ammennat voimaa arkeesi? Vai väliaikainen laastari kivistävään kohtaan?
En tiedä enää, missä kulkee jaksamiseni raja. Haluan ihan oikeata tunnetta ja vastakaikua, näistä nykyisistä tunteistani huolimatta. Se ei liene liikaa pyydetty?! Mistä voimat vaatia tai irrottautua? Vai antaisiko vielä ajan vain kulua?
Et ollut etkä ole vapaa, vaan suhteessa. Omituisessa sellaisessa. Hellyys ja huolenpito hukassa.
Omituinen meidänkin suhteemme on. Kaikki asiat vain sujuvat yhdessä. Läheisyys, koskettaminen, rakasteleminen, tiskaaminen, ruuanlaitto, kaupassa käynti, "miesten työt" ja lukuisat muut puuhat. Puhuminen on parasta, hulvaton huumori ja hassuttelu helmiä ja muutama yhteinen harrastuskin on olemassa.
Tykkäämme tehdä ja kyhnätä yhdessä, rinnakkain ja nenäkkäin, sormet toistensa lomassa.
Minä tiedän tykkääväni sinusta, tiedän myös rakastavani sinua. Sinä tykkäät minusta, olet sen sanonut. Ja olet kiinni, sidoksissa, odottavana, kaipaavana, koukussa rakkaudesta- -avopuolisoosi. Ja samalla uskoton hänelle minun kanssani. Mikä minä sinulle olen? Peilikö, joka kuitenkin vääristää? Vai pelkkä kosketuspinta, josta ammennat voimaa arkeesi? Vai väliaikainen laastari kivistävään kohtaan?
En tiedä enää, missä kulkee jaksamiseni raja. Haluan ihan oikeata tunnetta ja vastakaikua, näistä nykyisistä tunteistani huolimatta. Se ei liene liikaa pyydetty?! Mistä voimat vaatia tai irrottautua? Vai antaisiko vielä ajan vain kulua?
Vastaukset 57
Vanhimmat
satutat vain itsesäsi enemmän, mitä pidempään suhde jatkuu. Mies on siis sanonut rakastavansa puolisoaan, mitä ihmettä sinä siinä roikut? En käsitä, miksi mies toimii noin, on sinun kanssasi ilmeisen läheisessä suhteessa, mutta samalla aikaa kotonakin menee ilmeisen hyvin. Sinuna en olisi mukana tuossa kuviossa enää päivääkään. Milloinkaan et miestä tule saamaan..tietenkin, jos tiedostat, että tämän suhteen tällaisenaan on sinulle riitettävä, niin jatka, mutta veikkaan,e ttä suhde käy yhä raastavammaksi sinulle, koska olet rakastunut. Olin itse suhteessa ukkomieheen liian pitkään, pari vuotta. Meidän suhteemme ei ollut lainkaan noin läheinen, mies ei esim. kertaakaan sanonut ikävöivänsä tai tykkäävänsä tai edes pitävänsä. Taisin olla hänelle puhdas pano. Miten satuttikaan, kun sen ymmärsi,e ttei toinen todellakaan välitä, sain voimia lopettaa suhteen. Olen onnellinen, sain itsekunnoitukseni takaisin. Yleensä näissä suhteissa kakkonen on se, joka kärsii ja lopulta särkee sydämensä. Eiväthän nämä miehet eroa, eivätkä ole aikeissakaan erota, ei sinunkaan miehesi, vaikka kuinka rakastaisit. Oot miehelle kenties jonkinlainen arjen voimavara.
Itse olen kakkonen myös. Huomaan selvästi, että olen sitä oikeasti. Enhän voi tietenkään vaatia, että hän ottaisi huomioon minua, kyselisi päivittäin, ilmoittaisi tekemisistään aina, tai että lohduttaisi, kun ikävöin. Aina jään kakkoseksi. Ja sitä tässä mietin, että miten pitkään näin haluan jatkaa. Olen jo vähän vanhempi, elämänkokemustakin on, ja joka päivä juutun siihen ajatukseen, että aika kuluu, ja mitään muutosta ei lähiaikoina ole odotettavissa. Ei mies tuosta noin vaan perhettään jätä. Vaikka oma liittonsa on sanomansa mukaan hänelle se ja sama. Joku pitää. Neuvokaa te, jotka olette joutuneet tällaiseen tilanteeseen. Omat kokemukset ja selviytyminen on parasta apua kanssakulkijoille, ei mitkään moraalisaarnat.
Ei tämä meidän suhteemmekaan ihan nuoruuden huumaa ole. Kuulumme vain toistemme päivään aamusta alkaen illan hämärään, tavalla tai toisella.
Ristiriitaisia tuntemuksia tuo juuri se, että valikoidusti kuulun osana elämäänsä. Tietysti haluaisin siksi ykköseksi kakkosen sijaan, vaikkei kisasta olisikaan kyse. En halua jäädä ja huomata olevani ikuinen kakkonen niin kuin sinä "kerta kiellon päälle" kirjoititkin. Sitä et sinäkään ole ansainnut.
Sinä "3 5" kirjoitit itsekunnioituksen menettämisestä, huomaan kadottavani sitä koko ajan. Huomaan myös keskittymiskykyni ja samoin toimintakykyni hajoavan käsiin. Mitä tilalle, jos riuhdon itseni väkisin irti? Menenkö kaaoksessa ojasta allikkoon ja sorrun yksi-iltaisiin suhteisin ja rikon itsestäni loputkin. Jotenkin vain en nyt jaksa edes olla armollinen itselleni. Tunnistatteko tunteen?
avovaimo aina on ykkönen mies sitä rakastaa.Sille sinä et voi mitään.Turhaa sydänsurua vaan itsellesi teet.Järki käteen nainen lopeta suhde heti.
Totta ihmeessä sinä "oikeasti" puhut järkiasiaa. Tunteet vaan ovat sekoittaneet järjen valon. Välillä tuntuu, että vaikka minkälaisen puhuttelun itselleni pidän, mikään ei tepsi. Paitsi ehkä nyt tämä, kun saan ajatuksen vaihtaa teidän kanssanne. Tuuletusta siis. Ehkä tämä sitten on sitä minimaalista edistymistä :)
Silti, nytkin on ihan järkyttävän ikävä häntä. Vaikka en tiedä, käväisenkö edes hänen ajatuksissansa.
Pitäisköhän etsiä joitain vaaleanvihreitä tai punaruskeita pillereitä, että saisi lääkityksensä kohdalleen. Tuntuu nimittäin ihan ääliömäiseltä oma olotila juuri nyt. Sekavalta, alistuneelta ja silti jonkinlainen uho nostelee päätään. Skitsoa lähes.
Ota järki käteen nainen jätä tämä mies älä alistu moiseen enään.Kyllä sä löydät oman miehen jota sun ei tarvitse jakaa muiden naisien kanssa.Vaikka se pahalta tuntuukin selviät ajan kanssa ja sä oot paljon onnellisellisempi ihminen.kyllä se kannattaa ennenkuin menee oma terveys sinulta lopullisesti.
miten joillain miehillä noita naisia riittää. On avovaimoo ja toista naista.
Toiset sitten joutuvat jätetyksi, eikä ole tietoakaan uudesta.
Ei käy tasan onnen lahjat.
...varsinkin, kun kyseessä on aina kahden kauppa ja sen kolmannen korvapuusti. En halua jakaa, ainakaan toisen naisen kanssa, tunteitteni kohdetta. Kun omasta asemastani on ollut kyse, olen olemassa, koska suhteessa menee huonosti. Jos taas olisin kumminkin kolmas nainen tai neljäs....
Onnellisuus on ollut pieniä hetkiä. Millä hinnalla ne on hankittu, luoja yksin tietää. Arvotonta kissankultaako olen saanut? Missä sitten on todellisuus ja todelliset tunteet. Onko mitään, mistä pitää todellisena kiinni? Vai häviääkö kaikki sitä mukaa, kun ymmärrän, että vaikka joskus olisinkin ykkönen, voisi aina olla niitä kakkosia ja kolmosia rinnalla. Näinkö se menee?
Järki käteen.
täällä mietteissään myös yksi, joka ollut vuosia kakkosena.
tälläisessa suhteessa olevat käyvät tunteissaan sellaista vuoristorataa,
että helpoksi ei voi sanoa koskaan.
minäkin jo kypsässä iässä ja eniten harmittaa se, että ei voi ajatuksia
vaihtaa toisten kakkosten kanssa, puhua asioista suoraan. tuomitsijat heti heittämässä kiviä.
mutta tuli mieleen, olikohan tabermanin runo, että rakastakaa! rakastakaa! muulla
ei ole merkitystä!
Jos mies ei jätä avovaimoaan, hän rakastaa tätä ja haluaa sinusta vain piristystä ja seksiä, vaikka varmasti pitää sinusta myös todella paljon. Valinta on kuitenkin hänellä ja hän jättäisi avovaimonsa mikäli pitäisi sinusta enemmän ja pakko olisi. Tietysti jos annat hänelle seksiä ja läheisyyttä ilman että vaadit häntä luopumaan avovaimostaan, ei miehen tarvitse edes valita vaan hän saa teidät molemmat. Jos haluat ratkaisun asiaan, laita "seksi hanat kiinni" niin kauaksi aikaa että hän eroaa avovaimostaan ja muuttaa omaan asuntoon tai sinun luoksesi.
kannattaa varmasti harkita, ainakin seksipuolella. Läheisyys vaan on niin kantava voima, että on varmasti paikallaan tarkkailla sitä, kuinka iso osa siitä tulee nimenomaan seksistä. Jos näin on, silloinhan tilanne on niin vääristynyt, ettei mitään kivijalan tynkääkään ole. Pelkkiä lahoja puujalkoja, jos niitäkään.
Varmasti olen ollut liian ymmärtäväinen, mutta olen kumminkin ollut täysillä mukana enkä vastoin tahtoani. Taitaa "raaka totuus" olla niin, että itsestäänselvyyttä voi pitää ihan itsestäänselvyytenä. Mennen tullen voi paineensa purkaa ja pyyhkiä jalkansa kuin kynnysmattoon. Kuulostaa ihan hirveältä, mutta siihen olen tainnut tyytyä. Mitä on minulle tippunut.
Alan kyseenalaistaa, onko rakkaudeksi tunnistamani jotakin muuta. Hyväksytyksitulemisen tarvetta???
Tilanne on miehen kannalta mitä parhain; hänellä on kaksi naista, joista toista hän rakastaa ja toiseen, eli sinuun, on ainakin ihastunut, ja saa kokea ensihuumaa sinun kanssasi. Mutta mutta..onko tuo reilua meininkiä, kumpaakaan naista kohtaan? Ei todellakaan. Pistä mies valitsemaan. Tuollainen peli saa loppua. Jotenkin ymmärrän,että vieraaseen saattaa ihastua, jos omassa liitossa on vaikea vaihe, mutta tuollaista hömppämiestä en voi ymmärtää, joka kertoo rakastavansa puolisoaan ja silti viettää sinun kanssasi romanttisia hetkiä. Ei hemmetissä, mä en jaksaisi tollasta katsella. Sano miehelle, että rakastat häntä ja juuru siksi et voi jatkaa tällaisessa suhteessa. Sano miehelle, että tavataan sitten, jos olet vapaa, mutta ei ennen. Mies kova kovaa vasten..ja tiedätkö mitä, sä jäät kuin nalli kalliolle. Nämä miehet pystyvät kylmästi kääntämään selkänsä kakkoselle niin kuin mitään ei koskaan olisi ollutkaan, ja jatkavat tyytyväisenä liitossaan.
Sinulle, "asiaa...", erityiskiitos kommentistasi. Sinä todella kolautit kovaa.
Tilannehan on se, että laitoin minä miehen valitsemaan meidän kahden väliltä tai en, minä jään kuin nalli kalliolle. Eihän ole muuta vaihtoehtoa.
Täytyy olla niin monta sellaista asiaa, joille minä en voi mitään, ja jotka painavat miehen arvioinnin vaakakupissa paljon. Nehän voivat olla vaikka mitä, esim. ulkotunteellisia asioita, "talous-ja rahaliittoon" liittyviä tai sitten todellakin tunteisiin kohdistuvia. Ehkä olen se "hyvä jätkä", jonka kanssa on kiva puuhata kaikenlaista ja minulta saa vielä varsin laadukasta seksiäkin, kun vielä satun olemaan ihan mukiinmenevän näköinen nainen. Pirullisesti ajatellen minä ja hänen "rakkautensa kohde" täydennämme toisiamme. Miehellä on molemmat. -Sylettää suorastaan!
Se petturi leikkii teidän kummankin tunteille. Ajattelee vaan ja ainoastaan itseään. Jos se olisi oikeaa rakkautta, hän olisi ottanut eron. Miten jotkut naiset alentuvat tällaiseen kohteluun ja tuhlaavat elämänsä tällaisen miehen takia.
ei ymmärrä kirjoittaa..jos se olisi oikeaa rakkautta, hän olisi ottanut eron.
Todellisuudessa pettäjällä ei ole antaa oikeaa rakkautta kenellekään. Sitä ei saa häneltä sen suuremmin kakkonen kun ykkönenkään, koska pettäjän sydän on kiveä. Miten muuten hän voi tehdä noin julmia rikoksia rakkauden nimissä? (vrt. aviorikos).
Pistäkääpä nämä petturit koetukselle, ja saatte huomata ettei teille liikene aikaa sen enempää kuin muutakaan mitä normaali ihminen partneriltaan on oikeutettu saamaan (ilman että edes pyytää tai rukoilee!)
olen itse ollut kakkosena vuosikausia, ja lopulta sain voimia jättää petturin. Hankin uusia harrastuksia enkä enää suostunut seksiin. Huomasin, että kun seksi loppui niin aloin hallita elämääni toisella tapaa. Petturit hallitsevat juuri seksin avulla, mutta..jos ollaan rehellisiä niin se "uoea" seksikin jätti aina tyhjän ja onnettoman olon.
Ja sitten koittaakin arki,ei enää jännitystä ja kutkutusta.Voit joskus huomatakkin olevasi se toinen nainen.
No jos mies on avoliitossa, josta on paljon helmpomi erota kuin avioliitosta eikä tee sitä, niin en tiedä mikä olet miehelle. Jos on oikeesti rakastunut jättää oitis vanhan sinun takiasi, jos teillä noin hyvin menee.
Elikkä avopuolison kanssa menee kuitenkin vielä paremmin, vaikka teillä mukavaa onkin.
Tykkääminen ja rakastaminen on eri asioita. Jos laitat miehen seinää vasten eli joko sinä tai avopuoliso, luulen että luopuu sinusta. En kyllä suosittele sitä tekemään, jos haluat kuulla totuuden.
Mutta, jos haet mukavaa yhdessä oloa ilman sitoutumista, niin tuo on juuri passeli mies sinulle.
Luulen, että jos se et olisi sinä, se olisi joku muu. Niin kulunut sanonta kuin tuo onkin : )
Tuosta rakastelusta sen verran, että vaikka sängyssä menisi loistavasti, miehet ei siihen paljon painoa laita.
Seksillä ei miehiä voi koukuttaa, samaa tarjoavat muutkin naiset.
Kyllä te hyvät ihmiset annatte minulle todella paljon ajattelemisen aihetta ja pohdittavaa oikein pohjamutia myöten. Kiitos jo tähän astisesta.
Tekisi mieleni tietää, mitä pyörii päässä miehellä, jolla on juuri nyt meneillään tällainen kahden naisen kytkös. Miten se oikein toimii, mitä tunnerintamalla tapahtuu, vai onko siellä kuolemanhiljaista. Tarkoitan, että jos kyse on vain fyysisyydestä ja ruumiin tarpeista, toimenpiteistä ilman "sielukytköstä".
Minkälaisella raspilla hinkkaamalla kivisydän taipuu, vai tarvitaankö järeämpää? .... Vai onko vain niin, että totuus ei pääse kuoren alle, kun sen myöntäminen on itsellekin vaikeaa. Huomaan sen, kun ajattelen, miten hartaasti annoin koukuttaa oman sydämeni.
Jos vielä analysoin tilannetta, voihan olla vielä niinkin, että miesystäväni on ihastunut siihen tunteeseen, että joku on syvästi hänen pauloissaan. Koukkua koukun perässä.
Kannattaa irrottautua, muuten olet kohta ihan palasina. Kerää voimia ja toimi.
olet, mutta suhteesi on niin kovin lyhyt. Kuinka kauan suhde avopuolisoon on kestänyt? Kokonaisuus on se, joka ratkaisee. Onko heillä lapsia? Koskaan ei ratkaise yksi asia, ei omaisuus, ei ulkoinen kauneus. Oletteko saman ikäisiä? Onko avovaimo ns. paremmassa sos. asemassa kuin sinä? Jos mies tuntuu pitävän sinua hyvänä jätkänä, häivy ja äkkiä. Olet jossakin huumassa.
Laittaudu ja mene viihteelle!
suhteessa varattuun mieheen, sitä mukaa kun minun kiintymykseni lisääntyi, sitä enemmän hän oli niskan päällä ja saneli ehdot. Minä kirjoitin hänelle, että sinun sydämesi on kiveäkin kovempi, että mikään ei niin kovaa sydäntä sulata. Suhteessa se osapuoli, joka välittää enemmän, on heikommalla. Niin kuin sinun suhteessasi sinä olet päätynyt tilanteeseen,että olet koukussa mieheen, mutta miehellä ei hätäpäivää, hänellähän on rakas nainen kotona. Totta kai hän on niskan päällä. Minä repäisin itseni irti väkisin miehestä, koska suhde oli lopulta aivan epätasapainossa: miehellä oli kaikki valta, eikä hän enää tehnyt mitään myönnytyksiä minun suhteeni. Luulenpa, että hän alkoi pitää minua itsestäänselvyytenä, ja se on mieheltä aina paha virhe, koska kukaan ei viime kädessä ole itsestäänselvyys, ei vaimo, eikä se rakastajatarkaan. Itsekkyys on varmaan aika tyypillinen pettäjän luonteenpiirre, minä minä minä. Esim. minä sairastan kroonista nivelsairautta, ja sairauden ollessa huonompi, joudun v'älillä sairaslomalle. Kirjoitin miehelle, että mulla on nestettä nivelissä, hän vastasi, että hänellä on tänään vatsa hieman kipeä ja kiireinen päivä. Hän ei sanallakaan kirjoittanut voinnistani, kysynyt tai toivottanut paranemista, ei mitään. Ehkä se johtui vain siitä, että hän ei kerta kaikkiaan välittänyt. Lopulta ajattelin, että mies on luonteeltaan paha, kylmä ja kova ja sydämetön hyväksikäyttäjä. Sen kaiken hänelle kirjoitin ja sanoin, että älä enää milloinkaan leiki kenenkään tunteilla.
kerronpa sinulle tarinani, minusta tuli toinen nainen kuin varkain, lähtötilanne suunnilleen sama kuin sinulla, ainoastaan se ero, että mies sanoi, että ei enää rakastanut avovaimoaan. Yhdessä silti asuivat, lasten takia kaiketi, olleet yhdessä miltei parikymmentä vuotta. Tapailimme usein ja pikkuhiljaa huomasin, sekä itsestäni että miehestä kuinka kiintyneitä toisiimme olimme. Totuus on, että yhdessäolo, hellyys ja asioitten jakaminen lisää kiintymyksen tunnetta ja erottaa siitä entisestä elämästä, jossa sitä hellyyttä tuskin enää paljon jäljellä on.
Kun suhdetta oli jatkunut pari vuotta ja olin jo varma, että se kuolee omaan mahdottomuuteensa, kun mies ei saa aikaiseksi eroa, meille molemmille tuli töiden vuoksi tilaisuus muuttaa ulkomailla vieläpä samaan paikkaan ja muutimme saman tein yhteen. Ero heille tuli, lopultakin. Vaikka lähtötilanne ei ollutkaan helppo ja minä nielin kyyneliä moneen otteeseen, nyt kolmen vuoden jälkeen on hienoa todeta, että se kaikki kannatti, meillä on hieno, aikuinen suhde.
Riippuu varmasti miehestä, mutta aika harva varmaan pystyy tai edes haluaa olla yksin ja selvittää entiset kuviot, ennekuin aloittaa uuden suhteen. En puhu nyt patologisesta pettäjätyypistä ja en tiedä millainen mies sinun tapauksessasi on kyseessä, mutta luota vaistoosi ja anna ajan vähän kulua - ne vastaukset niistä lopettamisista tai jatkamisista tulee kyllä ajan kanssa. Omia syviä tuntemuksia kannattaa kuunneella tarkkaan, vaikka se välillä tunteiden vuoristoradassa vaikeaa onkin.
Jos mies tekisi saman tempun sinulle kuin ex-vaimolleen, miltä tuntuisi? Millainen mies ei pysty olemaan yksin ja selvittämään entisiä kuvioita? POIKA, joka ei kykene ylläpitämään omaa minuuttaan ja joka tarvitsee kainalosauvaksi naisen. Ensin se oli äiti, sitten ex-puoliso ja nyt sinä. Arvaanko vielä, että syy hellyyden hiipumiseen oli ex-vaimossa, ei miehessä itsessään. Omaa suhdettaan pystyy tietysti todella hyvin parantamaan, jos ylläpitää samalla rinnakkaissuhdetta. Toivon hartaasti, että saat maistaa omaa lääkettäsi. Voit sitten tahollasi miettiä, kuinka upeasti olet kohdellut muita ihmisiä. Toivon kaikkea hyvää miehesi ex-puolisolle ja lapsille!
tulisi olla ja miten ne todellisuudessa ovat, olisi hyvä erottaa toisistaan. Ehkä me kaikki tiedämme, miten esim. pitäisi syödä, käyttäytyä jne. mutta emme aina siihen kykene.
Miehille yksin asuminen tuntuu vain olevan vaikeampaa kuin naisille. Jo tilastojenkin valossa eroava mies on huonommassa asemassa kuin nainen. Taloudellinen ahdinko ja arvostuksen romahtaminen uhkaa useampaa miestä. Toisaalta ehkä miehen elämänhallinta on sidoksissa enemmän perheeseen ja naiseen kuin vastaavasti naisella. Miehet jäävät huonoonkin liittoon mieluummin kuin eroavat.
Miehet muuttavat kovin nahkeasti yksikseen asumaan edes väliajaksi, se on yksikertaisesti tällä hetkellä käytäntö. Rakentavampaa olisi pohtia, miksi näin on? Miksi miehet eivät halua erota vaikka liitto olisikin jo kuollut?
Ehkä edellinen kirjoittaja kuvasi tilannetta jossa parisuhde on jo tavallaan menetetty mutta varsinaista askelta eroon ei ole tehty. Tavat ja tottumukset pitävät yhdessä, ei niinkään enää se keskinäinen tunne.
edellinen kirjoittaja kuvasi tilannetta täysin oman egoisminsa lähtökohdasta. Jos parisuhde on jo menetetty, miksi ei voi erota kaikkia osapuolia kunnioittaen ja niin, että ero rakentaa, ei riko. Uskottomuus satuttaa aina ja salailu estää myös puolisoa tekemästä omia ratkaisujaan ja rakentamasta omaa elämäänsä. Kai puoliso on kuitenkin ollut tärkeä ihminen ja tärkeä ainakin lasten vanhempana. Eikö puolisoa voi silloin kohdella kunnioittavasti ja myös hänen etuaan ajatellen, ei vain omaa etua hakien? Humen giljotiini ei taida olla mummomuorille tuttu? Ei siitä, miten asiat ovat, voi johtaa sitä, miten asioiden pitäisi olla.
lukea ajatuksen kanssa?
”Ei siitä, miten asiat ovat, voi johtaa sitä, miten asioiden pitäisi olla.” Enkös minä sitä juuri ajanutkin takaa? Se, miten asioiden tulisi olla, ei kuitenkaan tarkoita että niin on todellisuudessa. Ellemme kykene kohtamaan todellisuutta sellaisena kuin se on, emme myöskään pysty tekemään siihen muutoksia, jotka vievät meitä siihen suuntaan kuinka niiden tulisi olla.
Miksi miehet eivät halua erota?
Mutta en kyllä tuosta kirjoituksesta löytänyt noita kuvaamiasi piirteitä. Ei hän kertonut sanallakaan kuinka ero miehen osalta ja hänen omalta osaltaan kulki? Ehkäpä ero lopulta tapahtui ihan kaikessa keskinäisessä kunnioituksessa?
tapahtua keskinäisessä kunnioituksessa, jos toisella on rinnakkaisuhde? Kutsutko sitä toisen osapuolen kunnioittamiseksi? Ei siitä, että miehet eivät pysty asumaan yksin (mikä myös on tosi karkea yleistys), voi johtaa sitä, että tällainen käytös pitäisi hyväksyä ja sitä pitää normaalina.
No tuota, miksi ei jos ne asiat on saatu puhutuksi ja selviksi?
Sitä emme tiedä, voimme tietysti olettaa kaiken näköistä. Kyllähän niitäkin eroja sattuu, että lähdetään ovet paukkuen paikalta. Lähtijä voi olla petetty, niin kuin useimmiten onkin tai pettäjä, joka on harvinaisempaa. Tällaisissa kuolleissa liitoissa pettäminen ei ehkä aiheuta niin voimakasta tunnetta, etteikö asiallinen ero voisi olla mahdollista. Eli mitä enemmän tunteita parilla on keskenään, sitä raivokkaampaa on yleensä erokin. On jopa sellaisia tapauksia, että toinen vain katoaa, kertomatta koskaan syytä.
Enkä sano että on oikein erota noin. Pettäminen on väärin, en hyväksy tekoa mutta ihminen teon takana pitää hyväksyä. Teon voi tuomita. Mutta tuomarin virka on ikävä siksi että se on vallankäyttöä. Tuomion jälkeen tulee yleensä anteeksianto, eli vapaus. Ihmiselle tulee antaa tilaa muutokseen, eikä niin että tuomiota jatketaan lopun elämää ja kostohimosta.
Viittasin tuossa vain niihin tilastotietoihin ja tutkimuksiin joita on tehty. On toinen asia taas kuka määrittelee tuon normaaliuden? Jos vaikka 60 % tekee niin, voi asian ilmaista että normaalisti näin tapahtuu – eikä se ole kannanottoa moraaliin. Eronneet miehet voivat huonosti, mutta ne jotka solmivat pian uuden suhteen voivat erinomaisesti. Mistähän se sitten kertoo, en tiedä?
Mielestäni normaalikin ihminen toimii joskus väärin ja tyhmästi. Normaali ihminen osaa myös oppia tekemistään virheistä.
tilanteeseeni arvostan kovasti. Kiitos ja iso hali myös sinulle, mummomuori*, sait tasoitettua kuohuilevan mieleni ja oloni rauhallisemmaksi.
Ihmisiähän me kaikki olemme, puutteellisia kuin mitkäkin virheinemme ja väärine tekoinemme. Kun nyt tänä uutena päivänä luen kannustavia viestejänne, huomaan, että ajatuksissani alkaa tulla muutosta. "Se toinen nainen" hiljalleen kääntää selkäänsä ja ehkä, kenties, kai .... muuttuu "kuin toiseksi naiseksi". Ehkä piirun verran itseään arvostavammaksi.
Olen myös kommenttienne valossa hitusen ymmärtävämpi myös miehen ajatusmaailman suhteen. Ei ole miehenäkään kovin helppoa lähteä entisestä ja muuttaa elämäänsä, varsinkin jos on joitain tunnesäikeiltä jäljellä vakiintuneemmassa suhteessa.
En edes halua, että mies lopettaisi nykyisen avosuhteensa minun takiani vaan joka tapauksessa, oli minua eli ei. Tai sitten jatkaa sitä panostaen siihen täysillä ja vaatien ja odottaen vastapuolen reagointia. Ei kenenkään täydy tyytyä puolinaiseen.
Koen tämän kypsyttely-/harkinta-ajan nyt valoisampana asiana. En minäkään suin päin lähtisi uutta elämää toisen kanssa rakentamaan, jos elämässä olisi paljon selvittämätöntä. Miksi sitten toiselta sitä vaatisin.
Varmasti on niin, että pelko siitä, että suhteeni tähän varattuun mieheen ei kestäisi uusia arjen paineita, aiheuttaa minussa paniikkireagointia. Entä sitten!! Nyt tuntuu siltä, että aika onkin ystävä. Suhde kestää tai ei kestä. Molemmat vastaukset ovat hyviä.
Ainakin ihmisenä tämä taitaa kasvattaa ja opettaa, toivottavasti, jotain olennaista tästä harjoitteluajattomasta elämästä.
Joidenkin mielestä pitää pysyä hinnalla millä hyvänsä siinä "ykössuhteessa" jossa ilmeisesti ykkönen omistaa kumppanin ja jolla on kaikki oikeudet. Me saamme toisiltamme lahjoja ,kuten välittämisen ja kiintymyksen,nauttikaamme niistä- kaikki on kuitenkin vain lainaa. Olemme tuntevia, ajattelevia ja tahtovia olentoja ja joskus tunteet vievät kahteen suuntaan. En usko pettäjienkään aina olevan tunteettomia hyväksikäyttäjiä ja vaan kärsiviä ja ristiriidan ahdistamia. Toki he tietävät , mikä mahdollisesti on oikein, mutta uskallusta puuttuu. Pelkää sitä mitä mikä tahansa ratkaisu tuottaa, itselle ja tunteittensa kohteille.Vaikka tunneasioista onkin kyse, ei pidä ratkoa asioitaan tunnekuohun vallassa. Ja joskus odottaminen kannattaa.
Hei!
Minä todella ymmärrän sinua, elän samaa elämää... En pysty lähtemään tai olenhan jo lukuisia kertoja lähtenyt, mutta jotenkin hän saa aina minut vedettyä takaisin. Pitkään menee taas hyvin, näemme usein ja hän vannoo ikuista rakkautta, yhteistä tulevaisuutta kunhan asiat vähän järjestyvät, mutta sitten jotenkin tipahdan todellisuuteen ja vedän pohjamudissa tunteideni kanssa. Minäkin olen rakastunut, aivan koko sydämestäni, enkä vaihtaisi onnellisia hetkiämme mihinkään. Emme juuri puhu hänen perhe-elämästään, en halua tietää siitä mitään, mitä nyt joskus lapsista puhumme, meillä molemmilla kun niitä on. Tiedän kyllä, että tämä suhde pitäisi lopettaa, sitä on kestänyt jo kauan, aivan liian kauan, mutten vain pysty.
Minä olen pitkään vain ollut ja osottanut, että jotenkin tilanne ratkeaisi itsellään, vaimo saisi tietää ja tämä loppuisi tai mies vain häviäisi yhtenä päivänä tai minun tunteeni loppuisivat. En tiedä miksi olen niin sidoksissa häneen, koska kuitenkin tiedän jotenkin, ettei sitä yhteistä elämää varmaan koskaan kuitenkaan tule.
Tunteilla mies on varmaankin minut koukuttanut, vannomalla rakkautta, soittamalla monta kertaa päivässä, tekstailemalla... salaisilla tapaamisilla, suudelmilla, rakastelulla... mutta kaipaanhan minä toki enemmän vaikka pitkään valehtelin itselleni, että tämä riittää, ei se oikeasti todellisuudessa riitä...
odottamiseen. Heh!
Ei taida asiat ratketa ihan itsestään, näin minusta vain tuntuu. Tunteet sotkevat järkeilyä. Kun edes tunteet osoittaisivat hiipumista, niin olisi jotain toivoa.
Riippuvuudestako tässä ollaan, hyvät kohtalosisaret ja -veljetkin, riippuvaisia?
Jotenkin juuri tällä hetkellä haluan, että mies myös ottaisi vastuun tekemisistään, eikä jäisi "lillumaan haaleaan veteen" ja odottamaan vaikkapa sitten käryämistään. Se, että minä hänelle esitän asian ja puran mieltäni ei riitä sinällään. Vai onko vain niin, että mies pelkää niin paljon yksin ja tyhjän päälle jäämistään, että jättää ratkaisut WAHWOILLE naisille. Toiselle naiselle naisistansa.
En minä jaksa oikein tajuta miehen ajatuksen juoksua. Avaran taivaan alla ei ole läheskään niin lutuinen olla kuin huonossa parisuhteessa tossun pohjapuolta vaivihkaa vilkuillen. Ratkaisujen odottaminen riepoo. Täytyykö vain tyytyä odottelemaan, että joku edes joskus tekisi jotakin? Tyhjiä kysymyksiä.
Minulla alkaa hermoston mittaristani jo asteikko loppua. Onko kenelläkään lisä- ja varanumeroita jäljellä????
muuttuu vuodeksi ja vuodet vierivät. Odota nyt sinä äläkä menen sorkkimaan pariskunnan suhdetta. Sinä olet siinä sivullinen. Omalta puoleltasi voit jättää miehen. Äläkä kiirehdi vaimoa päättämään miehen puolesta ilmiantamalla tätä.
Kaikki järjestyy aikanaan, ehkä et saa mieluisaa ratkaisua, ehkä saat vai miten se oli.
Tässä ketjussa on paljon asiallista luettavaa, kiitos siitä!
Itse en ainakaan halua "käräyttää", se ei ole minun asiani. Minä voin ainoastaan lopettaa suhteen ja tämän eteen teen töitä nyt. Se ei ole niin yksinkertaista kuin "yksiavioiset" ehkä ajattelevat, mutta toivon, että tilanne ratkeaa ja minusta löytyy voimaa tekemään ne ratkaisut koska tuntuu typerältä istua ja odottaa jotain joka ei ehkä koskaan tapahdu edes...
Käytä sinä vään kampurakieltä ja väännä mustakin valkoiseksi. Mutta perusasia tässä on TOISEN IHMISEN KUSETTAMINEN. Ei elämässä pidä hyväksyä vääryyksiä selittelemällä. Mies, joka jättää noin perheensä on luuseri. Vastuuton ihminen.
Opettele puhumaan asioista asioiden oikeilla nimillä. Miehenä minua ärsyttää moinen miehen puolustelu. On raukkamaista häipyä ulkomaille ja tehdä sieltä käsin ero vaimoon. Jänis.
että mies haluaa pitää molemmat naiset. Toisen vaimona ja toisen kakkosena. Mies EI aio erota vaimostaan eikä luopua sinusta.
joka ajaa miehensä pois luotaan nalkutuksella, ilkeydellä, kylmyydellä, seksittömyydellä, hellyydettömyydellä tai arvostuksen puutteella, tuskin yhtään parempi kyuin se lähtenyt mies.
Mies voi valita nalkuttavankin vaimon kanssa uskollisuuden tai uskottomuuden väliltä. Samoin kuin ns. mukavan vaimon mies voi valita uskollisuuden ja uskottomuuden väliltä.
Omaa vastuutaan ei voi oikeasti aikuinen pakoilla,
mies ei voi todellisuudessa mennä kykkimään vaimon
nalkutuksen
ilkeyden
kylmyyden
seksittömyyden
hellyydettömyyde
arvostuksen puutteen
taakse. Vaikka olisi houkuttelevaa siirtää vastuu omista HUONOISTA valinnoista, ratkaisuista ja päätöksistä toiselle: hyvät valinnat ovat omaa ansiota, huonoihin valintoihin joku ajaa.
On erittäin epämiehekästä sysätä vastuu omista suurista ja tärkeistä elämän valinnoista toisen hartioille. Toisen käytös ei koskaan aiheuta minun käytöstäni. Minä itse teen omat ratkaisuni, kuten sinä ja kaikki muut ihmiset maan päällä.
Ihminen valitsee uskottomuuden. Usein valitettavasti on niin, että ihminen ei ymmärrä tai hyväksy samalla valitsevansa myös seurauksia omista valinnoistaan.
Mummomuori,
Käytät termiä KUOLLUT LIITTO. Miten määrittelet sen?
Sinäpä sait kaiken pahan mahtumaan yhteen naiseen. Heh heh.
Hellyys tarvitsee vastahellyyttä ja rakkaus vastarakkautta.
On selvää, että omaa syyllisyyttä lievennetään toista mollaamalla.
Ihan kuin omasta elämästäni, ihan pala kurkussa luin tekstiäsi.
Mulla on sama tilanne, mikä siinä on että järki ei pysty selättämään näitä tunteita? Ja kun asiasta ei voi edes jutella kenenkään kanssa. Musta tuntuu, että oma elämä valuu ihan hukkaan tässä suhteessa - en ole mikään nuori tyttönen enää. Tarttisin jonkun potkun p**suuksille, että osaisin irrottautua miehestä. Mutta kun ollaan yhdessä, niin kaikki nämä ajatukset ovat kuin pois pyyhkäistyjä.
Miksi mä huijaan itseäni? Auttakaa.
Taidat tietää sen itsekin?
Eletään kuin sisar ja veli, kuin kämppäkaverit tai /ja naidaan vanhasta muistista tai juovuksissa pari kertaa vuodessa. Sitä kun ei ole enää mitään puhuttavaa, eikä kumpaakaan oikein kiinnostakaan toisen ajatukset tai mielipiteet. Arkea pyöritetään rutiinilla ja sukujuhlissa käydään, muutoin yritetään elellä kumpikin omissa oloissaan.
Ehkä keksit itse lisää?
Mummomuori,
En tiedä, mikä on kuollut liitto, siksi kysyin. Kiitos vastauksestasi. Tarkennukset ja käsitteiden avaamiset ovat minusta erittäin hyödyllisiä näissä keskusteluissa, joskus välttämättömiäkin. Voimme tarkoittaa sanoilla eri asioita. Voimme luulla tietävämme, mistä toinen kirjoittaa, emmekä tiedäkään vain luulevamme.
En itse käytä mistään ihmissuhteestani termiä kuollut ihmissuhde enkä ole kuullut kuolleista liitoistakaan. Minusta avioliitto ei voi itsestään kuolla. Avioliitto on sopimus, lupaus - ei biologinen organismi, joka omia aikojaan syntyy tai kuolee pariskunnan katsellessa voimattomina sivusta. Ei ilman syytä vuorovaikutus voi loppua ihmisten välillä. Syy kiinnostuksen loppumiseen toisen mielipiteitä kohtaan on hyvä selvittää pariskunnan kesken -ei lähteä parisuhteessa.
Ihmissuhde kuin ihmissuhde ei voikaan toimia, jos odottaa sen elävän itsekseen ilman omaa ponnistelua. Jos toisen mielipiteet eivät jaksa kiinnostaa, kannattaa katsoa peiliin mieluummin kuin etsiä syytä siitä toisesta.
Sillä tavalla voi kasvaa tässä elämässä. Aikuisena.
Aika kyyniseltä kuulostaa, mummomuori, sinun maailmankuvasi ja ihmiskäsityksesi. - Olenko oikeassa: oletko hieman katkeroitunut ihmisiin?
katkeroitunut, siihen ei todellakaan ole syytä.
Puhun yleisellä tasolla, joka voi tietysti kuulostaa tuolta.
Kuollut liitto on vain kuvaileva sana. Se keskinäinen yhteys joka siinä ehkä joskus oli, on vain hiipunut. Myöhemmin voi olla mahdoton sanoa, mistä kaikki alkoi. Mikä oli se syy, ettei enää ollutkaan mitään puhuttavaa. Yksi asia johti toiseen.
Toki on hyvä aina selvittää, onko liitolla mahdollisuutta jatkua. Se vain ei mene koskaan tuohon selvitystilaan, ellei tapahdu jotain, mikä havahduttaa hereille. Voi olla niinkin että toinen yrittää kovasti mutta ei saa mitään vastakaikua.
Sekin on mahdollista että yrityksistä huolimatta ei saada yhteistä säveltä aikaan, ja tilanteet ajautuvat riitoihin. Jokaisella on se oma tapansa välttää riitoja. Eräs niistä on vaieta.
On paljon ihmisiä jotka eivät edes halua puida syntyjä syviä. He ratkaisevat ongelmat toimimalla.
Kun alkaa kasvaa tunne, ettei minua nyt oikein ymmärretä, me alamme loitota toisesta. Samoin ettemme me saa kasvaa siihen suuntaan johon tahdomme, alamme ottaa etäisyyttä. Jos tavoitteet elämässä ovat liian erilaiset, motivaatio suhteen ”hoitamisesta” katoaa.
Monet pakenevat elämättömyyden tunteita vaikka harrastusten tai ystävien kautta. Joillakin se on tuon seksisuhteen aloittaminen. Pitäisi vain jaksaa muistaa että ihmisten on saatava tehdä ne omat virheensä. Kyllä useimmat niistä selviytyvät ajallaan. Niin kuin on itsekin tehnyt. Kai se on sitä ”elämän koulua”.
Koen että avioliitto sinänsä on lakisopimus ja suhde kahden ihmisen välinen elävä tila. Se kysyy aitoa halua rakastaa ja olla alttiina. Tuo tila häiriintyy aika ajoin, ja jos alamme pelata, tila vain huononee. Osa korjaa itse ja osa jättää tilanteen silleen.
Tutkimusten kautta on syntynyt mielikuva että jotkut miehet ovat sopeutuvampia ja joustavampia avioliitossa. Tavallaan he eivät kaipaakaan niin ”hyvää” ihmissuhdetta” vaan heille riittää perhe ja avioliitto sinänsä.
Minusta avioliitto ei ole pelkästään lakisopimus. Se on sitäkin, mutta paljon, paljon muutakin siihen sopimukseen ja lupaukseen liittyy. Itse ajattelen avioliittoa MYÖS kristillisen uskon näkökulmasta.
Avioliitto on iso sopimus ja lupaus, eikä siihen kuten ei avoliittoonkaan ole syytä ryhtyä kevein perustein. Muuten tulee SUUUURIA haavoja monille - ei vähiten lapsille.
ainakin tasan tarkkaan käsitin, mitä Mummomuori tarkoitti kuolleella avioliitolla. Kyllähän sellaisia on paljonkin. Tunteet ovat kuolleet, avioliitto vain pysyssä lasten tai lainan vuoksi, tunteita ei siis ole, joko ne ovat kuolleet tai hautautuneet jonnekkin. Näin meillä ainakin oli ja minusta avioliittomme oli kuollut lähes kolmen vuoden ajan. Nyt sitten on katsottu, onko tunteita jäljellä, on ollut kriisiä jos jonkun moista, mutta tällä hetkellä rakkaus kukoistaa ja todellakin uskomme, että tästä lähtien avioliittomme elää tunteella myöskin. On ollut kasvun paikkaa molemmin puolin, raskasta, mutta uskon, että nyt se kantaa jo hedelmää.
Ja todellakin tässä on kysymys halusta rakastaa, koska joskus sekin asia voi olla todella vaikeaa....
Kiva lukea tekstejäsi, Mummomuori!
"tai" sanan ja vastaan ettei kumpikaan ole toistaan syyllisempi. Kaikki luettelon "paheet" ovat naisen omia, aivan kuin miehen valitsema pettäminenkin. Mies voi omassa mielessään tuntea pettämisensä lievemmäksi "paheeksi" kuin luettelossa olevat naisen "paheet". Jokainen luomme omassa päässämme sen mikä meistä tuntuu kaikista pahimmalta. Antaisin anteeksi miehelleni syrjähypyn, mutten kestäisi hänen päivittäistä nalkutusta, enkä sitä että hän ei antaisi minulle hellyyttä ja seksiä.
juuri näin :) kiitos
pois ainakin vähäksi aikaa palstalta. Huohahda ja hoida itseäsi!
Yksittäisen syrjähypyn voi ehkä antaakin anteeksi, mutta entä jos mies/vaimo pettää useiden kanssa yli kymmenen vuoden ajan? Kuinka suhtetat sen verrattuna esimerkiksi nalkuttamiseen siitä, että laitan vessapaperirullan väärin päin telineeseen tai puristat hammastahnaa keskeltä tuubia?
Valitettavasti elämä ja tärkeät ihmissuhteet eivät ole sellaisia monivalintatehtäviä, että vain yksi huono asia toteutuu kerrallaan. Asiat liittyvät toisiinsa, kasvavat ja kietoutuvat. Syrjähypystä voi seurata pettäjällä huonoa omaatuntoa -> jota purkaa nalkuttamalla -> puoliso hämmentyy -> tulee riitaa -> hellyys vähenee -> luottamus vähenee -> kylmyyttä -> tunteet kuolevat -> rakkaus kuolee -> pettäjä kokee, että tämä olikin se syy itse asiassa, eli hän ei ole tehnyt mitään väärää, vaan reagoinut ainoastaan puolison tunnekylmyyteen.
Ihmissuhteet ovat niin herkkiä ja monitahoisia suhteita, missä kaikki vaikuttaa kaikeen ja moneen suuntaan.
Mikä vittu nykyään ihmisiä vaivaa, kun ei voi omaa eisiä vaan pitää MUIDEN MIEHISSÄ
roikkua.
Ap jätä pois se helmi nimimerkistäsi!
...eikä taida viisastua. Olen 45-v. nainen. Olin nuorena,yli parikyppisenä se toinen nainen peräti 3 vuotta. Suhteemme tuntui juuri noin hienolta, ihanalta ja toimivalta kuin sinunkin. Ja sitä se olikin. Mies oli naimisissa, vaimo oli sairaalassa synnyttämässä heidän ensimmäistä lastaan, kun rakastelin miehen kansaa ensimmäisen kerran. Aika häijyä? Suhde oli erittäin paljon erittäin hyvää seksiä sisältävä, mutta olimme muutenkin hyvät ystävät, luimme toistemme ajatukset ja ilmeet. Mies ei oikeastaan koskaan luvannut minulle muuta. Heille syntyi toinenkin lapsi. Se oli minulle katkera paikka, olihan se siitetty minun olemassaoloni aikaan. Olin tutustunut miehen vaimoonkin, leikin kaveria, hän piti aidosti minusta...kunnes lopulta jäätiin kiinni. Silloin miehelle tuli tosi paikka eteen, ja hän, oikein, valitsi perheensä. Hyvä niin. Välimme viilenivät luonnollisesti, ja jouduin jopa muuttamaan pois pieneltä paikkakunnalta. Menetin myös hänessä hyvän ystävän. Jälkikäteen olen ollut katkera, miksi tuhlasin arvokkaita vuosia nuoruudestani? Miksi olin niin tyhmä ja pahakin? En ole vieläkään selvittänyt asiaa loppuun hänen tai hänen ex-vaimonsa kanssa, enkä tiedä tuleeko siihen koskaan mahdollisutta.
Itse hyppäsin siitä suhteesta karkuun uuteen, ojasta allikkoon. Olen ollut helvetin huonossa avioliitossa kohta 20 vuotta, mutta kolme lasta, paljon huolia ja taloudellinen epävarmuus, vakavat sairaudet ja monet muut asiat ovat pakottaneet jatkamaan, vaikka vuosia sitten tajusin, etten loppuelämääni halua tämän miehen kanssa elää.
Puolisen vuotta sitten tapasin mukavan miehen, vapaan, itseäni reilusti nuoremman. Hän on nyt se toinen. Olen koettanut asettua hänen asemaansa oman kokemukseni kautta, ja ymmärränkin mielestäni häen toimiaan hyvin. Itse asiassa sanoin tänään suhteemme irti, ja voin sanoa, että vain hänen vuokseen. Itse haluaisin hänet pitää. Rakastan häntä, mutta en voi pitää häntä odottamassa, josko joskus vapautuisin. Eikä hän sitä teekään, hän elää elämäänsä niinkuin tähänkin saakka. Siihen voi jostain tupsahtaa vapaa, mukava nainen. Salaa kuitenkin toivon, että minulla ja hänellä olisi joskus edes mahdollisuus kokeilla yhteistä elämää ihan päivänvalossakin.
Josko tästä tarinasta olisi apua sinulle. Itse ratkaisusi teet. Minä olin nuorena tyhmä, nyt koetan olla viisaampi. Mutta kaikki koskee!