Lieksan tekninen lautakunta esittää ensi vuoden budjettiin 500 000 euroa Pielisentien korjauksiin. Näyttää siltä, että päättäjien mielestä toimivan kadun saneeraus on tärkeämpää kuin 20 uuden työpaikan vastaanottaminen paikkakunnalle. Tämmöiset päätökset saivat minut lähtemään aikoinaan Lieksasta.
Työpaikat jäivät Pielisentien alle
27
474
Vastaukset
- lähtökuopissa miekin
Nettikarjalaisen mukaan vuosille 2011 ja 2012 vielä 900 000 per vuosi. siis etonen väylä maksaisi veronmaksajille 2.3 milj. euroa. Hulluus on huipussaan. Kaupungilla ei ole rahahuolia, ei todellakaan. Mikähän lienee yrittäjien osuus, kun adressia panivat liikkeelle. Taitaa olla pyöreä nolla.
- hurraa!!!
Onneksi joku vielä katsoo tulevaisuuteen täällä Lieksassa. Ei Pielisentie ja vanhustenhoito ole rinnakkain asetettavia asioita! Koettakaa jo se ymmärtää. Vanhukset ja sairaat täytyy hoitaa, mutta on täällä tehtävä muutakin. Tämä on juuri sitä tulevaisuteen katsomista. Kiitos tekninen lautakunta!
- Joensuuhun
Asiat on tärkeysjärjestyksessä. Ensin mietitän mihin tuhlattaisiin ja kun talous on kuralla, haetaan valtiolta köyhäinavustusta. Välillä tietenkin Kolille pitää saada jotakin kivaa, varmaankin kylpylä. Työllisyyden hoito tai kuinka turvattaisiin opiskelupaikat Lieksassa, ei kiinnosta.
- herranen aika
Siis ei tule. Käsittämätöntä toimintaa. Kaupunki ei panosta mitään. Että on kanttia konsulteille maksella ja Pielisenväyläkin teetetään varmaan ulkoa tuoduilla keikkalaisilla, jotka maksavat veronsa muualle. Ei Lieksassa ole omia tekijöitä varmaankaan. Huh hellettä että ihan hirvittää. Tästä on päättäjien päät pistettävä vadille.Kukahan on teknisen sektorin puheenjohtaja? Oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Sairaat ja vanhukset hoitamatta. Pakolaisille ei. Elämme tiukkoja aikoja ja ensi vuosi on kuulemma kuntataloudessa vielä tosi tiukka. Siis työkyrit pakkolomalle mutta Pielisentie remonttiin...
- matovaaran manta
herranen aika kirjoitti:

Pielisentie päätöksen takana yksimielisinä: Pentti Oinonen, Antero Vesa, Lehikoinen Taisto, Seppänen Riitta, Komulainen Matti, Kiiskinen Sari. Ovat teknisen lautakunnan jäseniä. Osa ei ole edes valtuutettuja. Siis millä mandaatilla toimivat?
matovaaran manta kirjoitti:

Eli kuntalaiset ovat päättäneet vaaleissa edustajistaan vaalituloksen perusteella. sen jälkeen on neuvottelu muista paikoista ja siihen vaikuttaa myös tasa-arvolaki .Näin sitten neuvotteluissa sovitaan millaisia paikkoja ja mihin lautakuntaan kukin puolue saa edustajansa mihin pj jä mitä sukupuolta olevat jäsenet mistäkin ryhmästä hyvin harvoin näihin neuvottelutuloksiin on sitten muutoksia tullut.
Joten omalta kohdalta voin mainita,sen että tuon tasa-arvoon vedoten olen jäänyt ulkopuolelle vaikka olen saanut ääniä enempi mutta myöskin olen tehnyt huomion että myöskin joku mies ohittaa.
Kysymys on siis kyseiseen tehtävään sopivuudesta aina ei niinkään pätevyydestä.
Mitä tulee sitten ainoastaa sairauden hoitoon sitä tarvitaan,mutta juuri tv todettiin että kunnat eivät ole riittävästi panostaneet ennaltaehkäisevään työhön.
Mielestäni ennaltaehkäisevää työtä on työpaikkojen luominen, jopa kadun rakentaminen tuota mainitsemaani ajatusta vastaan mutta niissäkin urakoissa kannattaa ainakin katsoa ettei tule toista toukolantietä pomppua pompun perään ja makseta ylihintaa kun on aikaisemmin tapahtunut karttellin osalta.MK- kun tarkkoja ollaan
matovaaran manta kirjoitti:
Pielisentie päätöksen takana yksimielisinä: Pentti Oinonen, Antero Vesa, Lehikoinen Taisto, Seppänen Riitta, Komulainen Matti, Kiiskinen Sari. Ovat teknisen lautakunnan jäseniä. Osa ei ole edes valtuutettuja. Siis millä mandaatilla toimivat?
Malisen Ritva, on myös teknisen lautakunnan jäsen.
- Manta nro 1
samalla näiden työpaikkojen tuoma ostovoima, ostopalvelut, verotulot. Näin elää Lieksa jossa on ohjeistettu kääntämään kannotkin nurin säästöjen aikaansaamiseksi. Näin meillä!
- Kuotta
19.3.2009. Karjalan maa
Lieksan kaupunginhallitus ohjeistaa lautakuntia ja palvelukeskuksia yli kymmenkertaistamaan menojen pienentämistarpeen siitä, mihin ne velvoitettiin tämän vuoden talousarviossa.
Kun budjetissa käyttötalouden pienennystarpeeksi arvioitiin 85 000 euroa uusi tavoite on nyt miljoona euroa.
-Maailman ja Suomen lama ei jätä Lieksaa ulkopuolelleen. Toivonkin henkilökunnalta ja päättäjiltä ymmärrystä edessä oleviin toimenpiteisiin, Lehto sanoo. - ollaan hiljaa
Kuotta kirjoitti:
19.3.2009. Karjalan maa
Lieksan kaupunginhallitus ohjeistaa lautakuntia ja palvelukeskuksia yli kymmenkertaistamaan menojen pienentämistarpeen siitä, mihin ne velvoitettiin tämän vuoden talousarviossa.
Kun budjetissa käyttötalouden pienennystarpeeksi arvioitiin 85 000 euroa uusi tavoite on nyt miljoona euroa.
-Maailman ja Suomen lama ei jätä Lieksaa ulkopuolelleen. Toivonkin henkilökunnalta ja päättäjiltä ymmärrystä edessä oleviin toimenpiteisiin, Lehto sanoo.Olisi kiva saada kamreerinkin näkemys Lieksan kaupungin talouskehityksestä. Voisi kuvitella, että hän olisi osannut tai ainakin voinut osallistua niin pakolais kuin Pielisentien kustannuskeskusteluun. Onko tämäkin nainen vaiennettu. Seppo Pulkkinen sentäs joskus jyrähti!
- gngngngg
ollaan hiljaa kirjoitti:
Olisi kiva saada kamreerinkin näkemys Lieksan kaupungin talouskehityksestä. Voisi kuvitella, että hän olisi osannut tai ainakin voinut osallistua niin pakolais kuin Pielisentien kustannuskeskusteluun. Onko tämäkin nainen vaiennettu. Seppo Pulkkinen sentäs joskus jyrähti!
Pulkkinenhan ei nyt tajunnut oikeen hönkäsen pöläystä mistään!
Esiintyi lehdessä usein ja mainosti että nyt on jäänyt niin ja niin paljon rahaa jemmaan ja heti parin kuukauden päästä huomattiinkin että kaupungin pitää säästää miljoona lisää! - Laivat oli puuta hii
gngngngg kirjoitti:
Pulkkinenhan ei nyt tajunnut oikeen hönkäsen pöläystä mistään!
Esiintyi lehdessä usein ja mainosti että nyt on jäänyt niin ja niin paljon rahaa jemmaan ja heti parin kuukauden päästä huomattiinkin että kaupungin pitää säästää miljoona lisää!Laivan kokka oli välillä kohti taivasta ja välillä taas viilettiin perä meressä. Ei ottanna tolkkua, meneekö hyvin vai helekutin huonosti. Ja kaikki keikahtelut tuli jopa viikon sisällä. No mutta voisi uusi kamreeri edes jotakin vihjaista, sitä vartenhan hän täällä on. Tosin kirjanpitoon tutustuminen vie aikansa, mutta sinä aikana kerkiää politikot ja virkamiehet upottaa koko Liekalaivan! Eipähän keiku sen jälkeen.
- Kuotta
Laivat oli puuta hii kirjoitti:
Laivan kokka oli välillä kohti taivasta ja välillä taas viilettiin perä meressä. Ei ottanna tolkkua, meneekö hyvin vai helekutin huonosti. Ja kaikki keikahtelut tuli jopa viikon sisällä. No mutta voisi uusi kamreeri edes jotakin vihjaista, sitä vartenhan hän täällä on. Tosin kirjanpitoon tutustuminen vie aikansa, mutta sinä aikana kerkiää politikot ja virkamiehet upottaa koko Liekalaivan! Eipähän keiku sen jälkeen.
Tollompikin tajuaa, ettei kaupunki nykyisessä taloudellisessa tilanteessa voi ryhtyä suurempiin hankkeisiin !
Rahat ei kaikkiin riitä ja menolistaa on leikattava lisää!
Kumminkin näkyvimmät, eli silmiin pistävimmät kohteet pitäisi hoitaa alta pois ja äkkiä kuten abc aseman kiertoliittymän loppuunrakentaminen ja vesitornin korjaus vaikka 'hhalparaplingilla!
Jäähalli ja pielisentie ym saa odotella rauhassa parempia aikoja! - pöö vaan
Laivat oli puuta hii kirjoitti:
Laivan kokka oli välillä kohti taivasta ja välillä taas viilettiin perä meressä. Ei ottanna tolkkua, meneekö hyvin vai helekutin huonosti. Ja kaikki keikahtelut tuli jopa viikon sisällä. No mutta voisi uusi kamreeri edes jotakin vihjaista, sitä vartenhan hän täällä on. Tosin kirjanpitoon tutustuminen vie aikansa, mutta sinä aikana kerkiää politikot ja virkamiehet upottaa koko Liekalaivan! Eipähän keiku sen jälkeen.
Joensuun satamaan - ootelkaahan vaan.
pöö vaan kirjoitti:
Joensuun satamaan - ootelkaahan vaan.
Eli olemme kohta kontaten ja olemme olleet monta kertaa tossut jalassa ja menossa Moskovaan
Ulkolaiset rakentaa kolille ja vähät välittää siitä miten rakennetaan ja hieman suun mausteeksi siitä rakennustarkastaja nyt toteaa asian tänään lehdessä ,mutta vain pikkurilli nousi kuin joillekkin kapakassa
Mutta aikanaan kyllä rakennuksia ei saanut noin vain tehdä ja alueita puhdistaa puustosta tai niinhän sitä tehtiin aikanaan jossakin lähelläni muistan asian, mutta pyyhkeitä sai siitäkin asiasta aikanaan Lieksan kaupunki, koska kaava sitoo myös sen laatijaa.Silloin kaupunginhallitus hyväksyi asian mutta se oli lainvastainen menettely.näpäytin silloinkin hieman ettei toimita ihan villisti. Neuvottelu kanssani toi ratkaisun ja naapurisopu piti Mutta olemmeko menossa todella moskovan piiriin.Tai tehdään lehmänkauppoja.
Mikä tulee olemaan sitten rakennuslautakunnan linja ja asiantuntevuus lainsäädännöstä vai piittaamattomuusMK- Asemat kaavat
markkukorpinen kirjoitti:
Eli olemme kohta kontaten ja olemme olleet monta kertaa tossut jalassa ja menossa Moskovaan
Ulkolaiset rakentaa kolille ja vähät välittää siitä miten rakennetaan ja hieman suun mausteeksi siitä rakennustarkastaja nyt toteaa asian tänään lehdessä ,mutta vain pikkurilli nousi kuin joillekkin kapakassa
Mutta aikanaan kyllä rakennuksia ei saanut noin vain tehdä ja alueita puhdistaa puustosta tai niinhän sitä tehtiin aikanaan jossakin lähelläni muistan asian, mutta pyyhkeitä sai siitäkin asiasta aikanaan Lieksan kaupunki, koska kaava sitoo myös sen laatijaa.Silloin kaupunginhallitus hyväksyi asian mutta se oli lainvastainen menettely.näpäytin silloinkin hieman ettei toimita ihan villisti. Neuvottelu kanssani toi ratkaisun ja naapurisopu piti Mutta olemmeko menossa todella moskovan piiriin.Tai tehdään lehmänkauppoja.
Mikä tulee olemaan sitten rakennuslautakunnan linja ja asiantuntevuus lainsäädännöstä vai piittaamattomuusMKKaupungissamme on moni asia retuperällä eli kustannukset tulevat äkkiä ja ne ovat suuria. On rakennuksia, jotka ovat hengenvaarallisia johtuen siitä, ettei niitä ole asianmukaisesti huollettu. Tiet ja viemärit, odottakaa vaaain, maan alla pommi muhiiii. Kyllä se sieltä ilmottelee itsestään! Dementikot lisääntyvät romahdusmaisesti, minne heidät laittaisimme. Antaisimmeko koko asian omaisten hoidettavaksi? Ja viimeisimpänä kaupungin omat työntekijät. Kotipalvelun työntekijät ova jo lopen väsyneet. Loppuunpalamis pommi kytee. Työntekijöitä ei ole huomioitu tarpeeksi, joskus se vain aasin selkäkin katkeaa!
Niin mistä pitikään kirjoittaa...juu, asemakaavasta. Kyllä se on aivan OK. - Nypyli
Asemat kaavat kirjoitti:
Kaupungissamme on moni asia retuperällä eli kustannukset tulevat äkkiä ja ne ovat suuria. On rakennuksia, jotka ovat hengenvaarallisia johtuen siitä, ettei niitä ole asianmukaisesti huollettu. Tiet ja viemärit, odottakaa vaaain, maan alla pommi muhiiii. Kyllä se sieltä ilmottelee itsestään! Dementikot lisääntyvät romahdusmaisesti, minne heidät laittaisimme. Antaisimmeko koko asian omaisten hoidettavaksi? Ja viimeisimpänä kaupungin omat työntekijät. Kotipalvelun työntekijät ova jo lopen väsyneet. Loppuunpalamis pommi kytee. Työntekijöitä ei ole huomioitu tarpeeksi, joskus se vain aasin selkäkin katkeaa!
Niin mistä pitikään kirjoittaa...juu, asemakaavasta. Kyllä se on aivan OK.Viemärit eivät tietääkseni ole räjähdyspisteessä ollenkaan. Hyvässä kunnossa ne ovat joten ne voi jättää pois maailmanlopun ennusteestasi. Eivätkä kiinteistötkään ole aikapommeja. Noista muista en osaa sanoa.
- voi v...
kattokaaa sitä pielisentietä...aukinaisin silmin kiitos..niin hiljasta niin hiljasta.investoikaa mielummin mihinkä tahansa muuhun kuin siihen...OTTAKAA LUSIKKA KAUNIISEEN KÄTEEN JA LUSIKOIKAA...TYHJÄÄ!esim vanhus ja terveydenhuoltopuolella on parempia rahanreikiä kun tää jengi ei ainaakaan nuorru...
- 44417
.....!esim vanhus ja terveydenhuoltopuolella ......
etkö tajuu, että jopa vanhakin nauttii puitten ja viihtyisyyden näkemisestä. Miten on noin tolloja ihmisiä. kuin sinä. Viihtyisän ympäristön luominen on vanhusten ja sairaitten hoitoa sekin. Kun mieli virkistyy niin ruumiskin virkistyy. - Pro Lieksa
44417 kirjoitti:
.....!esim vanhus ja terveydenhuoltopuolella ......
etkö tajuu, että jopa vanhakin nauttii puitten ja viihtyisyyden näkemisestä. Miten on noin tolloja ihmisiä. kuin sinä. Viihtyisän ympäristön luominen on vanhusten ja sairaitten hoitoa sekin. Kun mieli virkistyy niin ruumiskin virkistyy.Kyllä rahaa kunnassa pitää laittaa muuhunkin kuin vain hoitajiin ja laitospaikkoihin. Ei Lieksastakaan saa perustaa pelkkää hoitolaitosta, tarvitaan täällä toki muutakin.
Ympäristön viihtyisyyden parantaminen on tehokasta sairauksien ja remppojen ennaltatatorjuntaa ja sillä vältetään monta laitoshoidokkia tai ainakin siirretään tuonnemmas. Psyyke ja fysiikka pelaa yhteen, ei pidä vähätellä.
Pielisentien nykynäkymä on häpeäksi jo koko paikkakunnalle. Ei tänne kohta kehtaa enää turisteja houkutella tätä näkymää katselemaan. Ovat katsokaas tottuneet muualla vähän parempaan jo. - maalta muuttanut
44417 kirjoitti:
.....!esim vanhus ja terveydenhuoltopuolella ......
etkö tajuu, että jopa vanhakin nauttii puitten ja viihtyisyyden näkemisestä. Miten on noin tolloja ihmisiä. kuin sinä. Viihtyisän ympäristön luominen on vanhusten ja sairaitten hoitoa sekin. Kun mieli virkistyy niin ruumiskin virkistyy.En ymmärrä tätä huutoa Pielisentien huonosta näkymästä ja ankeudesta. Minulle ja monille tuttavilleni tie kyllä kelpaa tämmöisenään. Pistetään nyt hyvät yrittäjät asiat tärkeysjärjestykseen. Maksakaa itse niin saatte mitä haluatte. Ei kaupungin rahoja moiseen turhuuteen.
- niinkin,
Pro Lieksa kirjoitti:
Kyllä rahaa kunnassa pitää laittaa muuhunkin kuin vain hoitajiin ja laitospaikkoihin. Ei Lieksastakaan saa perustaa pelkkää hoitolaitosta, tarvitaan täällä toki muutakin.
Ympäristön viihtyisyyden parantaminen on tehokasta sairauksien ja remppojen ennaltatatorjuntaa ja sillä vältetään monta laitoshoidokkia tai ainakin siirretään tuonnemmas. Psyyke ja fysiikka pelaa yhteen, ei pidä vähätellä.
Pielisentien nykynäkymä on häpeäksi jo koko paikkakunnalle. Ei tänne kohta kehtaa enää turisteja houkutella tätä näkymää katselemaan. Ovat katsokaas tottuneet muualla vähän parempaan jo.että Pielisentien nykynäkymä alkaa olla turistirysä. Kelpaa esitellä Suomen karseinta pääkatua. Tehdään siitä manosvaltti eikä tehdä sille ikänään mitään. Antaa olla.
- 05:44
niinkin, kirjoitti:
että Pielisentien nykynäkymä alkaa olla turistirysä. Kelpaa esitellä Suomen karseinta pääkatua. Tehdään siitä manosvaltti eikä tehdä sille ikänään mitään. Antaa olla.
turisteja eikä tarvii investoida senttiäkäään. Hieno ajatus, toden totta.
- 555333
Pielisentietn remontti työllistää sekin, älä sitä unohda. Ei se remppa itsellään tapahdu, ihmisiä siinä tarvitaan.
Mitkähän ne sinun 20 työpaikkaasi olisivat mahtaneet olla, oma laskelmasi, jolla voi pyhkiä selkärangan alapään puhtaaksi, vai mitä.
Kyllä lisäksi jotain viihtyisyyttäkin saa olla ihmismielelle. Lieksan pääkatu on nykyisellään Suomen ankein katunäkymä, eipä juuri muuta voi sanoa. Ei edes puita ole mikä on aivan pähkähullua.- suht tyytyväinen
Kaiken sorttista viihdytkettä kyllä halutaan, mutta onko maksajia. Eiköhän ole tarpeellisempiakin kohteita. Pisetään katu vielä mietintämyssyyn ja odotellaan parempia aikoja. Ankean näkymän sulostuttaminen ei vielä kesää kaupungille tai yrittäjille tee.
- Uusiksi vain
suht tyytyväinen kirjoitti:
Kaiken sorttista viihdytkettä kyllä halutaan, mutta onko maksajia. Eiköhän ole tarpeellisempiakin kohteita. Pisetään katu vielä mietintämyssyyn ja odotellaan parempia aikoja. Ankean näkymän sulostuttaminen ei vielä kesää kaupungille tai yrittäjille tee.
Kyllä keskustan ilme on surkea, maksoipa tai ei. Ilmettä ei kyllä pelkästään remontoimisella saada muuttumaan, tarvittaisiin kadulle myöskin ihmisiä. Kannatan kuitenkin perusteellista peruskorjausta. Nyt on suunniteltu ja maksettu monelle suunnittelijalle jo useita satoja tuhansia. Josko se vihdoinkin toteutuisi. Ei Nurmeksessa ollut tällaista hässäkkää. Pistivät Porokylän kadut uusiksi ja sillä siisti.
Uusiksi vain kirjoitti:

Kauan suunnitellaan ja sitten kun on saatu esim Jamalin koululle liikuntatila niin kiinni vaan esitää sivistysjohtaja.
Olen asunut Lieksassa nyt lähes kolmekymmentä vuotta ja monia piirustuksia on ollut myöskin liikuntahallista ja aina niitä on laitettu uusiksi ja mitä sitten tulee tilakysymyksiin niin monta turseloa on sitten saatu aikaan ja kalliilla rahalla ja joitakin rakennuksia on sitten purettu ja varmaan puretaan kaatopaikan täytteeksi.
Välillä on tehty työtä kiireellä aivan kuin juosten kusten, joten sitten on noita homeita muuallakin kuin eväsleivässä.
Monta vuotta aina menee ennenkuin pienet korjaukset tapahtuu sellainen oli aikanaan partalanmäen vanhainkodin kattoikkuna useita suunnitelmia ja konsulttia ja viisivuotta meni muistaakseni.
Monta vuotta sitten jo sanoin,että partalanmäen vanhainkodin kattoränni rävöttää vettä seinälle ja kohta sekin on homeessa nyt ilmeisesti sitten jotain on tehty ainakin joku työteline oli saatu paikalle tuoduksi sehän on kuin kirkko veden päällä venäjällä aina rakennustelineet sitä ympäröi kun kävin siellä joten sieltäpäin niitä virikkeitä on haettu, joten aina voi verrata sitten ,että meillä on hyvin.MK
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5611923- 92934
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18927Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101826Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2757Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 69718
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74658- 65553