Ensinnäkin en lupaa mitään. Ehkä en enää kommentoi tai sitten joskus. Ei sitä tiedä. Toisaalta voin ihan hyvin jäädä taustallekin. On tuota tekemistä...
Mutta mitäkö mieltä minä olen, sitähän täällä aina penätään.
NO, laitetaan
Kun olin nuori havahduin hereille. Kaikki se mikä minulle tarjottiin tulevaisuutena, oli kamalaa. Ensin ammatti, sitten vakituinen työ ja puoliso, jonka kanssa lapset tehdään. Asuntovelkaa, ulkomaanmatkoja ja puutarhanhoitoa. Loputonta kärvistelyä harmaassa arjessa. Sopeutumista, alistumista ja kaiken nielemistä kyselemättä ja kyseenalaistamatta.
Se tuntui samalta jos raastuvassa olisi tuomittu elinkautiseen vankeuteen.
En koskaan halunnut naimisiin, vaan halusin lapsen. Kaiken sen painostuksen jälkeen annoin periksi. Yritin sopeutua edes vähän tähän yhteiskuntaan. En kuitenkaan jaksanut sitä itsensä näivettämistä ja elämättömyyttä. No, sentään oli avoin avioliitto, miehen takia. Siitähän se alkoi...
Olen aina opiskellut ja pyrkinyt ymmärtämään isompia kaaria kuin se oma napa. Tämä yhteiskunta, missä elämme, on mielestäni sairas. Olen halunnut ymmärtää syyt ja seuraukset ja siksi olen hakenut tietoa sieltä mistä sitä on ollut saatavilla.
Ihmiset elävät itse rakentamissaan kultahäkeissä. He itkevät vapautta ja kun se olisi mahdollista he parkuen juoksevat noihin häkkeihinsä. Heille vapaus merkitsee vain häkin tankojen potkimista ja uhoamista ja kapinointia. Se riittää, sillä he eivät siedä vapautta.
Ihmiset elävät jossain (arvojen) puurossa, etsien ulospääsyä. He ovat kuin vangitut eläimet, kun häkin ovi aukeaa, he pelästyvät ja pakenevat takaisin häkkiin. He vaikka mieluummin rakentavat mielessään vankat muurit, ettei enää tarvitsisi kokea samaa, sillä se laittaa ajattelemaan. Tekemään jotain itse.
Ihmiset haluavat illuusioita, illuusion elämästä tai rakkaudesta. He vaativat että ”joku” tekee sen heille. He ovat kuin kyntöruunat laput silmillä, sillä sitä todellisuutta missä he elävät he eivät halua nähdä.
Ihmiset haluavat valmiita ohjeita, määräyksiä, sääntöjä, rangaistuksia vain siksi ettei itse tarvitsi päättää eikä ottaa vastuuta. He haluavat tuomita ja kostaa että saisivat muut toimimana haluamallaan tavalla. He tuntevat raivoa niitä kohtaan jotka ehdottavat vapautta. He mieluummin huijaavat, manipuloivat ja näyttelevät yhteistä epätodellista näytelmää, jonka he kuvittelevat olevan vapautta.
Kukaan ei halua tehdä mitään itse. Kukaan ei halua muuttaa itsessään mitään. He haluavat olla onnellisia häkeissään. He uskovat yhteisöjen ja yhteiskuntien muuttuvan itsensä kaltaisiksi, jos ei muuten niin vihalla, pilkalla ja moraalin kirveellä.
Lopuksi, löysin myös ihmisiä jotka eivät noin tee. Löydän heitä yhä ja olen onnellinen siitä.
Olen oppinut myös ymmärtämään teitä ”häkki-ihmisiä”. Ei teistä kaikki ole sitä, vaan osa. Ne ahdasmieliset ja mustavalkoiset, joille se oman vastuun ottamien valituista arvoista ja elämänvalinnoista on pahinta mitä tiedätte, on minun haasteeni. Jonain päivänä ymmärrän teitäkin.
Samoin niitä joiden on oltava epärehellisiä omasta mielestään ollakseen onnellisia ja voidakseen antaa rakkautta. Rakkautta, jota yhä useammat pelkäävät niin pirusti.
En hitto soikoon kuvittele olevani yhtään sen enempää kuin muut, minä vain kuljen silmät avoinna. Päinvastoin, ne useimmat ”muut” luulevat olevansa jotain Jumalasta seuraavia ja kykenevänsä tuomitsemaan ja sanomaan mikä on oikein. Raamatun Jumala sentään rakastaa mutta ihmisjumalille se nöyryyttävintä mitä he tietävät.
Niin, tätä mieltä minä olen. Varmaan sain uusia vihamiehiä tai sitten uusia ystäviä. Se hyvä puoli on avoimuudessa ja rehellisyydessä että silloin voi varmemmin tietää, kuka on todellinen ystävä johon voi luottaa!
Mutta mitäkö mieltä minä olen, sitähän täällä aina penätään.
NO, laitetaan
Kun olin nuori havahduin hereille. Kaikki se mikä minulle tarjottiin tulevaisuutena, oli kamalaa. Ensin ammatti, sitten vakituinen työ ja puoliso, jonka kanssa lapset tehdään. Asuntovelkaa, ulkomaanmatkoja ja puutarhanhoitoa. Loputonta kärvistelyä harmaassa arjessa. Sopeutumista, alistumista ja kaiken nielemistä kyselemättä ja kyseenalaistamatta.
Se tuntui samalta jos raastuvassa olisi tuomittu elinkautiseen vankeuteen.
En koskaan halunnut naimisiin, vaan halusin lapsen. Kaiken sen painostuksen jälkeen annoin periksi. Yritin sopeutua edes vähän tähän yhteiskuntaan. En kuitenkaan jaksanut sitä itsensä näivettämistä ja elämättömyyttä. No, sentään oli avoin avioliitto, miehen takia. Siitähän se alkoi...
Olen aina opiskellut ja pyrkinyt ymmärtämään isompia kaaria kuin se oma napa. Tämä yhteiskunta, missä elämme, on mielestäni sairas. Olen halunnut ymmärtää syyt ja seuraukset ja siksi olen hakenut tietoa sieltä mistä sitä on ollut saatavilla.
Ihmiset elävät itse rakentamissaan kultahäkeissä. He itkevät vapautta ja kun se olisi mahdollista he parkuen juoksevat noihin häkkeihinsä. Heille vapaus merkitsee vain häkin tankojen potkimista ja uhoamista ja kapinointia. Se riittää, sillä he eivät siedä vapautta.
Ihmiset elävät jossain (arvojen) puurossa, etsien ulospääsyä. He ovat kuin vangitut eläimet, kun häkin ovi aukeaa, he pelästyvät ja pakenevat takaisin häkkiin. He vaikka mieluummin rakentavat mielessään vankat muurit, ettei enää tarvitsisi kokea samaa, sillä se laittaa ajattelemaan. Tekemään jotain itse.
Ihmiset haluavat illuusioita, illuusion elämästä tai rakkaudesta. He vaativat että ”joku” tekee sen heille. He ovat kuin kyntöruunat laput silmillä, sillä sitä todellisuutta missä he elävät he eivät halua nähdä.
Ihmiset haluavat valmiita ohjeita, määräyksiä, sääntöjä, rangaistuksia vain siksi ettei itse tarvitsi päättää eikä ottaa vastuuta. He haluavat tuomita ja kostaa että saisivat muut toimimana haluamallaan tavalla. He tuntevat raivoa niitä kohtaan jotka ehdottavat vapautta. He mieluummin huijaavat, manipuloivat ja näyttelevät yhteistä epätodellista näytelmää, jonka he kuvittelevat olevan vapautta.
Kukaan ei halua tehdä mitään itse. Kukaan ei halua muuttaa itsessään mitään. He haluavat olla onnellisia häkeissään. He uskovat yhteisöjen ja yhteiskuntien muuttuvan itsensä kaltaisiksi, jos ei muuten niin vihalla, pilkalla ja moraalin kirveellä.
Lopuksi, löysin myös ihmisiä jotka eivät noin tee. Löydän heitä yhä ja olen onnellinen siitä.
Olen oppinut myös ymmärtämään teitä ”häkki-ihmisiä”. Ei teistä kaikki ole sitä, vaan osa. Ne ahdasmieliset ja mustavalkoiset, joille se oman vastuun ottamien valituista arvoista ja elämänvalinnoista on pahinta mitä tiedätte, on minun haasteeni. Jonain päivänä ymmärrän teitäkin.
Samoin niitä joiden on oltava epärehellisiä omasta mielestään ollakseen onnellisia ja voidakseen antaa rakkautta. Rakkautta, jota yhä useammat pelkäävät niin pirusti.
En hitto soikoon kuvittele olevani yhtään sen enempää kuin muut, minä vain kuljen silmät avoinna. Päinvastoin, ne useimmat ”muut” luulevat olevansa jotain Jumalasta seuraavia ja kykenevänsä tuomitsemaan ja sanomaan mikä on oikein. Raamatun Jumala sentään rakastaa mutta ihmisjumalille se nöyryyttävintä mitä he tietävät.
Niin, tätä mieltä minä olen. Varmaan sain uusia vihamiehiä tai sitten uusia ystäviä. Se hyvä puoli on avoimuudessa ja rehellisyydessä että silloin voi varmemmin tietää, kuka on todellinen ystävä johon voi luottaa!
Vastaukset 34
Vanhimmat
Terveisiä naapuriketjusta ja kiitos! Älä ihmeessä lannistu 'jonkun muun' asettamiin häkin kaltereihin. Tervejärkisiä ajattelijoita ja pään selvittäjiä tarvitaan, samoin niitä, jotka kykenevät asialliseen keskusteluun. Mielipide on kuin makuasia, loputtoman ja tuloksettoman kiistelyn aihe, mutta sellainen ryytihyppynen, jota ilman on laimeata elää.
Nurkan takaa huutelijoita riittää, mutta ei niitä, jotka pystyvät perustelemaan ja seisomaan sanojensa edessä ja takana.
Suunta, ei polun mutkat, ratkaisee!
asetat itsesi Jumalasta seuraavaksi kutsumalla muita ihmisiä häkki-ihmisiksi ja ylentämällä itsesi. Kirjoituksistasi ei ainkaan sivistyneisyys ja koulutus heijastu, joten mitenkähän niiden opintojen laita mahtaa olla;)
pikkunovellien kirjoittamiseen? Kirjoitustyylisi ei ole ollenkaan niin kiinnostavaa luettavaa kuin luulet.
Voisit kyllä katsoa sopivamman palstan filosofisille itsetutkiskeluillesi!
viime aikoina tehtaillut näitä aloituksia. Ja nykyään sinulla ei niissä ole enää kunnon asiaa. Toistat itseäsi kirjoituksissa. Heräät aamulla ennen viittä kommentoimaan toisten kirjoituksia, aivan outoa sekin. Luulet tietäväsi kaikesta kaiken, todella ärsyttävää sellainen asenne.
Tämä palsta ei menetä mitään jos häivyt täältä. Täällä palstalla on ollut tasan yksi kirjoittaja jolla oli asiaa, ja jonka tyyli miellytti minua, ja se oli Harm. Harmi, että Harm on poistunut koko Suomi24. Toinen jonka mielipiteet ovat hyviä on Karppa, mutta sen raukka paran ullosanti tekstinä on liian suppeaa, ja sen joka kirjoitus on liian lyhyt.
Sinä muori taas olet vastaavasti liian pitkäsanainen, ja sinulla on alkanut jutut pyörimään samaa rataa.
kertoo paljon lukijasta jos ei noin a4-lappusen kokoista tekstiä jaksa lukea. Sanomalehti olisi varmaan aivan mahdoton tehtävä. Miten kukaan jaksaa vaivata päätään noin paljon jonkun random-tyypin kirjoituksista internetissä? Lukeeko ne kaiken muunkin kuin pakotettuina, eikai kukaan teitä siihen koneen ääreen liimaa? Nettihän on täynnä ties mitä, ja tältäkin palstalta löytyy paljon tyhmempää juttua.
Aika mielenkiintoista tämä ilmiö sanoisinko.
Ensinnäkin, en käy tällä palstalla edes joka päivä. Ja se, että kommentoin lyhyesti toisten kirjoituksia johtuu siitä, että mielestäni jo lyhyessä tekstissä mielipiteeni tulee esille. Ja mitä tulee Mummomuorin kommenteihin, niin eikö jokaisella saa olla omat mielipiteensä? En minäkään ole aina samaa mieltä Mummomuorin kanssa, mutta ihan mielenkiinnolla luen hänen juttujaan.
Eikö se ole juuri tämänkin palstan tarkoitus, että saadaan keskustelua aikaan niinkin vakavasta aiheesta kuin uskottomuus? Monelle petetylle juuri tämä palsta saattaa olla se ainoa henkireikä josta on edes vähän apua kun ovat juuri joutuneet petetyksi.
Minua onkin askarruttanut oma kantasi, luen usein kommenttisi asiallisuuden ja mielenkiintoisten näkökulmien vuoksi. Onpa hieno tapa katsoa maailmaa. Itsekin olen pyrkinyt kasomaan mahdollisimman laajalti, silloin ymmärtää muidenkin oikkuja paremmin, eikä aina päädy vain syyllistämään. Pidän myös tavastasi kyseenalaistaa, vaikka se näyttääkin ärsyttävän joitakuita. Mutta aivan varmasti jutuistasi jää jotain pään perukoille kalvamaan, vaikka ei niitä alkuun nielisikään. ;)
Huolimatta siitä että koitan tarkastella asioita mahdollisimman monelta kantilta, enkä vain omaltani, olen välillä hieman hukassa ja solmussa ihmissuhteissani. Joskus todella helpottaa lukea täältä avoimin mielin(vaikkakin vähän hömppäpalstana pidänkin) muiden mielipiteitä asioihin. Se pistää ajattelemaan.
Se, että närkästyit noin kovin, kun kirjoituksiasi arvioitiin, osoittaa,että pidä lomaa palstalta. Täällä palstalla kirjoittavat pettyneet ihmiset, purkavat tuoreita tuntojaan uskottomuudesta, kipeästä asiasta. Kovilla sanoilla heitä nyt itse nimittelet, sanoisipa melkein lyömällä.
" Olen oppinut myös ymmätämään jne. lopuksi: Jonain päivänä ymmärrän teitäkin." Ei mahda mitään, tulee mieleen vertaus suuresta kirjasta = "He eivät tiedä, mitä minulle tekevät"
Kyllä muutkin kulkevat silmät avoinna. Uskottomuus on vain sellainen shokki,, että se kaventaa väliaikaisesti näköalaa. Trauma mikä trauma. Tietty, jos asiaa ei ole mahdollista asianmukaisesti käsitellä ja jäsennellä, saattaa jäädä polkemaan paikoilleen. Jos muussa paikassa ei ole mahdollisuutta paljaasti vihaansa purkaa, minusta sen voi tehdä vaikka tällä palstalla.
Minä luen viikottain tätä palstaa. Ko nimimerkin aloitukset ja melkein ketjussa kuin ketjussa kannanotot todella toistavat itseään.
Sinulla kirjoittaja on työ ja opiskelu. Vedä henkeä. Hyvää syksyä sinulle.
kun sellaiset joilla ei ole mitään järkevää sanottavaa saavat häädettyä pois ne jotka pystyvät usein tarkastelemaan asioita useammalta kantilta.
Täällä noita yhden asian huutajia riittää, eikä kukaan täysjärkinen niiden kanssa jaksa.
En ota kantaa mihinkään kirjoitustyyliin, oikeinkirjoitukseen tms. ymmärsin viestisi ja se oli minusta hienoa tekstiä. Ymmärrän tuon niin hyvin, kuin olisin itse tuota kirjoittanut.
Itse olen tuota ajatusta pyöritellyt vielä niin että ehkä se on tämän ihmisen kehityksen kannalta jotenkin väistämätöntä että asiat menee juuri noin. Ehkä se tosiaan on niin että tämmöiseen yhteiskuntaan kasvaminen ja että ihmiset käyttäytyy juuri näin, on ehto selviytymiselle jatkossa ja/tai ihmisten keskuudessa?
En tiedä onko se hyvä vain huonoa että ihmiset käyttäytyy näin, en tiedä onko oma ajatustapani parempi tai huonompi kuin muiden, se paremmuushan on täysin subjektiivinen näkökulma, aina. Sitä vaan tekee niinkuin itse kokee että on mukavinta ja luontevinta käyttäytyä ja tehdä, oli se oikein tai väärin jokun muun näkökulmasta.
miksi Mummomuori täytyy lytätä alas? Minusta hän ei moiti, lyttää, neuvo, hauku ketään, perustelee aina syvästi oman näkökantansa ja yrittää löytää syitä, seuraamuksia... Ah kuinka helppoa olisikaan pakata kimpsut ja kampsut kasseihin ja jättää kaikki taakseen, mutta oikeasti ne asiat on jossain vaiheessa käsiteltävä, tuli mitä tuli. Mummomuorin tekstien myötä, on ollut pakko katsoa itseäänkin peiliin ja todeta, että mitä minä voisin tehdä liiton pelastamiseksi, vaikka kriisi johtuukin toisesta.... Aina syytetään tosiaan toista osapuolta, kun pitäisi myös oppia tunnistamaan oma itsensä.
Paljon rakentavampaa on lukea Mummomuorin tekstejä, (jossa hän juuri kyseenalaistaa, josta minä erityisesti pidän) kuin niiden joilla ei ole muuta sanottavaa kuin jätä tai että syyttävät isolla sormella sen paremmin syventyen pintaa syvemmälle.
Paljon rakentavampaa on etsiä syitä, kuin syyllistä, on asia sitten mikä tahansa.
pidemmän aikaa kyllästyttää muorin samat jaaritukset joista hän puhui täällä päivästä toiseen. Viimeisein kuukauden aikana hänellä on ollut täällä kolme keskustelunavausta. Monessa niissä kommenteissa mitä hän antaa toistuvat samat asiat. Eräs on se, että hän syyllistää aina miehiä, niinkuin miehet olisivat kaikessa parisuhteessa aina se pahan alku ja juuri. Myös hänen tärkeilevä kaikkitietävä tyyli on ärsyttävää. Jossain vaiheessa muorin juttuja oli ihan mukava lukea, mutta ei enää. Kun on lähes pakonomainen tarve kommentoida aina kaikkea mitä täällä puhutaan niin se on minulle liikaa.
on olla avaamatta joidenkin tiettyjen nimimerkkien kirjoituksia jos ei hänen kommenttinsa kiinnosta.
Meidän nikittömien kanssa on toisin, koskaan ei tiedä millainen kinder yllätys on tiedossa. Ne jotka eivät näe itsessään mitään syytä, eivät myöskään kestä kirjoittajia, jotka kyseenalaistavat näiden mukamas syyttömien toimet.
Mummomuorin kirjoituksessa ei ollut oikein päätä eikä häntää, sorry vaan.
"Yhteiskunta on sairas" sekä "ihmiset näyttelevät yhteistä näytelmää", kirjoittaa mummomuori. Maailmantuskaa?
Edelleen kirjoittaja toteaa, ettei ole muita parempi, samaan hengenvetoon kuitenkin toteaa "minä vain kuljen silmät avoimina". Siis me muut olemme sokeita?
Mummomuori moittii ihmisiä siitä, että he haluavat "ohjeita, sääntöjä ja määräyksiä". Ja kertoo itse menneensä avioon painostuksen alla. Noh, ristiriitaista tämäkin.
On todella lukijoita aliarvioivaa nimitellä muita "häkki-ihmisiksi" tai "ahdasmielisiksi mustavalkoisiksi".
Uskon, että suurin osa palstan lukijoista/kirjoittajista on täysin vastuuntuntoisia ja ajattelemaan kykeneviä ihmisiä. Erehtyväisiä, heikkoja ja haavoittuvia kylläkin, siis luojan kiitos inhimillisiä!
Omahyväisyyden voi verhota niin hienosti rehellisyyden kaapuun.
Jos sinun mielestäsi mummomuorin tekstissä ei ollut päätä eikä häntää, tilanne kyllä johtuu vain sinun kielikuvien ymmärtämättömyydestäsi, sorry nyt vaan.
Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia etteivät ymmärrä muuta kuin suoraan ja kursailemattomasti sanottua tekstiä, pienet vivahteet ja, kuten edellä sanoin, kielikuvat jäävät ymmärtämättä. Kannattaisi joskus oikein lukea ja pohtia lukemaansa ennenkuin tympääntyy kuten sinä. Koitahan lukea uudelleen tuo "mummiksen" aloitus niin huomaat ettei siinä ole mitään ristiriitaista, eikös "mummis" juuri puhu uskaltamisen ja elämän itsehallinnan puolesta, sen puolesta että ihmiset uskaltaisivat tulla niistä häkeistään ulos vapauteen ja ottaa ohjat omiin käsiinsä (kuten hän on tehnyt nuorena pienen painostuksen alla solmitun avioliittonsa kanssa).
Päinvastoin tuo kultainen häkki-vertaus oli erittäin osuva ja paikkansa pitävä, mehän rakennamme ympärillemme sen turvallisen häkin, emme välttämättä ole siellä niin kovin onnellisia, mutta emme onnettomiakaan. Kun häkin ovi tavalla tai toisella aukeaa päästääkseen meidät vapaiksi, me emme suinkaan kävele ovesta ulos, vaan itse mieluummin vedämme sen häkin oven uudelleen kiinni. Näinhän on paljon turvallisempaa ja vaivattomampaa toimia. Jos kävelisimme siitä ovesta ulos, voisimme joutua ihan itse tekemään jotain elämämme eteen.
Kiitos sinulle mummomuori, älä lopeta kirjoittamista vain siksi että osa täällä vierailevista ei halua lukea analyyttistä ja puolueetonta tekstiä.
Mitähän se mummomuori tässä peräänkuuluttaa? Olisi kiva tietää, millainen olisi sitten se ideaaliyhteiskunta ja -ihmissuhde?
Voin vakuuttaa, että kielikuvien ymmärryksessäni ei ole mitään vikaa. Mutta myönnetään; on ihmisiä, jotka eivät osaa ilmaista suoraan asiaansa, vaan puhuvat (ja kirjoittavat) kaikenlaisten kielikuvien ja -kiemuroiden kautta. Itse olen ennemmin ihastunut asiat-sanotaan-niinkuin-ne-ovat-tyyliin. Syynä lienee ammatillinen taustani. Tällainen kukkahuivi-maailmantuska-ihmissuhdepaapatus ei vaan ole mun heiniä. Mutta lienee minullakin oikeus ilmaista kantani, eikö vaan?
Mitä näihin "kultaisiin häkkeihin" tulee, jokainen eläköön tavallaan. En pidä siitä, että ihmisiä tuomitaan ja moititaan tekemistään valinnoista. Nämä kliseet "uskaltamisesta ja elämän itsehallinnasta" laitan samaan koppaan vaihdevuosikukkaterapian kanssa. Jotkut tulevat niistä autuaiksi, mutta eivät kaikki. Onneksi!
Tokihan jokainen saa oman kantansa asioihin sanoa, siihen tarkoitukseen kai nämä keskustelupalstat ovat. Toisen kirjoittajan henkilöön kohdistuvat hyökkäykset ja (sinun ihannoimasi suorasukainen) ilmoitus siitä miten tympääntynyt on ko henkilön teksteihin ei mielestäni kuitenkaan edistä mitenkään keskustelua, vai mitä mieltä itse olet asiasta?
Jokaisella saa olla oma tyylinsä kirjoittaa, jotkut pohdiskelevat asioita hyvinkin syvällisesti ja yrittävät nähdä asioiden kaikki puolet, toisille riittää kommenttina yhden rivin mittainen ja välillä hyvinkin mustavalkoinen mielipide, myös heille se suotakoon.
Nämä "kliseet" uskaltamisesta ja omasta elämänhallinnasta voit aivan vapaasti laittaa sinne romukoppaan. Enpä osaa sanoa sitten omalta kohdaltani oliko kyseessä "vaihdevuosikukkaterapia" (mitä lie ikinä tarkoittaakaan) kun omassa elämässäni kyllästyin istumaan siellä häkissä, turvassa mutta onnettomana.
25 avioliittovuoden jälkeen huomasin että en ole enää onnellinen sen ihmisen kanssa, olisin voinut istua siellä mukavassa ja turvallisessa häkissäni vaikka lopun elämääni, mikään ei olisi ikinä muuttunut, elämä olisi kulkenut sitä tuttua ja turvallista rataa, ystävät, sukulaiset ja kylänmiehet olisivat ihastelleet "miten onnellinen avioliitto niillä onkaan". Päätin kuitenkin että kun ihmisellä ei ole kuin se yksi elämä, en hukkaa sitä elämää häkissä istumiseen. Uskalsin ja otin sen oman elämäni omiin käsiini, enkä ole sitä päivääkään katunut.
Kun nyt ollaan uskottomuuspalstalla ja ainainen kädenvääntö koskee sitä asiaa, miksi pettäjä ei eroa vaan pettää, uskon että kyseessä on monessa tapauksessa juuri se uskaltamisen puute. Ollaan näennäisesti hyvässä liitossa, ei ole mitään konkreettista syytä (alkoholismi, väkivaltaisuus, ainainen riiteleminen jne) muuttaa tilannetta. Kuitenkin koetaan olo jotenkin tyhjäksi, mielessään ajatellaan että tässäkö tämä minun elämäni nyt oli (näin minäkin ajattelin). Sitten sitä tyhjää oloa täyttääkseen haetaan sivusuhde, kätevää, ei tarvitse muuttaa mitään omassa "häkissä" ja kuitenkin on jotain uutta sisältöä elämään, elämä ei tunnukaan enää niin puuduttavalta. Lopulta kuitenkin aina se käry käy ja silloinkaan tämän pettäjän ei itse tarvitse ottaa vastuuta elämästään, joko hän saa puolisonsa vakuuttumaan siitä että rakastaa vain tätä eikä tiedä mikä häneen meni (bull shit), elämä jatkuu taas entisenlaisena kunhan muistaa olla nöyrää ja katuvaista. Toinen vaihtoehto on se että puoliso päättää ottaa eron ja silloinkin tämä pettäjä vain kulkee kuin sivustakatsojana, päätöshän on taas tehty hänen puolestaan.
Tästä on kyse kun puhutaan uskaltamisesta tai sen puutteesta ja omasta elämänhallinnasta, sinun mielestäsi voi olla kyse jostain ihan muusta, mutta näin minä asian näen.
Syyllistyin nyt "mummiksen" tavoin novellin kirjoittamiseen, mutta ehkäpä minäkin näen ympärilleni enkä osaa ajatella asioita niin mustavalkoisesti että voisin tuomita kenenkään teot ja tekemättä jättämiset vain yhdellä lauseella:D
ainakin itseni kohdalla.
Olen sekä petetty että ollut pettäjänkin roolissa. Olen myös pysähtynyt miettimään, miksi olen toiminut niin kuin olen. Olen joutunut käymään peilin edessä syvänkin keskustelun, jos toisenkin, peilikuvani kanssa, sillä ei esimerkiksi syyt omaan pettämiseeni löytynyt vain petetystä ja huonosta suhteesta vaan ihan omasta itsestäni.
Mutta ikä tuo kypsyyttä tarkastella itseään vähän tarkemmin, vaikka se on joskus älyttömän rankkaa.
Edelliseen kirjoitukseen 'uskaltamisesta' yhdyn täysin ja olen onnellinen siitä, että olen uskaltanut tehdä myös nuo valinnat. Erosin keväällä pitkästä suhteesta, koska huomasin olevani 'häkkilintu' ja ennemmin tai myöhemmin olisi tilanne ajautunut siihen, että törmäisin johonkuhun 'ihanaan ihmiseen' ja helposti rajan olisi ylittänyt. Uskalsin tunnustaa itselleni, että parempi lähteä eri suuntaan, kuin tehdä toiselle ja itselle pahaa.
Se että tyyli ei miellytä, on ihan ok juttu. Ei kaikkia tarvitse aina miellyttää. Kuten ei minuakaan miellytä tietyt tyylit, mutta siitä huolimatta luen ja yritän ymmärtää, mitä kirjoittaja pyrkii sanomaan.
Jaarituksia, no ehkä. Pelkkä kirjoitettu sanoma vain on niin helppoa ymmärtää väärin, kuten täälläkin tavan takaa huomaa. Olen yrittänyt välttää niitä tilanteita.
Toistan itseäni, sen myönnän, jos aiheetkin toistuvat. Onhan niitä kirjoittajia aina uusia ja uusia. Samoja asioita vatvotaan kuukaudesta toiseen. En kommentoi suurimpaan osaan niistä. Sitten tulee innostuttua.
Olen nostanut keskusteluun aiheita, joista itse olen kiinnostunut. Kuten siitä, miksi etenkin miehet demonisoidaan niin rankasti. Kommentteja tuli hienosti, kerrankin muutoin kuin pelkkänä ”räkytyksenä”.
Samoin peilasin sitä kuinka suhtaudutaan siihen että ihmisistä puhutaan ulkokohtaisesti – tavarana tai tuotteena. Aiheesta vähän eksyttiin, mutta tuli siitäkin enemmän ihan kunnollisia mielipiteitä. Siitä kiitos kaikille, sain monipuolisen kuvan eri ajatusmaailmoista.
Kolmas (elokuussa) oli jossa kiinnosti se, kuinka suhtaudutaan valehteluun ja salailuun. Neljäs sitä voiko erottaa erikseen seksin ja tunteet.
Pari aloitusta muille palstoille – en ihan nyt tehtailuksi sanoisi.
Kommentoinut olen senkin edestä. Onkohan niin että kun ei käytä samaa nikkiä, on helpompi suojautua eri ”persoonien” taakse? Voi vaikka ihan yksi pyörittää koko ketjua.
On hyvä joskus kirvoittaa enemmänkin mielipiteitä esiin. Olen utelias haluan tietää, miksi joku on tullut sellaiseen lopputulokseen kuin on tullut. Kysymykset tai kyseenalaistamiset auttavat kovasti asiaa.
Noihin yhteiskunnallisiin puoliin taidan vastailla jollain muulla palstalla. Niissä asioissa tiedän sohaisevani sellaista muurahaispesää että oksat pois.
Kannatan elämässä halittua ajelehtimista ja omaa itsenäistä ajattelua.
No, on ollut aamuisin liikaa aikaa. Ja hän joka ihmetteli että herään niin aikaisin, ihmisillä nyt vain on niin erilaiset vuorokausirytmit. Ei sille voi mitään.
Mutta kiitos mielipiteistä! Voin vallan hyvin pitää takoa, ei se minua haittaa.
Mun mielestä Mummomuorilla on ihan kivoja ajatuksia. Ylipäätään on kivaa kun joku pysähtyy ajattelemaan elämäänsä ja sitä nuoraa josta on päättänyt pitää kiinni ja seurata.
Ihmettelen kuitenkin valittua foorumia elämänviisauksille. Täällä puretaan kipeitä tuntoja, surua, ahdistusta, vihaa ja haetaan vertaistukea. Pään silitystä kun kaipaa meistä taviksista aika moni. Ja elämässä ei aina osaa pyytä sitä mitä tarvitsee. Eikä aina edes pyytämälläkään saa sitä mitä tarvitsee.
Tarvehierarkian perusteella jo voi olettaa, että viisauksien ja elämän suuremman pohtimisen aika tulee vasta kun on ensin selvitty kriisistä. Tällä palstalla se on uskottomuuskriisi, vieraaseen rakastuminen, avioliiton/parisuhteen päättyminen ja purkaminen. Kun kipuilee oksennusta pidätellen pettävän puolison vieressä ei ensimmäisenä tule mieleen pohtia yhteiskunnan moraalista tilaa tai henkisiä häkkejä. Se varmaan lukijoita ärsyttää. Välillä itseänikin. Pään silitys tai vertaistuki kun harvoin on fraaseja ja latteuksia länsimaisesta arvo- tai moraalifilosofiasta. Ja ihmisen vapaus kun on ollut jo tiedossa ja vakavassa pohdinnassa länsimaissa jo 1700-luvulta lähtien.
Täältä haetaan samankaltaisia konreettisia kokemuksia. Vaimot varmaan kokevat tyydytystä kakkosia haukkumalla ja kakkoset puolestaan hakevat oikeutusta omalle olemiselleen. Pettäjät ja petetyt kinastelevat keskenään. Raadollista, lapsellista ja vihaista kirjoittelua ketjusta toiseen. Kyllä. Ja varmaan monelle hyvinkin terapeuttista ja tarpeellista. Mutta sitten varmaan suurin osa jatkaa elämäänsä ja matkaansa näiden sivujen jäädessä taakse. Ja silloin alkaa se pohtiminen. Kun viha ja aggressio on ensin purettu syvempien ajatusten tieltä. Miten kaikki tapahtunut on muuttanut ja muokannut minua? Miten näen maailman tämän kokemuksen jälkeen? Millainen ihminen minusta on tulossa? Mitä haluan? Toivon? Jne.
Näillä sivuilla näkyy elämän kääntöpuoli. Tänne jääminen ei ole terveellistä. Siksi itsekin koko ajan vähennän käyntejä ja tuntuu, että en enää tarvitse näitä sivuja. En todistaakseni omaa olemmassaoloani. Ja sen verran olen omasta kokemuksestani viisastunut, että en luokittele ihmisiä sen enempää kapeiksi kuin avariksi katseeltaa. Joku vain näkee asiat eri tavalla. Siksi me olemmekin hienoja persoonia ja yksilötä ja kelpaavia sellaisina kuin olemme.
paras mahdollinen, myönnän. Onko tällä suomi24 foorumeilla mikään muukaan sen parempi? Täällä luonteeseen kuuluu monen tasoinen keskustelu repivästä alatyylistä aina vaikeasti ymmärrettävään ylätyyliin. Se on mielestäni rikkaus, ei se, että kaikki vaaditaan samaan muottiin.
Alun perin kävin täällä ensimmäisen kerran, kun itse ”terapoin” rankan kokemuksen jälkeen. Vastaanotto oli hämmentävä. Samoin kun toisen kerran halusin edes vähän vertaistukea, kipuillessani nykyisen suhteen alussa, sama tilanne. Ei totisesti ollut päänsilittelyä vaan avointa parjaamista ja nimittelyä. Olin pois vuosia.
Palasin kun muutin alueelle, jossa syntyi kommunikaatiovaikeuksia. Se mikä kenellekin on tavallista, on hyvin vaihtelevaa, ollaan joskus aika tavalla erilaisia tavallisia : ) .
No, ilmiöt joita kohtasin, olivat suvaitsemattomuus toisenlaisia mielipiteitä, elämäntyylejä jne. kohtaan. He joita pidin todella hienoina ihmisinä paljastuivat vallan muuksi.
Täällä valitsee kummallinen vaikenemisen, salailun, manipuloinnin, kilpailun (kulissit/ura) ja jopa valehtelemisen ilmapiiri. Halusin oppia ymmärtämään, mitä noiden naamioiden takana piilee. Tämä keskustelupalsta on ollut oiva opettaja.
Ymmärrän nyt heitä paremmin ja osaan suhtautua rakentavammin heihin (kun puhun heistä, en siis tarkoita kaikkia). En kuitenkaan hyväksy ihan kaikkea, mutta jotta itse en provosoituisi tai provosoisi turhaan, haluan löytää niihin ratkaisun.
Tyypillisiä tilanteita ovat ikävä kyllä nämä vieraissa juoksemiset. Milloin niiltä on hyvä sulkea silmänsä, milloin ne saa ”nähdä”, eli puhua niistä ja milloin minun itseni on reagoitava niihin.
On tilanteita joissa kaikki tietävät mutta asiasta ei puhuta, on ns. yhteinen hiljainen hyväksyntä. On tilanteita, joissa se todellinen moraalinvartija (on muuten aktiivinen uskova), joka luulee, ettei kukaan tiedä, mutta meitä onkin yllätys! muutama. On tapauksia jotka on tuomittu, mutta jotka eivät sitten kuitenkaan ole tehneet mitään.
Puhut itse latteasta filosofiasta. Mitäs nämä sitten on:
”Ja silloin alkaa se pohtiminen. Kun viha ja aggressio on ensin purettu syvempien ajatusten tieltä. Miten kaikki tapahtunut on muuttanut ja muokannut minua? Miten näen maailman tämän kokemuksen jälkeen? Millainen ihminen minusta on tulossa? Mitä haluan? Toivon? Jne.”
” Joku vain näkee asiat eri tavalla. Siksi me olemmekin hienoja persoonia ja yksilöitä ja kelpaavia sellaisina kuin olemme.”?
Meillä on ihanteita, ideaaleja ja normeja siitä kuinka PITÄISI asioiden toimia tai olla. Kutsun näitä ISIksi (olisi, tulisi, pitäisi…), sillä ne ovat ehdollisia eivätkä kerro siitä kuinka asiat TODELLA ovat. Mielestäni meidän tulee pyrkiä näihin, mutta ei vaatia niitä keneltäkään.
Ihminen on minulle vajaa, kasvava ja kehittyvä (rakastava) yksilö, mikäli hän niin itse haluaa ja annamme siihen tilaa. Me myös jokainen etsimme (hapuillen) oman reittimme, miten päästä ehkä joskus tuohon ihanteeseen. Osa meistä ottaa jelppiä vastaan, osa taas ei. Itse olen sitä mieltä että täytyy joskus yrittää monellakin tavalla (yritys erehdys), jotta löytyy se toimiva vaihtoehto. On persoonia joille on vain yksi malli, erehdyksiä ei sallita.
Aikoinaan itse juuri kaipasin vähän toisenlaista keskustelua, en pelkästään noita yksinkertaisia tokaisuja, joita ei ollut edes pohdittu sen enempää. Mielestäni vaikka on reaktiivisessa vaiheessa, eikä juuri silloin kykene ajattelemaan selvästi, jää sinne muistiin jotain. Mitä enemmän meillä on mahdollisia ratkaisumalleja, sitä paremmin myös ”toipumisvaihe” sujuu.
Vapaus käsitteenä on mielenkiintoinen. Oletko lukenut Eric Frommin teosta ”Pako vapaudesta”?
pitäisi todellakin ottaa itse vastuu omasta elämästään. Eikä sitä osaa ottaa, ellei tiedä kuka on, mistä tulee ja mihin on menossa.
Vain rakastettu ihminen pystyy rakastamaan ja jakamaan rakkautta. Ellei kukaan rakasta, voi opetella rakastamaan itse itseään. Siitä se lähtee.
Sinulla taitaa olla stressi - mummonmuori... turhaa otat paineita niskoillesi ihmisten rakentamista kultahäkeistä ym. ne ovat heitä varten - ei sinua :). Itse olen lähtenyt aina siitä ajatuksesta, ettei kenenkään pidä sanoa minulle (tai kenellekään toiselle) mikä on oikein ja mikä väärin. Kukin päättää omalta kohdaltaan sen aivan itse. Kenenkään ei pitäisi tuomita ketään. Ristiriidoissa etsitään ratkaisua asiaan, tuomitseminen on haitallista terveydelle!
"Sinulla taitaa olla stressi - mummonmuori... turhaa otat paineita niskoillesi ihmisten rakentamista kultahäkeistä ym. ne ovat heitä varten - ei sinua :). Itse olen lähtenyt aina siitä ajatuksesta, ettei kenenkään pidä sanoa minulle (tai kenellekään toiselle) mikä on oikein ja mikä väärin. Kukin päättää omalta kohdaltaan sen aivan itse. Kenenkään ei pitäisi tuomita ketään. Ristiriidoissa etsitään ratkaisua asiaan, tuomitseminen on haitallista terveydelle!"
Mitä on rehellisyys ja ennenkaikea suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus?
Onko inhimillistä pohdiskella ja kyseenalaistaa vaikka täällä miesten mielipiteitä naisista tai naisten miehistä ja vaikka avioliitosta ja työnteosta? Saanko kertoa jyrkän mielipiteeni ja muuttaa sitä heti huomenna?
Sellainen minä olen. Ihminen joka yrittää kasvaa ja siksi kapinoin mutta en tiedä mitä vastaan.
Miksi uhoan? Moralisoinkin minä ahdasmielinen kun tuntuu siltä.
Valinnat joita olen tehnyt elämässäni ovat kuitenkin kasvattaneet ja jotkut katkeroittaneetkin.
Väärät valinnat. Väärät sanat ja teot. Ovatkin olleet oikeita. Ilman niitä en olisi tässä ja nyt näinkin onnellisena. Onneksi kaikki eivät ole niin on mihin verrata.
En oikein ymmärrä, mitä kamalaa on ajatuksessa, että käy työssä, saa lapsia, hoitaa puutarhaa? Kukahan nämä odotukset on mummomuori sinulle asettanut? Onko sinulla ollut rakkaudettomat vanhemmat,jotka eivät ole kunnioittaneet yksilöllisyyttäsi?
En ole kokenut painetta ammatin ja lasten suhteen ulkopuoleltani. - Olen halunnut ja toivonut niitä, ne ovat mielestäni elämän rikkautta, josta ihmisen olisi hyvä olla kiitollinen, koska mikäänhän ei tässä elämässä ole itsestään selvää.
Jokainenhan voi tehdä omia valintoja. Olemme erilaisia ihmisiä, jokainen ainutkertainen yksilö. Toisia ihmisiä ei kuitenkaan saa alistaa esineiden tasolle, oman onnen välineiksi. Rehellisyys itselle on kaiken lähtökohta.
Kiitollinen asenne on tärkeä. Kukaan ei pakota todellisuudessa mihinkään, ei ihmistä voi pakottaa,
mutta moraalisesti ja eettisesti on tärkeää, että otamme huomioon myös toisten tarpeet ja tunteet,
ettemme polje tietämättämme ja tietäen toistemme elämän mahdollisuuksia ja unelmia
etsiessämme omaa onnea.
kamalaa, vaan valmiiksi eletyssä elämässä.
Vanhempani olivat aikakautensa lapsia, heille taloudellinen turvallisuus oli ihanne. Samoin useimmille sen ajan aikuisille, kuten sukulaiselle, naapureille, opettajille, virkamiehille jotka vaikuttavat ns. yleiseen mielipiteeseen.
Ei 15 kesäinen vielä ymmärrä eikä osaa päättää, minkälaisen elämän hän itselleen tahtoo. Ja jos tietääkin, niin ei tiedä kuinka se mahdollistuu. Se tuntuu selviävän vasta 4kympin jälkeen : ).
Halusin lapsia, mutta en välttämättä ydinperhettä. Lapset ovat minulle elämään kuuluva juttu, mutta ei itse elämän tarkoitus. Paineet ammatinvalinnassa olivat sietämättömät, en halunnut näet 7 – 16 duunia, enkä mitään mikä soti arvomaailmaani vastaan. Kyllä joka suunnasta tuli lannistamista (naapurit, sukulaiset, viranomaiset jne.), että kuinka jätän lapset nälkään, heitteille, olen pelkkää unelmoija jne. Olisi pitänyt lähteä kerralla luomaan uraa ammatissa, jossa olisi ollut hyvä palkka. Eronnutta ikävä kyllä ei kohdella mitenkään arvostavasti. Kyllä minua painostettiin elämään ”hyvässä” avioliitossa. Erot tuomittiin ja tuomitaan muuten vieläkin, koska niihin ei ollut ”syytä”.
Pakkohan se vain leipänsä tienata, joten töitä olen tehnyt pienestä pitäen. Olen opiskellut ja hankkinut useammankin ammatin. Ne mahdollistavat minulle vapauden valita, ei tarvitse alistua vain yhteen työpaikkaan tai tehtävään (eikä miehenkään määräysvaltaan talousasioista). Kun en ole ottanut velkaa liikaa, olen voinut turvallisin mielin liikkua ja vaihtaa tehtäviä tai vaikka olla välillä työtön.
Lapset ovat kulkeneet matkassa ja heillä on laajempi verkosto ”vanhempia” kuin monella muulla. He pitävät yhä aikuisinakin yhteyttä mm. ex miehieni uusiin puolisoihin (ja heidän lapsiinsa), perheystävien perheisiin, kaikkiin isovanhempiin jne.
Lapset olen kasvattanut rehellisyyteen, vastuunottamiseen, uskoon unelmiinsa ja itsenäiseen ajatteluun. Olen kiitollinen pienestä ja vähästä, en ole vaatinut koskaan suuria. Lapset ovat myös tyytyväisiä vähempään, ei heitäkään tunnu tämä tavallinen mammonan ja kulissien palvonta kiinnostavan.
Mielenkiintoista on kuinka joillakin ihmisillä on vaikeuksia määritellä minua ”lokeroihinsa”. Moni tivaa minulta, miksi en ole menestynyt elämässä? Omasta mielestäni olen, heidän mielestään en. Minulla ei ole omakotitaloa, kesämökkiä, uutta autoa, muotivaatteita, ja mitä vielä. Olen eronnut, jopa kahdesti, joka on kuulemma varma epäonnistumisen merkki? Olen ”joutunut” muuttamaan, eikä minulla ole vakituista työpaikkaa tai onnistunutta ”uraa” ts. näkyvää asemaa työpaikalla. Eli kaikki se mitä olen itse pitänyt hyvänä ja arvostan suuresti, on käännetty ylösalasin!
Ja kyllä ARKI on juuri sitä elävää elämää...
Elämäni ja sen "häkkimuodot" eli ulkokohtaiset näkyvät ansiot ovat menettäneet merkityksensä. Olen ollut rakastunut kahdesti ja pettynyt suuresti. Tehnyt hienon uran uran, josta lähdin pois. Erosin kirkosta. Kyseenalaistin kaiken elämässäni. Ihan kaiken. Ihmissuhteet, uran, parisuhteen, arvoni, uskomukset, kaiken. =)
Lopulta näyttää käyneen niin, että elämä on saanut syvemmän merkityksen, sellaisen merkityksen joka on minulle tärkeä ja minusta käsin. Arvostan itseäni enkä ole tekemisissä minua käyttävien ihmisten kanssa. Olen todella onnellinen. Kiitos elämälle ja näille opetuksille. Tiedän, että olen vedenjakajalla. Tästä alkaa uusi, eheämpi minuus. :)
Todella hyvä , että meitä häkki-ihmisiä on kuitenkin se enemmistö, jokas puuhaa siellä omakotitalon puutarhassa, autoilee viikonlopuksi vapaa-ajan asunnolle. Huolehtii lastensa koulutuksesta, harrastuksista ja kokonaisvaltaisesta hyvin voinnista. Käy työssä, maksaa veronsa ja hoitaa muutkin vastuunsa tässä yhteiskunnassa. Näin tämä yhteiskunta pysyy pystyssä ja ryhdikkäänä. Kyllä sinne mukaan mahtuu ns. huuhailijoita, jotka päämäärättömästi etsivät milloin mitäkin. Mikäs siinä. Kunhan huolehtivat lapsistaan, jos heitä ovat tehneet.
kun kirjoitit tämän, sain taas vahvistusta omalle elämäntien valinnalleni
se mahdollistaa mm. tämän jatkuvan kasvun ideologian ja kerskakulutuksen. Kun katse ja mieli on vain siinä omassa pihassa, voivat muut tahot maailmalla päättää isommista asioista. Niihin ”häkki-ihmiset” (ei ole muuten minun lanseeraama sana) reagoivat vasta, kun se tulee oman nenän eteen.
Kun ei enää saakaan itsestään selvästi jotain. Tai ne köyhät ja huonosti voivat tulevat ”häiriköimään”, huudetaan apua. Niin, anteeksi mutta olen oppinut että yhteiskunnallinen tietämys ei aina ole ihan kohdillaan.
Olen vastuussa muille ihmisille, en tälle kasvottomalle vallankäytölle, ”yhteiskunnalle” jonka takana on taloudellinen valta. Se määrää joka eniten omistaa. En minä niele kaikkea oppia mitä minulle ujutetaan, ikään kuin ohimennen. Pyrin vaikuttamaan siellä missä voin, en tyydy pelkkään veronmaksuun (joita olen maksanut ihan kiitettävästi). Enkä halua pitää tätä kilpailuyhteiskuntaa pystyssä, enkä tätä itsekkyyden mantraa – minulle, minä,...
Teen sen minkä pieni ihminen voi, pyrin olemaan vapaa siinä määrin kun se on mahdollista. Jo nyt ihmiset voivat huonosti, jopa ne ”häkki-ihmiset” ja oikeastaan etenkin he.
Elämänhaluttomuus lisääntyy, päihteiden käyttö lisääntyy ja työssä voidaan huonosti. Mikään ei oikein tunnu miltään. Lapset, jopa ne hyväosaiset voivat huonosti, on masennusta ja selittämätöntä aggressiivisuutta. Parisuhteet oireilee ja vanhukset hylätään yksinäisyyteen.
Ahdistusta ja keskinäisiä vaikeuksia paetaan rahan voimalla niin kauan kun kyetään matkusteluun, laihdutukseen, liikuntaan, uusien tavaroiden (koneet, laitteet, vaatteet, terapiat jne.) hankkimiseen, uusien rahaa vievien harrastusten keksimiseen. Kun se ei riitä, haetaan salaa seikkailuja, saadaan hetkeksi edes jotain elämisen tunnetta.
Vaaditaan halleja, kuntosaleja, eksoottisia ruokaravintoloita ja tunneleita, hotelleja ja kylpylöitä, ja nehän saadaan kun ollaan päättämässä niistä – viis vanhustenhuollosta tai henkisestä hyvinvoinnista, niillä kun ei saa RAHAA. Mitä taas ”häkki-ihmisillä” on. Heitä käytetään tässä rahanpyörityksessä häikäilemättä hyväkseen, kun yhtä kumartaa toiselle pyllistää. Pääasia että he ostavat, ostavat ja ostavat. Sitä tarkoittaa tuo ” …muutkin vastuunsa tässä yhteiskunnassa…”
He eivät vain huomaa, että mitä enemmän on omaisuutta, sitä enemmän on huolia. Omaisuutta on vaalittava ja pelättävä arvon alenemista. Siellä missä on ihmisen mieli, siellä on myös sydän. Opitaan vääriä arvoja, turvallisuus on yhtä kuin omistamani omaisuus. Hyvinvointi on yhtä kuin lisää tavaroita.
Niin minulla on kristillisiä arvoja, joita ei enää hyväksytä. Jo nyt mielestäni kerskakulutan, ja mietin kuinka vähentäisin ihan turhia tavaroita. Miten hyödyntäisin heitä, joilla ei asiat ole yhtä hyvin kuin minulla. Seurustelen ihmisten kanssa, joista ei minulle ole mitään hyötyä.
Rakastan maan multaa ja metsässä liikkumista. Ehkä vuokraan pienen palstan tai ostan lahoavan mökin maineen ja kasvatan vihanneksia ja muuta vastaavaa. Pakko se on kun ei vuokralle tunnu löytyvän. Auto on, arvo n. 300 ekua, mutta pystyy itse korjaamaan. Ei vakuutusmaksuja eikä juuri velkaa. Rahaa jää säästöön.
On työ, jota voin kehittää omaan suuntaani. Välillä ehkä liian vaativaa, ja väsy uhkaa, mutta onneksi on määräaikainen sopimus. Uusia suunnitelmia on, haluan antaa kaiken osaamiseni peliin. On niin paljon mielenkiintoista opittavaa etten halua jättää tekemättä niitä siksi, että täytyisi tehdä työtä josta ei välitä todella. Jotenkin aina vain löytyy uusia mahdollisuuksia.
Niin, kun väsyt pitämään tätä hullunmyllyä yllä lupaan olla vastaanottamassa kun romahdat. Enkä tule syyttämään tai tuomitsemaan sinua.
Mahtavat ajatukset, olen fanisi! Harmi ettei tunneta, haluaisin kuulla lisää ajatuksiasi, ne ovat niin lähellä omiani! Kirjoitat hyvin, ja hyvä ettei "häkki-ihmiset" paljoakaan ymmärtäneet :), uskon että ne jotka ajattelevat saivat ajatuksesta kiinni. 10
"Olen fanisi, ajatuksesi lähellä omiani. Hyvä etteivät häkki-ihmiset paljoakaan ymmärtäneet.
Heko, heko, pelastit päiväni. Hei perustakaa oma ns fiksumpien ihmisten palsta.
Hieno kirjoitus...kuka pystyy ottamaan todellisuuden sellaisena kuin on silti kyynistymättä ja pahentumatta!
helvettiin tältä palstalta.