Erosin 4 vuoden avoliitosta 2 vuotta sitten. Pintapuolinen syy oli miehen vispilänkauppa toisen naisen kanssa, mutta syyt jotka johtivat siihen, olivat paljon syvemmällä. Kun tapasimme, olimme kumpikin eronneet ensimmäisestä suhteestamme vuoden sisällä. Kiinnostuimme toisistamme varmaan väärin perustein, vaikka silloin emme sitä tajunneet. Ainakin minä hain selvästi jotain turvaa ja vakautta aiemman suhteen jälkeen, en ollut valmis elämään yksin (mitä taas nyt olen).
Kuitenkin meitä yhdisti exän kanssa moni asia, vaikka ulkopuolisten silmissä olemmekin kuin yö ja päivä. Hänessä on ne puolet, mitä minun pitäisi itsessäni kehittää ja päinvastoin. Meillä oli aina läheisyyttä ja seksiä, mutta emme osanneet silloin puhua tarpeeksi suoraan, ajoissa, rehellisesti. Tai minä kyllä osasin, mutta liian hyvin. Ajoin hänet helposti nurkkaan tyylilläni, jolloin hänen oli entistä vaikeampi puhua minulle.
Kun hänen valehtelunsa olivat paljastuneet, fyysistä pettämistä ei vielä ollut tapahtunut. En tietenkään voi olla satavarma, mutta kuitenkin. Vaikka lähdin ovet paukkuen, menimme myöhemmin pariterapiaan. Se jäi kesken, tuli miehelle liian vaikeat oltavat. Päätin jättää koko miehen taakseni kokonaan. En ollut hänen kanssa vuoteen missään tekemisissä, ja se oli miehelle shokki. Hän kuitenkin antoi minulle rauhan, kun sitä tarpeeksi pitkään olin pyytänyt. Minulla oli tämän vuoden aikana lyhyt suhdekin mieheen, johon olin aivan rakastunut. Näin jälkikäteen ajateltuna, ehkä se oli pitkälti myös sitä, että sain muuta ajateltavaa ja oikopolun kriisistäni pois. Kun suhde päättyi, vanha kuona palasi jälleen pintaan.
Parin kuukauden kuluttua otin yhteyttä exääni. Hän oli siitä hyvin kiitollinen. Yllätyin, ettei hän ollut alkanut seurustella missään vaiheessa. Luulin, että hän olisi päässyt ylitseni alkuvaikeuksien jälkeen. Tapasimme, ja puhuimme monia vanhoja asioita kasvotusten läpi. Nyt en enää tiedä mitä ajattelisin. Olemme tavanneet koko syksyn ajan säännöllisesti. Hänen kanssaan on nyt niin hyvä ja helppo olla, ja olemme jo "tapelleetkin" kuten vanha pari...hän on selvästi kasvanut yksinolonsa aikana, ja kykenee puhumaan tunteistaan ja tarpeistaan täysin eri tavalla kuin ennen. Itsekin olen huomattavasti kasvanut niistä ajoista.
Huomaan ajattelevani, voisinko vielä elää tämän ihmisen kanssa..haluanko sitä, mutten uskalla myöntää sitä itselleni. Pelottaa ajatus, että sama vanha palaisi takaisin. En kuitenkaan usko sitä, koska emme ole enää samat ihmiset kuin silloin. Tottakai perusluonne on sama, mutta olemme kypsempiä, emme niin rikkinäisiä. Mietin myös liikaa, mitä muut ajattelisivat. Kun erosimme, tyypillinen reaktio oli, että pettäjä on se mu***u johon vihantunteet kohdistettiin. Minä olin vain ollut hyvä hänelle ja hän paha minulle. Itse tiedän, ettei asia ollut niin mustavalkoinen, vaikka pettäminen onkin aina väärin. Jostain syystä minulla on tunne, että hän ei voisi enää toimia niin kuten ennen. Eikä vain siksi, että hän on sanonut niin.
Olen miettinyt pääni puhki, miettinyt onko tämä jokin karmallinen suhde mikä minun vain täytyy elää loppuun kävi miten kävi...en vain uskalla ottaa riskiä, kun tiedän miten moni uusi yritys kuitenkin päätyy eroon. Asiaa ei yhtään helpota, että ystäväni ja sukulaiseni eivät todennäköisesti tue tässä asiassa juurikaan. Nykyään tiedän myös miksi se ja se eivät pitäneet tästä miehestä. Ei pitäisi liikaa kuunnella muiden mielipiteitä, mutta väkisinkin se vaikuttaa. Juuri nyt, kun tarvistisin muilta tukea, en sitä saa. Ystäväni eivät ymmärrä lainkaan, miten olen voinut tavata tämän miehen uudestaan "joka veti maton jalkojeni alta". Olenko tosiaan niin tyhmä, vai ovatko muut mustavalkoisempia kuin kuvittelinkaan?
Toivottavasti jollain olisi jotain viisasta sanottavaa tähän tilanteeseen...tuntuu että pääni kuluu puhki miettimisestä. Kun ajattelen, että asia ratkaistaan sydämellä...vaan entä kun sydän on kerran rikkoutunut, ratkaisua ei kykene silloin enää tekemään vain sydämellä. Vaan siihen vaikuttaa pelot, toiveet, uusi yksin saavutettu tasapaino..uskaaltako ottaa riskin, että menettää sen?
Kuitenkin meitä yhdisti exän kanssa moni asia, vaikka ulkopuolisten silmissä olemmekin kuin yö ja päivä. Hänessä on ne puolet, mitä minun pitäisi itsessäni kehittää ja päinvastoin. Meillä oli aina läheisyyttä ja seksiä, mutta emme osanneet silloin puhua tarpeeksi suoraan, ajoissa, rehellisesti. Tai minä kyllä osasin, mutta liian hyvin. Ajoin hänet helposti nurkkaan tyylilläni, jolloin hänen oli entistä vaikeampi puhua minulle.
Kun hänen valehtelunsa olivat paljastuneet, fyysistä pettämistä ei vielä ollut tapahtunut. En tietenkään voi olla satavarma, mutta kuitenkin. Vaikka lähdin ovet paukkuen, menimme myöhemmin pariterapiaan. Se jäi kesken, tuli miehelle liian vaikeat oltavat. Päätin jättää koko miehen taakseni kokonaan. En ollut hänen kanssa vuoteen missään tekemisissä, ja se oli miehelle shokki. Hän kuitenkin antoi minulle rauhan, kun sitä tarpeeksi pitkään olin pyytänyt. Minulla oli tämän vuoden aikana lyhyt suhdekin mieheen, johon olin aivan rakastunut. Näin jälkikäteen ajateltuna, ehkä se oli pitkälti myös sitä, että sain muuta ajateltavaa ja oikopolun kriisistäni pois. Kun suhde päättyi, vanha kuona palasi jälleen pintaan.
Parin kuukauden kuluttua otin yhteyttä exääni. Hän oli siitä hyvin kiitollinen. Yllätyin, ettei hän ollut alkanut seurustella missään vaiheessa. Luulin, että hän olisi päässyt ylitseni alkuvaikeuksien jälkeen. Tapasimme, ja puhuimme monia vanhoja asioita kasvotusten läpi. Nyt en enää tiedä mitä ajattelisin. Olemme tavanneet koko syksyn ajan säännöllisesti. Hänen kanssaan on nyt niin hyvä ja helppo olla, ja olemme jo "tapelleetkin" kuten vanha pari...hän on selvästi kasvanut yksinolonsa aikana, ja kykenee puhumaan tunteistaan ja tarpeistaan täysin eri tavalla kuin ennen. Itsekin olen huomattavasti kasvanut niistä ajoista.
Huomaan ajattelevani, voisinko vielä elää tämän ihmisen kanssa..haluanko sitä, mutten uskalla myöntää sitä itselleni. Pelottaa ajatus, että sama vanha palaisi takaisin. En kuitenkaan usko sitä, koska emme ole enää samat ihmiset kuin silloin. Tottakai perusluonne on sama, mutta olemme kypsempiä, emme niin rikkinäisiä. Mietin myös liikaa, mitä muut ajattelisivat. Kun erosimme, tyypillinen reaktio oli, että pettäjä on se mu***u johon vihantunteet kohdistettiin. Minä olin vain ollut hyvä hänelle ja hän paha minulle. Itse tiedän, ettei asia ollut niin mustavalkoinen, vaikka pettäminen onkin aina väärin. Jostain syystä minulla on tunne, että hän ei voisi enää toimia niin kuten ennen. Eikä vain siksi, että hän on sanonut niin.
Olen miettinyt pääni puhki, miettinyt onko tämä jokin karmallinen suhde mikä minun vain täytyy elää loppuun kävi miten kävi...en vain uskalla ottaa riskiä, kun tiedän miten moni uusi yritys kuitenkin päätyy eroon. Asiaa ei yhtään helpota, että ystäväni ja sukulaiseni eivät todennäköisesti tue tässä asiassa juurikaan. Nykyään tiedän myös miksi se ja se eivät pitäneet tästä miehestä. Ei pitäisi liikaa kuunnella muiden mielipiteitä, mutta väkisinkin se vaikuttaa. Juuri nyt, kun tarvistisin muilta tukea, en sitä saa. Ystäväni eivät ymmärrä lainkaan, miten olen voinut tavata tämän miehen uudestaan "joka veti maton jalkojeni alta". Olenko tosiaan niin tyhmä, vai ovatko muut mustavalkoisempia kuin kuvittelinkaan?
Toivottavasti jollain olisi jotain viisasta sanottavaa tähän tilanteeseen...tuntuu että pääni kuluu puhki miettimisestä. Kun ajattelen, että asia ratkaistaan sydämellä...vaan entä kun sydän on kerran rikkoutunut, ratkaisua ei kykene silloin enää tekemään vain sydämellä. Vaan siihen vaikuttaa pelot, toiveet, uusi yksin saavutettu tasapaino..uskaaltako ottaa riskin, että menettää sen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä välitä muiden mielipiteistä. Te olette oppineet ja ottaneet opiksi virheistä. Varmasti tämä liitto onnistuu, jos te molemmat sitä haluatte. Sehän on tahdon asia. Kolmannes eronneista katuu eroaan. Erotaan liian hätäisesti. Ovet paukkuen, eikä ratkaista ongelmia.
Tunnen toisenkin vastaavanlaisen tapauksen ja hämmästelen vaan kun heidän suurin pelkonsa on aiheuttaa puhetta ja kysymyksiä ystäväpiirissä ja sukulaisissa.
No, sitten vastataan niihin kysymyksiin jos vastauksia löytyy, ja sillä siisti.
Vain te voitte tietää asian koko totuuden. Ihan sama siis mitä ne ulkopuoliset kuvittelee ja epäilee, ainakin niin kauan kun he eivät tule kertomaan ajatuksiaan ääneen teille asianomaisille. Sittenkin vaan keskustellaan ja ollaan aidosti epävarmoja, sillä ei kukaan voi tietää tulevaisuutta etukäteen.
Se on vain elettävä läpi, virheineen ja onnistumisineen päivineen.
Sellaista on ihmiselämä.
MInulla on hyvin samankaltainen tilanne. Erosimme exän kanssa n. vuosi sitten, kun paljastui, että hänellä oli ollut treffi-ilmoitus netissä. Kun muutin pois, ex itki perääni monta kuukautta. Ystävyyden säilytimme, osaksi siitäkin syystä, että meillä on niin paljon yhteisiä ystäviä.
Viimeisen puolen vuoden aikana olemme lähentyneet uudelleen. Tiedän, että ystäväni ja perheeni eivät voi ymmärtää, jos palaamme yhteen. Itsekään en oikein tiedä, mitä tekisin. Tuntuu, että olemme exän kanssa hitsautuneet niin tiiviisti yhteen, että totaalinen ero on vaikeaa - ja samalla pelkään, että hän jää taas kiinni nettitreffailusta, tms. En voi enää täysin luottaa häneen. Kuitenkin voimakkaita tunteita on vielä jäljellä - jos käyn treffeillä jonkun toisen miehen kanssa, vertaan häntä koko ajan exääni. Samalla luulen, että tulevaisuuteni voisi muuten olla turvallisempi jonkun luotettavamman ihmisen rinnalla.
ootko selvittänyt, miksi oli treffi-ilmoitus netissä? Jollei varsinaista syytä ole, tuskin äijä tapojansa parantaa....pitäisi puhua juurta jaksain läpi koko menneen suhteen tila, jotta siitä voi jotain oppia niin että se hyödyttää molempia. jos kyse oli vaan kyllästymisestä ja jonkin kivan hakemisesta niin en usko että jatkossakaan kestää parisuhteen arkea kovin hyvin....
voi joskus onnistua jos rakkaus on molemmin puolista ja kovaa mut harvemmin minulla on melkee samalainen tunne tyttö ystävää kohtaa minä rakastan sitä kuin hullupuuroo mut itheän mokasin ja kärsin ois ihanaa olla toisen kainalossa ja ei tarvi nukkua yksin ja kaverit ja niin sanotut ystävät aina pahentaa asioita ei kannata niitä kuunnella kuuntele sydäntäsi ja tee asiat sen mukasesti ja elämässä kannataa ottaa joskus riskejäkin meni syveen tai saveen aina menee elämä ylös päin vaikka se vie aikaa.
Ei voi toimia, ei vanha muutu miksikään eikä se parane paluulla yhteen. Tarinasi ei kuulosta siltä että olisitta onnellisia pitkään yhteenpaluun jälkeen.... Unohda se ja jatka elämää!
Olin noin 2 vuotta suhteessa missä en kertaakaan sanonut "Rakastan sinua" enkä juurikaan pystynyt olemana hempeä, en tuntenut niin. Nainen oli ihan jees kaveri mutta se kiihottuminen ja toisen haluaminen puuttui kokonaan.
Pienten loppukiemuroiden jälkeen erottiin, melkein sen jälkeen tapasin naisen jonka kanssa elämä tuntuu hyvälle, olemme jo kihloissa ja asumme yhdessä. Näin sen pitää mennä.
"Rakastan sinua" lausetta kuulee melkeimpä päivittäin :)
Eli "ELÄMÄ_hymyilee" olit suhteessa ihmiseen josta et välittänyt, minkähän takia?
Ei kai tuollainen suhde miksikään muutukkaan, 2 vuotta olit silti, älytöntä!!
"Ei voi toimia, ei vanha muutu miksikään eikä se parane paluulla yhteen"
Täyttä bullshittiä ja voi muuttua!
Miehen kanssa seurusteltiin n. 4 v. sitten. Ero tapahtui miehen tahdosta koska tunsi etten minä arvostanut enkä kunnioittanut häntä.
Vuodet vierivät ja olimme aina tekemisissä. Aina meillä tuntui olevan tunteita pelissä. Ystäviksi meitä ei oltu tarkoitettu. Näin kaikista eleistä ja muista kuinka mies vielä välittää. Mutta ei uskalla suhteeseen kanssani.
Meille syntyi lapsi. Ja siitä asti olemme olleet erottamattomat. Minä opin kunnioittamaan miestäni ja hänen tekojaan. Arvostan häntä ihmisenä ja lapseni isänä.
Eikä minulla koskaan ole ollut näin hyvää,kunnollista ja ihanaa parisuhdetta kuin nyt on. Itse olen vuosien jälkeen muuttunut ja pyrkinytkin muutokseen. Koska tällä tavalla sain toimimaan suhteemme. Toki siihen muutakin tarvittiin kuin vain minun muutokseni. Vuosien kasvu ihmisenä ja asioiden oivallukset.
Joten kyllä voi onnistua. Meillä ainakin onnistui. Vuosien ajan tutustuimme toisiimme ja opimme ymmärtämään toisiamme. Nyt se palkittiin enkä vaihtaisi tätä suhdetta mihinkään. Eli exästä tuli nyksä :)