Mitä tämä on?

Seurustelin/ seurustelen erään miehen kanssa neljättä kuukautta, olemme tunteneet kuitenkin jo noin vuoden verran. Meillä ollut suhde katkolla kerran aiemmin erään selvittämättömän riidan vuoksi, mutta palasimme yhteen. Viime aikoina mies ollut vaisuhko ja kireämpi. Kuulemma työhuolet painaa kovasti sekä tietysti raha-asiat. En uskonut vain jankutin, ja hän hermostui ja pyyti saada vain hieman omaa aikaansa. Kertoi rakastvansa samalla tavalla kuin ennekin. Nyt siis suhteessa hieman taukoa. Puhelimessa puhumme kuten ennekin, ja kertoi muutama päivä takaperin edelleen rakastavansa, ja että hän vain kaipaa omaa aikaa ja rauhaa, mutta että suhteemme olisi kuulemma erittäin todennäköisesti jatkumassa kunhan hän vain saa muut huolet pois mielestään painamasta. Nyt siis olemme ns. ystäväpohjalla hetken. Osaatteko kertoa mitä tämä on? Voinko luottaa miehen sanoihin ja siihen, että suhde todennäköisesti jatkuu, kunhan vain en painosta ja jaksan antaa omaa aikaa hänelle? Toisesta naisesta tuskin kyse. Kertoi myös, että ei katselekaan toisia naisia tämän ns. tauon aikana. Luotanko? ja odotanko rauhassa vain? miehethän tarvitsevat enemmän omaa rauhaa kuin me neiset.. kertokaa oma mielipiteenne? Tähän asti mies ollut rehellinen lähes poikkeuksetta.
121837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tarkoitatko, ettet kenties kykyne odottamaan tai olemaan uskollinen, varsinkin, jos on turhaa?
Kauanko tauko kestää...??? Sen tiedät sitten joskus.

Joko uskot miehen sanoihin tai et. Tunnet hänet tai sitten et. Täällä kukaan ei tunne. Mies taitaa olla masentunut. Jokin mättää eikä tahdo tuottaa sulle mielipahaa. Uskon siihen, että hän tahtoo selvittää asioita...kauanko aikaa??

Äänestä

Kokemuksesta tiedän, että joskus voi eropäätöksen sanominen olla vaikeaa... Ja löpisee jotain omasta ajasta, vaikka tarkoittaa, että haluaa kokonaan erota. Ehkä suhteessa on jotain hyvää, mutta tekee mieli katsella muitakin ja pitää tätä toista ns. varalla... vallan käyttöä... mitäs muuta. Joten ryhdistäydy ja tee itse kunnon bänät. Tyyppi ei itsekään tiedä mitä haluaa.

Äänestä
  • Kyseinen mies on mustasukkainen Tuntuu olevan mustasukkainen minun miespuolisista ystävistäni vielä kuitenkin. rehentelee puhelimessa puhuessamme hänen viihde elämästään, sekä eräistä naisista, ja osassa näissä asioissa hän valehtelee, sen olen huomannut. Puhelimessa hän on normaali, mutta kerskuu edellä mainituilla asioilla, tavatessamme hän ei kykene juttelemaan normaalisti, eukä katsoa silmiini. Keskiviikkona puhelimessa viimeksi kertoi rakastavansa edelleen, ja että tarvitsee vain omaa aikaansa. Outoa on, osaisitteko kertoa, että onko hänellä mahdollisesti tunteita minua kohtaan, kuten hän sanoo, mutta haluaa vain olla ainakin hetken yksin?? kiitos jos viitsisitte vastata :)

    Äänestä

  • Iitu kirjoitti:

    Kyseinen mies on mustasukkainen Tuntuu olevan mustasukkainen minun miespuolisista ystävistäni vielä kuitenkin. rehentelee puhelimessa puhuessamme hänen viihde elämästään, sekä eräistä naisista, ja osassa näissä asioissa hän valehtelee, sen olen huomannut. Puhelimessa hän on normaali, mutta kerskuu edellä mainituilla asioilla, tavatessamme hän ei kykene juttelemaan normaalisti, eukä katsoa silmiini. Keskiviikkona puhelimessa viimeksi kertoi rakastavansa edelleen, ja että tarvitsee vain omaa aikaansa. Outoa on, osaisitteko kertoa, että onko hänellä mahdollisesti tunteita minua kohtaan, kuten hän sanoo, mutta haluaa vain olla ainakin hetken yksin?? kiitos jos viitsisitte vastata :)

    Melkoisella varmuudella on tehnyt jotakin sellaista mikä ei kestä päivän valoa ja siksi ei kykene katsomaan sinua enää silmiin.. meillä pettämisen merkit alkoi näkyä ks. tavalla ja sitten rysähti...

    Äänestä

  • Iitu kirjoitti:

    Kyseinen mies on mustasukkainen Tuntuu olevan mustasukkainen minun miespuolisista ystävistäni vielä kuitenkin. rehentelee puhelimessa puhuessamme hänen viihde elämästään, sekä eräistä naisista, ja osassa näissä asioissa hän valehtelee, sen olen huomannut. Puhelimessa hän on normaali, mutta kerskuu edellä mainituilla asioilla, tavatessamme hän ei kykene juttelemaan normaalisti, eukä katsoa silmiini. Keskiviikkona puhelimessa viimeksi kertoi rakastavansa edelleen, ja että tarvitsee vain omaa aikaansa. Outoa on, osaisitteko kertoa, että onko hänellä mahdollisesti tunteita minua kohtaan, kuten hän sanoo, mutta haluaa vain olla ainakin hetken yksin?? kiitos jos viitsisitte vastata :)

    monesti itse pettäjät on mustasukkaisia puolisostaan... omista tekemisistä ei ole niin väliä...

    Äänestä

  • huonolta näyttää... kirjoitti:

    Melkoisella varmuudella on tehnyt jotakin sellaista mikä ei kestä päivän valoa ja siksi ei kykene katsomaan sinua enää silmiin.. meillä pettämisen merkit alkoi näkyä ks. tavalla ja sitten rysähti...

    Eli tilanne nyt on se, että olemme hetken ainakin ystävä pohjalla, hän tarvitsee omaa aikaa selvitäkseen lievästä masennuksesta jne.. Ennen taukoa käytös suhteellisen normaalia, tuolloin pystyi katsomaan silmiin ja keskustelemaaan normaalisti. Nyt ns. Kaveripohjalla ollessamme hän ei tavatessamme pysty katsomaan silmiini, ja kerskuilee iltamenoillaan ikäänkuin tehdäkseeen mustasukkaiseksi minua, ja kovasti kyselee minun menemisiä. Eli kysyisinkin tämän hetkisen käyttäytymisen tarkoitusperää teiltä :) Eli voiko tilanne olla todellakin se, että hän rakastaa edelleen minua ja oikeasti tarvitsee vain omaa tilaa ja aikaa. Ja tästä syystä huolestunut minun menemisistäni, jotta en vain minä sattuisi löytämään tämän tauon aikana ketään toista, ja samalla testailee minun reaktioitani hänen suhteen tuolla kerskunnallaan? Mikä on mielipiteenne? Sillä Olemme nyt toistaiseksi ihan ystävä pohjalla ja katsomme ajan kanssa mitä tulee tapahtumaan, tämän olemme sopineet. Tauon aikana edelleen kertonut rakastavansa, mutta sitä mietin, että voinko luottaa hänen sanoihinsa, sillä tavatessamme ns. ystävinä nyt käytös tylympää ja katsekontaktia välttelee, mutta puhelimessa juttelee normaalin oloisesti.

    Äänestä

Ite oon tuntenut ja seurustellut tämänhetkisen miesystäväni kanssa n. puolitoista kk. Olemme nelikymppisiä, mulla kaksi kouluikäistä, hänellä ei omaa lasta. Edellinen suhteensa oli melkoisen epäonnistunut ja hän tuli petetyksi lopulta.

Alussa (mielestäni yllättävän nopeasti) hän oli AIVAN ihastunut muhun, puhui tosi kauniita ja oli selvästi tosi onnellinen, että oli mut tavannut. Muutama viikko kun oli tapailtu, alkoivat yhteydenotot ja kauniit puheet vähetä. Nyt hän "unohtaa" soittaa illalla, vaikka on itse niin sanonut tekevänsä. Ei vastaa tekstiviesteihini, ei aina puheluihinkaan. Tiedän toki, ettei työssä ollessa aina voikaan puhua, mutta yhden tekstiviestin laittamiseen ei kauaa aikaa mene...

Oon ymmälläni, mistä on kyse. Ehkä hän vaan ei pysty hienon alkumme jälkeen ääneen toteamaan, ettei haluakaan jatkaa... ehkä menneisyydestä nousee jotakin, mikä estää suhteen luomista... ehkä ja ehkä. Pahintahan on tunnetusti epätietoisuus. Hän on lähdössä lyhyehkölle työmatkalle. Ehkä se on yksi syy viilenemiseen.

Itse sanoisin suoraan, mikäli en haluaisi jatkaa. Ainakin pyrkisin kertomaan, MISTÄ kiikastaa. Avoimuus ja puhuminen taas kerran osoittautuvat suhteen tärkeimmiksi asioiksi!!!

Toivon, että pystytte tekin puhumaan asian selväksi vaikka se olisi kuinka tuskallista. Itse odottelen, milloin Hän soittaa. Odottelen ja toivon, että kaikki ei olisi ohi. Kerrankin kun tuntui alusta asti, että TÄSSÄ SE ON!!

Äänestä

Olen mies ja itselläni oli sama tilanne, kuin sinulla. Naisystävä kertoi aivan yllättäen, että tarvii aikaa itsellensä, eikä halua olla vähään aikaan tekemisissä, mutta suhde kuulemma jatkuu kun hän on saanut hoidettua omat asiansa pois alta. Meni kuukausi ja tänä aikana normaalisti poristiin puhelimessa ja viestiteltiin... Alkoi lähennellä paria kuukautta, kun varovasti aloin kyselemään, että joko suhde voisi jatkua niinkuin ennenkin. Vastaus olikin, että suhde ei jatku enään ollenkaan, enkä mitään selitystä saanut vaikka kuinka yritin kysellä. Lieneekö hän päätöksensä tehnyt jo silloin kun taukoa ehdotti, en tiedä, mutta vieläkin olen kuin puulla päähän lyöty. Yhteydenpito loppui kuin seinään, viesteihin hän ei vastannut saatikka sitten puheluihin. Toisesta miehestä ei pitäisi tässä tapauksessa olla kyse, mene ja tiedä sitten...

Mutta kysymykseesi, että kannattaako odottaa vain rauhassa, itse antaisin sen neuvon että älä odota.
Kysy suoraan, että haluaako hän jatkaa suhdetta vai ei. Itse elin kaksi kuukautta siinä uskossa, että suhteemme jatkuu normaalisti, mutta miten kävikään...

Äänestä
  • Kirjoitin tuossa edellä, miten miesystäväni käytös on muuttunut... tosin emme ehtineet olla yhdessä kuin muutaman viikon. Mutta voin sanoa, että TODELLA ensimmäistä kertaa tuntui heti alkumetreillä, että TÄSSÄ SE ON. Se mies, mitä olen etsinyt ja jonka kanssa HALUAN jatkaa vaikka loppuikäni.
    Hän tuli viimeisen kerran lauantai-iltana meille, jäi ensimmäistä ja viimeistä kertaa meille yöksi (mulla kaksi kouluikäistä lasta). Aamulla hän "muisti", että on luvannut mennä auttamaan tuttavaansa rak.hommissa. Ja on siskontytön synttäritkin... Lähti ovelta, lupasi soittaa illalla. Odotin. Ei soittoa ja kun yritin soittaa, puhelin kiinni. Ihmettelin todella, että MISSÄ nyt on vika, mitä on tapahtunut. Laitoin tekstiviestin myöhään illalla. Ei vastausta. Yritin soittaa maanantai-iltana. Ei vastausta kummastakaan puhelimesta. Yritin vielä uudelleen. Hän puhui puhelimessa. No...pahinta oli todella epätietoisuus, kun hän ei voinut edes pienellä tekstiviestillä ottaa minkäänlaista yhteyttä. Vaikka edellisen yön sentään oli viettänyt vieressäni. Kyllä tuntui tosi pahalta. Itkin itseni uneen.
    Eilen sain häneltä kirjeen, jossa kertoi syitä. Ei ollut kertonut mulle, että on pahasti velkaantunut ja joutuu tekemään kahta työtä ainakin syksyyn asti. Olettaa, etten halua siitä johtuvaa niukkaa yhd.oloaikaa, tarvitsen enemmän läheisyyttä. Totta, mutta jos olisin tiennyt, ymmärtäisin aikuisena ihmisenä tietysti, että työ ei ole kilpailijani... Lisäksi hän mainitsi, että poikani (12v) käytös mua kohtaan järkytti häntä. Puoliorvot lapseni eivät todella aina käyttäydy aikuismaisesti! He tarvitsisivat juuri miehenkin mallia ja seuraa. ..Hänestä ei näköjään sellainen olisi tuntunut mukavalta. VAIKKA alussa kehui pitävänsä lapsista. Mutta taas kerran totean, että lapseton ei voi ymmärtää lapsiperheen elämää. Näin se vain on.
    Laitan hänelle tänään kirjeen, jossa kerron, miten paljon häntä rakastin ja olisin todella halunnut tehdä paljon suhteemme eteen. Kerron myös sen, että yksi ainoa oikea syy siihen, että hän halusi lopettaa, on ETTEI HÄN VÄLITTÄNYTKÄÄN musta. Koska rakkaus ja kiintymys kyllä raivaa kaikki "esteet" tieltään. Usko pois!

    TOivotan teille kaikille jätetyiksi tulleille ja pettyneille USKOA TULEVAISUUTEEN ja parasta mahdollista tulevaisuutta !!!

    P.S. todella, älkää suostuko olemaan toisen alistettuna, odottelemaan "josko suhde jatkuisi". Todennäköisesti toiselta silloin puuttuu se tärkein: TAHTO !

    Äänestä

Olet aika analysoiva ihminen-kirjoituksistasi kuvastuu juuri sellainen ihminen:muiden käytöstä analysoiva ja ilmeisesti muiden ihmisten motiiveja kovasti mietit-et ainoastaan miehen käytöstä.
Huolestuttavaa-kysy suoraan mikä mättää ja jos mies ei pysty antamaan suoria vastauksia niin sellaisen olet ansainnutkin.

Äänestä

Olin samassa tilanteessa muutaman kuukauden, mutten jaksanut odotella. Luotan siihen, että me tapaamme vielä jos näin on tarkoitettu.

Mies oli viikot töissä, ajaa rekkaa pitkin Suomea. Soitteli kyllä päivittäin. Mutta yhteiset ajat niin vähissä ja silloinkin hänellä "huolia ja murheita".
Katsoin parhaaksi pitää matalaa profiilia, sillä en halunnut itseänikään loukattavan. Mitä turhaan roikkua siinä, jos toinen ei ole valmis.

Äänestä
  • Mulla on hieman samanlainen tilanne...9 kk:n yhdessäolon jälkeen yhtäkkiä viime viikonloppuna kaikkia kaikki pyyhkästiin pois. Tää mies on mua 8 vuotta vanhempi ja kokenu aikasemmassa suhteessa petetyksi tulemisen. Nähtiin vain viikonloppuisin (hän töissä viikot toisella paikkakunnalla) ja tää mies oli aina väsynyt ja stressaantunut. Ei siinä mitään, olisin kyllä kestänyt sen, koska mielestäni rakkaus kestää mitä vaan. Väärin luulin...Uskalsin tehdä yhden kerran oman pääni mukaan niin suhe kaatu siihen. Kaikkein pahinta on että, vasta viimeksi viime torstaina hän vannoi mulle ikuista rakkautta ja kuinka minä olen hänelle se oikea. Meillä oli tarkoitus muuttaa kesällä yhteen ja mennä kihloihin...Kaikki menetti yhtäkkiä merkityksensä. Oon ollu aivan pohjalla tässä muutaman päivän, en vain pysty uskomaan tätä todeksi. Tääki mies sanoi, että hän haluaa nyt olla vähän aikaa rauhassa ja ajatella asioita. Tunteet ei kuulemma ole kuolleet.Nyt alkaa tuntumaan, että emme todellakaan palaa yhteen.Mullakin on alkanu nousta kiukku ja viha sitä ketaletta kohtaan...Miten se voi tehdä tämmöstä, jos kerta rakastaa? Uskoin kaikki sen lupaukset..Tää on aivan syvältä.Pitikin luottaa mokomaan itsekkääseen paskiaiseen..Onneks on perhe ja ystävät, jotka tukevat mua..Muuten olisi vielä vaikeampaa. Yhtään kyyneltä en enää suostu sen miehen perään vuodattamaan. Koittakaa pärjätä te, jotka olette kokeneet samaa. Show must go on!:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iitu kirjoitti:

Seurustelin/ seurustelen erään miehen kanssa neljättä kuukautta, olemme tunteneet kuitenkin jo noin vuoden verran. Meillä ollut suhde katkolla kerran aiemmin erään selvittämättömän riidan vuoksi, mutta palasimme yhteen. Viime aikoina mies ollut vaisuhko ja kireämpi. Kuulemma työhuolet painaa kovasti sekä tietysti raha-asiat. En uskonut vain jankutin, ja hän hermostui ja pyyti saada vain hieman omaa aikaansa. Kertoi rakastvansa samalla tavalla kuin ennekin. Nyt siis suhteessa hieman taukoa. Puhelimessa puhumme kuten ennekin, ja kertoi muutama päivä takaperin edelleen rakastavansa, ja että hän vain kaipaa omaa aikaa ja rauhaa, mutta että suhteemme olisi kuulemma erittäin todennäköisesti jatkumassa kunhan hän vain saa muut huolet pois mielestään painamasta. Nyt siis olemme ns. ystäväpohjalla hetken. Osaatteko kertoa mitä tämä on? Voinko luottaa miehen sanoihin ja siihen, että suhde todennäköisesti jatkuu, kunhan vain en painosta ja jaksan antaa omaa aikaa hänelle? Toisesta naisesta tuskin kyse. Kertoi myös, että ei katselekaan toisia naisia tämän ns. tauon aikana. Luotanko? ja odotanko rauhassa vain? miehethän tarvitsevat enemmän omaa rauhaa kuin me neiset.. kertokaa oma mielipiteenne? Tähän asti mies ollut rehellinen lähes poikkeuksetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu