Aikamme Bobrikov jatkaa ruplien hankkimista

"Venäläislehtien mukaan Suomen poliisi kutsui dosentti Johan Bäckmanin kuulusteluihin painostaakseen tämän luopumaan Rimma Salosen puolustamisesta.

- Minua vastaan on käynnistetty todellinen vaino, ilmoitti Bäckman uutistoimisto Interfaxille.

Interfax on Venäjän johtavia uutistoimistoja, joten sitä kautta Bäckmanin versio tapahtuneesta levisi varsin laajalle maan muissakin tiedotusvälineissä.

- Kuulustelu kesti kolmisen tuntia ja minulle esitettiin koko ajan outoja kysymyksiä: kuka olen, mitä teen, miksi puolustan Rimma Salosta ja kuka on minut siihen valtuuttanut.

- Kuulustelujen sävy oli pelotteleva. Minua haluttiin selvästi säikytellä ja painostaa luopumaan Rimman puolustamisesta, Bäckman selvitti venäläisille maanantaisia kuulusteluja.

Interfaxille Bäckman kertoi lisäksi, että "muodollinen syy" hänen kutsumiseensa kuulusteluihin oli Paavo Salosen tekemä uusi rikosilmoitus Rimma Salosta vastaan.

Edelleenkään Bäckman ei siis tehnyt venäläisille selväksi, että juuri hän itse on Paavo Salosen tekemän kunnianloukkausilmoituksen pääkohde.

Venäjälle on lisäksi levinnyt pääosin juuri Bäckmanin antamien tietojen mukaan virheellinen käsitys, että Paavo Salonen yrittää nyt saada ex-vaimolleen tuomion kunnianloukkauksesta, koska jo ehdolliseen vankeuteen tuomittuna tämä joutuisi Suomen lain mukaan "automaattisesti" vankilaan pienimmästäkin muusta rikkeestä.

Venäläiset eivät myöskään tiedä, että tutkinta koskee muun muassa Johan Bäckmanin blogissa ja hänen levittämissään lehdistötiedotteissa olleita varsin värikkäitä kielikuvia Paavo Salosesta.

Interfaxin mukaan poliisitutkinnassa on sen sijaan kyse siitä, että Paavo Salonen katsoo ex-vaimonsa loukanneen hänen kunniaansa pelkästään sillä perusteella, että tämä on syyttänyt nimenomaan isän kaapanneen heidän lapsensa Venäjältä.

Useissa venäläistiedotusvälineissä Bäckman esitellään lisäksi Rimma Salosen asianajajana, vaikka hän on pelkkä asioiden ajaja."
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Desantti Bäckmann kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu