Päivän ATM-elämys

Kyllä oli taas absurdi kokemus, kun erehdyin työntämään pääni pihalle töiden jälkeen. Kävin lenkillä, ja loppumatkasta sitten oli oikea kujanjuoksu: alikulku, jonka päässä maleksi tunnelin molemmin puolin teinityttöjä. Otin reippaan askeleen, jotta pääsisin nopeasti heidän ohitseen - takaisinkaan en voinut kääntyä ilman, että olisin tehnyt kilometrien ylimääräisen lenkin jo usean reippailtun kilometrin jälkeen. Kuljin heidän ohitseen, ja yksi heistä alkoi miukumaan(!) kovaan ääneen. Juoksin kauhuissani loppumatkan.

Mitähän tuostakin välikohtauksesta pitäisi päätellä? Pohdin sitä hetken tykönäni, ja oivalsin taas itsestäänselvän asian: ATM-säteilyni teroitti alemmantasonmiehenrikkojien aistit, ja kulkiessani ohi he viestittivät salakavalin menetelmin, että he tiesivät salaisuuteni: siinä kulkee oikea naukumaija, itkupilli-ATM. Kyllä he tietävät jo nuorina, mikä ero on jännittävillä vankilakundeilla ja inhottavilla nöösipojilla, joihin ei yhdenkään naisen tule tyytymän.
20615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

olet pahalla tripillä, hallusinaatioita ja kaikkea..

Äänestä
  • Havainnoin vain objektiivista todellisuutta objektiivisesta näkökulmasta.

    Äänestä

  • Lord_Boredom kirjoitti:

    Havainnoin vain objektiivista todellisuutta objektiivisesta näkökulmasta.

    Havainnoit OBJEKTIIVISTA todellisuutta PESSIMISTISESTÄ näkökulmasta. :D

    Äänestä

väärin sen tytön miukumisen. Sehän ilmoitti sinulle olevansa kuuma kissa :)

Äänestä
  • Totta - sehän onkin se toinen selitys. Kuuma kissa, johon ei kellä tahansa (ja varsinkaan minulla) ole minkään valtakunnan saumoja. Jes, olen vedossa tänään!

    Äänestä

  • Lord_Boredom kirjoitti:

    Totta - sehän onkin se toinen selitys. Kuuma kissa, johon ei kellä tahansa (ja varsinkaan minulla) ole minkään valtakunnan saumoja. Jes, olen vedossa tänään!

    Eivät ne tytöt ilkeitä tarkoita olla jos miukuvat tai jotain muuta huutelevat, kyse on vain omasta synkästä ja pessimistisestä täysin väärästä tulkinnastasi. Signaalit pitää tulkita oikein, eli he hyvin selvästi olivat tyrkyllä olevia kyrvänhimoisia tyttöjä. Olisit vain ottanut sen miukuvan tytön syliin mukaan ja jatkanut lenkkeilyä kotiin.

    Nyt tytöt pettyivät pahasti, pitävät sinua ylimielisenä ja kohta tulevat nettiin itkemään kun eivät kelpaa kenellekään miehelle vaikka miten yrittäisivät tehdä aloitteita.

    Äänestä

..joka joskus sanoi että hänellä on niin huono itsetunto, että ottaa punaiset liikennevalotkin henkilökohtaisena vittuiluna. Tuli vaan mieleen,

Äänestä
  • Minä olen hyvää pataa liikennevalojen kanssa. Jäykkänä seisova punainen hahmo muistuttaa minua (paitsi että on kapeampi kuin minä), ja odotankin aina mielelläni valoissa. Vihreästä juoksijasta tulevat mieleen urheilijat ja eteenpäin, ja ennen kaikkea punaisia päin - rynnivät huppariin ja pipoon sonnustautuneet orhit, joilta usein löytyy se tyttöystäväkin käsikynkästä. Olenkin usein miettinyt, että liikennevalojen noudattaminen on miehessä alempitasoisuuden merkki. Toisaalta tämä merkitsee sitä, että joskus seison liikennevaloissa miellyttävän näköisen naisen vierellä, ja voin antaa mielikuvituksen lentää hetken... kunnes suojatien keskelle pysäyttää naisen hyppyritukkainen, viritetyllä Toyotalla kaahaileva poikaystävä ja nappaa naisen kyytiinsä, kun minä jään pyyhkimään suojatien vesilammikosta läiskyneitä kuravesiä päältäni.

    Äänestä

  • Lord_Boredom kirjoitti:

    Minä olen hyvää pataa liikennevalojen kanssa. Jäykkänä seisova punainen hahmo muistuttaa minua (paitsi että on kapeampi kuin minä), ja odotankin aina mielelläni valoissa. Vihreästä juoksijasta tulevat mieleen urheilijat ja eteenpäin, ja ennen kaikkea punaisia päin - rynnivät huppariin ja pipoon sonnustautuneet orhit, joilta usein löytyy se tyttöystäväkin käsikynkästä. Olenkin usein miettinyt, että liikennevalojen noudattaminen on miehessä alempitasoisuuden merkki. Toisaalta tämä merkitsee sitä, että joskus seison liikennevaloissa miellyttävän näköisen naisen vierellä, ja voin antaa mielikuvituksen lentää hetken... kunnes suojatien keskelle pysäyttää naisen hyppyritukkainen, viritetyllä Toyotalla kaahaileva poikaystävä ja nappaa naisen kyytiinsä, kun minä jään pyyhkimään suojatien vesilammikosta läiskyneitä kuravesiä päältäni.

    Olen kyllä samoilla linjoilla katarzynan kanssa. Ongelmana taitaa tässäkin tapauksessa olla ihan oma heikko itsetuntosi.

    Jos ajatellaan teinareita yleensä, niin miten he käyttäytyvät? Hehän haluavat huomiota hinnalla millä hyvänsä. Kiljuvat, tekevät typeryyksiä, esittävät sitä sun tätä. Onko se muka joku ihme, jos joku heistä alkaa naukumaan (heh!) satunnaiselle ohikulkijalle? Sillä tuskin oli vitunkaan väliä oletko "ATM" vai et, luultavasti olisivat naukuneet vaikka olisit ollut 70-vuotias papparainen.

    Minusta on vähän hassua, että pelkäät jotain teinareita. Olisit naurahtanut ja unohtanut koko jutun. Miksi jäädä miettimään jonkun teinin naukumisia?

    Äänestä

  • Supernörtti kirjoitti:

    oikea keino vastata noille tytöille olisi ollut mennä kyseleen että "Paljonks maksaa?" "Saanko alennusta jos otan kaks teistä mukaan?"

    Kova kovaa vastaan, se on ainoa mitä pilkallinen teinihoro ymmärtää.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    oikea keino vastata noille tytöille olisi ollut mennä kyseleen että "Paljonks maksaa?" "Saanko alennusta jos otan kaks teistä mukaan?"

    Kova kovaa vastaan, se on ainoa mitä pilkallinen teinihoro ymmärtää.

    sulla olisi ollut tarjota? Tuskin mitään. "Paljonks maksaa" kyselyyn saatat saada vastaukseksi että "eipä löydy sulta niin paljon rahaa että sinun mukaasi lähtisin". Nykymiehillä on se virheelinen käsitys että naiset saa hämilleen puhumalla pikkutuhmia.

    Äänestä

Mitä nyt omista teiniajoista tulee mieleen, niin kavereiden kanssa kulkiessa oli aina jotain omia keskinäisiä vitsejä ja juttuja. Sisäänpäinlämpiävää omaa kivaa, ei siinä paljoa ohikulkijoita tarkkailtu kun heitettiin keskenämme läppää. Luultavasti ne mimmit ei edes huomanneet sinua. Onko tämä nyt sitten vielä traagisempaa? Et olekaan pilkankohde, olet vain näkymätön ohikulkija muiden joukossa. Tuot mieleeni yhden kaverini, joka kuvittelee kaiken, siis aivan kaiken liittyvän aina itseensä.

Äänestä

Teinityttöinä meillä oli kyllä ihan omat läpät, mitä heitettiin kovaan ääneen. Kovaan ääneen siksi, että kaikki muut oli meille näkymättömiä ihan TM-statuksesta huolimatta. Todennäköisesti eivät ole sen kummemmin edes havainnoineet, että joku hölkkäilee ohitse.

Äänestä

Mikä helvatan ATM? Onko joku ny keksinyt taas loistossaan ihan oman kielen. Teinilikat on vaan niin todella heikkoitsetuntoisia, että huutavat ja naukuvat ihan kaikille, ja kuulin että pahemmin kiusaavat vielä niitä likkakavereitaan.

Lopetetaan nää herjat ja muka itsemollaamiset jo. Suurin osa ihmisitä on ihan paskoja, mutta kyllä senkin seasta jokaiselle se oma vähemmän paskempi kumppani löytyy. Usko pois.

Äänestä

suomi24 palsta kannattaa jättää. Täällä nimimerkit edustavat selkärangattomia pussimahoja.

Äänestä

Masennuksesi on jo psykoottista jos vieraiden ihmistenkin satunnaiset ääntelytkin kohdistuvat sinuun. Tarvitset apua.

Äänestä

Mennessäni taloyhtiön pyykkitupaan vaihtamaan pesuerää vastaan tuli nuori nainen jolle tahtomattani avasin oven. Tuo muutaman, kenties vain puolentoista sekunnin mittainen hetki tuon naisen kanssa kulminoitui siihen että hän ikäänkuin tapakohteliaisuudesta sanoi "moi", kun jo olimme käytännössä ohittaneet toisemme ovensuussa. Mutta olisiko voinut olla että tuo heleä-ääninen pieni neito olisi sanonut niin, ei pelkästään kohteliaisuudesta, vaan minut myös ihmisenä, miehenä, huomioon ottaen? Tämä on jäänyt vaivaamaan mieltäni koko päivän ajan, ja täytyy myöntää, olipa syy mikä tahansa, niin itsetuntoni kohosi siitä 0:sta 0,00001:een asteikolla 1-10.

Äänestä
  • Mieltäni jäi kalvamaan se etten itse tajunnut tervehtiä takaisin, vaan niinkuin psyykkinen ATM pakokauhun hetkellä, pyrin pääsemään tilanteesta eroon mahdollisimman nopeasti.

    Äänestä

  • Minulla oli eilen vähän samantapainen tilanne. Olin menossa ulos, ja rappusissa tuli vastaan joku naapurintyttö, jota en ollut kyllä koskaan ennen nähnyt. Tervehdin ja, voitteko kuvitella, hän tervehti takaisin! Ja sitten vielä väitetään, ettemme me ATM:t tee koskaan aloitteita.

    Äänestä

Kyllä se niin on, että vaikka olisi miten nössöpulla mies mutta jos on ilkeä suustaan, niin kyllä se hillitsee miukumisia teinipissiksiltä sun muilta. Epävarmuus ja ujous on ne mitkä paistavat varmasti sinustakin ja kauas ja yllyttää tuollaisia kiusaamaan lisää. Minä tosin olin itse nuorena naisena se ilkeämpi tupakkaporukoissa pyörivä tyttönen ja muutamissa ikävissäkin tukkanuottasissa ja kissatappeluissa olen ollut mukana teininä....mutta paransin tapani. Jälki-istunnot sun muut tuli istuttua ties monennenko kerran ja en kyllä ollut mikään hymytyttönen muutoinkaan. Siskoni samanlainen ja jatkoi sitä rataa----ja sillä on nyt ties monesko vankilakundimies kierroksessa ja mua käy lähinnä sääliksi. Onneksi älysin ajoissa parantaa tapani ja löysin sen nörtimmän miehen itselleni ja olen tyytyväinen...kuka hullu nainen sitä tietentahtoen haluaa sen akanhakkaajan tai mielipuolisen vankilakundin nyrkkeilytyynynä olla...ei kukaan. Lopeta se ruikutus ja nööseily ja nosta itseäsi niskavilloistasi pystyyn ja ota elämäsi haltuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lord_Boredom kirjoitti:

Kyllä oli taas absurdi kokemus, kun erehdyin työntämään pääni pihalle töiden jälkeen. Kävin lenkillä, ja loppumatkasta sitten oli oikea kujanjuoksu: alikulku, jonka päässä maleksi tunnelin molemmin puolin teinityttöjä. Otin reippaan askeleen, jotta pääsisin nopeasti heidän ohitseen - takaisinkaan en voinut kääntyä ilman, että olisin tehnyt kilometrien ylimääräisen lenkin jo usean reippailtun kilometrin jälkeen. Kuljin heidän ohitseen, ja yksi heistä alkoi miukumaan(!) kovaan ääneen. Juoksin kauhuissani loppumatkan.

Mitähän tuostakin välikohtauksesta pitäisi päätellä? Pohdin sitä hetken tykönäni, ja oivalsin taas itsestäänselvän asian: ATM-säteilyni teroitti alemmantasonmiehenrikkojien aistit, ja kulkiessani ohi he viestittivät salakavalin menetelmin, että he tiesivät salaisuuteni: siinä kulkee oikea naukumaija, itkupilli-ATM. Kyllä he tietävät jo nuorina, mikä ero on jännittävillä vankilakundeilla ja inhottavilla nöösipojilla, joihin ei yhdenkään naisen tule tyytymän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu