Minulla on, tai pitäisikö sanoa oli 2 erittäin läheistä ystävää. Jaoimme ilot ja surut niin epäonnistuneissa miessuhteissa kuin huumorin heitossa..saimme monesti nauraa vatsa kippuralla. Ystävä auttoi jaksamaan arkisessa aherruksessa.
Seurustelen vakituisesti ja ystävät ovat meneet naimisiin, tehneet lapsia. He ovat muuttuneet iloisesta, sosiaalisesta ihmisestä vähäpuheiseksi, ilottomaksi. Kun olen yrittänyt tavata heitä, ei kuulemma ole ikinä aikaa. En jaksa enää soitellakaan kun tuntuu, ettei ole enää mitään puhumista. Heistä on kadonnut jotain, mitä heillä ennen oli: Ilo.
Tiedän, ettei voi juhlia samaan tapaan tmv. kuin ennen lapsien ja perheen takia, mutta olisi silti joskus kiva piristää itseään ja ystävää järjestämällä kivan naistenillan hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Mutta kun vastaus on aina sama: "Ei ole aikaa..vietän vapaa-ajan perheen ja miehen kanssa". En jaksa enää yrittää.
Ei ihme, jos perheelliset naiset masentuvat kun ei ikinä lähde mihinkään eikä järjestä aikaa itselleen.
Seurustelen vakituisesti ja ystävät ovat meneet naimisiin, tehneet lapsia. He ovat muuttuneet iloisesta, sosiaalisesta ihmisestä vähäpuheiseksi, ilottomaksi. Kun olen yrittänyt tavata heitä, ei kuulemma ole ikinä aikaa. En jaksa enää soitellakaan kun tuntuu, ettei ole enää mitään puhumista. Heistä on kadonnut jotain, mitä heillä ennen oli: Ilo.
Tiedän, ettei voi juhlia samaan tapaan tmv. kuin ennen lapsien ja perheen takia, mutta olisi silti joskus kiva piristää itseään ja ystävää järjestämällä kivan naistenillan hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Mutta kun vastaus on aina sama: "Ei ole aikaa..vietän vapaa-ajan perheen ja miehen kanssa". En jaksa enää yrittää.
Ei ihme, jos perheelliset naiset masentuvat kun ei ikinä lähde mihinkään eikä järjestä aikaa itselleen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kaverisi viettävät nyt elämän ruuhkavuosiaan. Näin on käynyt myös monelle kaverilleni.
Missäpäin asut? Vaikutat mukavalta ihmiseltä. Olisitko valmis tutustumaan vähän samankaltaiseen ihmiseen? Jos asut pääkaupunkiseudulla ja laitat vastaukseen yhteystietosi, niin viestittelen Sinulle.
Harmi...asustelen Keski- Suomessa...hemskatti!
Niinpä, huoh....:-(
Tuo on tuiki tavallista. Olet niin oikeassa.
On ollut kauheeta kattooo kun ennen niin iloiset ihmiset muuttuu väsyneiksi, ilottomiksi.
Jotkut nuoret äidit ajattelee että jos lapsi yli kolmasosasekunnin (siis 1/3s) yksin niin se on katastrofi.
Tuossahan on nyt nimenomaan paikka "neuvoa" ystäviäsi niin että mies hoitaa lapsia yhden illan esim. joka toinen viikko ja pääsette tyttöjen kanssa "eläviin kuviin tms", tottakai vastavuoroisesti mies menee pelaa "lentsikkaa" tai jotain sitten hänen vapaailtanaan.
Älä jää tuleen makaamaan.
Ne ystäviesi miehet voi aluksi inhota ideaa, mutta mutta, iloisempi eukko kotona on kuitenkin huomattavasti mukavampi kuin se rättiväsynyt (25v.??) ämmänkäppyrä.
(Mä olen muuten mies joka yrittää ymmärtää vähän tätä asiaa)
Samantapainen tapaus. Ystäväni otti aina lapset ja miehen mukaan tullessaan kyläilemään. Siinä se seurustelu hupenikin lasten vahtimiseen. Vieraassa paikassa on tietenkin kaikkea kiinnostavaa. "Älä ota" "älä koske" jne kuului vähän väliä. Miehen läsnäollessa ei tietenkään juteltu avoimesti tyttöjen asioita. Kolmannen lapsen tultua yhteydenpito lakkasi.
Ja aina hän valitteli kuinka raskasta on lasten kanssa. Miehellä oli raskas (osa-aika)työ, ei häntä voinut vaatia vahtimaan lapsia niin että hän olisi päässyt yksin ulos. Olen lapseton, en varmaan ymmärrä kuinka tärkeitä lapset voi olla, mutta silti....eikö vähän voisi ajatella itseäänkin ja jättää se äitinä olo vähäksi aikaa.
Olen puolivälissä pääkaupungista Keski-Suomeen. Harmi, kun ollaan niin kaukana toisistamme.
Uskomatonta itsekkyyttä aikuiselta ihmiseltä! Äitinä oloa ei voi jättää !!! Niin tärkeä kuin sinä olet ystävänä ei äiti voi lastaan laiminlyödä ja asettaa aikuista ihmistä etusijalle ! On aivan liian paljon välinpitämättämiä vanhempia, jotka eivät huolehdi lapsistaan, suoranaisesti laiminlyövät vastuutaan lapsistaan, mikä näkyy huostaanottoina ja lasten / nuorten ongelmina, kun vanhemmat eivät riittävästi välitä.
Turhahan sulle on tietenkään mitään yrittää inistä. Olet niin itsekäs puupää, että kuvittelet voivasi vaatia perheellistä ihmistä asettamaan sinut lapsensa sijaan etusijalle. Oma lapsi on tärkeintä, rakkainta ja kalleinta mitä äidilä voi koskaan olla. Lapsi on täysin riippuvainen äidistään eikä häntä voi tyrkätä sivuun, jotta äiti kuuntelisi sinun sinkkunaisen elämää. Lapsen laiminlyöminen, yksin jättäminen on rikos ! Lasta ei saa haavoittaa aiheuttamalla turvattomuuden tunnettä sillä että äiti hänen jättää ja keskittyy aikuiseen yhtäväänsä, joka ei ole vielä perustanut perhettä !!
Olisit voinut tietenkin hiukan ajatella ja vierailua varten järjestää kotiasi lapselle turvallisemmaksi esim. asettelemalla särkyvät esineet korkeammalle tai kokonaan pois näkyviltä ettei lapsi niihin tarttuisi ja äiti voisi jutella sinun kanssasi ilman että tarvii koko ajan pelätä lapsen rikkovan esineitäsi.
Saisit hävetä pässi ! Aikuistu ja perusta perhe !
Lapsen hoito on todellakin raskasta. Lapsi heräilee öisin useamminkin kerran ja äiti ja isä harvoin saavat nukkua kokonaisia öitä. Mietipäs itse miltä tuntuisi nousta ylös öisin parin tunnin välein pitämään vauvaa sylissä, vaihtamaan vaippaa, laittamaan maitopulloa ja nukuttamaan vauvaa. Vauvan nukuttaminen ei ole aina helppoa, tulee ihottumaa, flunssaa yms. ja vauva huutaa ja parkuu pitkin yötä. Päivisin lapsen kanssa on oltava koko ajan, lasta ei voi jättää yksin tai hän huutaa ja parkuu taas. Huonosti nukuttujen öiden vuoksi pienten lasten vanhemmat ovat todella väsyneitä ja toisen pitäisi kuitenkin jaksaa kulkea töissä tienaamassa perheelle elantoa.
Ystävyyssuhteen hoitamiselle ei riitä aikaa tai voimavaroja. Elämä kulkee lapsen rytmissä ja lapsen ehdoilla. On kamalaa että kukaan ihminen kuvittelee voivansa vaatia, että hänet pitäisi asettaa oman perheen, puolison ja lapsen, edelle.
Voi teitä raukkoja, kun elätte lasten ehdoilla. Kyllä ehdot perheessä määrää aikuinen, ei lapsi. Onhan noita nähty perheitä, jossa lapset ovat saaneet asioista päättää, että sieltä ne ongelmalapset tulevat. Eipä ihme, ettei mitään kuria ja käytöstapoja enää ole.
Totta kai perheessä aikuinen määrää, mutta lapsen ehdoilla siltikin. Lapsesta huolehtiminen ja kasvatus on asetettava etusijalle, eikä vanhempien ystävät ja niiden sinkkuelämän menot. Kun ihminen perustaa perheen on perhe asetettava ystävien edelle. Vaikka ystävistään välittäisi ja haluaisi heihin yhteyden säilyttää on se tapahduttava perheen ehdoilla, puolison ja lapsen huomioiden. Lasta ei voi sysätä syrjään, kun sinkkuystävä haluaa jutella sinkkuelämänsä riennoista ja ihmissuhteista. Sinkkuystävän on kyettävä kunnioittamaan perheellisen ystävänsä perhe-elämää, puolisoa ja lapsia. On pöyristyttävää itsekeskeisyyttä sinkkuystävältä vaatia, että hänet pitäisi asettaa perheen edelle.
Kaikiltahan ilo puuttuu. ELämän potentiaalit on nähty. Nyt on vaan kaikkien ruvettava opettelemaan nauttimaan pienistä asioista.
Äitiys on raskasta. Vauvan hoito ja imetys vie voimat. Monilla naisilla on synnytyksen jälkeistä masennusta. Ymmärrät itse, kun saat vauvan. Ei kertakaikkiaan vain jaksa eikä huvita sinkkuystävän iltariennot synnytyksen jälkeen. Jos välität ystävistäsi, parasta on että tuet heitä heidän perhe-elämässään etkä ahdistele ja syyllistä heitä. Parasta olisi että perustaisit itsekin perheen ja olisit samassa elämäntilanteessa ystäviesi kanssa.
Minä sitten olen aika erilainen äiti, kun olisin vielä mielelläni tavannut sinkku-ystäviäni vauvan saatuani. Tuntui vaan siltä, että välit katkaistiin sinkkujen puolelta. Jos vaikka juttelin puhelimessa kaverin kanssa ja vauva vähänkin parkaisi ilman erityistä hoidon tarvetta, niin luuri lyötiin melkein korvaan, että menehän nyt kun lapsesi kutsuu ja en saanut lausetta sanottua loppuun.
Ystäviäni tapaisin mieluiten silloin, kun vauva oli isän hoidossa. Juttelenkin mielelläni muistakin asioista kuin vain vauvajuttuja. Harrastan urheilua entiseen tapaan ja mieheni osaa myös hoitaa vauvaa. Bilettämässäkin olen käynyt vauvan synnyttyä. Vauva on tietenkin hyvässä hoidossa tuolloin. Nykyään vaan koen olevani jo tuon biletysiän ohi tai sitten vaan ei ole kaveria siihen.
Kahden keskiset juttutuokiot kaverin kanssa voi jäädä senkin takia, ettei kaveri malta olla hetkeäkään erossa uudesta miesystävästään, eikä tajua, että kaipaisin kahdenkeskistä juttukaveria.
Tuntui vähän, että sinkku-ystävät luulivat minun muuttuneen kokonaan ja etten enää kaipaisi ystävien seuraa ja juttu-tuokioita. Osa vaikutti jopa kateellisilta ja katkerilta.
siis otsikkokin jo sen lienee kertoo.... biletyvimma alkaa olla kaukana janykyään olisi mukava ystävien kanssa viettää rauhallisia "koti-iltoja" syöden,pelaillen ja jutustellen.....
Hienoa, että tämä asia on otettu esille! :o) Ei kai kukaan kuitenkaan odota että ystävät pitää laittaa perheen edelle tai äitinä olo pitää unohtaa, täällä on taidettu tahallaan ymmärtää väärin toisten kirjoitukset. Luulisi, että äitikin haluaisi (ja myös saisi ja saisi haluta) joskus omaa aikaa.
Lähipiiriini on yksi toisensa jälkeen syntynyt lapsia. Itselläni ei ole lapsia eikä miestäkään. En silti elä mitään villiä sinkkuelämää, monet lapsen saaneet ystävänikin juhlivat minua enemmän.
Suurimman osan kanssa ei ole välit muuttuneet kun lapsia on tullut, mutta yhden kanssa on. Hän muuttui sellaiseksi, ettei osannut puhua enää mistään muusta kuin lapsista ja lapsiperheiden touhuista. Hän puhui sellaisella innolla omia asioitaan, etten saanut suunvuoroa. Tapaamiset ja puhelut muuttuivat sellaisiksi, että emme puhuneet enää ollenkaan minun asioistani ja kuulumisistani. Jos yritin välillä kertoa omia kuulumisiani, ystäväni ei jaksanut kuunnella vaan alkoi puhua päälle omia asioitaan, tai jutella lapselleen tai miehelleen. Ymmärrän, että tilanne voi kääntyä enemmän siihen suuntaan, että puhutaan lapsiperheiden asioista, mutta täysin yksipuoliseksi tilanne ei saisi muuttua. Ystäväni mies on sellainen, ettei tee kotitöitä eikä hoida lasta, joten ystävän tapaaminen kahdestaan tai tyttöporukalla on mahdotonta.
Nämä jutut olisin vielä kestänyt, mutta lisäksi ystäväni muuttui ilkeäksi ja kohtuuttomaksi minua kohtaan. Hän alkoi kommentoida ikävästi ulkonäköäni ja haukkui minut kerran pystyyn kun sairastuin enkä päässyt heille kylään. Ihan kuin olisin tahallani tullut kipeäksi! Koskaan en ole hänelle suuttunut jos hän on tapaamisia perunut enkä ole itsekään niitä yleensä perunut. Sellainenkin juttu ihmetytti, että monesti mennessäni heille kylään alkuillasta (hän ei siis voinut koskaan lähteä kotoa vaan minun piti mennä aina heille), hän sanoi että "jaahas, me ollaan oltu koko päivä sisällä, lähdetään ulos". Niinpä sitten menimme leikkipuistoon, missä ystväni jutteli tuttujen äitien kanssa lapsista, ja minä sain seisoskella vieressä. Väkisinkin jäin keskustelun ulkopuolelle, kun ei ole omia lapsia eivätkä puiston lapset olleet tuttuja. Hänen oli toki helppo kotoa lähtiessä pukea ulkoiluvaatteet päälle, mutta minä jouduin seisoskelemaan hiekkalaatikon reunalla ns. kaupunkivaatteissa. Talvikaupunkivaatteissakin tulee kylmä talvella jos pitkään seisoo pihalla. Lähinnä ihmetytti se tyyli, että miksi ovat aina koko päivän sisällä ja kun tulee vieraita kylään illalla niin sitten vasta lähdetäänkin ulos.
Aloin kyllästyä näihin tapaamisiin, ja lopulta ajauduimme riitaan asiasta. Hänellä ei kuulemma ole aikaa muunlaiseet ystävyyssuhteeseen, kun kaikki aika menee arjen pyörittämiseen.
Olen jutellut muiden lapsiperheiden vanhempien kanssa tästä tilanteesta, ja he sanoivat että lasten hoitoon menee kyllä aikaa, mutta ei siihen kaikki aika sentään mene, varsinkin jos siihen molemmat vanhemmat osallistuvat. Lisäksi mietimme, että ajankäyttö ja elämäntilanne kyllä muuttuvat lapsen saamisen myötä, mutta suhtautuminen toiseen ihmiseen ei silti saisi muuttua.
Voi olla, että hän on tavallaan kateellinen. Olet vapaa tulemaan ja menemään. Hän sen sijaan on täysin kiinni lapsissaan, kun mieskään ei hoida velvollisuuksiaan.
Myös sinun ulkonäköösi puuttuminen heijastelee enemminkin hänen tuntojaan kuin sinun ulkonäköäsi. Olet vapaa ja sinulla on aikaa pitää huolta itsestäsi. Hänen "vapautensa" ja "haluttavuutensa" kodin ulkopuolella on tavallaan ohi.
Äitiys on hieno asia, mutta kun sen alle ja oikeutuksella jyrätään muita, kertoo se enemminkin kyseisen äidin pettymyksistä ja kateruudesta kuin kyseisistä ystävistä. Äitiys on hieno asia, muttei sen hienompi kuin ystävyys. Äitinä olo sen sijaan vaatii enemmän aikaa ja sitoutumista kuin ystävyys, mutta harva äiti, joka on vain äiti, on kovin hyvä sellainen.
Ihmetyttää tuo asenne mikä sinkkuja kohtaan on: aivan kuin sinkkujen elämä olisi pelkkää baarissa juoksemista, miesten jahtaamista ja tilanneanalyysien tekemistä. Harvan suomalaisen sinkun elämässä on samanlaista glamouria kuin sinkkuelämää -tv-sarjan naisten elämä on.
Aika tavallista elämää suurin osa ihmisistä elää: työpaikalla sattuu ja tapahtuu, työpaikka voi vaihtua, asunto voi vaihtua, joskus matkustellaan, harrastukset, ja kaikkea muuta mitä elämässä yleensä tapahtuu. Ja näistä asioistako ei voi ystävän kanssa jutella lasten hoidon lisäksi? Harva parisuhdekaan on täydellinen, ja usein se on sitten se ystävä jolle tilannetta puretaan. Eikö sinkulla olisi yhtälailla ystävyyssuhteessa oikeus kertoa tapailemastaan miehestä?
Elämäntapoja voi olla nykyään niin kovin erilaisia. Ei ole harvinaista että ihmiset elävät elämänsä yksin tai lapsettomassa parisuhteessa. Ennenkuulumatonta ei ole sekään, että perheellisten parisuhde päättyy eroon. Eikö kaikki elämäntavat pitäisi hyväksyä, tai ainakin "pitää mölyt mahassaan" ja ajatella ettei ole minun asiani käskeä ketään elää eri tavalla?
Jokaisella on kuitenkin omat juttunsa, huolensa ja murheensa, vaikka eläisi ns. "tyhjää" (lue lapsetonta) elämää. Tottakai täytyy olla tilannetajua, eli ei perheenäidille tarvitse kertoa kaikkein ikävimpiä, kovin raskaita asioita elämästään, jos tuntuu ettei toinen jaksa kuunnella tai käsitellä sellaisia asioita. Tai painostaa baariin jos toinen ei kerta jaksa. Tavallisista arkipäiväisistä asioista pitäisi kuitenkin mielestäni voida jutella.
Mutta kuten ystäväni tapauksessa, hänellä on oikeus perua tapaamisia jos perheessä joku sairastaa ja minun odotetaan se ymmärtävän, mutta sitten kun minä sairastuin, minut haukuttiin pystyyn, sillä eiväthän he, perheelliset ihmiset, voi tuosta vaan muuttaa suunnitelmiaan. Ymmärrystä ei sitten riitäkään toiseen suuntaan.
Tämä myös koettu, että ystävyys kuivuu kokoon, kun äiti puhuu vain ja ainoastaan lapsistaan eikä vahingossakaan kysy sinkkuystävänsä kuulumisia. MInulla on käyttöä vain kuuntelevana korvana ja ymmärtäjänä ja tuomaan lapsille synttärilahjoja. Mutta onneksi on myös niitä, jotka jaksavat edelleen olla aidosti kiinnostuneita minusta. Olo on kyllä melko ulkopuolinen, kun äidit puhuvat keskenään arjestaan. Tuntuu, ettei sinkun elämä ole minkään arvoista, se tulee sellaisina pieninä vihjaisuina -tahattomina vai tahallisina -en ole saanut selville.
Se, että puhuu vain omista asioistaan, ei koske ainoastaan äitejä vaan myös lapsettomia. Oma napa on niin tärkeä. Mistä saisi sellaisia kavereita, joitten kanssa voisi jutella järkevästi ja välillä syvällisiäkin ja enen kaikkea vastavuoroisesti, ei aina uusista verhoista...
ainakin mun kavereissani. Ite olen lapseton, mutta olen kyllä tekemisissä vanhojen kavereiden kanssa, joilla on lapsia. Tai siis osan kanssa. Tämä on varmaankin niin ihmisistä kiinni. Ystävyys ei ole muuttunut. Jotkut suhteet taas ovat, mutta mielestäni tämä kuvastaa paremminkin ihmisen perusluonnetta kuin äitiyttä. Suoraan sanotaaan, että kaveerataan mielummin muiden äitien kanssa kuin lapsettomien vanhojen kavereiden. Aika pöyristyttävää ja törkeää!! Korostan kuitenkin, että tämä tuskin johtuu äitiydestä vaan luonteesta.
Moni joka alkaa seurustella lopettaa yhteydenpidon ystäviin. Sitten tulee ero ja kas vaan, alkaa ystävien seura kelvata. Ymmärrän sen, jos rakastuu tulisesti, niin muut i´hmiset vähäksi aikaa jäävät taustalle, mutta sitten tutustutaan molempien ysäviin ja sukulaisiin.