Olen 21-vuotias nainen, ajoittain väkivaltainen. Toistan nykyisessä suhteessani samoja virheitä, mitä oli jo ekassa suhteessa. Ekassa suhteessa sain raivareita, hyökkäsin miehen kimppuun repien tukasta ja raapimalla. Kerran korvan taakse tuli verta vuotavat naarmut, ja pysyivät kauan, kenties vieläkin. Nyt tässä nykyisessä suhteessa samat vanhat teot toistuu, vaikka muinoin ajattelin, etten enää satuta rakkaintani. Kuitenkin näin on käynyt jo toistamiseen.
Tapauksiin on aina liittynyt miesten exä. Pystyn myöntämään, että riidat on aina olleet minun syytäni, koska olen kaivellut ja kysellyt ja udellut miesten menneisyydestä. Minun on hyvin vaikea hyväksyä, että miehellä on ollut joku/joitain ennen minua, vaikka itselläni on ollu pari seurustelusuhdetta muutamia panoja.
Tähän liittyy läheisesti se, että ajattelen olevani tyyliin Jumala, jolla on oikeus tehdä mitä haluaa, mutta muitten pitää toimia ja ajatella just niinkun minä haluan. Omaan kärkevät mielipiteet asioista, ja jos rakkaimpani ei ajattele samoin, tai tykkää jostain mistä minä en ehdottomasti tykkää, niin johan kilahtaa raivo päässä. Viimeksi kävin mieheni kimppuun juuri siksi, että hän sattuu tykkäämään eräästä asiasta seksiin liittyen, mistä minä en voi millään muotoa pitää. Jotenkin miehen eriävä mielipide oli loukkaus minua kohtaan, ja ajattelin väkivalloin muuttaa siltä istumalta miehen mielipidettä. Hakkasin nyrkillä harteille ja sohin käsillä päätä kohti, en tiedä oliko aikomukseni repiä hiuksista tai korvista vai mitä..en muista. Ajattelin kuitenkin että fyysinen kuritus palauttaisi miehen ruotuun.
Lisäksi mielessäni on pyörinyt tappoajatuksia mieheni exästä, ja jopa miehestäni itsestään. Tai kuinka mieheni kanssa tappaisimme exän yksissä tuumin. Näen jopa itseni nauttimassa tilanteesta. Oikeudessa en katuisi tekoa pätkääkään. Nämä siis vain ajatuksia. Voin vain kuvitella, jos oikeasti näkisin mieheni exä, miten sydän hyppisin ulos rinnasta, kädet ja koko kroppa tärisisi ja päässä ei olisi yhtään järkevää ajatusta, vain kummallista soljuntaa.
Hämmentävintä tässä on, etten kadu tekojani. Kyllä se harmittaa muutamia päiviä tapauksen jälkeen, mutta sitten tilalle tulee tunne oikein toimimisesta, eli katson olevani oikeutettu tekoon. Ja katumuksesta ei ole häivääkään. Tavallaan nautin ja olen ylpeä itsestäni, että olen väkivaltainen, mutta jossain kolkuttaa tieto avun tarpeesta.
Eli haluan apua tilanteeseeni. Väkivaltaisuus kuluttaa minua itseänikin, samoin kuin kaikki mustasukkaisuus ja ilkeät ajatukset, jotka johtavat kyseiseen tilanteeseen. En vain tiedä, miten pystyn itseäni muuttamaan, kun näköjään ongelma ei ota loppuakseen.
Mistä saan apua? Terapiastako?
Tapauksiin on aina liittynyt miesten exä. Pystyn myöntämään, että riidat on aina olleet minun syytäni, koska olen kaivellut ja kysellyt ja udellut miesten menneisyydestä. Minun on hyvin vaikea hyväksyä, että miehellä on ollut joku/joitain ennen minua, vaikka itselläni on ollu pari seurustelusuhdetta muutamia panoja.
Tähän liittyy läheisesti se, että ajattelen olevani tyyliin Jumala, jolla on oikeus tehdä mitä haluaa, mutta muitten pitää toimia ja ajatella just niinkun minä haluan. Omaan kärkevät mielipiteet asioista, ja jos rakkaimpani ei ajattele samoin, tai tykkää jostain mistä minä en ehdottomasti tykkää, niin johan kilahtaa raivo päässä. Viimeksi kävin mieheni kimppuun juuri siksi, että hän sattuu tykkäämään eräästä asiasta seksiin liittyen, mistä minä en voi millään muotoa pitää. Jotenkin miehen eriävä mielipide oli loukkaus minua kohtaan, ja ajattelin väkivalloin muuttaa siltä istumalta miehen mielipidettä. Hakkasin nyrkillä harteille ja sohin käsillä päätä kohti, en tiedä oliko aikomukseni repiä hiuksista tai korvista vai mitä..en muista. Ajattelin kuitenkin että fyysinen kuritus palauttaisi miehen ruotuun.
Lisäksi mielessäni on pyörinyt tappoajatuksia mieheni exästä, ja jopa miehestäni itsestään. Tai kuinka mieheni kanssa tappaisimme exän yksissä tuumin. Näen jopa itseni nauttimassa tilanteesta. Oikeudessa en katuisi tekoa pätkääkään. Nämä siis vain ajatuksia. Voin vain kuvitella, jos oikeasti näkisin mieheni exä, miten sydän hyppisin ulos rinnasta, kädet ja koko kroppa tärisisi ja päässä ei olisi yhtään järkevää ajatusta, vain kummallista soljuntaa.
Hämmentävintä tässä on, etten kadu tekojani. Kyllä se harmittaa muutamia päiviä tapauksen jälkeen, mutta sitten tilalle tulee tunne oikein toimimisesta, eli katson olevani oikeutettu tekoon. Ja katumuksesta ei ole häivääkään. Tavallaan nautin ja olen ylpeä itsestäni, että olen väkivaltainen, mutta jossain kolkuttaa tieto avun tarpeesta.
Eli haluan apua tilanteeseeni. Väkivaltaisuus kuluttaa minua itseänikin, samoin kuin kaikki mustasukkaisuus ja ilkeät ajatukset, jotka johtavat kyseiseen tilanteeseen. En vain tiedä, miten pystyn itseäni muuttamaan, kun näköjään ongelma ei ota loppuakseen.
Mistä saan apua? Terapiastako?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsellä on takana parisuhdeväkivaltainen suhde, mies siis väkivaltainen. Oletko ikinä ajatellut, miltä toisesta tuntuu se, mitä sinä teet? Ehdottaisin, että hakeudut nopeasti joko johonkin väkivaltaisten naisten tukiryhmään tai sitten suoraan yksittäisterapiaan. Ongelmasi on suuri ja voit tehdä todella pahaa jälkeä puolisoidesi psyykkeeseen. Paikallinen terveyskeskus/sairaala varmaankin pystyy neuvomaan, mitä kautta pääset oikeaan terapiaan.
jotenkin tulee teksistäsi ilmi, että sinulla on heikko itsetunto, ja kun et enää löydä sanoja, turvaudut oman käden oikeuteen. Narsisti et ole, koska pystyt ongelman myöntämään. Ihmisillä on oikeus omiin mielipiteisiinsä ja elämään ennen sinua, et omista heitä. Jos joku on eri mieltä kanssasi, et kestä sitä. Mikä itsetunnossasi on vikana, miksi et kestä sitä että et voi määrätä kaikesta?
Opettele laskemaan kymmeneen ja painu ovesta ulos lenkille, kun raivostuttaa. Opettele vaihtoehtoisia toimintamalleja. Mutta älä luule että se yksin riittää. Tarvitset pahasti apua, ennen kuin tapat jonkun.
Anna teksti luukulla, niin voivat lukea asiasi. Toivon että saat nopeasti avun. ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ JÄÄ YKSIN ONGELMAASI ENÄÄ VATVOMAAN, SILLÄ SINULLA ON SUURI ONGELMA.
Sinulla on mielenterveysongelmia.
Mielestäni sinun pitäisi hakeutua pikaisesti lääkärin hoitoon.
Tiedän, että psykiatrille ei pääse kovin helposti, mutta pyydä edes ensialkuun lääkitystä lääkäriltä.