Mitä tehdä..?

Olen nyt ollut Au Pair reilun kuukauden ajan. Perhe on normaali ja päällisin puolin ihan mukava, mutta jostain syystä vanhemmat ovat jotenkin etäisen tuntuisia minua kohtaan. :( Tämä näkyy esim. siten, että he eivät juttele mistään muusta kuin lasten asioista minun kanssa. Alku tuntui ihan ok, koska aikaisemmin kun olin Au Pair, niin silloin oli tosi hankalaa alussa, koska ei ollut yhteistä kieltä millä puhua. Kuitenkin siinä perheessä tunsin olevani kuin perheenjäsen, sillä pääsin heidän mukanaan ravintoloihin, lomalle ja niihin pieniin asioihin, joita he tekivät vkonloppuisin ja aina halutessani sain tehdä vkonloppuisin omia juttuja. Myöskin ajan kanssa helpotti, kun pääsi rutiineihin kiinni.

MUTTA tässä nykyisessä perheessä on toisin. :( Perhe ei tunnu niin läheiseltä, vaikkakin esim. vanhin tyttö on tosi kiltti ja kiva minua kohtaan. Tämän perheen lapset, paitsi nuorin, ymmärtävät englantia -ainakin moreless. Joten varsinaista kieliongelmaa ei pitäisi olla. Silti lapset eivät ikinä kysy minulta mitään, jos haluavat jotain, vaan kysyvät vanhemmiltaan.

Noh, kuvittelin, että minulla on kuitenkin mennyt suhkot ok:sti lasten kanssa, koska koin ettei alku ollut niin hankala mitä se oli, kun olin aikaisemmin Au Pair. Suurinpana "ongelmana" on ollut suihkuun meno, koska ovat "nou-nou-asenteella", mutta kuitenkin ovat sitten lopulta menneet ottamaan suihkun Kuitenkin nuorin, vasta 5v. poika, on ollut tämän asian kanssa hirveä.

Tänään tuo 5v. ei suostunut syömään minun laittamaa aamupalaa, vaan halusi, että äitinsä tekee sen, mutta tämä ei voinut, koska hänellä oli koulujuttuja. Seuraus: host-äiti tuli minun luo juttelemaan tilanteesta, mikä oli hyvä juttu, vaikka nyt mietinkin mitä tehdä. Hän kertoi, että minun pitäisi yrittää löytää keino saada lapset tekemään mitä haluan. Kerroin, että olen yrittänyt parhaani ja kysyin neuvoa, miten voisin saada heidät kuuntelemaan paremmin. Koen, että vanhimmat lapset ovat totelleet ihan hyvin minua, paitsi ton suihkujutun kanssa. Nuorin puolestaan ei halua tehdä mitään ilman vastaanhangoittelua. Host-äiti sanoi, että hän ei tiedä itsekään, mitä minun pitäisi tehdä. Ainut mitä hän tiesi, oli, että pitäisi olla lasten kanssa läheisempi. Mutta miten minusta voi tulla läheisempi lasten kanssa, kun heillä on niin kauhean pitkät koulupäivät ja sen jälkeen heidän täytyy tehdä läksyt ja sitten onkin jo yleensä suihkuaika ja sitten illallinen? :( Eli meillä ei kauheasti ole aikaa leikkeihin yms. Perheen tyttöjen kanssa olen kyllä leikkinyt, silloin kun koulupäivät eivät olleet pitkiä, mutta pojat haluavat leikkiä keskenään. Muutenkin juuri se 5v. on ollut todella kylmä minua kohtaan ja mikään ei tunnu tehoavan. Jos vaikka kutittelen poikaa, jotta saisin hänet nauramaan (yleensä lapset on tykänny tästä), niin hän vain alkaa huitomaan minua ja huutaa: "häivy". :( Tämä 5v. ei halua, että edes olen täällä, vaan hän haluaisi minut pois. Hän on jopa valehdellut minusta asioita. :( Host-äiti sanoi, että ongelma on minussa, koska minä en tee työtäni hyvin (koska en saa lapsia tekemään asioita, jotka heidän pitäisi tehdä). Ongelma ei siis ole hänen mukaansa esim. 5v. pojassa, koska hän on vasta lapsia, eikä host-äidissä.

Nyt tuntuu, että olen umpikujassa ja olen niin surullinen. En tiedä enää mitä tehdä. Parhaani olen oikeasti yrittänyt, esim. laulamalla houkutella suihkuun, mutta ovat vaan ignooranneet. :( Mietin jopa, että ehkä paras ratkaisu olisi kertoa perheelle, että lähden talvella helmikuussa (minulla on kielikurssi menossa, joten tarvitsen aikaa sen päättämiseen ja he aikaa, jos aikovat saada uuden au pairin). Koska tänään kun host-äiti kertoi tuosta onglmatilanteesta, niin tuli vain tunne, että he haluavat oikeasti, että lähden pois. Ehkä loppujen lopuksi ei kemiat kohdanneetkaan. En tiedä, koska itse tulen hyvin juttuun kaikkien kanssa. Olen kyllä ollut ihan tyytyväinen tähän perheeseen, mutta nyt tuntuu, että kaikki kaatuu siihen, ettei lapset tottele (ainakin tämä 5v.). Tosin on yksi asia, josta olen vähän närkästynyt tälle perheelle. Olisin jo tänne tullessani halunnut tietää, että host-äiti aikoo aloittaa opinnot, koska kuvittelin hänen olevan paikan päällä minun täällä ollessani ja ainut tehtäväni olisi englannin puhuminen lapsille. Nyt kuitenkin hänen aloitettua opinnot, olen täällä yksin monen lapsen kanssa ja pitää vain selvitä itsekseni.

Anteeksi pitkä viesti. Olisin iloinen kaikista vinkeistä. Olisi myös kiva kuulla teidän kokemuksianne. Tuolla alempana olikin mielenkiintoinen keskustelu otsikolla "petollisia aupairperheitä". Mutta kertokaa omia kokemuksianne ja olen myös avoin kaikille neuvoille ja myös host-perheiden näkökulmille. Tosiaan parhaani olen täällä tehnyt, mutta nyt tuntuu, että oon maailman huonoin Au Pair ja mietin perheen jättöä (minun olisi alun alkaen pitänyt olla toukokuulle asti).
14910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Jos sinä olet maailman huonoin au pair niin ollaan sitten ainakin yhdessä huonoimpia ;) Mullakin ongelmia keskimmäisen tytön kanssa ja asioista olen host-äidille jutellut ja äiti sanoo ymmärtäväisesti että tämä tyttö on aina ollut hankala, eikä siitä pidä ottaa itseensä. En oikein tiedä mitä tossa sun tilanteessa pitäisi tehdä, itse olen päättänyt että hommani hoidan, vaikka lapsi ei sitten aina hymyssä suin toimisi. Ainakaan häneltä ei ole tullut vanhempien suuntaan palautetta minusta mikä toisaalta on hyvä koska sisimmässään tietää että itse omaa soppaansa keittää, en minä. Tsemppiä, me ollaan tässä tilanteessa yhdessä!

Äänestä

mun mielestä sun ei kannata vielä ajatella, että haluat lähtä heti kuin mahdollista ja tuskin perhekään haluaan sun lähtevän. kuulostaa vaan siltä, että lapset vain testaavat sua ja rajojaan, kuinka helposti sinä luovutat. itse olin englannissa au pairina ja perheessä oli pieniä poikia ja tilanne oli aluksi ihan sama, mutta ajan myötä tajusivat että mua on pakko kuunnella ja loppujen lopuksi oltiin parhaita ystäviä !
että älä luovuta ja anna lasten voittaa vaa jatka samaan malliin. kyllä se kohta helpottaa. :)

ja koskaa ei pieni yllätyksenä annettu tikkari ole pahitteeksi jos lapsi on käyttäytynyt kunnolla..

Äänestä

Harmi, että tuollainen tilanne.. :/

missä maassa oot au pairina?

Äänestä
  • Tuossa aikaisemmin joku sanoikin että lapset luultavasti koettelevat sinua, minullekkin tuli tämä sama mieleen. :D Eivät ole välttämättä vielä täysin tottuneet että aust heidän kanssaan 24/7 (onhan kulunut vasta kuukausi). Pidä vain pintasi. Ja sitten kun saat lapsen esimerkiksi suihkuun, anna hänelle tikkari. ''Tässä on sinulle kun olit niin kiltti. Jatka samaan malliin''. Ja vaikka hali siihen vielä. (Pirullista mutta toimii). En tarkoita että toistat metodia koko ajan, mutta tuollainen pikku yllätys luultavasti voisi toimia. Ja en usko että perhe tahtoo sinusta eroon! 2kk menee ainakin ennenkuin uuteen tilanteeseen ehditään täysin sopeutua :) Tsemppiä!!

    Äänestä

Et kerro minkä ikäisiä muut lapset ovat. Keksi joku 'palkinto', jonka saa suihkussa käytyään. Se voi vaihdella tilanteen ja iän mukaan. Esim. jos lapset haluavat katsoa telkkaria tai pelata videopelejä, sano: 'As soon as you've taken your shower, you may watch TV'. Tai lupaat lukea tarinan tai leikkiä hänen/heidän kanssaan. Vältä pyytämästä ('could you,please, take a shower?), sillä siihen on helppo vastata kieltävästi ja sen sijaan käytä 'as soon as you've ...... you may ....' , joka on enemmänkin 'statement' kuin pyyntö.

Oletkohan perheen ensimmäinen au pair, tai tykkäsivätkö paljon edellisestä ja nyt 'kostavat' sinulle, että hän lähti tai ettei äiti enää hoida heitä? Pitäisi olla ohimenevää, mutta vanhempien pitäisi olla sinun tukenasi ja muistuttaa lapsia mitkä hommat kuuluvat sinulle.

Äänestä
  • Hei! Kiitos kaikille vastauksista! Pitää yrittää tuota palkintojuttua. :) Tosiaan on mennyt vasta reilu kuukausi, mutta ton host-äidin puhuttelun jälkeen tuli sellainen olo, että pitäisi olla just nyt heti täydellinen. Olen Au Pairina Espanjassa. Nuorin lapsista on tosiaan se 5v. poika ja vanhin on 10v.

    Perheellä oli yksi Au Pair ennen minua, mutta hän oli vain 1 ½ kk perheessä. Ennen sitä lapset ovat olleet äitinsä kanssa 5 vuotta, joten.. ehkä siinä piilee tämä ongelma, että yrittävät nyt kostaa minulle sitä, kun eivät saa olla äitinsä kanssa niin paljon. En tiedä.

    Toivon, että tähän tilanteeseen todellakin tulee parannus, koska olisi ihanaa olla loppuun asti. Tämän Au Pair-jakson jälkeen olisi tarkoitus siirtyä oikeaan työelämään täällä Espanjassa, mikä kieltämättä pelottaa huonon taloustilanteen takia, joten mikään kiire minulla ei siihen ole. Vaikkakin olen tarvittaessa valmis tekemään sellaisen ratkaisun, jos muuta keinoa ei enää ole. Mutta kiitos vielä todella paljon vinkeistä ja omista kokemuksistanne! Ette arvaakaan, kuinka helpottavaa niitä on ollut lukea. :) En siis ole yksin! :)

    Ja lisää kokemuksia/vinkkejä saa laittaa! :)

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Hei! Kiitos kaikille vastauksista! Pitää yrittää tuota palkintojuttua. :) Tosiaan on mennyt vasta reilu kuukausi, mutta ton host-äidin puhuttelun jälkeen tuli sellainen olo, että pitäisi olla just nyt heti täydellinen. Olen Au Pairina Espanjassa. Nuorin lapsista on tosiaan se 5v. poika ja vanhin on 10v.

    Perheellä oli yksi Au Pair ennen minua, mutta hän oli vain 1 ½ kk perheessä. Ennen sitä lapset ovat olleet äitinsä kanssa 5 vuotta, joten.. ehkä siinä piilee tämä ongelma, että yrittävät nyt kostaa minulle sitä, kun eivät saa olla äitinsä kanssa niin paljon. En tiedä.

    Toivon, että tähän tilanteeseen todellakin tulee parannus, koska olisi ihanaa olla loppuun asti. Tämän Au Pair-jakson jälkeen olisi tarkoitus siirtyä oikeaan työelämään täällä Espanjassa, mikä kieltämättä pelottaa huonon taloustilanteen takia, joten mikään kiire minulla ei siihen ole. Vaikkakin olen tarvittaessa valmis tekemään sellaisen ratkaisun, jos muuta keinoa ei enää ole. Mutta kiitos vielä todella paljon vinkeistä ja omista kokemuksistanne! Ette arvaakaan, kuinka helpottavaa niitä on ollut lukea. :) En siis ole yksin! :)

    Ja lisää kokemuksia/vinkkejä saa laittaa! :)

    Mä en kyllä tuota palkintojuttua suosittele yhtään, olen nimittäin itsekin au pairina ja mun au pair ystävä oli sellaisessa perheessä muutaman kuukauden, jossa oli kaksi tyttöä, 3 ja 6 vuotiaat. Heidän edellinen au pair oli Kiinasta, ja hän lahjoi tytöt pilalle antamalla karkkia aina kun he aloittivat kiukuttelemaan tms. Tämän seurauksena heistä tulikin sitten ihan hirvittäviä; purivat, raapivat, heittäytyivät keskelle katua makaamaan, riisuivat vaatteita keskellä kaupunkia jne jne. Pari viikkoa sitten kaverini vaihtoi perhettä kun ei kestänyt enää.

    Olen itse ollut perheessäni nyt 2 kk eikä mitään ongelmia ole ollut, paitsi että alkuun perheen poika, jota hoidan (2.5 v) ei aina halunnut olla minun kanssani, sai välillä pieniä (ja joskus vähän isompiakin..) raivareita, mutta nyt siitä on tullut ihan mun poika. Veikkaan, että se vaan vähän halusi testailla mun kärsivällisyyttä ja sitä, miten reagoin sen tekemisiin. Oon aika paljon ollut lasten kanssa tekemisissä niin tiesin, että kyllä se muhun vielä tottuu ja kiintyy enkä siksi ollut todellakaan huolissani. Hostvanhemmat sen sijaan luuli, että poika ei viihdy minun kanssani, koska silloin kun vanhemmat olivat paikalla, poika ei halunnut yhtään leikkiä minun kanssani ja sanoikin että "mee pois" jos yritin tulla leikkeihin mukaan. Tätä ongelmaa ei siis ollut, eikä ole vieläkään, kun olemme kahdestaan.

    Muttaniin, kehotan vaan sinua pitämään pintasi ja osoittamaan, että sinä olet se ketä totellaan. Tuo minunkin hoitopoika yrittää aina välillä niitä sen temppujaan mutta kyllä se mua tottelee kun sanon. Ja ton ikäsiä on vielä aika helppo "huijata" ;) Oot kuitenkin vasta kuukauden siellä ollut, että älä vielä hätäile. Meni meilläkin se vajaa 2 kk ennen kuin poika muhun tottui ja kiintyi.

    Niiiin ja suihkun kanssa meilläkin oli kerran ongelma. Se tosin ratkesi noin viidessä minuutissa kun sanoin että "ensin pitää mennä suihkuun ja vasta sitten katsotaan Sandman" (suomessa vissiin nukkumatti tms.) Sittenhän se jo hoki sitä ihan itekseenkin että "ensin suihku, sitten sandman". On ne lapset vaan ihania. =)

    Äänestä

  • au pairina saksassa kirjoitti:

    palkitseminen oikeista tekemisistä onkin eri asia kuin palkita kiukuttelusta. palkinto pitääkin antaa vain (pitempään kestäneestä) oikein tehdystä asiasta tai hyvästä käyttäytymisestä. ei tyyliin, saat karkin kun lopetat itkemisen. mutta jos esim haet lapsen koulusta ja hän on hyvän tuulinen kotiin asti ja voit sanoa että sulla on yllätys jos lapsi laittaa vielä kiltisti takkinsa naulakkoon.. mutta tätäkään ei kannata tehdä joka päivä vaan aina silloin tällön. ja joskus lapset oppivat itsekin pyytämään yllätystä toimittuaan oikein, jolloin voit vielä pyytää käyttäytymään hyvin tai auttamaan jossain. ainakin mulla aina toimi. :)

    Äänestä

Hyvä au pair, et voi vertailla yhtä ja toista au pair perhettä. Perheitä on olemassa erilaisia samoin kuin au paireja, kukaan ei ole täydellinen! Kolmen lapsen kanssa oleminen aamulla ja iltapäivällä (ilmeisesti hoidat aamurutiinit ja koulun jälkeen olet lasten kanssa?) ei ole raskasta varsinkaan jos lapset ovat jo tarha ja kouluiässä. Olin joitakin vuosia sitten au pairina perheessä jossa oli 3 lasta silloin 3,5 ja 7 vuotiaat joista kaksi nuorempaa olivat villiä poikia. Minulla oli samat rutiinit kun luulen sinulla olevan. Kaikkiin kolmeen kiintyminen ei ollut helppoa varsinkaan kun vanhempi poika oli erittäin kiintynyt äitiinsä, joskus äiti oli kotona mutta pystyin silti pitämään lapset poissa vanhempien kintereiltä (yrittäen keksiä erinlaisia leikkejä) ja sen muistan että joka ilta piti kylvettää kaikki kolme lasta! Tähänkin sanoin että mennään kylpyyn ja laitetaan pyjamat niin äiti on iloinen kun tulee kotiin kun kaikki on jo hoidettu, tietysti innostaen niin paljon kun mahdollista. Ota selville mistä lapset pitävät ja yritä löytää sopiva leikki myös tuolle pojalle joka ei sinusta pidä.
Joskus perheet kokevat viettävän liian vähän aikaa perheen kesken ja haluaisivat viettää esim. viikonloput vain perheen kesken eivätkä kutsu au pairia mukaan varsinkin kun ajattelevat että hänellä on vapaa-aikaa ja voisi viettää aikaa kavereiden kanssa. Yritä miellyttää perhettä esim. tekemällä sellaista jota sinulta ei välttämättä ole pyydetty.(auttamalla myös vapaa-aikana jos satut olemaan kotona) Näin perheelle tulee hyvä mieli ja alkavat ajattelemaan ja puhumaan sinusta hyvää lastenkin kuulleen! Tuskin sentään olet maailman huonoin au pair sillä sinulla tuntuu kuitenkin olevan kokemusta lapsista. Kaikki lapset eivät vaan ole yhtä sopeutuvaisia uusiin hoitajiin joten alussa ovat hankalia uusien ihmisten kanssa. Eiköhän tuo tilanne selkeydy ajan kanssa. Jos perhe ei kutsu sinua mukaan omiin juttuihinsa yritä löytää kavereita jonka kanssa viettää vapaa-aikaa. Iloista mieltä!

Äänestä
  • Hei, suurkiitos viesteistänne ja vinkeistä. Aikaa onkin nyt kulunut jonkin verran ja olen jo soveltanut noita vinkkejä, esim. olen antanut kuvatarroja hyvästä käytöksestä. Viime viikolla jo tuntuikin, että nyt tämä vihdoinkin helpottaa ja oikeesti toimii ja jopa tuo nuorin poika lopetti kiukkukohtauksensa (jossa karjui haluavansa minun menevän pois) ja jopa sain hänet innostumaan ja nauramaan, kun näimme naapurin koiran. Ja kun hän oli käyttäytynyt tosi hyvin ja sai sen tarran, hän tuli siitä hyvin iloiseksi ja jopa auttoi pöydän kattamisessa.

    Mutta tänään oli toisin.. =/ Host-isä ei ollut paikalla ja host-äidin täytyi tulla myöhempään, joten minun täytyi hoitaa kaikki asiat yksin. Illallinen oli valmis ja niin myös lapsetkin (vanhinta lukuunottamatta, koska saapui harrastuksestaan myöhempään), mutta he eivät yhtään kuunnelleet minua, vaan jatkoivat leikkimistä ilmapallolla. Siinä vaiheessa iltaa olin jo itsekin väsynyt ja sanoin monta kertaa ja lopulta otin ilmapallon pois heiltä, mutta sitten he vain jatkoivat muovipullolla! Uskomatonta. ja siinä rytäkässä tuo pienin heitti pullolla minua naamaan ja arvatkaa sattuiko.. no, pyysi ainakin anteeksi. lopulta lapset meni syömään, kun vanhin oli valmis, mutta oltiin "aikataulusta" jäljessä roimasti. Noh, sitten host-äiti tuli ja olin helpottunut, koska häntä lapset kuuntelevat. MUTTA hän sanoikin, että ei aio syödä ja minun täytyy hoitaa ruokailu ym. loppuun lasten kanssa. Ja siinä kävi niin, että pojat vaan pelasi keskenään ja ruokailu ei edistynyt, kun taas tytöt olivat hiven nopeampia. Kaikkeni yritin, jotta söisivät nopeammin. TULOKSETTA

    Niin sitten menin sanomaan host-äidille, jotta saisi vähän apuja häneltä. Hän sanoi, että meillä on ongelma lasten kanssa. Ja hän sanoi, että minun pitäisi löytää "se juttu", jolla saada lapset kuuntelemaan. Mutta en minä enää tiedä mikä "se juttu" on!! Ja hän sanoi, että jos en sitä keksi, niin mitä minä teen siellä! Ja nauroi (?). Tuntui tosi pahalta ja sanoin, että ok, jos haluatte uuden au pairin, niin se on ok. Noh, hän sanoi, että eivät halua, mutta huomenna puhutaan tästä. Niinpä. Mitä tässä enää voi tehdä.. oikeasti olen parhaani tehnyt. ei puhuminen enää auta, jos lapset ei kuuntele, niin ei kuuntele. :( enkä minä nyt mikään ope tai nanny ole ammatiltani, niin en näköjään osaa lapsia hoitaa.. ainakin, kun on kyse tuosta suihkuun menosta ja illallisjutusta.. noh, ainakin minua lohduttaa se, että kun tänään lasten setä oli käymässä ja "auttoi" minua tuon suihkujutun kanssa, niin eipä hänkään saanu lapsia just-nyt-heti -suihkuun.. eli ei ne lapset häntäkään kuunnellu.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Hei, suurkiitos viesteistänne ja vinkeistä. Aikaa onkin nyt kulunut jonkin verran ja olen jo soveltanut noita vinkkejä, esim. olen antanut kuvatarroja hyvästä käytöksestä. Viime viikolla jo tuntuikin, että nyt tämä vihdoinkin helpottaa ja oikeesti toimii ja jopa tuo nuorin poika lopetti kiukkukohtauksensa (jossa karjui haluavansa minun menevän pois) ja jopa sain hänet innostumaan ja nauramaan, kun näimme naapurin koiran. Ja kun hän oli käyttäytynyt tosi hyvin ja sai sen tarran, hän tuli siitä hyvin iloiseksi ja jopa auttoi pöydän kattamisessa.

    Mutta tänään oli toisin.. =/ Host-isä ei ollut paikalla ja host-äidin täytyi tulla myöhempään, joten minun täytyi hoitaa kaikki asiat yksin. Illallinen oli valmis ja niin myös lapsetkin (vanhinta lukuunottamatta, koska saapui harrastuksestaan myöhempään), mutta he eivät yhtään kuunnelleet minua, vaan jatkoivat leikkimistä ilmapallolla. Siinä vaiheessa iltaa olin jo itsekin väsynyt ja sanoin monta kertaa ja lopulta otin ilmapallon pois heiltä, mutta sitten he vain jatkoivat muovipullolla! Uskomatonta. ja siinä rytäkässä tuo pienin heitti pullolla minua naamaan ja arvatkaa sattuiko.. no, pyysi ainakin anteeksi. lopulta lapset meni syömään, kun vanhin oli valmis, mutta oltiin "aikataulusta" jäljessä roimasti. Noh, sitten host-äiti tuli ja olin helpottunut, koska häntä lapset kuuntelevat. MUTTA hän sanoikin, että ei aio syödä ja minun täytyy hoitaa ruokailu ym. loppuun lasten kanssa. Ja siinä kävi niin, että pojat vaan pelasi keskenään ja ruokailu ei edistynyt, kun taas tytöt olivat hiven nopeampia. Kaikkeni yritin, jotta söisivät nopeammin. TULOKSETTA

    Niin sitten menin sanomaan host-äidille, jotta saisi vähän apuja häneltä. Hän sanoi, että meillä on ongelma lasten kanssa. Ja hän sanoi, että minun pitäisi löytää "se juttu", jolla saada lapset kuuntelemaan. Mutta en minä enää tiedä mikä "se juttu" on!! Ja hän sanoi, että jos en sitä keksi, niin mitä minä teen siellä! Ja nauroi (?). Tuntui tosi pahalta ja sanoin, että ok, jos haluatte uuden au pairin, niin se on ok. Noh, hän sanoi, että eivät halua, mutta huomenna puhutaan tästä. Niinpä. Mitä tässä enää voi tehdä.. oikeasti olen parhaani tehnyt. ei puhuminen enää auta, jos lapset ei kuuntele, niin ei kuuntele. :( enkä minä nyt mikään ope tai nanny ole ammatiltani, niin en näköjään osaa lapsia hoitaa.. ainakin, kun on kyse tuosta suihkuun menosta ja illallisjutusta.. noh, ainakin minua lohduttaa se, että kun tänään lasten setä oli käymässä ja "auttoi" minua tuon suihkujutun kanssa, niin eipä hänkään saanu lapsia just-nyt-heti -suihkuun.. eli ei ne lapset häntäkään kuunnellu.

    ei aina ole ruusuilla tanssimista. Joku pàivà voi mennà hyvin ja toinen huonosti myòs omilla vanhemmilla. Alà vaadi itseltàsi liikaa, àlàkà mene aina "valittamaan" kaikkea hostmamylle. Varmasti lapset olivat kiukkuisia kun isà ei ollut kotona ja àiti tuli kotiin mutta ei ollut lasten kanssa. Jos tilanne tuntuu sietàmàttòmàltà laske kymmeneen ja yrità ajatella tilannetta erilailla. Myòs lapset vaihtoavat jos olet hermostunut. Vaikka hermostuttaisi yrità nauraa ja katsella miten tilanne kehittyy...keksi lapsille jotain hauskaa. lasten kanssa oleminen ei ole aina helppoa. Jos hostmamylla on jotain puhumista se ei tarkoita heti ettà haluavat vaihtaa au pairia, yrità ryhdistàytyà ja positiivista mieltà kaikesta huolimatta.

    Äänestä

En hirveästi jaksanut nyt lukea/kommentoida mitä muut on kirjoitelleet mutta aika selvää on että 5-vuotias ei ole vielä niellyt sitä että ulkopuolinen tulee asumaan perheeseen ja hänellä on päätösvalta. Tuolla aikaisemmin kerroin omista hoitolapsistani ja isoimman kapinoinnista. En ole riittävä ulkopuolinen,ettei uskaltaisi kokeilla mutta en riittävän läheinenkään että hän hyväksyisi minut. Tyttö, 8v siis, ottaa yleensä suutuspäissään (välillä muutenkin vain) "näin MEIDÄN perheessä"-asenteen vaikka tietää että vanhemmatkin olisivat minun puolellani. Etenkin alkuun oli vaikeaa kun tyttö tuli pätemään ja testasi vähän kaikessa mutta se piti niellä. Ajan kanssa tilanne on paljon paremmin hallussa.

Kannattaa antaa pojan itse tajuta miten kivaa seuraa oletkaan. Ole "tarjolla" mutta älä tyrkytä, jos niin voisi sanoa=) Näin itse kesytin alkuun pienimmän lapsen (3v poika). Kun muut katsoivat telkkaria illalla ja pienin puuhasteli omiaan, istuin hänen viereensä ja aloin itsekseni leikkimään pallolla. Ja kuinka ollakaan poika tuli yhtäkkiä leikkiin mukaan. Seuraavana päivänä hän itse tuli pallon kanssa ja pyysi leikkikaveriksi.

Mielestäni kenessäkään ei ole vikaa, ei sinussa eikä pojassa, ihan luonnollista että poika ei purematta niele uutta hoitotätiä joka vielä on mukamas perheen jäsen samalla. Se vain vaatii aikaa, ja vaikka se nakertaa itsetuntoa, niin kannattaa vain kestää ja olla jämäkkä. Mitään varsinaista palkintoa en minäkään antaisi, sillä siitä tulee helposti tapa. Vaikka teillä ei ole aikaa leikkiä, on muitakin tapoja viettää aikaa. Yhdessä kokkailu vaikkapa on mitä mukavin tapa touhuta lasten kanssa. Meillä myös erityisen tärkeitä hetkiä on nukkumaanmeno; väsynyt lapsi tarvitsee aikuista ja jopa tämä meidän "isotyttö" pyytää aina peittelemään ja kertoo salaisuuksia pojista joihin on ihastunut (juu-u, kahdeksan vuotias...), vaikka päivällä oltaisiin miten oltu tukkanuottaisilla. Eli kyllä se ystävyys pinnan alla kytee ja se tulee vain ajan kanssa esiin=)

Äänestä

Uhkailu, kiristys ja lahjonta. Ne toimii ainakin tässä perheessä (tietyissä rajoissa siis kuitenkin, älkää nyt hermostuko). Niin vanhempien kuin minunkin osalta. Sanot lapselle, että jos nyt ei käytös muutu, niin joku hyvä juttu jää saamatta (jälkiruoka, karkkipäivä...). Jos lapset eivät leiki kunnolla jollain välineellä tai eivät lopeta sinun käskiessäsi, niin peli lähtee jäähylle. Kielloista huolimatta jatkuneesta huonosta käyttäytymisestä seuraa aina rangaistus, ja niin kuin joku muu täällä jo ehdotti, pitempään jatkuneesta hyvästä käytöksestä silloin tällöin joku kiva palkinto. Jotenkin pitää yrittää olla johdonmukainen. Pari kertaa olen lapset taluttanut (raahannut) kädestä pitäen suorittamaan jotain toimenpidettä, jota ei käskystä huolimatta menty tekemään, koska periaatteena on, että minun sanani on laki. Kiukuttelua nämä vieläkin harrastavat, mutta älyttömimmät tempaukset olen onnistunut karistamaan pois. Toivottavasti tämä ei ollut pelkkää vanhempien vastausten toistoa ja toivottavasti sait tästä jotain irti!

Äänestä
  • Mä olen ollut nyt aupairina neljä ja puoli kuukautta ja vasta kolmen kuukauden kohdalla alkoi tuntua että isompi (syyskuussa täytti kolme) poika alko jollain lailla hyväksymään mut. Nyt neljän kuukauden kohdalla se on alkanu olla jopa mustasukkainen musta pikkuveljelleen (helmikuussa täyttää 2v.). Esim. jos pikkuveli istuu sylissä/luen sen kanssa kirjaa, ni isovelikin haluaa. Mitään tällasta ei tapahtunu alkuaikoina. Muutenkin isompi osaa olla selkeesti hankala välillä ja testailee mua harvase päivä. Yks mikä toimii silloin, kun pojat on villeinä eikä leiki ihmisiksi, on omaan huoneeseen lähettäminen. Hetki yksin rauhottaa kummasti. Samoin meillä on jokapäiväisenä teatterina pukeutuminen, ei vaan millään suostu yhteistyöhön, potkii ja huutaa. Väliin sitten yksin kertaisesti jätän pojan housujen kanssa ja sanon et teetkö tän sitte ite. Hetken kuluttua poika tulee pyytämään apua kun ei osaakaan ite laittaa niitä päälle.

    Mut siis, niin. Meilläkin oli pojalla selkeästi ongelmia sen kanssa et joku ihan vieras yhtäkkiä tulee perheeseen asumaan. Tais jopa joskus kysyä et milloin mä lähden kotiin, tai missä mä asun. Mut nyt menee jo paljon paremmin. On leikitty yhdessä ja muutenkin koettu rakentaa jonkinlaista suhdetta. Pienemmän kanssa ongelmia ei ollut. Tai siis tietenkin sekin aluks itki jäätyään yksin mun kanssa. (Kerran viistoista minuuttia putkeen.) Mut vierastamisen mentyä ohi ollaan oltu hyviä kavereita. Vanhemmalla kun alkaa toi uhmaikäkin tuppailee päälle ja lisäks vaipoista pois opettelua ni johan siinä on ihan tarpeeks tekemistä saati et piti sitte viel aupairiin totutella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

umpikujassa? kirjoitti:

Olen nyt ollut Au Pair reilun kuukauden ajan. Perhe on normaali ja päällisin puolin ihan mukava, mutta jostain syystä vanhemmat ovat jotenkin etäisen tuntuisia minua kohtaan. :( Tämä näkyy esim. siten, että he eivät juttele mistään muusta kuin lasten asioista minun kanssa. Alku tuntui ihan ok, koska aikaisemmin kun olin Au Pair, niin silloin oli tosi hankalaa alussa, koska ei ollut yhteistä kieltä millä puhua. Kuitenkin siinä perheessä tunsin olevani kuin perheenjäsen, sillä pääsin heidän mukanaan ravintoloihin, lomalle ja niihin pieniin asioihin, joita he tekivät vkonloppuisin ja aina halutessani sain tehdä vkonloppuisin omia juttuja. Myöskin ajan kanssa helpotti, kun pääsi rutiineihin kiinni.

MUTTA tässä nykyisessä perheessä on toisin. :( Perhe ei tunnu niin läheiseltä, vaikkakin esim. vanhin tyttö on tosi kiltti ja kiva minua kohtaan. Tämän perheen lapset, paitsi nuorin, ymmärtävät englantia -ainakin moreless. Joten varsinaista kieliongelmaa ei pitäisi olla. Silti lapset eivät ikinä kysy minulta mitään, jos haluavat jotain, vaan kysyvät vanhemmiltaan.

Noh, kuvittelin, että minulla on kuitenkin mennyt suhkot ok:sti lasten kanssa, koska koin ettei alku ollut niin hankala mitä se oli, kun olin aikaisemmin Au Pair. Suurinpana "ongelmana" on ollut suihkuun meno, koska ovat "nou-nou-asenteella", mutta kuitenkin ovat sitten lopulta menneet ottamaan suihkun Kuitenkin nuorin, vasta 5v. poika, on ollut tämän asian kanssa hirveä.

Tänään tuo 5v. ei suostunut syömään minun laittamaa aamupalaa, vaan halusi, että äitinsä tekee sen, mutta tämä ei voinut, koska hänellä oli koulujuttuja. Seuraus: host-äiti tuli minun luo juttelemaan tilanteesta, mikä oli hyvä juttu, vaikka nyt mietinkin mitä tehdä. Hän kertoi, että minun pitäisi yrittää löytää keino saada lapset tekemään mitä haluan. Kerroin, että olen yrittänyt parhaani ja kysyin neuvoa, miten voisin saada heidät kuuntelemaan paremmin. Koen, että vanhimmat lapset ovat totelleet ihan hyvin minua, paitsi ton suihkujutun kanssa. Nuorin puolestaan ei halua tehdä mitään ilman vastaanhangoittelua. Host-äiti sanoi, että hän ei tiedä itsekään, mitä minun pitäisi tehdä. Ainut mitä hän tiesi, oli, että pitäisi olla lasten kanssa läheisempi. Mutta miten minusta voi tulla läheisempi lasten kanssa, kun heillä on niin kauhean pitkät koulupäivät ja sen jälkeen heidän täytyy tehdä läksyt ja sitten onkin jo yleensä suihkuaika ja sitten illallinen? :( Eli meillä ei kauheasti ole aikaa leikkeihin yms. Perheen tyttöjen kanssa olen kyllä leikkinyt, silloin kun koulupäivät eivät olleet pitkiä, mutta pojat haluavat leikkiä keskenään. Muutenkin juuri se 5v. on ollut todella kylmä minua kohtaan ja mikään ei tunnu tehoavan. Jos vaikka kutittelen poikaa, jotta saisin hänet nauramaan (yleensä lapset on tykänny tästä), niin hän vain alkaa huitomaan minua ja huutaa: "häivy". :( Tämä 5v. ei halua, että edes olen täällä, vaan hän haluaisi minut pois. Hän on jopa valehdellut minusta asioita. :( Host-äiti sanoi, että ongelma on minussa, koska minä en tee työtäni hyvin (koska en saa lapsia tekemään asioita, jotka heidän pitäisi tehdä). Ongelma ei siis ole hänen mukaansa esim. 5v. pojassa, koska hän on vasta lapsia, eikä host-äidissä.

Nyt tuntuu, että olen umpikujassa ja olen niin surullinen. En tiedä enää mitä tehdä. Parhaani olen oikeasti yrittänyt, esim. laulamalla houkutella suihkuun, mutta ovat vaan ignooranneet. :( Mietin jopa, että ehkä paras ratkaisu olisi kertoa perheelle, että lähden talvella helmikuussa (minulla on kielikurssi menossa, joten tarvitsen aikaa sen päättämiseen ja he aikaa, jos aikovat saada uuden au pairin). Koska tänään kun host-äiti kertoi tuosta onglmatilanteesta, niin tuli vain tunne, että he haluavat oikeasti, että lähden pois. Ehkä loppujen lopuksi ei kemiat kohdanneetkaan. En tiedä, koska itse tulen hyvin juttuun kaikkien kanssa. Olen kyllä ollut ihan tyytyväinen tähän perheeseen, mutta nyt tuntuu, että kaikki kaatuu siihen, ettei lapset tottele (ainakin tämä 5v.). Tosin on yksi asia, josta olen vähän närkästynyt tälle perheelle. Olisin jo tänne tullessani halunnut tietää, että host-äiti aikoo aloittaa opinnot, koska kuvittelin hänen olevan paikan päällä minun täällä ollessani ja ainut tehtäväni olisi englannin puhuminen lapsille. Nyt kuitenkin hänen aloitettua opinnot, olen täällä yksin monen lapsen kanssa ja pitää vain selvitä itsekseni.

Anteeksi pitkä viesti. Olisin iloinen kaikista vinkeistä. Olisi myös kiva kuulla teidän kokemuksianne. Tuolla alempana olikin mielenkiintoinen keskustelu otsikolla "petollisia aupairperheitä". Mutta kertokaa omia kokemuksianne ja olen myös avoin kaikille neuvoille ja myös host-perheiden näkökulmille. Tosiaan parhaani olen täällä tehnyt, mutta nyt tuntuu, että oon maailman huonoin Au Pair ja mietin perheen jättöä (minun olisi alun alkaen pitänyt olla toukokuulle asti).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu