Koulua ei ole vähään aikaan nyt. Siellä ei ole mikään johtanut mihinkään sosiaalisesti.
-
Koulussa olemisen jälkeen ym.säädön jälkeen mitä tässä nyt on ollut ei enää baareissa käynti tunnu miltään enkä ole siitä muutenkaan pitänyt. En kykene nauttimaan niin paljon alkoholia että sillä olisi muuta vaikutusta kuin univajeella.
-
Ei ole oikein muuta tekemistä kuin jatkuva netissä olo ja satunnainen liikunta ja nukkuminen. Liikunta (sali ym.) on enemmänkin rasite joka vie yhden päivän kokonaan mennessään kun energiaa on rajoitetusti ja kova psyykkaus edessä. Istumisen välillä pitää toisinaan venytellä lyhentyneet lihakseet pitemmiksi mikä taas koskee paljon. Kiusaustraumat jotka jyskyttää päässä rohkaisevat pitämään itsestä huolta että näyttää vahvemmalta.
-
Sitten kun käy taas sänkyyn makaamaan niin alan fantasioida vähemmän yksinäisestä tilasta. Vain maatessa voi täysin rentoutua.
-
Jos meseen ilmestyy uutta porukkaa voi puoli-leikillisesti kysyä jos joku haluaa nähdä vaikka sitten viidensadan kilometrin päästä ja kuulla kuinka ei kiinnosta. Jotenkin tuntuu että naisten sosiaalinen ja emotionaalinen kehitys jää sille tasolle missä itse olin 15-16-vuotiaana (hämmentyneisyyttä, epäluotettavuutta ja sekavuutta), paitsi valtapeleillä ja manipulaatiolla terästettynä.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kirjoitit jossain opiskelevasi taidealalla. Ei tarvitse tarkentaa siitä, mutta olisin kiinnostunut että millaisia taidealojen naiset ovat mielestäsi. Itselläni on ollut ajatus, että ehkäpä joillain aloilla, esim. taidealoilla, naiset olisivat vähemmän sellaisia pinnallisia sedula pissiksiä. Mutta onko se vain toiveajattelua?
Mielellään tee rajallisen kokemukseni perusteella arvioita suuntaan tai toiseen. Sitä paitsi nainenhan voi antaa kaksi eri vaikutelmaa eri ympäristöissä jne.
-
Mutta jos on pakko sanoa niin sanoisin että ei ne nyt toisesta maailmasta ole.
Humanistiset ja taidealat ovat käytännössä vaimonkasvatuslaitoksia oikeita tieteitä harjoittaville ja tulevaisuudessa oikeaa rahaa tienaaville miehille. Niinpä laskelmoivuus on jopa tyypillisempää kuin muualla, vaikkei sitä helppo olekaan uskoa.
Pahinta on, että kaksoisstandardit jylläävät: ei ole mitenkään harvinaista, että vihermarxilaisfeministinainen valitsee kumppanikseen jonkin kauppatieteilevän kokoomusnuoren. Humanistimies pärjää vain olemalla hyvä jossakin, kuten kirjoittamalla ylioppilaslehteen tai olemalla muuten aktiivinen ja näkyvä - muussa tapauksessa kiinnostavuus on pyöreä nolla.
Joo kyllä se varmasti näin on ja ehkä yhä enemmän avoimemminkin näin nykyään mitä joskus aiemmin.
Koulu/opiskelulaitokseemme kuuluu juurikin tällaisia piilorarakenteita joiden merkiytys osoittautuu monen kohdalla ja erityisesti tietyillä aloilla paljon suuremmaksi kuin mitä itse opiskelut jotka siinä sivussa toimivat enemmänkin vaan homman todellisen tarkoituksen peittelijänä.
Varmasti monen tällaisen vähän n.s. humanistisortin miehen on tosivaikea saaada naisseuraa, kun naiset karttavat kuin ruttoa miehiä joissa he tulkitsevat olevan 'looserin' piirteitä, ja juurikin humanistiset ajatukset ja miksei ympäristökysymyksistäkin huolen kantaminen ovat asioita jotka naiset tällaisiksi luonteen heikkouksiksi tulkitsevat.
Koulutuksistaan ja opinnoistaan ei yleensäkään kannata naisille mitään kertoa, ja jo esiintyäkkin kannattaa niin että ei antaisi itsestään ainakaan mitää n.s. lukeneen vaikutelmaa. Armeijauraansa kannattaa korostaa ja ehkä vähintään joku aliupseeri kannattaa sanoa olevansa vaikka ei olisikaan. Ja tietenkin aina pitää pyrkiä antamaan itsestään se vaikutelma että n.s. varaa on paljon törsätä. Jos on vaikea muuten antaa itsestään rahakkaan miehen vaikutelmaa niin kannattaa kertoa naiselle olevansa esim. vaikka pokerinpelaaja ja että vain tilapäisesti rahat ovat vähissä, ja että rahaa kyllä tulee kunhan pelikaverit maksavat pelivelkansa.
Siis tämä näin ihan korostetusti vielä juurikin näiden viherpipertäjä/humanisti- naisten seurassa.
Olen itse tietoinen tästä asiasta ja puolustusmekanismini on vain suhtautua asiaan huumorilla. Ottakoot tai jättäkööt.
-
Kuitenkin muusikot ovat ilmeisesti suosittuja legendojen mukaan vaikka ovat myös omanlaisiaan taiteilijoita (?) mutta kai tämä johtuu sfääreistä joihin musiikki mahdollisesti vie.
Tästä tulee jotenkin auttamattomasti mieleen kouluampuja Matti Saari joka opiskeli naisvaltaisella alalla (restonomi) ja joka tavallaan raa'alla ja hirvittävällä tavalla 'todisti' oman ja samalla muidenkin epäilyksen alle joutuvien miesten maskuliinisuuden tai ainakin vaarallisuuden ja vakavastiotettavuuden muutenkin kuin vain heiveröisenä puolimiehenä.
oli tyttöystävä ja häntä kiusasivat muut pojat.
että kiusaaminen lähtee aina tytöistä/naisista. Toteuttajina voi olla toiset pojat/ miehet, mutta alkulähde ja syy on naiset.
itseänikin vanhemmat pojat kiusasivat yläasteella. vuotta ja pari vanhemmat tytöt katselivat minua ja pojista tuli mustasukkaisia.
kaikki koulukiusatut tytöt tietävät että alkulähde on aika poika ja pojissa on syy.
Itseäni kiusattiin koko peruskoulun ensimmäisestä yhdeksänteen luokkaan ja nimenomaan poikien toimesta, tytöt yrittivät puolustaa. Tämä on saanut aikaan sen, etten osaa suhtautua miehiin ja ajattelen aina että heillä on pahat aikeet ja heidän hyvät sanansa ovat pelkkää vittuilua.
koulukiusasimme tyttöä kaverini kanssa ylä-asteella. jälkeenpäin saimme kuulla kun tällä oli seksifantasioita joissa me kaverini kanssa olisimme alistaneet ja pakottaneet häntä seksiin.
Meikää kiusattiin ekalta kolmannelle luokalle ja naiset ei liittynyt siihen mitenkään. Itseasiassa en edes tiedä miksi hän kiusasi minua mutta tyyppi oli juuri tälläinen klassinen vanhemmat eroamassa/riitelevät liikaa-padottua vihaa sisällä- tyyppi. Taisin vain olla helppo kohde, en tiedä mutta naiset ei liittyneet tähän mitenkään.
Tytöt tykkää ihquista pahispojista ja antaa niille huomiota. Kuvio toimii jo ala-asteella. Niinpä ihqut pahispojat lätkii nörttejä turpaan ja tytöt fantasioi pahispojista ja antaa pahispojille sitä huomiota, mitä vanhemmilta jäi antamatta.
Meikääkin masentaa, varsinkin talvella kun ei oikein voi edes tehdä paljon. Elämä on ällä hetkellä perseesä. Kumpa tulis jo kevät niin vois taas olla ilosempi ja enemmän kavereiden kanssa. Ja niistä naisista...joo nekin on perseestä tällä hetkellä. Sori etten osaa pirisää sua.