Miten muilla menee vanhempien vapaa aika?
Meillä perheessä yksi pari vuotias mukula, koiria ja molemmilla vanhemmilla kokopäivä työt. Nyt perheen isällä on joku "oma aika"- vaatimus kriisi päällä. Joka päivä ilmoittaa uudesta omasta menostaan, ja suoraan sanoen tuntuu että jään äitinä yksin hoitamaan kaiken.
Työpäivän jälkeen usein nukkuu päiväunet, ymmärrän sen raskas työ, sitten pari kertaa viikossa sähly treenit, asia ok, sillä hyvä olla harrastuksia, nyt on vaan se että salillekin pitäisi päästä monena iltana viikossa, ennen ei ole käynyt, nyt kavereiden painostamana menossa.
itselläni on vain yksi harrastus yhtenä päivänä viikossa, muuten olen lapsemme kanssa työpäivän jälkeen kaikki päivät ja viikonloput, toinen haalii itselleen tekemistä ja meidän yhteinen aika perheenä käy vähiin.
Kyllä se käy ärsyttämään kun itse hoitaa kodin, ruuan teon, lapsen ja kaiken muunki kohta. En itse trvitse tai koe tarvitsevani vapaata lapsestamme tai perheestämme, parisuhteen hoitamiseen tarvitsisin hieman aikaa mutta miehen mielestä kaikki on hyvin kun saa vain itse mennä ja kotona käydä nukkumassa.
Miten siis teillä muilla tätä omaa aika- asiaa on puitu? Ruvennu tuntumaan että jotain puuttuu ja tahtoisin asiaan muutosta. Erotakko pitäisi?
Meillä perheessä yksi pari vuotias mukula, koiria ja molemmilla vanhemmilla kokopäivä työt. Nyt perheen isällä on joku "oma aika"- vaatimus kriisi päällä. Joka päivä ilmoittaa uudesta omasta menostaan, ja suoraan sanoen tuntuu että jään äitinä yksin hoitamaan kaiken.
Työpäivän jälkeen usein nukkuu päiväunet, ymmärrän sen raskas työ, sitten pari kertaa viikossa sähly treenit, asia ok, sillä hyvä olla harrastuksia, nyt on vaan se että salillekin pitäisi päästä monena iltana viikossa, ennen ei ole käynyt, nyt kavereiden painostamana menossa.
itselläni on vain yksi harrastus yhtenä päivänä viikossa, muuten olen lapsemme kanssa työpäivän jälkeen kaikki päivät ja viikonloput, toinen haalii itselleen tekemistä ja meidän yhteinen aika perheenä käy vähiin.
Kyllä se käy ärsyttämään kun itse hoitaa kodin, ruuan teon, lapsen ja kaiken muunki kohta. En itse trvitse tai koe tarvitsevani vapaata lapsestamme tai perheestämme, parisuhteen hoitamiseen tarvitsisin hieman aikaa mutta miehen mielestä kaikki on hyvin kun saa vain itse mennä ja kotona käydä nukkumassa.
Miten siis teillä muilla tätä omaa aika- asiaa on puitu? Ruvennu tuntumaan että jotain puuttuu ja tahtoisin asiaan muutosta. Erotakko pitäisi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se on vain niin että paljon ei omia harrastuksia pysty pitämään silloin kun lapset ovat ihan pieniä. Meillä on ollut sääntönä että kummallakin voi olla max. kaksi säännöllistä harrastusiltaa viikossa ja silloinkin ne ovat sellaisia että eivät vie koko iltaa vaan ehditään kotiin lasten iltapalan aikaan. Sitten tietysti satunnaisesti voi olla muitakin menoja mutta niistä sovitaan erikseen. Näin siis mentiin niin kauan kun lapset olivat alle kouluikäisiä. Sittemmin olen vähitellen mennyt mukaan yhteen lasteni harrastukseen niin että se on tullut meidän yhteiseksi harrastukseksi (valmennan siis nykyään noita junioreita). Samalla elvytin tuon vanhan lajini joka oli tauolla monta vuotta. Nyt tuo harrastu ei ole oikestaan pois yhteisestä ajastamme vaan yhteinen "juttumme".
Jos käsitykset vapaa-ajasta poikkeavat kovin paljon niin arki menee kyllä hankalaksi. Varsinkin jos toinen vaatii paljon enemmän vapaa-aikaa kuin toinen. Ainoa oikea mahdollisuus on se että toinen pystyy vastapalvelukseksi antamaan myös toiselle yhtä paljon vapaa aikaa kuin itse saa. Ja tämä ei yleensä noille paljon harrastaville luonnistu.
ennen kuin olette siinä pisteessä missä meillä ollaan. Kumpikin ollaan aina harrastettu paljon, mutta lapsen syntymän jälkeen tilanne muttui dramaattisesti. Tai siis minun osaltani muuttui, miehen osalta ei. Hän kävi edelleen paljon treenaamassa, järjesti niin ovelasti että oli aina sopinut kaverinsa kanssa ja vetosi siihen että ei ilkeä perua. Minä sitten hoidin yksin lapsen ja kodin ja väsyin ja masennuin. Olisi pitänyt koko ajan aggressiivisesti vaatia että saan oman osuuteni siitä 'omasta ajasta'. Vuosikaudet on keikuttu eron partaalla, tai siis minä olen, miehen mielestähän asiat on kivasti kun on sitä omaa aikaa ja pyykit ynnä muut hommat hoituu.
On tämä vaan niin perseestä... kun kunnolla kilahdan eli saan raivarin, mies jaksaa kasvattaa itselleen selkärangan mutta sitä kestää max. pari viikkoa. Eli sen ajan hän jaksaa hoitaa osan omasta osuudestaan täällä kotona. Kun yritän ottaa puheeksi eron, hän alkaa uhkailla että hänelle tulee itsetuhoisia ajatuksia.
En tiedä... jotenkin en vaan oikein jaksaisi tätä.
Älä hyvä ihminen päästä samaan tilanteeseen. Pitkittyessää tämä vaan pahenee!