En ymmärrä

Olen kohta 18-vuotias tyttö ja olen netin kautta tutustunut vuotta vanhempaan poikaan. Tein alotteen ja kirjotin pojalle ja jo pari päivän päästä poika antoi puhelinnumeronsa. Vain viisi päivää minun aloitteen jälkeen poika ilmoitti haluavansa nähdä minut, mutta jouduin kieltäytymään. En olisi uskonut niin nopeaa toimintaa ja ilmoitin senkin päivän vielä koittavan, että vielä tapaisimme. Kyse ei ollut siitä, etten olisi häntä halunnut nähdä, mutta tarvitsin vain lisäaikaa tutustuakseni häneen paremmin.
Lopulta tapasimme parin viikon päästä ja poika osottautui yhtä suloiseksi ja kunnolliseksi kuin olin kuvitellutkin. Hän toi minut jopa kotiinkin, mutta kaiken jännityksen keskellä unohdimme puhua jatkosta ja tämä johti pariin ongelmaan. Odotin häneltä tekstiviestiä ja hän minulta, lopulta minä laitoin viestin ja sain vastaukseksi, että hän luuli minuun saaneen huonon kuvan hänestä, joka ei siis pitänyt paikkaansa ja tein asian hänelle selväksi. Oletin, että tämän jälkeen hän olisi seuraavaksi ottanut minuun yhteyttä, mutta kun taas laitoin viestiä parin päivän tauon jälkeen, hän luuli, ettei minua kiinnostanut, mitä hänelle kuului... Ehdotin toista näkemistä, jotta asia menisi perille ja kaikki sujui hyvin, näimme hänen ehdottamana kolmannen kerran ja lopulta neljännen kerran.
Minulle oli jo kolmannen tapaamisen jälkeen selvää, että tykkään pojasta ja vahdin puhelinta jatkuvasti mahdollisten tekstiviestien vuoksi, joita olisin halunnut tulevan useammin. En tiennyt mitä hän ajatteli, joten kysyin häneltä neljännellä kerralla asiasta kasvostusten. Sain vastaukseksi "en tiedä, välillä tuntuu että olemme kavereita, välilllä tuntuu, että tässä on jotain muutakin". En tiedä, onko tuo hyvä vai huono vastaus, mutta tämän vastauksen perusteella tiesin, että tykkään hänestä enemmän kuin hän minusta. Kysyin myös, miksi tekstiviestejä tulee kuitenkin niin harvoin (pari kertaa viikossa) ja hän sanoi, että se tarkoita, ettei hän ajattelisi (enhän minä sitä voi tietää) ja että hän yrittää välttää turhat kuulumisten kyselemiset (?, minua ainakin kiinnostaa, mitä hänelle kuuluu). Lisäksi hän kertoi miettineensä tätä "juttua" aika paljon ja, että minun seurassani hän voi olla tosi luonnollisesti. Kun oli minun vuoroni vastata samaan kysymykseen, vastasin ympäripyöreästi hänen varmasti tietävän tunteeni tekstiviestien määrästä päätellen. En pystynyt sanomaan sen enempää.

Ongelmana on, että olemme olleet yhteyksissä jo 3,5 kuukautta, tapaamisten välit ovat jopa 3-4 viikkoa ja tekstiviestit alkavat hänen osaltaan vain harventua. Tänä aikana olemme vain kerran halanneet. Minusta tuntuu, että hän ei edes halua enempää ja minä haluaisin, että tässä tapahtuisi jokin ratkaiseva käänne (mieluiten parempaan suuntaan). En halua olla koko ajan kyselemässä, vaikka kyseessä onkin poika, joka ei pahastuisi siitä. Nyt olen yrittänyt pitää matalampaa profiilia ja odottelen, jospa hänestä teki seuraavan aloitteen. Olenko väärässä, että tässä ajassa olisi jo pitänyt päästä johonkin lopputulokseen? Enkä siis vieläkään ymmärrä, onko hän kiinnostunut minusta vai ei. Sen tiedän, että hän on ajatuksissani melkeinpä 24/7 ja haluaisin nähdä useammin ja pitää yhteyttä enemmän. En tiedä mitä tehdä, koska olen sanonut jo haluavani pitää yhteyttä enemmän, mutta en halua perässäroikkujan mainetta, jos toisella osapuolella ei ole tarpeeksi kiinnostusta.
2336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että mikä tää homma nyt on. painostat sitä vähän.. todennäköisesti se ei ole susta seurustelumielessä kiinnostunut. jos olis, niin kyllä se pitäis yhteyttä.

Äänestä

Ei auta kuin kysyä suoraan. Kerro omista tunteistasi, toiveistasi ja ajatuksistasi. Kirjoittamasi perusteella voisi kuvitella, että ehkä hän on epävarma ja huonoitsetuntoinen ja ajattelee, ettet voisi olla kiinnostunut hänestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hjälpamig kirjoitti:

Olen kohta 18-vuotias tyttö ja olen netin kautta tutustunut vuotta vanhempaan poikaan. Tein alotteen ja kirjotin pojalle ja jo pari päivän päästä poika antoi puhelinnumeronsa. Vain viisi päivää minun aloitteen jälkeen poika ilmoitti haluavansa nähdä minut, mutta jouduin kieltäytymään. En olisi uskonut niin nopeaa toimintaa ja ilmoitin senkin päivän vielä koittavan, että vielä tapaisimme. Kyse ei ollut siitä, etten olisi häntä halunnut nähdä, mutta tarvitsin vain lisäaikaa tutustuakseni häneen paremmin.
Lopulta tapasimme parin viikon päästä ja poika osottautui yhtä suloiseksi ja kunnolliseksi kuin olin kuvitellutkin. Hän toi minut jopa kotiinkin, mutta kaiken jännityksen keskellä unohdimme puhua jatkosta ja tämä johti pariin ongelmaan. Odotin häneltä tekstiviestiä ja hän minulta, lopulta minä laitoin viestin ja sain vastaukseksi, että hän luuli minuun saaneen huonon kuvan hänestä, joka ei siis pitänyt paikkaansa ja tein asian hänelle selväksi. Oletin, että tämän jälkeen hän olisi seuraavaksi ottanut minuun yhteyttä, mutta kun taas laitoin viestiä parin päivän tauon jälkeen, hän luuli, ettei minua kiinnostanut, mitä hänelle kuului... Ehdotin toista näkemistä, jotta asia menisi perille ja kaikki sujui hyvin, näimme hänen ehdottamana kolmannen kerran ja lopulta neljännen kerran.
Minulle oli jo kolmannen tapaamisen jälkeen selvää, että tykkään pojasta ja vahdin puhelinta jatkuvasti mahdollisten tekstiviestien vuoksi, joita olisin halunnut tulevan useammin. En tiennyt mitä hän ajatteli, joten kysyin häneltä neljännellä kerralla asiasta kasvostusten. Sain vastaukseksi "en tiedä, välillä tuntuu että olemme kavereita, välilllä tuntuu, että tässä on jotain muutakin". En tiedä, onko tuo hyvä vai huono vastaus, mutta tämän vastauksen perusteella tiesin, että tykkään hänestä enemmän kuin hän minusta. Kysyin myös, miksi tekstiviestejä tulee kuitenkin niin harvoin (pari kertaa viikossa) ja hän sanoi, että se tarkoita, ettei hän ajattelisi (enhän minä sitä voi tietää) ja että hän yrittää välttää turhat kuulumisten kyselemiset (?, minua ainakin kiinnostaa, mitä hänelle kuuluu). Lisäksi hän kertoi miettineensä tätä "juttua" aika paljon ja, että minun seurassani hän voi olla tosi luonnollisesti. Kun oli minun vuoroni vastata samaan kysymykseen, vastasin ympäripyöreästi hänen varmasti tietävän tunteeni tekstiviestien määrästä päätellen. En pystynyt sanomaan sen enempää.

Ongelmana on, että olemme olleet yhteyksissä jo 3,5 kuukautta, tapaamisten välit ovat jopa 3-4 viikkoa ja tekstiviestit alkavat hänen osaltaan vain harventua. Tänä aikana olemme vain kerran halanneet. Minusta tuntuu, että hän ei edes halua enempää ja minä haluaisin, että tässä tapahtuisi jokin ratkaiseva käänne (mieluiten parempaan suuntaan). En halua olla koko ajan kyselemässä, vaikka kyseessä onkin poika, joka ei pahastuisi siitä. Nyt olen yrittänyt pitää matalampaa profiilia ja odottelen, jospa hänestä teki seuraavan aloitteen. Olenko väärässä, että tässä ajassa olisi jo pitänyt päästä johonkin lopputulokseen? Enkä siis vieläkään ymmärrä, onko hän kiinnostunut minusta vai ei. Sen tiedän, että hän on ajatuksissani melkeinpä 24/7 ja haluaisin nähdä useammin ja pitää yhteyttä enemmän. En tiedä mitä tehdä, koska olen sanonut jo haluavani pitää yhteyttä enemmän, mutta en halua perässäroikkujan mainetta, jos toisella osapuolella ei ole tarpeeksi kiinnostusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu