Mä olen nyt ollut sinkkuna useamman vuoden. Toivuin tuossa hyvinkin kamalaksi menneestä erosta, ja olen yrittänyt tapaillakin kahta ihmistä, mutta toinen oli aivan totaalisen väärä ja toinen vielä väärempi ;) Ihme kyllä olen heidät edes tavannut, kun en jaksa baareissa ravata, ja olen aina siis töissä. Hyvin auttaa sinkkuuteen :)
No, mutta baareihin kun menee, niin aina se on sitä "käytsä usein täällä" tai jotain, enpä ole kauheasti tavannut kiinnostavia ihmisiä enää aikoihin. Ehkä olen itse tylsistynyt.
No, eni vei, mä en halua asua kenenkään kanssa, enkä naimisiin, mutta olisi kiva seurustella. Mun mielestä tylsintä on se, ettei ole seksiä! Siis no, joo... Hauskaa ja hyvää seksiä. Toinen niistä kahdesta osoittautui niin tylsäksi ja hallinnan haluiseksi, ettei tarvinnut sänkyyn asti edes mennä, ja toinen oli kertakaikkisen onneton. Oikeesti, siis ei hyvät pojat, ei niin... Mutta että kun ei harrasta yhden illan juttuja, ei ole seksiä ja kuitenkin hauskoja hetkiä ovat ne inthimon hetken yhdessä, heittäytyä ikkunalaudalle, viekoitella sängyssä, tai mitä vaan, ja parhaisiin hetkiin kuuluu ne yhteiset naureskelut ja juttelut seksin jälkeen. Mä tulen muuten hyvin toimeen, mutta se harmittaa välillä. Seksissä on sellaista seikkailun makua. Jos siis on... Onhan näitä suorittajia, joille seksi on pelkkää panemista...
Mutta mitä muuta voi kaivata? Itse en tosiaan halua enää perhettä, en asua yhdessä enkä haikaile häistä, vaan kaverista, ystävästä, rakkaasta, jonka kanssa voisi harrastaa seksiä, ajatella! Eiks tuntuis olevan pieni toive? Mutta ei se ole.
Parasta sinkkuudessa on tietty se oma tila ja oma rauha. Tai eihän siis sinkkuudessa oikeestaan ole muuta huonoa, voi käydä töissä, no, mulla nyt on todella vähän ystäviä matkustamisen takia (kun en voi olla samalla paikkakunnalla töitten takia, niin ystävät on hajallaan ympäriinsä) etten kauheesti voi hengailla, mut vähän... Ja kaikki on muuten hyvin, ettei se sillai paha ole. Emmä tunne mitään huonommuutta sinkkuudesta. Joskus tuntuu, että muut pitäää sitä huonona, ja välillä tulee sellanen tunne, että niinkun muitten mielestä ois jotenkin.. No, se voi olla kuvitelmaa.
No, se minusta, mikä teidän mielestä on pahinta tai parasta sinkkuudessa?
No, mutta baareihin kun menee, niin aina se on sitä "käytsä usein täällä" tai jotain, enpä ole kauheasti tavannut kiinnostavia ihmisiä enää aikoihin. Ehkä olen itse tylsistynyt.
No, eni vei, mä en halua asua kenenkään kanssa, enkä naimisiin, mutta olisi kiva seurustella. Mun mielestä tylsintä on se, ettei ole seksiä! Siis no, joo... Hauskaa ja hyvää seksiä. Toinen niistä kahdesta osoittautui niin tylsäksi ja hallinnan haluiseksi, ettei tarvinnut sänkyyn asti edes mennä, ja toinen oli kertakaikkisen onneton. Oikeesti, siis ei hyvät pojat, ei niin... Mutta että kun ei harrasta yhden illan juttuja, ei ole seksiä ja kuitenkin hauskoja hetkiä ovat ne inthimon hetken yhdessä, heittäytyä ikkunalaudalle, viekoitella sängyssä, tai mitä vaan, ja parhaisiin hetkiin kuuluu ne yhteiset naureskelut ja juttelut seksin jälkeen. Mä tulen muuten hyvin toimeen, mutta se harmittaa välillä. Seksissä on sellaista seikkailun makua. Jos siis on... Onhan näitä suorittajia, joille seksi on pelkkää panemista...
Mutta mitä muuta voi kaivata? Itse en tosiaan halua enää perhettä, en asua yhdessä enkä haikaile häistä, vaan kaverista, ystävästä, rakkaasta, jonka kanssa voisi harrastaa seksiä, ajatella! Eiks tuntuis olevan pieni toive? Mutta ei se ole.
Parasta sinkkuudessa on tietty se oma tila ja oma rauha. Tai eihän siis sinkkuudessa oikeestaan ole muuta huonoa, voi käydä töissä, no, mulla nyt on todella vähän ystäviä matkustamisen takia (kun en voi olla samalla paikkakunnalla töitten takia, niin ystävät on hajallaan ympäriinsä) etten kauheesti voi hengailla, mut vähän... Ja kaikki on muuten hyvin, ettei se sillai paha ole. Emmä tunne mitään huonommuutta sinkkuudesta. Joskus tuntuu, että muut pitäää sitä huonona, ja välillä tulee sellanen tunne, että niinkun muitten mielestä ois jotenkin.. No, se voi olla kuvitelmaa.
No, se minusta, mikä teidän mielestä on pahinta tai parasta sinkkuudessa?
Vastaukset 45
Vanhimmat
vertailupohjaa, joten vaikea on sanoa mitään.
Pahinta sinkkuudessa on justiin toi seksin puute ja se ettei ne halut lähde vaikka on miten kauan yksin.
Mut onks se ajottaista? Tai että mulla se on kausiluontosta, välillä, kun on kaikkee muuta kivaa, ja jaksaa tehä ja kaikkee, niin emmä sillon sitä seksiäkään aina muista, tai jos tuleekin sellanen olo et hitto, niin mä aina saan sen kumottua sillä et "no, onhan mulla "kaikkee", joten ei se mitään", mut sit jos tuntuu, et aina vaan on töissä ja aina vaan on yksin... ja se tulee sellanen kausi, et muutenkin on tylsempää. Ni ois kiva kun ois edes seksiä! No, sitten mä meen lukeen parisuhdetyyppien valitusta, kun ei saa ja pitää antaa ja mitä vaatia ja mitä ei ja kun ei ole sitä eikä tätä ja seksi-valitusta, ja johan helpottaa, eipä ne nekään tunnu olevan kiitollisia mistään ;)
Mut se on totta, ihminen on seksuaalinen olento, vaikka ois kuinka kauan sinkku.
Olen sinkkuillut pitkän parisuhteen jälkeen puolisen vuotta. Takana ollut parisuhde oli loppua kohden todella vaikea ja ero raskas..
Parasta:
- saa olla kotona rauhassa, ei tarvitse kuunnella toisen avautumisia keskellä yötä
- tavarat pysyvät paikoillaan, ei tarvitse siivota toisen sotkuja, en ole enää ilmainen kokki ja siivooja
- saa päättää omista menoista ja tuloista ilman, että tarvitsee ottaa toista huomioon
Ikävintä:
- läheisyyden puute, yhdenillan jutut tai muut viritelmät kun liittyvät lähinnä seksiin, ei voi halia kenenkään kanssa tai katsoa esim. telkkaria vierekkäin ja olisi iltaisin ihanaa käpertyä toisen viereen nukkumaan
- pienten arjen ilojen ja surujen jakaminen on hankalampaa
Elämääni olen tällä hetkellä tyytyväinen ja pitkästä aikaa olen oikeasti onnellinen. Toisaalta voisin ihan hyvin elää parisuhteessa, jos vain tapaisin jonkun ihanan ihmisen.. Haaveilen perheestä ja ihan "normaaleista" asioista, jotka toivottavasti joskus toteutuvat.
Mulla "auttoi" tavallaan sekin, kun se meni niin karseeksi lopussa, ja ero oli niin täyttä tuskaa. Mäkin olin sen jälkeen helpottunut ja tosi onnellinen, mutta jotenkin mulla ittellä kävi niin, että en osaanutkaan sitten kai jatkaa. Jotenkin iski niin kammo, että mitä jos mä joudun toisen kerran samaan jamaan, enkä selviäkään... Ehkä siksikin mä olen ollut niin kauan sinkkuna. Koko ajan on tavalllaan vaikeempi uskaltaa, miettiä, että luopuisi tästä omasta rauhastaan, vaikka noita mäkin tunnistan, että ois toisaalta joskus kiva jakaa jotain toisen kanssa. Tosin, mä en kato telkaria enkä ole hali-ihmisiä sillai, mutta kyllä mäkin haaveilen siitä, että mullekin ois jossain sopiva ihminen, joka jakais mun käsityksen rakkaudesta. Että meillä olisi se meidän normaali. Mihin ei siis kuulu ydinperhettä eikä jokailtaista viereen nukahtamista, mutta jokainen tyylillään :)
Joo, ja sitten toisen asian keksin, minkä haluaisin kokea: että se toinen tuntisi minut ja mä sen, ja silti me rakastettais toisiamme. Siis mikä kuulostaa hassulta, mutta mulla on tunne, että mua on rakastettu vain mielikuvana. Ei sellaisena kun mä olen, siis parisuhteessa lähdetty muokkaamaan joksikin muuksi. Voi että se ois kivaa, vois jakaa jonkun oikeasti parhaan ystävän kanssa jotain... Ja harrastaa sen kanssa seksiä ;D
yksinäisyys, läheisyyden puute ja selibaatti painavat.
Kun on ollut lähes koko elämänsä sinkku, niin kaikki tässä tilanteessa tuntuu pahalta. Mm. se että en ole koskettanut ketään moneen vuoteen millään tavalla intiimisti.
Sinkkuus on ihan perseestä, eikä siinä enää ole mitään hyvää.
No joo, ymmärrän tonkin, ja tietty ehkä sitten sitä pahentaa just se, että jos ei oo niitä suhteita juuri ollut, niin se ei oikein lisää luottamusta tulevaan: että uskoisi niitä saavansa, mikä tietty johtaa siihen, ettei niitä oikein saakaan... Jne. tai että se onkin sekä totta että itseään toteuttava profetia.
Mutta ymmärrän, se syö ja sattuu. Ei kiva :(
Mä itte nään sinkkuuden kuitenkin vaan osana elämää, en siis koko elämänäni, että se mulla helpottaa aika paljon. Siis en voi toteuttaa itseäni sen enempää töissä, vaikka olisin parisuhteessa, eikä niitä ystäviä olisi yhtään välttämättä enempää, siis sen parhaan lisäksi, ja harrastaminenkin on kuitenkin omalla vastuulla, että mä nään niin, että on paljon asioita mitä voi saada suhteesta tavallaan, mutta tavallaan ei. On asioita, mitä voi toteuttaa suhteessa ja mitä ei voi.
Ehkä sen takia en sillai osaa sitä sinkkuutta vihata, koska kuitenkin tiedän ettei parisuhde ketään autuaaksi tee, siinä on sitten eri ongelmat.
Mulla on kyllä sillai onnea muutenkin, että kun tässä tunnun aika pitkiä aikoja olevan aina issekseni, niin se ei haittaa niin paljon, kun en ole sillai kauhean läheisyyden tarpeinen tai että just pitäisi elää jonkun kanssa, enkä mitenkään laumasieluinen. Että yksin olo on myös tarve.
No, yritä jaksaa ja uskoa, mä toivon, että löydät jonkun sulle hyvän tyypin!
Mutta kun on jo ihan aikamiehen iässä, niin tietää että ei tämä tästä tule miksikään muuttumaan. Muuta kuin sillä tavalla että oloni tulee koko ajan vain huonommaksi ja huonommaksi. uskon että olen jo nyt jollain tavalla sillä rajalla kuinka paljon psyykkeeni kestää tätä "sinkkuutta", eli helvetillistä tuomiota olla yksin ja itsekseen.
Sinkkuus ja sen hyvät ja huonot puolet on varmaankin helpompi punnita, jos tuntee sisimmässään että oli sitten sinkku tai suhteessa, niin itsellä on jotenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, tai että tietää että todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin tilanne muuttuu, jos ei itse enää satukaan pitämään omasta olemisestaan ja siitä parisuhdestatuksesta mikä silloin sattuu olemaan.
Mutta on tavallaan psyykkisesti täysin kestämätöntä, että tietää että ei tämä tule tästä muuttumaan ja että edes kosketuksen saaminen ei onnistu, vaikka kuinka keho huutaisi lämpöä ja läheisyyttä. Siksi itselleni tulee erittäin paha olla, kun puhutaan siitä että ei saa vaikkapa hyvää seksiä. Kun minä olisi kiitollinen edes kosketuksesta jos se vaan tulisi joltain ihmiseltä, joka tekee sen vapaasta tahdostaan, eikä esimerkiksi maksua vastaan... Eipä sillä, en minä ole koskaan maksanut, enkä tule maksamaankaan.
Ja sitten kun sanotaan että ei pitäisi niin paljon ajatella sitä että itsellä ei ole ketään. Miten sitä voi olla ajattelematta, kun koko ajan mieli ja keho huutaa läheisyyttä ja yhdessä oloa.
No mutta kiitos silti mukavasta vastauksesta. Minun vastine ei tainnutkaan olla niin mukava, mutta nyt on taas yksi monista huonoista päivistä.
Oletko sä sitten kokonaan muutenkin yksin? Siis, ettei ole sitä muuta... No, se on kyllä jo vielä kauheempaa sitten. Kaverit, vaikkei niitä olisi paljonkaan, auttaa kyllä hieman. Eihän ne siihen seksiin auta, mutta siis sitä hyväksytyksi tulemisen tunnetta, ja heitä voi halatakin joskus. Tai emmä tietenkään muista voi tietää, kuten sanottu, mä olen sillä tavalla onnekas, etten ihan mahdottomasti läheisyyttä kaipaa.
Ei se mitään, vaikkei vastine aina voi olla mukava, ainakin se on rehellinen, se on jo paljon se :)
Mä en tosiaan tiedä, miksi sun tilanne sitten ei voi koskaan muuttua, sä tiedät sen itse, mutta se on kyllä varmasti raskas tieto. Toivoisin kuitenkin, että sitten tosiaan olisi sitä kaikkea muuta edes jonkun verran. Vaikka tottakai, seksiä ja sellaista intiimiyttä ei voi korvata mikään, mutta elämä voi olla ihan ok ilman.
Mä itse saan paljon kiitollisuuden aiheita kaivettua, vaikka kyllähän niitä todella paskoja päiviä välillä on. Mä tosin niittenkin ajattelen kuuluvan asiaan: aina kun menee ylös, tulee alas ja toisinpäin.
Mä rohkaisisin sua ja jotenkin, haluaisin kannustaa, että toivon, että sulla menisi hyvin, mutta en oikein osaa. Ei toisen tilannetta sillai voi tietää, eikä tietenkään mikä mihinkin johtaa, joten en voi kun toivottaa hyvää jatkoa, toivottavasti vielä menee paremminkin :)
Kun kehität itseäsi niin se elämänkumppani tulee ihan itsekseen. Nauti mistä voit ja sitten sulla on paremmat mahikset löytämään jonkun.
"No, mutta baareihin kun menee, niin aina se on sitä "käytsä usein täällä" tai jotain, enpä ole kauheasti tavannut kiinnostavia ihmisiä enää aikoihin. Ehkä olen itse tylsistynyt. "
Tuostapa heti tunnisti että olet nainen. Jostain kai se keskustelu pitää aloittaa.
"viekoitella sängyssä"
Ja tästä tietysti.
Ja sustakin heti tunnistaa erinäisiä asioita, vaikket paljon ehtinyt tokaistakaan, mutta jos sua yhtään lohduttaa, tai vaikka ei, niin pari asiaa: se aloitusvertaus tarkoitti sitä, että keskustelut ylipäätään ovat turhan päiväistä, pinnallista paskaa, missä ei ole tarkoituskaan tutustua toiseen. Toiseen tutustuminen vaatii aitoa mielenkiintoa ihmisiä kohtaan, vaikka yhden illan ajan, eikä laskelmoitua suorittamista tai "yritystä tehdä vaikutus"... Yleistieto on surkeaa ja tuota samaa lausetta voi hokea miten päin tahansa, ja aina se on yhtä tyhjää. Keskustelua ei synny, kiinnostusta ei synny. Se oli vertauskuva. Se, että itse olen tylsistynyt, tarkoitti sitä, että voi tietenkin olla, etten itse vaan huomaa tilaisuuksia, ja osaa enää itsekään kiinnostua muista.
Jostain se keskustelu pitää aloittaa, mutta jos todellista kiinnostusta ei ole kun heitellä latteuksia, mä en vaan itse jaksa kiinnostua.
Siis käsitinkö oikein, mutta "viekoitella sängyssä" olisi siis negatiivinen asia? Kuule, kuivaa tulee olemaan, jos näin on. Flirtti, esileikki, huumorin taju, kiihoittava kiusan teko, se on kaikki viekoittelua, ja kaikki kuuluu seksiin ja erotiikkaan. Seksi ilman esileikkiä: mitä se on? Jos sulla on oikeasti negatiivinen asenne naisen viettelyyn, voin kertoa, että saatta köyhäksi jäädä seksielämä, ellei ole jäänyt jo. Seuraavaksi alkaa itku, ettei naiset... Kyllä, naisetkin. Yhtälailla naiset osallistuu siihen viekoitteluun. Kukaan ei puhunut kuka ja mies vai nainen, vaan yleisesti. Se on hauskaa, kivaa, ja iloista. Viekoittelu on sitä ihanaa odotusta ja kiihottamista ja samalla myös sitä jälkipeliä: tyytyväistä hykertelyä toisen sylissä. Muutama aika sitten se joku katkera puutteessa olija oli kirjoittanut kirjan, missä kaikki naiset piti pakottaa huoriksi, kun hän on puutteessa ja oli sitten todennut, että kun hän ei jaksa näitä, että sänkyyn mennäkseen toista pitää viehättää ja vietellä. Mielestäni Rakel Liekki sanoi hienosti, että jos lähtökohtainen asenne on se, ettei seksin takia jaksa viehättää/vietellä, niin on turha syyttää puutteestaan muita. Älä mene siihen ansaan. Nimittäin seksiin kuuluu erotiikka ja esileikit, kuten sanottua, viettely on jo sitä seksiä, ja niin kauan en minäkään ole puutteessa ollut, että tyytyisin vähempään. Tai siihen, että itse viettelen miehen, joka ei koskaan viettele minua. Ja jälleen, puhun jostain muusta, kun teennäisyydestä, meikkien määrästä tai pakkovitseistä.
Ihan vinkkinä vaan, mutta itsepähän jokainen valitsee, mihin tyytyy ja miten asennoituu.
Olen tutustunut työssäni niin moneen ihmiseen, että moni meistä ei koskaan tutustu niin moneen. Puhun päivittäin kymmenille ihmisille. Tutustuminen johonkin muijaan ei pitäisi olla mikään ongelma, olenhan kaksinkertainen kirjailija.
itte oon ollu aina käytännössä sinkku, lukuunottamatta jotain säätöjä tms. lyhyempää. mies, 23v.
pahimmat on:
-läheisyyden ja seksin puute
-kun ei ole ketään jonka kanssa voisi oikeasti jakaa ajatuksiaan. ryyppykavereille ei juuri tunteista tms. asioista puhuta..
vapaus on tietysti täydellinen, mutta kun käytännössä se meikäläisen kohdalla tarkottaa sitä, että viikonlopuiksi on melkein pakko keksiä jotain tekemistä, ettei tartte vaan yksin jumittaa kämpillä.. välillä oikein ahdistaa nuo viikonloput, jos ei ole mitään ohjelmaa tiedossa.
ja nyt joku kuvittelee, että olen läheisyysriippuvainen tms., sitä en todellakaan ole. pärjään kyllä hienosti yksinäni ja kaikki hommatkin osaan tehdä mitä tarvitsee aina auton korjauksesta kodinhoitoon..
se jotenkin syö hiljalleen sisältäpäin tää yksinolo. onhan mulla toki kaverit, sisarukset jne. niinkuin kaikilla muillakin, eli en ole mitenkään eristyksissä muista ihmisistä.. mutta esim. nyt tuntee olonsa melko yksinäiseksi taas.
Tähän vielä piti vastata... Että mulla auttaa kun on työhullu. Siis olen usein viikonloputkin töissä. Sitten kun en ole, viihdyn hyvin yksin, tekemättä mitään, lähtemättä minnekään. Mua ei vaan yksinolo ahdista yleisesti ottaen. Kuten sanottu, tuo puutos osasto joskus, eli juurikin nyt näköjään ja näinä aikoina. Sitten se onneksi menee taas ohi ja vähemmälle. Mä olen huomannut, ettei se vaivaa mua, jos en ole tippaakaan ihastunut, enkä siis virittäytynyt asiaan, silloin mun energiat menee muualle, unohdan. Mutta kun joku pääsee "häiritsemään" mun rauhaani ja ajatuksiani, huomaan, että kuitenkin kaipaan.
Toi ajatuksien vaihtokin on totta, emmäkään kovin usein tule jutelleeksi, no, kuten sanottua, ei noita ystäviä niin paljon ole, ja jotenkin... Näin ei vaivaa ketään yksittäistä, mä jotenkin en halua valittaa, vaikkei se ois edes valittamista. Mutta mulle itselle tulee sellainen olo, että jos nyt ystävälle sanon tästä, niin heti olen "epätoivoinen" vaikken olisi, vaan vaan totean ja juttelen, tai sitten "valitan" eli rasitan muita ongelmillani, vaikka niinhän kai ystävyydessä saa joskus tehdäkin ja se on suotavaakin. Mutta jotenkin sitä vaan yrittää kantaa asiat itse, ehkä mä olen hieman sellainen "yliselviytyjä".
Joo, onhan tässä näitä haasteita...
Seksi ei ole niin iso juttu oikeesti. Etkö voisi hankkiutua joihinkin vertaisryhmiin?
Olen ollut tiukasti sinkku parikymmentä vuotta, eikä minulla aiemminkaan ollut kovin pitkiä seurustelusuhteita. Vuosi vuodelta olen tyytyväisempi tekemiini valintoihin ja siihen, etten aika monista pyynnöistä huolimatta langennut parisuhteeseen.
Voisin luetella sinkkuelämän hyviä puolia tähän metrikaupalla. Olen yrittänyt tässä miettiä niitä huonoja puolia, mutta on lähdettävä hakemaan mielikuvia tosi kaukaa. Joskus, kun oikein laiskottaa, olisi kiva, jos joku muu kävisi esimerkiksi lapioimassa lumet tai tyhjentämässä pesukoneen. Jos oikein paha flunssa yllättää, kupponen kuumaa yöpöydälle tuotuna voisi olla kiva juttu. Eivät nuo kuitenkaan ole niin suuria ongelmia, että niiden takia rupeaisin katselemaan miestä itselleni.
Miten muut ovat suhtautuneet? Onko tullut ihmetystä tai syytöksiä kylmyydestä? Joskushan niitäkin kuulee. Mikä sai sut sitten alunperin valitsemaan näin, sehän kuitenkin on aika harvinaista, että oikeasti sitten pysyy ns. tiukasti sinkkuna, moni sitten kuitenkin valitsee muutaman vuoden jälkeen toisin.
Pelottaako sua koskaan yksinäisyys, vai onko sulla kattava turvaverkko. Monihan myös pelosta jää parisuhteeseen, vaikka huonompaankin.
Itse en osaisi jäädä, pelotti tai ei. "Ei, minä en tarvitse puolikasta" vai miten se meni ;)
Tällä hetkellä, edelleen kaipaan vain intohimoa. Tai himoa, eivät ne ole absoluuttisesti sama asia, intohimohan on paljon laajempaa ja syvempää, kuin pelkkä himo. Mutta ihan pelkkä himo ei riitä, se ei mielestäni ole tyydyttävää. Kokeiltu on, tyhjää jää.
Muuten kaikki okei, tänäänkin :)
Enemmän tämä minun yksin viihtymiseni tuntuu askarruttavan muita kuin minua: on luultu eronneeksi, pahasti pettyneeksi, lesboksi, mielenvikaiseksi ja/tai kaikin puolin frigidiksi. Täällä neljänkympin toisella puolella minulla on jo aika erikoisen ja vahvan tyypin maine, eikä kasvotusten enää pahemmin udella. Uteliaisuutta kyllä on ilmassa usein, mutta kun parisuhdejutut ja muut eivät useinkaan käy mielessäni, en niistä edes puhu. Ja mitäpä niistä työympäristössä puhumaankaan.
Minä en tieten tahtoen valinnut sinkkuna olemista, vaan huomasin päätyneeni ajatuksiltani sinkuksi. Monta vuotta kului sillä lailla, että "ottajia" olisi ollut useitakin, mutta minä en vain millään jaksanut ruveta parisuhdevääntöön edes tosi mielenkiintoisten miesten kanssa. Olen kummastellut joskus tätä itsekin (muista puhumattakaan), sillä olen pinnan alla oikein lämminsydäminen ja ihmisrakas ihminen, mutta silti löydän pariskuntana olemisesta paljon enemmän epäkohtia kuin nautittavia asioita. En ole tosi moneen vuoteen kaivannut sohvalleni seuraa viikonloppuiltaisin, vaikka juuri tuollainen hellänlutunen tilanne on ihmisillä ensimmäisenä mielessä, kun hyvistä puolista puhutaan. Kumma juttu: mihin se läheisyyden kaipuu oikein meni, kun ei ole aikoihin näkynyt?
En ole koskaan pelännyt yksin olemista, enkä yleensä edes havaitse olevani yksin, koska se on minulle se normaali ja toivottava olotila. Turvaverkkoni on poikkeuksellisen pieni, mutta olen kulkenut hyvin pahoista paikoista omin voimineni ja uskon selviäväni lähes kaikesta edelleenkin. Tässä pitää paikkansa hyvin se, että mikä ei tapa, vain vahvistaa. Kavereita minulla on harvassa, koska useimmiten pitkäkin kaveruus muodostuu lähinnä epätasaiseksi hyötysuhteeksi, kun elämäntyylit ovat tarpeeksi erilaiset. Ja kaveruuden kehittelyssä pätevät ne samat ihmissuhdeväännöt kuin parisuhteissakin, joten ei maksa vaivaa.
Tuosta himosta olen ihan samaa mieltä kanssasi: himo ei riitä, koska tyhjää jää. Huono seksi on sitä paitsi paljon huonompaa kuin ei seksiä ollenkaan, joten satunnaisten seksikumppanien lottoaminen ei kiinnosta yhtään. Hyvässä parisuhteessa voisi tietysti kokea intohimoa vaikka vuosien ajan, mutta sittenhän pitäisi hankkiutua siihen parisuhteeseen, mikä minulle siis ei sovi.
En olisi uskonut vielä kymmenen vuotta sitten, että tottuisin siihen ajatukseen, etten ehkä koskaan enää ole minkäänlaisissa intiimeissä tekemisissä toisen ihmisen kanssa. En ole sulkenut pois sitä, että jonakin päivänä tapaisin itselleni sopivan miehen, mutta tiedän sen olevan äärimmäisen epätodennäköistä. Mutta vaikka seksi/intohimo/läheisyys kävisikin mielessä jossakin muodossa jokaisen päivän jokaisena tuntina, ei sitä lopulta enää kaipaa eikä sure. Ne ensimmäiset totutteluvuodet ovat kyllä aika raastavia, mutta sitten helpottaa. Tai minulla ainakin.
Ton ennakkoluulo-osuden mäkin olen huomannut. Jos ei saada jotenkin epätoivoiseksi, niin joku selitys pitää ikäänkuin saada, jo parin vuodenkin sinkkuudelle. Että siksipä juuri mietin, että kuinka paljon noin pitkää sinkkuutta sitten ihmetelläänkään! Ja sitten on tää "kyllähän sutkin varmaan joku huolis", no hei, kiva. Just ku mä luulin, ettei kukaan koskaan, niin mäpä sitten vaan otan ekan mikä vastaan kävelee... Tosin arvostelua tulee siitäkin. Mä seurustelin hetken aikaa muutama vuosi sitten itseäni paljon vanhemmat ja suoraan sanottuna ei-niin-komean miehen kanssa. Ja heti tultiin siitäkin sanomaan, todella rumastikin. Kun sehän ei sitten käy, sen suhteen pitää olla "muitten hyväksymä", ja sinkkuuden vain tietyn mittaista... Hassua sinänsä. Itseäni loukkasi kovastikin nuo kommentit, koska en ole ihminen, jonka mielestä tärkeintä on ulkoiset seikat. Ja siis kun kommenttia tuli kavereilta. Vai pitäisikö sanoa "kavereilta", joitten pitäisi tuntea. Siksi tavallaan myös ymmärrän tuon kommenttisi ystävyyssuhteista.
Mutta ihmiset on hömelöitä ja kökköjä. Olen oppinut paljon hyväksymään sitä, ja koska en joudu asumaan ystävieni kanssa, ja olemaan intiimissä kanssakäymisessä, on helpompaa hyväksyä heidän kökköytensä :) Et ole normaali, jos olet sinkku, olet epätoivoinen jos kaipaat, et ole normaali, jos valitset kumppanin väärin, taas olet epätoivoinen... Ja sitä rataa. No, siispä, ei kannata tosiaan elää toisten oletusten mukaan, koska ne "normiuden kriteerit" täyttää lopultakin: vähemmistö!
Huonosta seksistäkin olen samaa mieltä, se vasta kurjaa on. Kun siinä tulee tuplapettymys: just, tänkö takia mä "vaivauduin"... Sitten ei tee edes hiukkasta mielikään seksiä ja viimeinen muisto seksistä on masentava. No se on kyllä hanurista! Hyvässä seksissä sitten tietenkin aatokset on päin vastoin. Mutta hyvän seksin saaminen ilman tuttua vakikumppania... Niin, kuinka todennäköistä se sitten on, kokeiltu on, mutta aika laimein tuloksin. Se on totta, että seksin kaipaus laimenee kuitenkin, sitä ns. puutetta ei samalla tavalla enää sure. Ensin on se raastava aika, sitten se kiukuttelun aika, sitten sitä suree ja lopulta sen hyväksyy. Käy mielessä, ajattelee että ois kivaa, voi toivoakin, mutta tietty raastavuus kaipuulta katoaa. Ainakin suurimmaksi osaksi aikaa, ei mulla tule kun pari kertaa vuodessa sellanen olo, että voi ny s-tana, miksei...
Kyllä tuokin vaatii vahvuutta, sä kuitenkin elät niin yhteiskunnan ns. normeista poiketen. Moni valitsee suhteen myös, koska "kuuluu", sä et tingi. Ja mitä kaikkea siitäkin aina väännetään, just miten omituinen on, ja miten naisessa on muka jotain vikaa, jos mies ei kelpaa. Kyllä sä varmasti sillä tavalla olet poikkeuksellisen myös vahva ihminen. Ja siis se on just hienointa, että et ole kyyninen, katkera, vaan todennut asian itsellesi sopivaksi. On hienoa, että uskaltaa olla ja elää, kuten haluaa, ja todeta asioita joita on ja joita ei ole (näinhän aina on), todennäköisyyyksiä myös asioihin, joita saattaisi toivoa, ja kuitenkin olla tyytyväinen.
Tuossa on oikeaa asennetta.
Sinkkunakin on päivät täynnä kaikenlaista mukavaa, mutta nämä illat - välillä tosi kamalia. Vuoden olen sinkkuna viihtynyt ja sitä ennen olin 7 vuotta, eli koko aikuisikäni parisuhteessa, josta pari vuotta avioliittoa.
Olen ihan samaa mieltä kuin kaikki muutkin kirjoittajat, mutta lisäisin vielä pari huonoa ja hyvää puolta.
Huonoina puolina esimerkiksi se, kun haluaa vaikka leipoa piirakkaa, ei siitä ole kukaan muu nauttimassa ja piirakasta ehtii mennä puolet pilalle ennen kuin sen on saanut syötyä. Toiseksi nukkuminen. Minulle on paljon vaikeampaa nukkua yksin, en saa unta ja olen surullinen.
Hyvinä puolina kuitenkin se, ettei tarvitse koskaan riidellä. Kotona vallitsee aina rauhallinen ilmapiiri. Kukaan ei saa myöskään huonoimpia puoliani esiin ja pahalla tuulella saan olla yksin.
Toi on jännä juttu toi nukkuminen. Mä kun nukkuisin vaan joskus toisen kanssa, silloin on kiva, mutta se jatkuvasti toisen vieressä olo saikin mut nukkumaan huonosti! Yleisesti ottaen nukun siis yksinäni keskimäärin paremmin. En myöskään haluaisi herätä jatkuvasti toisen kanssa, tykkään herätä yksinäni.
Mutta se on totta, ei tarvitse riidellä. Se on kivaa. Mä myös tunsin syyllisyyttä riidoista, joten ensin tuli omat huonoimmat esiin, sitten syyllisyyttä jne. ei kyllä toiminut se juttu ollenkaan. Sillai sen puoleen olen ennemmin yksin.
Älä ikinä luovuta. Kukaan piereskelevä ja aivopierujansa viljelevä ihminen tai asia ei ole sen arvoinen. Keskittykään vahvuuksiinne ja pieskää tämä systeemi! :)
Näinkin lyhyestä viestiketjusta jo näkee, kuinka erilaisia me ihmiset ollaan.
Yksi kaipaa pitkää pysyvää suhdetta, toinen seksiä silloin kun siltä tuntuu, kolmas ihan mitä vain mitä suhteeksi tai läheisyydeksi voi kutsua.
Itse olen jo 40 . Takana avioliitto, lyhyt avoliitto, muutamia lyhyitä seurustelusuhteita, jopa muutama yhden yön juttukin.
Niin se vain on, että minulle paras ja oikea juttu on pitkä, rehellinen parisuhde. Asuminen saman katon alla, jolloin voi jakaa arjen ja juhlan. Sitä kaipaan, mutta en tiedä osuuko sitä enää koskaan kohdalle.
On kai tullut jo niin vaativaksi ja varovaiseksi ettei ihan noin vain mihinkään enää heittäydy ja tarkkaan tutkii olisiko vakituiselle suhteelle ja jopa avioliitolle edes mahdollisuuksia. Esimerkiksi jos välimatkaa on 1000km, molempien elämät ihan eri puolilla maata tai jopa naapurimaassa. Jos oma firma, lapset tms sitoo molemmat niille sijoille missä nyt on, ei yhteiselosta tule mitään ellei toinen ole valmis jättämään kaikkea.
Elämä on opettanut myös sen, että todellakaan se seksi ei ole ainoa tärkeä asia (paitsi tietysti niissä yhden yön jutuissa tai avoimessa suhteessa jolloin nähdään kun huvittaa). "Oikeassa" liitossa ja suhteessa pitää olla mukana rehellisyys, luottamus, kaiken jakaminen, hyvät ja huonot päivät, yhteinen harrastus/mielenkiinnon kohde, samanlainen huumori, omaa ja yhteistä aikaa, joustavuutta, ymmärrystä, toisen huomioimista muuallakin kuin sängyssä jne. Silloin mielestäni suhde on tasapainossa.
Nykyisessä sinkkuudessa on hyvää vain se, että voi tehdä mitä haluaa milloin haluaa ilman että täytyy kysyä lupaa tai ottaa kumppania huomioon. (Lapset kyllä aina huomioitava kuitenkin!)
Mä olen jotenkin aina halunnut sitoutua vasta myöhään. Siihen on monia syitä, mutta haluaisin lapset ja perheen vasta 40-vuotiaana. Sanoa, että sitoutua myöhään, on ehkä väärin sanottu, voisin sen verran korjata, että mulla on varhain on sitoumuksia ja velvollisuuksia, suruja, mitkä ovat vieneet aikaa. Asioita mitä on pitänyt hoitaa. En nyt sano sen tarkemmin. Mutta en ole halunnut heti perään lapsia tai sellaista, tai hetken, mutta tajusin olevani väärillä teillä: onneksi ajoissa. Liitto meni, mutta ei ehtinyt tulla lapsia onneksi. Se oli turvallisuuden kaipuuta, ja tajusin, viime tingassa, että nyt haen vääriä asioita väärästä paikasta.
Voi olla, että en ehdi koskaan perhettä saamaan. Lasten saaminen 4kymppisenä ei ole itsestään selvää sitäkään vähää, mitä se koskaan on. Mutta en mielestäni saakaan tehdä lapsia aijemmin, on asioita, mitä en halua siirtää eteenpäin.
Mä huolisin kyllä vakituisen suhteen, mutta käsitykseni siitä tuntuu olevan poikkeava. Mäkin kyllä haluan rehellisen suhteen, mutta miten meistä kukin sen käsittää. Siis kun mun mielestä elämän voi jakaa ilman yhdessä asumista, seurustelu on ystävyyttä seksillä (siis tottakai rakkaudella), enkä tiedä, miksi suhteen pitäisi jonnekin "johtaa". Mä mietin välillä tuota ihmisten käsitystä "oikeasta" liitosta, minkä hyvin kuvailit. Esim. kaiken jakaminen. Mä en halua koskaan jakaa kaikkea, mä haluan säilyttää omaa yksityisyyttäni. Mun mielestä muut pitää aina huomioida, aina kannattaa olla mahd. rehellinen ja synkata, ne asiat on mulle itsestään selviä kaikkien mua ympäröivien ihmisten kanssa. Miksi joku ihminen ilman luettelemiasi asioita olisi ystäväkään? Paitsi tuota kaiken jakamista. Mä en halua kenenkään toisenkaan kaikkea. Mulla olisi toiveena sellainen, että voisi vaan luottaa, että voi olla ja elää, ilman että kaikkea tietää. No, mä en myöskään usko yksiavioisuuteen, sinänsä, se on varmaan melko harvinaista oikeasti, joten mulla ei ole paineita siitäkään. Enkä tarkoita tarkoituksella avointa suhdetta, vaan että asioita tapahtuu.
Ihmiset ei halua vapautta. Ne haluaa lupauksia, sitoumuksia, mustasukkaisuutta ja siis, oikeasti, eikö ole hassua? Mutta näin on. Itse en niin välittäisi kovasti.
Mutta totta, oikeassa olet siis tuossa alussa: näinkin pienestä ketjusta näkee jo, miten erilaisia ihmiset ovat :)
Se on mukavaa, mälsää olisi jos kaikki olisivat samanlaisia.
Olet jo kokenut avio onnen. Ole kiitollinen siitä.
Eihän ne noi pig protherin kaveritkaan ole kuin sinkkuja ja autenttisia onnellisia ihmisiä. Iloitkaa, elämä on iloinen asia!
Huominen ei ehkä koskaan tule. Siis nauttikaa elämästä vielä kun se on käsillä.
Sinkkuudessa en jaksa enää oikein nähdä hyviä puolia. Elämäni parhaat ajat on aina sijoittuneet suhteisiin oikeantuntuisen ihmisen kanssa ja jopa ne "väärätkin" ovat oikeasti toimineet ihan muunkin elämän kannalta.
Vittumaista lukee kaikkia juttuja joissa sanotaan että toinen ihminen ei tee onnelliseksi ja kuinka sinkkuelämä on hienoo ja kuinka on sairasta ajatella että se kumppani jotenkin auttaa asiaa tms. Kuten myös olla ihan oikeasti kateellinen ihmisille jotka osaa olla yksin ja olla onnellisia.
Mun sinkkuus on jonkinlaista pärjäilyä. Ei se tunnu hyvältä. Ainoo mikä mua pitää poissa huonoista (siis ihan hyvistä oikeasti - mun kannalta) suhteista on se että olen kokenut tilan jossa joku rakastaa mua ja mä rakastan jotakuta. Se on parasta mitä tiedän, se on se mitä haluan. Mä oon siksi valmis luopumaan vääristäkin vaikka se tarkoittaa taas tätä ... sinkkuutta jota vihaan.
Mulle tää elämä on masennuslääkkeiden syömistä ja terapiassa ravaamista. Kun seurustelen tai rakennan jotain juttua niin mä voin aivan käsittämättämän paljon paremmin - mut ironista kyllä mä en tietenkään tälläsenä taas sitte kelpaa joten pitäis osata onnellinen asioista joista ei tule onnelliseksi :/
Tiedätkö, tämä kuvaus sattuu osumaan maaliin minun kohdallani! Siis olin itsekin myös mies, joka koki olevansa parhaimmillaan vain parisuhteessa. Tuli sitä itsekin pari vuotta masislääkkeitä syötyä tosiaan ja koettua kirpaisu kun luin läheisyysriippuvuuden vastaisia mielipiteitä yms.
Nyt olen kuitenkin saanut etäisyyttä asiaan. En enää ole niin kiinnostunut siitä tunteiden ylettömästä määrästä ja riippuvuudesta toisen läheisyyteen. Toisaalta en myöskään näe sitä mitenkään "suurena pahana". Kai ne ihmiset jotka ovat herkimpiä älähtämään siitä aggressiivisesti edustavat jotain vastakkaista näkökulmaa, josta katsoen tuollaisen tunteilun kohtaamisen mahdollisuus on jotenkin kovin pelottavaa. En tiedä, kunhan spekuloin. Eipä sen niin suurta väliä ole millaisia heidän syynsä tarkalleen ottaen ovat, itseni tunteminen on ensisijaista. Silti jonkinmoinen realistinen perspektiivi toiseenkin suuntaan on ihan helpottavaa.
Enivei, minusta on ihan jees kokeilla tuotakin aikansa. Ehkä siitä voi jotain rauhallista kehittyäkin vähitellen jos osapuolet ovat kohtuullisen kypsiä ja terveen itsekriittisiä ja valmiita epäitsekkyyteen. Kyvyttömyys noihin puhumattakaan mistään satuttamisen halusta edes "näpäytykseksi" tuhoaa tuollaisen suhteen hyvin nopeasti. Itse en moista suhdettta tahtoisi enää yrittää, koska tiedän että niiden hullun voimakkaiden tunteiden kääntöpuoli on se niiden negatiivinen spektri. Ainakin minulla oli lähes jatkuvasti levoton olo, ja epäilys alkoi kalvaa jos toinen antoi vähänkään aihetta siihen.
Yksi siisti puoli siinä toisen kautta elämisessä kuitenkin oli: tuli aikaansaatua enemmän; nikkaroitua, askarreltua, sisustettua, kirjoitettua, opiskeltua, liikuttua, tehtyä vähän paskaduuniakin. Nyt kun olen itseriittoisempi, se tosiseikka että olen materiaalisesti vaatimaton ihminen tarkottaa sitä ettei minun tarvitse tehdä mitään, joten lojun sitten työttömänä ja toimettomana omassa rauhassa, mikä kyllä osaa olla tylsää välillä. Ei ole syytä tehdä mitään. Toisaalta onhan tämä ihan mukavan rentoa. Ja kenties vielä vuosien saatossa tulen keksimään vielä asioita joita haluan tehdä ihan omaksi ilokseni...:D
Terapeuttisi on sun tukenasi. Luovu pakkomielteestäsi parisuhteeseen, avaa silmäsi ja antaudu elämään. Ehkä sinunlaisillesi elämä ilman elämänkumppania on teeskentelyä.
Moi! Totta, ihmisiä on erilaisia, varmasti jotkut ovat sellaisia, jotka todella voivat huonosti sinkkuina. Mä en ainakaan halua väheksyä kenenkään omia tuntemuksia kuvittelevani tietäväni ne paremmin, siksi yritänkin aina puhua omasta näkökannastani, tietäen, että se on rajallinen. Silti mä toivoisin sulle, siis ihan muuten, että löytäisit jotain hyvääkin sinkkuudesta ja itsekseen elämisestä, kun elämistähän sekin kuitenkin on.
Mutta mitä sä itse luulet, että mikä se on siinä toisessa, mitä niin paljon tarviit, siis tarkoitan, että kun sanoit, että kun seurustelet ja rakennat jotain juttua, voit paremmin kun koskaan. Että onko se se tunne, vai antaako se toinen kannustusta tehdä "muutakin", onko se vaan se hyväksytyksi tulemisen tunne... Kun rakastaahan sitä moniakin ihmisiä, ja silloin tässä parisuhde rakkaudessa on jotain todella, todella spesiaalia, jos sä jopa noi paljon masennut ilman sitä?
Se on sillai vierasta mulle. Mä olen kyllä kokenut kovia kolhuja, mutta ne on ihan eri asioita, mulla on niin rankkoja juttuja, mistä mä olen sitten ollut masentunut, ettei ne kuulu oikeastaan keskustelun piiriin... Vaikka ehkä siinä, että kun on sinkku ei tarvitse pelätä menettävänsä ketään, tai että kukaan läheinen vahingoittaa, mikä ehkä sitten vaikuttaisi siihen, että koen sinkkuuden myös osaltaan hyvänä asiana. Seurusteluun ja parisuhteeseen liittyy mulla myös pelkoja. Mutta vaikka siis tosiaan, kivojakin asioita on, en osaa samalla tavalla surra sinkuutta.
Voimia sulle, toivottavasti sitten löydät onnesi ja saat taas olla oma itsesi!
...on kaikenlainen vapaus. Ei minusta vaan olisi elämään jonkun toisen oikkujen mukaan. Pahinta on sitten se, kun pitää siivota, kokata ja tehdä kaikki pienet rutiinit itse.
Parasta sinkkuudessa on:
- Omat vapaat menot.
- Ei parisuhde kinastelua :)
- Saa olla kotona ihan rauhassa. Ei tule motkotusta sukista lattialla :)
- Saa olla nais ystäviä (Avo- ja avioliitossa ei saa.Ei ainakaan mulla.)
Tuossa nyt jotain.
Huonointa sinkkudessa on:
- Läheisyyden ja seksin puute.(Vaikka niitäkin saa jos haluaa nähdä vaivaa.Treffiin vaan ilmoitus :))
- Joutuu yksin huolehtiin taloudenhoidosta.
Ei nyt tule äkkiä muuta mieleen :/
Sinkkuutta on kestänyt jo muutaman vuoden joitakin tapailuja lukuunottamatta.
Itsenäisyys, oma aika ja tila sekä kaikki omat jutut
-
Vieraantuminen nimenomaan parisuhteesta, ei osaa enää ajatella "parisuhdekaavalla", tulee herkästi erakoksi vaikka muuten sosiaalinen olisikin, ei usko että tilanne muuttuu ja epäilee miten osaa sopeutua toiseen
Toi on muuten totta toi erakoituminen! Mä en ymmärrä mikä siinä on, mutta on todella helpompi eristäytyä muutenkin, kun pelkän suhteen osalta. Jotenkin ois helppoa jäädä kotiin, ei olekaan aina niin varma sosiaalisesti, ärsyttää lähteä aina "yksin" ja se parisuhdekaavalla ajattelu vaikeutuu: mun on näitten muutamien vuosien jälkeen koko ajan tullut vaimeammaksi ajatella, että jakaisin tilani ja tosiaan se, että asuisin jonkun kanssa merkitseekin yksityisyydestä luopumista. Sitten mä olen huomannut ajoittain, että pelkää flirttailla, olla ystävällinen jne. kun helposti otetaan luuloja, siis ihan opiskelu-/työkaveritkin, jos hieman olet ystävällisempi ja huumorintajuisemmalla tuulella, täytyy kohta pakittaa, ettei vaan luulla, että se on iskemässä nyt tota. Ja sosiaalisesti olen huomannut, että välillä iskee sellanen "luuleeko ne että mä olen epätoivoinen, jos..." vaikka ei ois yhtään! Toisaalta odotetaan, että sinkun pitäisi joku löytää, mutta toisaalta ketään ei saisi yrittää?
Ja vaikka parisuhteessa ois epätoivoinen, niin ihmiset ei ajattele niin, se on sitä myötätuntoa aiheuttavaa "yksin parisuhteessa, voi kyllä se kestää" jttua, mutta sinkulla... Ai, ai, ai...
Niin, parisuhteessa saat valittaa: normaalia, sinkulla epätoivoista. Parisuhteessa kuuluu valittaa heti seksin puutteesta tai muusta: sinkulla epätoivoa taas ilmassa. Parisuhteessa voit hymyillä vieraille, hieman laskea leikkiä, jutella avoimesti, jopa flirttailla ja sehän on vaan huumoria: sinkku yrittää heti iskeä, tehdä vaikutuksen, on puutteessa... Seurusteleva voi lähteä yksin tapahtumaan: ai lähdit vähän tuulettumaan? Sinkku lähtee yksin: et sä saanu ketään mukaan?
Kaikki sosiaalisuus on myös helpompaa parisuhteessa... Tai sitten vaan kuvittelen, mutta jotenkin tuntuu, että kaikki on sallitumpaa ja ihminen on hyväksytympi kun on suhde, teki mitä tahansa.
No, sellaista se on, ei sillä, ihmettelen vaan kovasti. Sitä asiaa. Mutta aijon kyllä edelleen käydä leffoissa yksin, konserteissakin, ja aijon kyllä olla ystävällinen, ja flirttailla ilman hirveää epätoivoa ja iskemistä, vaikka tässä hämmennystä aiheuttaisikin :D Heh, hee!
noo, emmänytiä! Kyllähän sitä varmaan herkästi tungetaan tuohon pariutumaan kiireisen sinkun muottiin, koska ihmiset nyt tykkää lokeroida. Mutta kun tekee selväksi ettei se parisuhde nyt niin suuresti kiinnosta sinänsä, niin saa sinkkunakin saman rennon suhtautumisen kuin parisuhteessa oleva saisi.
En tiedä olenko itse niin ilmaisuvoimainen että ventovieraillekin nopeasti tekisin selväksi sen että olen hyvin tyytyväinen itseksenikin, mutta lähemmässä kaveripiirissäni kyllä se tiedetään, ja minuun suhtaudutaan juurikin rennosti eikä joka heiton kohdalla silleen että "taas se sinkku yrittää jotain, enpäs hymyilekään ettei se luule mitään".
Toki tällaisesta asenteesta seuraa se ettei mitään parisuhdetta todennäköisesti tule pitkään aikaan kehittämään, mutta sen hyväksyminen ja parisuhdeodotusten taso on vähän niinku koko pointti!
Olen ollut nyt 1 1/2 v sinkkuna. Lähes koko aikuiselämäni olen ollut parisuhteissa, nyt viimeisen eron jälkeen päätin, että tutustutaanpa välillä omaan itseen ja se onkin ollut tosi antoisaa. Tavallinen ihminen kuitenkin taidan olla, sillä huonot puolet on samat kuin muillakin
- Läheisyyden tarve joskus
- Seksi
- Olisi kiva, kun olisi ihminen, jonka kanssa voisi jakaa elämänsä, ilot,surut, matkat, jne.
Hyviä puolia on myös todella iso liuta:
- Vapaus
- Itseensä tutustuminen ja hyväksyminen tosi iso juttu!
- Rauha
- Enemmän aikaa ystäville, sukulaisille ja harrastuksille
En usko, että perinteiseen parisuhteeseen enää päädyn. Sen sijaan olisi mukavaa tutustua
naiseen ihan ihmisenä, sellaiseen naiseen, joka on myös oppinut tuntemaan ja hyväksymään itsensä.
Sellaiseen naiseen, joka ei automaattisesti halua perinteistä parisuhdetta, kotileikkejä, mustasukkaisuutta, jne. Sellaiseen naiseen, joka haluaisi tutustua myös minuun ihmisenä, eikä vain omaan mielikuvaan, jonka on luonut päässään.
En tiedä onko tämmöinen edes mahdollista?
Niin, ja voip olla miehille ja naisille eri asia, mutta kyllä mä olen huomannut, että miehet aika nopeesti alkaa käsittämään ystävällisyyden iskuyrityksinä. Tai sitten mä olen jotenkin liian... jonkun olonen, näkönen tai jotain... ;D
Ei tietenkään kaikki, eikä jatkuvasti, mutta sen verran usein, että olen alkanut tulemaan hieman varovaiseksi. Kyllä siis juttua voi heittää, mutta tietyllä tavalla etäisyys on pidettävä. (Siis mä "olosuhteiden pakosta" olen paljon miesten kanssa tekemisissä.)
Ja ehkä se toisten "naittaminen" on sitten taas naisten huono puoli, siitä tulee sellanen olo just, ettei voida oikein kysyä, mikä on juttu, eikä aina aidosti kiinnosta, vaan että joo, naitetahan nytten! Olen törmännyt tähän kyllä. Ja jotenkin nainen sinkkuna on hieman epäilyttävä. Kaikinpuolin. Paitsi töitä saa helpommin, silloin kun oli liitto, epäiltiin lapsia tulevan ja just, että "päästääkö mies mut nyt töihin", sillee, että HÄH?! Nii-in, mutta nyt sitten työnantajat on huojentuneita ja innoissaan: työhullu vanhapiika, great ;D
Heh, hee! Mä olen tässä jutustellessa (mm. tämän koko keskustelun tiimoilta) tullut tulokseen, että ehkä sittenkin pitäs alkaa kehittään jotain. Höh. No, kattellaan kuin käy.
Parasta:
- vapaus, tämä käsittää kaiken; vapauden mennä minne haluaa, tehdä mitä haluaa, kenen kanssa haluaa
Pahinta:
- liian vähän seksiä ja muuta fyysistä läheisyyttä
Itse en myöskään voisi kuvitella asuvani kenenkään miehen kanssa, tarvitsen sitä omaa tilaa ja rauhaa kuitenkin tosi paljon ja olen tottunut hyvinkin itsenäiseen elämään. Tuntuu että miehet joko haluavat perinteisen parisuhteen/avioliiton tai sitten pelkän panon. Minä kun haluaisin jotain siltä väliltä! Kaikkiaan viihdyn kyllä sinkkuna erittäin hyvin.
Olen pitkälti samoilla linjoilla.Olen eronnut jo vuosia sitten ja lapset ovat aikuisia.
Nyt olen asunut jo vuosia yksin ja aluksi olikin ihan mukavaa,mutta nyt on yksinäisyys alkanut vaivaamaan.
En varmaan haluaisi (ehkä) tähän ketään miestä jatkuvasti,mutta sellaisen ystävän jonka kanssa voisi käydä jossain tai olla vaan ja jutella.
Suurin "puute" kumminkin on tuo sexin puute ja sen tuoma nautinto ja läheisyyden tunne.
Miksei jos hyvän ja kivan kumppanin löytäis ,niin voisi jopa harkita yhdessä asumista.
En kuitenkaan halua mitään sellaista suhdetta mikä olisi pelkkään sexiin perustuva,kyllä näin hiukan jo vanhempana haluisi muutakin sisältöä elämään.
Itse olen ollut sinkkuna alkuvuodesta lähtien. Ennen sitä 8 vuoden parisuhde.
Nyt olen todella onnellinen ja elämä tuntuu kaikilta osin todella tasapainoiselta.
Itse en voisi kuvitella seurustelevani lähiaikoina ellei joku ihminen oikeasti tunnu siltä oikealta. En tarvitse ketään ollakseni onnellinen tällä hetkellä. Ja en lähde parisuhteeseen pelleilemään ja etsimään sitä hyvää fiilistä. Kyllä sen heti huomaa onko siinä aineksia siihen suureen juttuun.
Tällä hetkellä siis nautin elämästäni sinkkuna täysillä. En suinkaan tarkoita, että käyn baareissa ja haen joka vloppu uutta seksiseuraa!
Mukavia ja fiksuja ihmisiä olen tavannut netin kautta useita.
Hyvää seksiä saa ja hyvää seuraakin siinä samalla ilman suurempaa sitoutumista.
Itse olen löytänyt ihmisen,jonka kanssa villiinnyn aina välillä. Välillämme on fyysistä vetoa, mutta myös jotain henkistäkin. Ei kuitenkaan muuta kuin seksiä sitten loppupeleissä. Toisen kunnioittaminen on kuitenkin tälläsessäkin todella tärkeää! On hetkiä jolloin kaipaa läheisyyttä ja toinen sitä antaa, mikäs sen parempaa.
Itse olen ylpeä sinkkuudestani ja siitä kuinka paljon olen kasvanut vaikean eron jälkeen.
Tiedän oman arvoni ja se on tärkeintä!
No täytyypä sanoa että tämän t1979 kirjottamassa viestissä kiteytyy kaikki mitä nykynaisissa voi vihata, oikea Cosmopolitanin ja sinkkueläimien irvokas ristisiitos.
Samaan aikaan väität että et ole mikään seksiseuran hakija, mutta silti haluat tuoda julki sen että kyllä sitä sinäkin tykkäät olla selälläsi ja polvillasi...
Eipä sillä mitään väliä kuinka iso siiderihuora, kaikkihan voidaan tarvittaessa verhota "sinkkuilun" taakse.
Okei, mitä sä sitten haluaisit naisesta? Sä rupeat nyt tässä törkeästi haukkumaan ja puhumaan asiattomuuksia: sehän oli kyllä arvattavaakin, varmasti lauma haukkuvia kavereita juoksee perässä, mutta tämä ilmiö. Sä et ole tämän tyylin ainoa edustaja ja voisitkin nyt laittaa vaikka itsesi alttiiksi ja peliin, koska tämä on kiinnostavaa. Mistä moinen katkeruus?
Vastaapa rehellisesti ja perustella, mikä sua naisen seksuaalisessa halukkuudessa nykyään oikein niin paljon ärsyttää, että nykynaisia voi vihata. Ja nyt ei kelpaa huorittelu, vaan nyt oikeita tunteita peliin, nyt sitten jotain oikeaa: kuka on laskenut oikean partenrien määrän ja mikä se on? Mikä menee piloille, jos nainen haluaa seksiä? Mikä on siiderihuora ja mikä ei ole? Kuka on hyvä nainen ja miksi? Miksi sinun pitää saada määritellä hyvä naiseus, mikä on hyvä miehisyys? Ja miten sovit siihen, millainen itse olet. Ja sitten näitten kautta kerrot. Koska helppoa on myös verhoutua "periaatteitten" ja "näin se vaan on" toteamusten taakse, heitellä jotain "se kuluu siitä" juttuja, mutta se on piiloutumista, verhoutumista rivouksien taakse, haukkumista ilman tarkoitusta. Nyt olisi kiva tietää se tarkoitus, oikeat aatteet ja arvot, myös elämän perusarvoja: miksi sä saat haukkua ja tuomita muita, mitkä arvot sulle sen sallii?
Kun sä sanot näin:"Samaan aikaan väität että et ole mikään seksiseuran hakija, mutta silti haluat tuoda julki sen että kyllä sitä sinäkin tykkäät olla selälläsi ja polvillasi..."
Niin, sä et itse siis haluaisin naista joka haluaa seksiä? Ymmärräthän sä, että jos se haluaa SUN kanssa, sen pitää myös yleisesti ottaen olla seksuaalisesti halukas, muuten se ei halua seksiä ollenkaan. Ja jos joku muu on huono, sä olet aivan yhtä huono vaihtoehto. Jos miehen kanssa seksin harrastaminen halventaa naista, niin SINUN kanssasi oleminen halventaa myös, olettaen nyt että olet mies.
Mikä siinä on niin kauheaa? Oikeasti, mitä sä siinä menetät niin paljon, että tuomitset ja huorittelet? Vai onko se sun kuvitelmaa, sekö sua häiritsee, että sä mietit, miten naiset suostuu eri asentoihin, ehkä jopa nauttii niistä? Onko suuseksi pahempaa, kun yhdyntä? Miksei nainen saa tykätä harrastaa seksiä? Tai hakea seksiseuraa?
Luetko cosmoa? Miksi? Itse en lue, mielestäni se on hupihöpöä ja nuorten tyttöjen jotain kauniita-ja-rohkeita-paperilla. Miksi sä luet sitä? Mitä sä ammennat siitä?
Jos se pahoittaa sun mielen, niin eikö nimenomaan kannattaisi välttää?
Miten sun mielestä ihmisen pitää elää sinkkuna ja miten naisen ja miehen eläminen sinkkuna eroaa, vai eroaako? Sulla lienee aika jyrkät käsitykset: siis sulla pitää olla hyvät perustelutkin, odotan mielenkiintoista vastinetta.
Sullahan on hyvin asiat sitten :)
Mukava kuulla, ja siitä seksistä mä ehkä hieman olen kateellinenkin ;) Itse en uskaltaisi netistä hakea mitään, enkä oikein ihastu äkkiseltään. Seksisuhdekin vaatisi kuitenkin ihastusta ja intohimoa, ei mulle oikein pelkkä seksi vaan riitä. Sulla on ollut onnea matkassa!
Mukavia sinkkuiluja!