Kaikki hyvin, mutta silti en tunne rakkautta?

Moikka!

en oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Olen seurustellut nyt vajaa vuoden miehen kanssa, joka on todella ihana ja meillä on hyvä ja helppo olla toistemme kanssa. Mies siis todella on "löytö" - osaa ja haluaa kuunnella minua, on hellä, auttavainen jne...

Kaikesta huolimatta en pysty löytämään sisältäni enää niitä suuria rakkauden tunteita, jotka vielä muutama kuukausi sitten roihusivat valtoimenaan.

Tämä sama asia on käynyt miltei jokaisessa suhteessani. Tietyn ajan jälkeen alankin kaivata aivan sairaan paljon yksin oloa ja omaa aikaa. Monesti olen kelannut, pystynkö koskaan muuttamaan yhteen kenenkään kanssa!?!

Onko jollain toisella samanlaisia tuntemuksia? Mitä tehdä, kun itsenäisyyden kaipuu iskee miltei fyysisenä päälle? Ja onko tämä normaalia?
5831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sun kannattaisi mennä psykologille pohtimaan näitä, jos tunnet että sama kaava toistaa itseään joka suhteessa. Luultavasti kyse on jostain sinun vaikeudestasi päästää rakkautta lähellesi, pelkäätkö läheisyyttä ja riippumattomuuden menetystä jollain tavoin? Millainen oli vanhempiesi suhde? jne...itse sain avun psykoterapiasta, sitä ei kannata pelätä vaan se avaa silmät katsomaan elämää ja itseään uusin tavoin. Sen jälkeen rakkauden padotkin murtuvat. Voihan tietysti olla, ettei mies ole sinulle jostain syystä oikea...mutta jos tämä ei ole ensimmäinen, toinen eikä kolmaskaan kerta niin miehessä ei välttämättä ole se vika.

Äänestä

Älä kuvittele, että rakastuminen on vain ja ainoastaan jokin huima tunne joka jatkuu johonkin hamaan tulevaisuuteen ja jos sitä ei ikinä tunne on automaattisesti jotenkin viallinen.
Ei pidä paikkaansa.

Voihan olla niinkin, että sinä olet enemmän ns. järki-ihmisiä etkä itse asiassa edes viihdy kovin hyvin missään suuria tunteita käsittävässä rakastumisessa, vaan kaipaat tasaisempia tunteita. Ja että sinulle rakastuminen on hitaampi ja syvemmälle luotaavampi tila kuin vain yhteensulautumisen tarve toisen ihmisen kanssa.
Jos sitten toinen lirkuttaa siinä vieressä hyvin romanttisena, saattaa se kaipuu "rauhallisempiin" tunteisiin vain korostua entisestään. Mutta silloinkaan kummassakaan teissä ei ole mitään vikaa, te olette vain erilaiset ja teillä on mahdollisuus opetella elämään erilaisen ihmisen rinnalla.

Kaikki ihmiset eivät koe mitään huimaa rakastumisen tunnetta koskaan, mutta ovat silti täysin kykeneviä rakastamaan toista ihmistä koko persoonallaan, jos niin voisi sanoa.
Keskity sinäkin vain tutustumaan siihen ihanan partnerisi persoonaan, uskalla nauttia olemisesta hänen seurassaan jne. ja unohda tuollainen rakastumisen standardien tuijottaminen tai vertailu. Me ollaan kaikki erilaisia ja uniikkeja, ja parisuhde on mahdollisuus oppia myös tuntemaan itsensä hieman paremmin, siinä, toisen persoonan rinnalla eläessä.

Äänestä

Terapeutti varmasti voisi auttaa sinua, monet on saanu apua sieltä. Itse olen saanu avun sieltä ja täytyy myöntää, että elämä hymyilee nyt. Aluksi pidin terapeuttia turhana mutta rakastin kuitenkin miestäni niin paljon, että halusin minun pääkopan kuntoon, meinasin menettää mieheni jatkuvien riitojen takia ja oikukkaan luonteeni takia, erosimme usein ja palasimme yhteen ja aina riidat johtui minusta. Sinun osalta ajattele, onko miehesi kanssa kiva olla jne..älä menetä hyvää suhdetta outojen tuntemuksien takia, selvitä asia.

Äänestä

Tämä on vanha mutta pakko sanoa että noin vuoden kuluttua suhteen alkuhuuma loppuu ja sulle käy juuri niin. Ihan normaalia.

Äänestä
  • Eikö sulla ole muuta tekemistä kuin vastailla melkein viisi vuotta vanhoihin aloituksiin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Almiina81 kirjoitti:

Moikka!

en oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Olen seurustellut nyt vajaa vuoden miehen kanssa, joka on todella ihana ja meillä on hyvä ja helppo olla toistemme kanssa. Mies siis todella on "löytö" - osaa ja haluaa kuunnella minua, on hellä, auttavainen jne...

Kaikesta huolimatta en pysty löytämään sisältäni enää niitä suuria rakkauden tunteita, jotka vielä muutama kuukausi sitten roihusivat valtoimenaan.

Tämä sama asia on käynyt miltei jokaisessa suhteessani. Tietyn ajan jälkeen alankin kaivata aivan sairaan paljon yksin oloa ja omaa aikaa. Monesti olen kelannut, pystynkö koskaan muuttamaan yhteen kenenkään kanssa!?!

Onko jollain toisella samanlaisia tuntemuksia? Mitä tehdä, kun itsenäisyyden kaipuu iskee miltei fyysisenä päälle? Ja onko tämä normaalia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu