Juttu on tällainen...
Olen seurustellut 8 vuotta vanhemman miehen kanssa reilut 7 vuotta, josta kihloissa ollaan oltu 4. Suhteemme ensimmäisenä vuotena mies petti minua, annoin sen anteeksi. Elämä hymyili ja olin onnellinen hänen kanssaan kaikesta huolimatta. Ostimme reilut kaksi vuotta sitten oman asunnon...
Suhteemme ei ole ollut kunnossa pitkään aikaan, suurin syy kait minussa. Olen kaivannut jotain muuta... "Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella".
Viime syksynä sain tietää olevani raskaana. Hetken aikaa olin taas onnellinen ja suunnilleen leijuin pilvissä... Olimme päättäneet että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Raskaus kuitenkin päättyi keskenmenoon.
Sen jälkeen olemme vain riidelleet, jokaisesta pienimmästäkin asiasta. En voi sietää häntä lähelläni, mutta silti pelottaa jättää hänet.
Päässä pyörivät ajatukset että miten selviäisin erosta, miten käy asunnon, miten asiasta voi kertoa kaikille läheisille jne. Vaikka tiedän että suhde ei tule koskaan onnistumaan, en pysty lähtemään.
Uhkauksia erosta on annettu puolin ja toisin.
Mies ei ole koskaan osannut puhua tunteistaan taikka muistakaan asioista, siksi lähteminen on entistä vaikeampaa. Aina kun yritän puhua vakavasti erosta, hän alkaa kuittailla sillä että hän muuttaa "veneen alle" ja lakkaa käymästä töissä jne. Hän syyllistää minua jo etukäteen siitä jos eroamme.
Todella rasittavaa siis..
En rakasta häntä enää samalla tavalla kuin ennen.
Se mitä tunnen häntä kohtaan, alkaa muistuttaa eniten sääliä.
Kaiken tuon lisäksi, tiedän löytäneeni uuden ihmisen elämääni. Ihmisen joka arvostaa minua aivan eri tavalla kun avopuolisoni. Hänen kanssaan ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään väärää, olemme ainoastaan keskustelleet useita kertoja pitkään ja syvällisesti.
Ongelma taitaa siis olla oma saamattomuuteni ja pelkuruus...
Kenelläkään samantapaisia kokemuksia?
-Väsynyt23-
Olen seurustellut 8 vuotta vanhemman miehen kanssa reilut 7 vuotta, josta kihloissa ollaan oltu 4. Suhteemme ensimmäisenä vuotena mies petti minua, annoin sen anteeksi. Elämä hymyili ja olin onnellinen hänen kanssaan kaikesta huolimatta. Ostimme reilut kaksi vuotta sitten oman asunnon...
Suhteemme ei ole ollut kunnossa pitkään aikaan, suurin syy kait minussa. Olen kaivannut jotain muuta... "Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella".
Viime syksynä sain tietää olevani raskaana. Hetken aikaa olin taas onnellinen ja suunnilleen leijuin pilvissä... Olimme päättäneet että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Raskaus kuitenkin päättyi keskenmenoon.
Sen jälkeen olemme vain riidelleet, jokaisesta pienimmästäkin asiasta. En voi sietää häntä lähelläni, mutta silti pelottaa jättää hänet.
Päässä pyörivät ajatukset että miten selviäisin erosta, miten käy asunnon, miten asiasta voi kertoa kaikille läheisille jne. Vaikka tiedän että suhde ei tule koskaan onnistumaan, en pysty lähtemään.
Uhkauksia erosta on annettu puolin ja toisin.
Mies ei ole koskaan osannut puhua tunteistaan taikka muistakaan asioista, siksi lähteminen on entistä vaikeampaa. Aina kun yritän puhua vakavasti erosta, hän alkaa kuittailla sillä että hän muuttaa "veneen alle" ja lakkaa käymästä töissä jne. Hän syyllistää minua jo etukäteen siitä jos eroamme.
Todella rasittavaa siis..
En rakasta häntä enää samalla tavalla kuin ennen.
Se mitä tunnen häntä kohtaan, alkaa muistuttaa eniten sääliä.
Kaiken tuon lisäksi, tiedän löytäneeni uuden ihmisen elämääni. Ihmisen joka arvostaa minua aivan eri tavalla kun avopuolisoni. Hänen kanssaan ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään väärää, olemme ainoastaan keskustelleet useita kertoja pitkään ja syvällisesti.
Ongelma taitaa siis olla oma saamattomuuteni ja pelkuruus...
Kenelläkään samantapaisia kokemuksia?
-Väsynyt23-
Vastaukset 12
Vanhimmat
On kylläkin niin, että tuo elämä on sun, ei muiden. Tee niin kuin sydän sanoo. Ei sun tarvitse ajatella mitä muut ajattelevat, näin on!
Kun erosin miehestäni, niin hän maksoi oman lyhentämäni osuuden. Tahtoi pitää asunnon itsellään ja maksaa lopun pankkilainan.
Toivottavasti joku muu antaa perässäni parempia neuvoja asuntoasioissa.
tiedän löytäneeni uuden ihmisen elämääni. Ihmisen joka arvostaa minua aivan eri tavalla kun avopuolisoni. Hänen kanssaan ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään väärää, olemme ainoastaan keskustelleet useita kertoja pitkään ja syvällisesti.
tämä paljastaa sinut..typerä narttu olet..ja kaiken lisäksi et pystynyt miehellesi lasta antamaan..olet säälittävä. miettisit vähän ennenkuin syytät miestäsi sinun virheellisyydestäsi raskaudessa..eihän se miehen vika ole jos et pysty lasta kantamaan sisälläsi..sinä olet silloin viallinen.
jkerton, kiitos kommentistasi.
Luuletko että olisi mennyt edes yksi päivä jolloin en olisi surrut tuota lasta?
En kaipaa sinun syyttelyä tuossa asiassa, siihen riittää omat ajatukseni.
Ja vaikkei asia sinulle kuulukaan, menetin lapseni minusta itsestä riippumattomista syistä...
Ja turha haukkua minua nartuksi, en ole pettänyt miestäni. Keskusteleminen hyvän ystävän kanssa ei lienee kiellettyä? Varsinkaan jos oma kumppani on henkisesti niin kehittymätön ettei pysty edes tavallisista arkisista asioista puhumaan...
Mutta miksipä minä tätä selittelen. Omapahan on elämäni.
jkerton, toivottavasti en koskaan joudu tekemisiin sinun kaltaisen ihmisen kanssa. Tuntuu varmasti mahtavalta syyllistää naista asialla, jolle hän ei yksinkertaisesti voi mitään.
Totuushan on se että elämä korjaa pois ne, joilla ei ole voimia. Minun lapseni oli liian heikko.
-Väsynyt23-
hei tuo nyt oli taas jonkun erittäin "viisaan" äijän kommentti! että älä välitä! siis vois oikeesti joku paukuttaa noille äijille jo järkeä päähän! muta jaksamisia sinulle kuitenkin!
Kato kuule peiliin kuka on viallinen.Osoitat vain oman lapsellisuutesi syyttämällä kyseistä naista keskenmenosta.Ilmeisesti et ymmärrä sitä faktaa ettei tuohon tarvita mitään viallisuutta,niinkuin sinä asian typerästi ilmaisit.
Menisit kuule vähän itseesi ja mietiskelisit oikein ajan kanssa että kukahan tässä nyt olikaan se säälittävä ja typerä!
Väsyneelle haluan vielä sanoa että älä välitä näistä jkertoneista sun muista jotka täällä omaa pahaa oloaan kiukuttelemalla purkavat.Kaikkea hyvää sinun elämääsi..ja jaksamista... =)
Kato kuule peiliin kuka on viallinen.Osoitat vain oman lapsellisuutesi syyttämällä kyseistä naista keskenmenosta.Ilmeisesti et ymmärrä sitä faktaa ettei tuohon tarvita mitään viallisuutta,niinkuin sinä asian typerästi ilmaisit.
Menisit kuule vähän itseesi ja mietiskelisit oikein ajan kanssa että kukahan tässä nyt olikaan se säälittävä ja typerä!
Väsyneelle haluan vielä sanoa että älä välitä näistä jkertoneista sun muista jotka täällä omaa pahaa oloaan kiukuttelemalla purkavat.Kaikkea hyvää sinun elämääsi..ja jaksamista... =)
sääli on heikkoja varten..vituttaa tämä nykymaailman käsitteet..ettekö te saatana ymmärrä että elämä jatkuu vaikka kuka kuolisi..elämä on sairaus joka johtaa kuolemaan.. naiset ovat edelleen heikompia kuin miehet ja olisi moni asia helpompi kun eivät itkisi täällä kurjaa elämäänsä ja yrittäisi olla 2000-luvun uranaisia.
"Elämä jatkuu vaikka kuka kuolisi..."
Vai vielä sua vituttaa nykymaailman käsitteet. Oiskohan sulla nyt käsitteet sekaisin. Taitaa se elämä aika lopussa olla, jos sattuu kuolla kupsahtamaan.
aivan elämä ja maailma jatkaa kulkuaan vaikka kuolisit. sinun tai kenenkään muunkaan takia ei lopu elämän kulku täällä eikä missään se vaan jatkuu ja jatkuu ei se sinun takia pysähdy tai lopu.
Oot kyllä saanut ihan järjettömiä vastauksia eikä ne ole varmaankaan helpottanut oloas pätkääkään!! Olen kokenut ton kaiken lukuunottamatta raskautta,mutta mukaan on mahtunut ihan kaikkea laidasta laitaan.. Enhän minä,enkä kukaan muukaan ole neuvomaan sinua,paitsi sinä itse,mutta mulla ois yksi neuvo antaa sulle: Ole järkevällä tavalla itsekäs!! Anna itsellesi päivä tai pari aikaa olla vain ja ainoastaan itsesi kanssa. Mieti mitä haluat. Jos vähänkin tuntuu siltä että joku tämänhetkisessä elämässä ahdistaa,niin ole valmis tekemään muutos..Voisinpa vaikka väittää,että muutos olisi parempaan suuntaan..Sen verran olen elämästä oppinut,että kun tollanen fiilis iskee,niin joku on vialla ja ehkäpä aika pahasti.. Nyt kun sinulla ei ole vielä lapsia,niin mieti,että ketä varten oikeasti nyt elät!? Minusta vastaus on: Itseäsi varten!!! Jos ahdistaa elää huonossa suhteessa,niin en voi muuta kuin toivottaa sulle rohkeutta aloittaa uusi elämä/suhde!!! Kerran tässä vaan eletään...!
Kiitos tästä viestistä, autoit paljon.
En todellakaan tiedä mitä teen, mutta viestisi rohkaisi ajattelemaan vain itseäni.
Siis iso kiitos!
-Väsynyt23-
Mulla menossa samankaltaiset ajatukset mutta homma on niin että avoparina eletään mutta yhteistä omaisuutta on aika paljon enkä tiedä miten käy.. Eniten harmittaa vasta rakennettu talo josta en pysty lähtemään.. mutta ei kai ole varaa pitääkkään sitä..