"Ikävä kyllä taitaa olla nuori mies vain naisen päiväunta... "
Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa ettei nuori mies keski-ikäiselle naiselle ole todellakaan vain päiväunta.
Itse olin pitkälle toistakymmentä vuotta naimisissa saman ikäisen miehen kanssa.
Meillä ei ollut mitään yhteistä vaikka näennäisesti kaikki sallitut normit täsmäsivät, koulutus ja varallisuustausta, poliittinen ja uskonnollinen tausta, ikä, ulkonäkö (molemmat hoikkia urheilullisia), jne..
Ulkopuolisten silmin näytimme "täydelliseltä" parilta. Oli omakotitalo, koira, 2 lasta, jopa samanlaiset autot.
Mutta henkisesti elämä oli todella tyhjää. Suhteessa tunsin olevani yksin. Avioliitossa ei ollut seksiä useaan vuoteen, lukuunottamatta muutamaa "pakollista" kertaa. Nukuimmekin eri vuoteissa ja huoneissa.
Jossain vaiheessa totesin etten kykene enää teeskentelemään. Olisin halunnut erota jo kauan sitten, mutta taloudellisten seikkojen vuoksi pysyimme yhdessä.
Sitten yllättäen tapasin nuoren miehen, jonka olin tuntenut jo aikaisemmin. Koskaan mielessäni ei kuitenkaan ollut edes käynyt ajatus että voisin seurustella miehen kanssa, mutta jo ensikerran tavatessamme pidin häntä harvinaisen fiksuna nuorena miehenä.
Eräänä iltana mies soitti minulle, en edes tiedä mistä hän oli salaisen puhelinnumeroni saanut, ja ehdotti tapaamista. Ei treffejä, vaan hän kertoi kaipaavansa keskusteluseuraa. Tietysti kieltäydyin, mutta hän oli erittäin sinnikäs ja keskustelimmekin aluksi puhelimessa pitkään. Lopulta hän sai minut vakuuttumaan siitä ettei haittaisi vaikka tapaisimmekin kasvotusten.
Tapasimme järven rannalla myöhään illalla, kun siellä ei ollut enää muita. Tietysti mielessäni kävi ajatus, että mieshän voi olla vaikka sarjamurhaaja, mutta jostain kumman syystä luotin häneen.
Istuimme koko kesäyön laiturilla jutellen elämästämme, katsellen auringon nousua. Se oli elämäni romanttisin yö. Tuntui kuin olisin herännyt eloon. Edes nuorempana en ollut kokenut mitään vastaaavaa, yhtä voimakkaita tunteita aiheuttavaa kokemusta. Upeinta oli että emme harrastaneet seksiä, emme edes suudelleet tai kosketelleet, pelkkä yhdessäolo riitti.
Aamulla kiirehdin kotiin ennenkuin perhe heräsi ja menin onnellisena nukkumaan. Tottakai kun heräsin tunsin hirvittävää syyllisyyttä, vaikken ollutkaan tehnyt mitään pahaa. Tuntui kuin olisin nähnyt unta. Olin varma että se oli ollut vain yhden yön ihmeellinen seikkailu ja päätin etten ikinä enää tekisi mitään tuollaista. Olisin järkevä.
Mutta seuraavaana päivänä, nuori mies soittikin uudelleen, ja vieläpä keskellä päivää. Tajusin että hän oli tosissaan ja tapahtunut oli todellisuutta. Minun piti päättää mitä tekisin. Tajusin että vaikka kuinka taistelin vastaan, se tunne minkä hän minussa sai aikaan, ei antanut muuta vaihtoehtoa kuin tavata hänet jälleen.
Riskin ottaminen kannatti. Olemme olleet yhdessä jo useita vuosia ja olen edelleen yhtä rakastunut häneen kun silloin ensimmäisenä yhteisenä yönäkin.
Ex-miehelläni on uusi nainen ja hänkin on onnellinen.
Ratkaisu oli kaikille parasta, jopa lapseni ovat onnellisia. Nuori mies on heille kauan kaivattu ja läheinen kuin isoveli, vaikkei hän isän paikkaa vienytkään.
Toivon kaikille muillekin yhtä ihanaa ja rakastavaa suhdetta.
Muistakaa että et elätte omaa elämäänne ja teillä on vain yksi elämä. Velvollisuutenne itseänne kohtaan on olla onnellisia, ei miellyttää muita ulkokultaisia ihmisiä, jotka arvostelevat muita väärien arvojen perusteella.
Kaikkia on mahdotonta miellyttää, miellyttäkää siis edes itseänne!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipas hieno kirjoitus...pettämisestä.
Sait kuulostamaan jotakin niin iljettävää kuin perheensä hylkäävän naisen romanttiselta.
Harmi vain että suurimassa osassa tapauksia niistä lapsista ja aviomiehestä ei tule niin onnellisia jälkikäteen.
Tarinasi oli äärimmäisen itsekäs muttet näytä tajuavan sitä itsekään. Oksettavaa.
Yksi "minä, minä, minä" tarina vain maailmaan lisää. Ei mitään uutta auringon alla.
Niin ja olet oikeassa.
Rakkaus lähimmäisiä kohtaan sekä uskollisuus ovat "vääriä" arvoja" ja omat kaikkein alhaisimmat vietit lihan nautintoineen ja ekstaasin omaisine romanttisine kohtalonomaisine fantasioineen ovat niitä "oikeita arvoja".
"suurimassa osassa tapauksia niistä lapsista ja aviomiehestä ei tule niin onnellisia jälkikäteen."
Mutta mitä järkeä on jatkaa naimisissa oloa, jos silloin kukaan ei ole onnellinen?
Kävimme avioliittoneuvonnassa, muttei siitä ollut hyötyä.
Olimme niin erilaisia ihmisiä, eikä meillä ollut mitään yhteistä, että kaikille oli parempi erota.
Tällöin annetaan edes mahdollisuus löytää joskus todellinen onni.
Haluaisitko sinä elää tämän yhden ainoan elämäsi onnettomana?
No eihän siinä tietysti mitään järkeä olekaan.
Tahdon nyt vain todellakin tuhota sen täydellisen päiväunen että hyppäämällä salasuhteeseen hieman tylsästä ja tasaisesta avioliitosta lapsineen johtaa siihen että kaikki ovat onnellisia jälkikäteen. Tai edes se uusi suhde olisi auvoinen.
Suosittelen että käydään siellä avioiliittoneuvonnassa, käydään asiat läpi ja erotaan ennen mitään uusia suhteita.
Uusi suhde voi sitten olla vaikka sen nuoremman miehen kanssa.
Miten te edes alunperin päädyitte yhteen jos olitte niin erilaisia ihmisiä vai oliko sekin tuon kaltaista päiväunta?
Vaadin ihmisiltä vastuuta itsestä, elämästään mutta myös toisista läheisistä ihmisistä joille on annettu ja tehty lupauksia. Olivatpa ne sanallisia tai sanattomia.
Pettäminen tai salasuhde ei ole mikään keino siirtyä eteenpäin vaan tapa esimerkiksi tuhota toinen ihminen sekä perhe.
Myös monet ihastukset yms. tuollaiset romanttiset kokemukset menevät aikanaan ohi ja ihmisestä voi tulla myös onnellinen siinä vakaassa avioliitossa jos vain käyttää niitä keinoja. Toki kaikilla sekään ei onnistu joten turha sen takia kitkuttaa yhdessä.
En vain halua että tarinastasi tulisi se kuva että aina tulisi seurata sydämensä ääntä, sillä kun on tapana kuiskutella ihania valheita omaan korvaan ja ohjata syville vesille mistä ei ole enää uimalla takaisin paluuta.
Todellakin kannattaa käydä se avioliitto ensin läpi sen toisen kanssa ja jos siltä sitten tuntuu niin erota. Sen jälkeen voi sitten etsiä niitä uusia suhteita ja onnellisuutta vapain mielin.
Sait kuulostamaan siltä että se riskin ottaminen aina kannattaa ja että se ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen. Ihmisen mieli vain on sellainen että se hamuaa aina uutta ja jokaiseen avioliittoon kuuluu osaltaan se että hieman tylsistytään jne.
Kaikkea elämässään ei voi saada ja ihmettelen syvästi ettet maininnut kuinka tärkeä tuo perhe sinulle oli. Mainostit vain omaa onneasi tajuamatta miten huonosti siinä olisi voinut toisille sekä myös sinulle käydä.
Täydellinen perhe ulospäin. Sisällä tyhjää täys.
Tiedän tunteen. Itse erosimme., en pidä pettämisestä.
Nyt seur. itseäni nuoremman kanssa,kemiat pelaa. Ikä ei ole itselleni merkityksellinen mutta kemiat on.