Jännä

Törmäsin mielenkiintoiseen ilmiöön.
Noin puolivuotta aamupainoni on ollut n.62,5-63 kg paikkeilla, johon olen aikaisemmin lauhtunut n.68kg:sta.
Olen pitänyt ruokavaliosta huolta syömällä runsaskuituista ruokaa (ruispuuroa, leseitä), tarpeeksi proteiineja (vähärasvaista maitorahkaa, pf-jogourttia, katkarapuja, kanaa, soijaa) ja tarpeeksi tuoreita kasviksia.

Viimeviikolla repesi ns. käsistä: kiinalaisessa lounasta, iltamässyjä, viikonloppuna juomista ja pitsaa, alkuviikostakin pastaa ja valmisruokaa. Eilen esimerkiksi söin aamulla patongin, työpaikkaruokalassa koko satsi, iltapäivällä kanapihvi ja illalla kaiken kukkuraksi 8kpl jälkiuunileipää voilla ja juustolla :D Viikon verran vaaka näytti 64kg!

Noh. Aamulla vedin perus moniviljapuuroa pf-jogourtin kanssa ja 4 kuppia kahvia = paino 63,7.
Sitten juoksin vessassa koko päivän.
Käsin äsken puntarilla ja se näytti tasan 62,00?
Miten ihmeessä paino voi heittää noin paljon, erityisesti olemalla vähemmän kuin aamulla? Yleensähän se menee juuri toisinpäin (illalla enemmän kuin aamulla)?
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tai siis, itselleni ainakin käy noin, jos olen syönyt myöhään edellisenä iltana (nukkuessa ei kuluta paljoa) tai jos syön päivän aikana todella vähän, niin kaikki on ehtinyt jo kulua ja vaaka näyttää vähemmän. Noin siis itse arvelen, en tiedä onko tuohon jotain muuta selitystä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä ihmettä kirjoitti:

Törmäsin mielenkiintoiseen ilmiöön.
Noin puolivuotta aamupainoni on ollut n.62,5-63 kg paikkeilla, johon olen aikaisemmin lauhtunut n.68kg:sta.
Olen pitänyt ruokavaliosta huolta syömällä runsaskuituista ruokaa (ruispuuroa, leseitä), tarpeeksi proteiineja (vähärasvaista maitorahkaa, pf-jogourttia, katkarapuja, kanaa, soijaa) ja tarpeeksi tuoreita kasviksia.

Viimeviikolla repesi ns. käsistä: kiinalaisessa lounasta, iltamässyjä, viikonloppuna juomista ja pitsaa, alkuviikostakin pastaa ja valmisruokaa. Eilen esimerkiksi söin aamulla patongin, työpaikkaruokalassa koko satsi, iltapäivällä kanapihvi ja illalla kaiken kukkuraksi 8kpl jälkiuunileipää voilla ja juustolla :D Viikon verran vaaka näytti 64kg!

Noh. Aamulla vedin perus moniviljapuuroa pf-jogourtin kanssa ja 4 kuppia kahvia = paino 63,7.
Sitten juoksin vessassa koko päivän.
Käsin äsken puntarilla ja se näytti tasan 62,00?
Miten ihmeessä paino voi heittää noin paljon, erityisesti olemalla vähemmän kuin aamulla? Yleensähän se menee juuri toisinpäin (illalla enemmän kuin aamulla)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu