elämää. Koko luomakunta on yhden suuren ajatuksen synnyttämä ilmennys. Katso, Jumala on ajatus ja ajatus on Jumala. Ikuinen ajatus on yksi: Mutta oikeastaan siinä on kaksi ajatusta - äly, ja voima. Ja kun ne henkittävät - syntyy Lapsi: tämä "lapsi on Rakkaus". Sitten syntyy kolmiyhteinen Jumala: jota ihmiset nimittävät nimellä Isä, Äiti ja lapsi. - Kolmi -yhteuinen jumala on yksi, mutta samoinkuin valossa on seitsemän väriviasteikkoa, on Jumalassakin seitsemän Jumaluutta.
Kun kolmiyhteinen Jumala henkittää, niin katso seitsemän henkeä ilmestyy hänen kasvojensa eteen: Ne ovat luovia voimia. Ihmiset nimittävät niitä pieniksi Jumaliksi, ja ne loivat ihmisen kuvakseen. Ihminen on siis Jumalan ajatus joka luotiin seitsemän voiman kuvaksi, ja sai sielun verhokseen. Hänen himonsa olivat voimakkaat, hän yritti ilmentää itsensä joka elämän asteella, ja laatia itselleen henki-ruumiin maallisten mallien mukaan; ja laskeutui sitten maan päälle.
Täten ihminen kadotti esikoisoikeutensa; sopusointu joka oli vallinnut ihmisen ja Jumalan välillä, katosi ja soraääni/pahuus tunkeutuivat ihmisen elämään. Siten pahuus on saanut alkunsa ihmisestä. Siemen ei idä valossa; se itää vasta sitten kun se joutuu multaan, ja pääsee pois valosta. Ihminen oli kehitetty ikuisen elämän siemeneksi: Mutta koliyhteisen Jumalan valtakunnassa valo oli liian voimakasta jotta se olisi voinut itää. Niimpä ihminen etsi maallisen elämän multaa, ja löysi maan- pimeydestä paikan, missä hän saattoi itää ja kasvaa.
Siemen juurtui ja kasvoi: Ihmiselämän-puu kohoaa maallisesta mullasta, ja seuraten luonnollista lakia - saavuttaa täydellisyyden 35. Sielun puhtaus antaa Ihmiselle voimaa kohota Henkielämään: On neljä valkoista hevosratsua, jotka kuljettavat sielun täydelliseen valoon, ja ne ovat: Tahto ja usko, armeliaisuus ja rakkaus. Ihmisellä on voimaa tehdä sitä mitä hän tahtoo. Se jolla on tämä voima hänellä on myöskin uskoa; kun usko herää ja aloittaa sielu-lentonsa. Itsekäs usko ei johda valoon. Pyhiinvaeltaja ei kulje yksin valontiellä. Ihmiset saavuttavat korkeuden vain auttamalla toisia, jotta toisetkin saavuttaisivat korkeuden.
Rakkaus, puhdas, epäitsekäs rakkaus on ratsu, joka johtaa ihmisen henkielämää. Se rakkaus, josta Johannes puhuu on Jumalallisen viisauden ja tahdon lapsi, ja Jumala on sen lähettänyt maan-päälle, ja sallinut tulla sen lihaksi, jotta ihminen oppisi '*Rakastamaan, Ja se Rakkaus käsittää koko maailmaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
hölynpölysi sille kuuluvalle palstalle. Tämä palsta koskee adventismia.
joka ei tahdokkaan käyttää omaa ymmärrystään, mikäli se edes piisaisi perimmäisten kysymysten ajnatteluun?