Ihminen, langennut heikko ja syntinen tulee uskoon.
Nyt uskossa ihminen elää edelleen heikkona ts. virheellisenä, lankeaa sekä kompuroi.
Lankeaminen tapahtuu syntiin, varastaa tieten työnantajalta työajasta, sekä muusta mutta voitelee itseään armolla.
Lankeaa, että ottaa toisen omaa, eikä sitä elämänsä aikana tunnusta, mutta voitelee elämäänsä armolla.
Mutta eihän tässä olla lainalla vaan armon alla.
Tuudittaudutaanko tässä väärään rauhaan, vai onko Golgatan sovitustyön ylleenlukeminen kaiken kattava uskoon tulon jälkeen?
Ottakaapa vakavasti kantaa, esimerkkiä löytyy lukemattomaksi elävästä kristillisyydestä.,,
Mikä on kristityn sydämessä se raja jota voitaisiin pitää maailmassa ja Jumalan valtakunnan välissä.
Jokuhan meitä erottaa Jumalanvaltakunnassa niin, että kokonaisvaltaisen matkan kulkuun laitetaan portti eteen, eli viimeisellä tuomiolla.
Kertokaa tämä "veteenpiirretty" elämänrajaa tällaiselle matkalaiselle, koska siitä en löydä vastausta.
Tuossa Herrantyössä ollut henkilö kuoli (helluntaissa) ja kuolipesän hoito alkaa heti vaikeuksilla kun luurangot alkavat löytyä kaapista.
Kertokaa ensin, mikä on synti, eli tämä rajapyykkitolppa, onko niitä pakanalla tuo haureustolppa, sitä ei saa ylittää maailman ihmiseen, joka verkkosukissa kulkee pitää itse naittautua avioon jos on tuli sydämessä ja silmä vetää vinoon.
Sitten toinen rajatolppa on se, että kun käy ruokapöytään, suolaa ensin lihan että se veri olisi siitä pois.
Vertahan emme saa syödä, eikä lihaa, josta veri ei ole laskettu. Vertahan ei hyvin lasketa teurastuksessa oikein. Nytkin jääkaapissa on niin suolalla höystettyä lihaa, että puolisko ei sitä syö.
Muutamat makkarat, niitä ei ole Uudenliiton kristityllä lupa syödä sen verisyyden takia.
Vai astuuko tuohonkin jokin armonliinalla syäden hivuttelua kristittyjen puolesta. He opettavat kirkossaan vapauteen saaden opetuslapsensa oppinsa taakse ja niillä rukousmatoilla kumarrellaan näillä alttareilla.
No opettajan kuollessa löytyy nämä luurangot, eli herää kysymys, uskoako kehenkään.
Mitähän tuossakin vielä syntyy kun lakimiehet kaivelevat kuolinpesän ajan saatossa, että se saataisiin verenpunaisesta villanvalkoiseksi.
Eli missä se kristityn villanvalkoisuus on, onko kaita tie armon laveatie?
Tiedän, ettei tähän tule vastaajia, koska mökääjillä on vain oppiriitoja keskenään, mutta tien valaisijoiksi heistä ei ole.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitä Jumalan alttarilla kumartajalla on tunnettava, ettei näitä alttarikivejä nakuttele omahetoisesti omanäköiseksi ja pyöristele nurkkia.
Mielestäni Sanan on kokonaisuus ja ainakaan yhdessä vaiheessa alttarikiviin ei ollut lupa koskea ihmiskäsin.
Älä odota, ne vahtaa muualla osastolla kristillisyyttä, omapesä on retuperällä, mutta pitäähän sitä tikkua toisien silmistä kaivella, koska malkanotto on omassa liian tuskallista.
ei ole sanoja koska tuomitsevat itsensä.
armon käsitteilläkään. Valheopettajana häärää.