Miesystäväni lopetti yhteydenpidon täysin 2 kuukautta sitten eikä ole sen jälkeen vastannut puheluihin, viesteihin tai mihinkään muuhun, jos olen yrittänyt pitää yhteyttä ja hän on hengissä. En ole koskaan valehdellut hänelle enkä pettänyt enkä tehnyt mitään mistä hän suuttuisi. Asumme eri paikkakunnilla ja hän on käynyt täällä silloin tällöin, hänen luonaan en ole saanut käydä, koska hän on asustellut kesän vanhempiensa luona kesätöiden vuoksi, enkä häntä siitä syytä, sillä en varmaan itsekään vähän aikaa tunnettua esittelisi miesystävää vanhemmilleni.
Hän ei päässyt kouluun johon haki ja arveli mennä kurssille ja hakea uudestaan, mutta ei hän sitten ole edes mennytkään. Luulen että tähän kaikkeen on vaikuttanut välimatka ja se että minulla on paljon ongelmia ja sairauksia ja olen muutenkin aika vaikeasti lähestyttävä ja avautuva ihminen, mutta luulisi silti että voisi edes olla mies ja sanoa, ettei enää halua jatkaa, varsinkin kun tietää että minun on vaikea päästää ketään lähelleni ja sitten kun niin tekee niin heti hän lähtee pois. Ja myös sen takia, että hän tiesi että minun on petetty ja käytetty hyväksi, tulee vain taas sellainen olo, että minua käytettiin vain hyväksi ja menetin paljon. Todella yritin saada asiat kuntoon itsenikin kanssa, mutta en pystynyt ja ei hänkään minua voi parantaa noin vain, vaikka kuinka haluaisi. Kai hän sitten sai mitä halusi, niin kuin alussa arvelinkin ja lähti sitten pois mitään sanomatta. Tämä jättää jälkensä minuun ja nyt luottamuksen kynnys on jo todella korkealla. Vaikka parhaani yritän ja olisin kuinka kiltti ja huomaavainen ja ystävällinen ja panostaisin suhteeseen, en saa muuta kuin huonoa kohtelua ja sitten lähdetään mitään sanomatta.
Olen tosin jo tottunut tällaiseen kohteluun, muta silti se harmittaa, koska kaikkea ei voi saada takaisin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielestäni sinun ei pidä tottua tuollaiseen kohteluun! Älä vain vahvista itse sitä hylkäämisenkehää, mihin olet vaarassa joutua. Sinä olet arvokas, ihana, elävä ihminen, jolle tuollaisen tempun tekeminen on todella törkeätä, tönkköä ja lapsellista. Kyllä pitäisi pystyä puhumaan ihmisen tuollaisesta asiasta. Sinun tulisi tuntea kiukkua häntä kohtaan!
Nosta pääsi pystyyn ja muista että ei ollutsinun vikasi että noin kävi,vaikka olisit ollut kuinka v-mäinen tahansa (sinä olet ollut kiltti) niin ei silti pidä tuollain tehdä! Jumala vihaa hylkäämistä. Hän on sinun puolellasi ja ei koskaan jätä sinua.
Kaikkea hyvää sinulle.
mulla... laitoin juuri oman viestini tuonne asiasta ja satuin sitte lukaisemaan näitä muita viestejä. Mulla on jo kaksi kokemusta tällaisista miehistä. Jotka vaan katoavat maisemista sanomatta mitään, vastaamatta mihinkään. Mitään vastausta et saa mihinkään, et viestiin, et puheluihin. Hengissä ovat täälläkin molemmat, sen tiedän. Lapsellista typerää käytöstä näiltä miehiltä sanon minä. Harmittaa vaan, kun haluaisi tietää miksi näin ja ylipäänsä edes sen, että jotain kerrotaan. Totuus voi kirpaista, mutta parempi se kuin jatkuva epätietoisuus. Tuntuu tosi ala-arvoiselta jäädä tällä tavalla ihmettelemään, että mitäköhän nyt sitten on tapahtunut, kun näin kävi. Ikään kuin itsellä ei olisi mitään arvoa. Ei edes yhden tekstiviestin verran. Mutta, en aio ottaa tätä itseeni, älä ota sinäkään. Se ei ole meidän vika, jos (nämä) miehet ovat luusereita eivätkä uskalla kertoa, että se on loppu nyt heidän osaltaan. Ole edelleen oma arvokas itsesi, unohda tällainen mies, niin minäkin tein sille ekalle ja nyt koitan unohtaa tän toisen. Uskomatonta mutta totta, tämä tapahtuu mulle jo toisen kerran. No, toivon että maailmassa on vielä miehiä, jotka uskaltaa ihan vaikka naamasta naamaan sanoa, jos ei kiinnosta. Tuollainen pakoilu on raukkamaista. Eli vielä: Sinä et ole tehnyt mitään väärin, mies on ollut raukkamainen lurjus! Vielä enemmän, koska on tiennyt tilanteesi. Koita jaksaa, unohtaa se tyyppi ja vielä joskus luottaa. Kyllä niitä hyviäkin miehiä varmasti on! Hyvää jatkoa sinulle!
nykyaikaa tuo. Naiset on ihan samanlaisia... Olen tavannut neljä kertaa tuolla lailla käyttäytyvän naisen. Ei kivaa tuollainen. Ihmiset ovat niin selkärangattomia nykyään :(