Mun tosi hyvä ystävä kuoli pari kuukautta sitte ja mä en tajuu mix sen piti tapahtuu just nyt?mun kaveri oli vast 17 ja sen elämä tossäs noin vaa!!!mä itken joka ilta....:( mä vaan en pääse sen kuolemasta yli!! Hei ihanat ihmiset auttakaa mua pääsemään tän surun yli!!mä oon ajatellut että voi kunpa mullekin sattus jotain mut joku on aina puhunu mulle järkee päähän ja sanonu et ne välittää eikä haluu mulle tapahtuvan mitää!!mut entä nyt kun mulla ei oo enää kavereita kuka must välittää?kun mun kaveri kuoli ni sitä myötä must on tullu paljo myötätuntosempi ja ku oon kuullu jotai kamalaa tapahtuneen on tehny pahaa vaik en oo es tuntenu sitä ihmistä kelle on jotai tapahtunu!!!
mä en kestä!
sandra
4654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun tollast tapahtuu niin sitä tosiaa rupee miettiin kaikenlaista. Tiedän tunteen. Multa ei ole läheistä kuollu, mutta se oli lähellä viime kesänä. Haluun auttaa ihmisiä, joilla on paha olla jos vaan voin. Se on tärkeetä. Mä toivon sulleki jaksamista ja kaikkee. Sulla on varmaan perhe tukena, yhdessä me ollaan aina vahvempia. Jos sä haluut jutella tai jotain, niin mä kyllä oon aina täällä.. en siis netissä, mut aina siellä missä tarvitaan.
Sun ystäväs on nyt sun suojelusenkeli ja sekin auttaa sua jaksamaan!
Surutyölle on annettava aikaa. Vaikka tekeekin kipeää, suru tuo kuitenkin rakkaan ihmisen lähelle. Jonakin päivänä itku ei enää tule, silloin voi tuntea itsensä hylätyksi tai tulee syyllinen olo. Kun itku ei enää tule, on aika päästää irti surusta ja jatkaa elämää. Läheisen menettäminen jättää tyhjiön, jota kukaan ei voi täyttää, vaikka ihmisiä olisikin lähellä. Älä jää kuitenkaan yksin.Tällaiset tapahtumat avaa aina vanhojakin arpia. Nuoren ihmisen kuolemaa on aina vaikea hyväksyä. Etsi tukea suruusi, yksin ei ole pakko jaksaa. Rakkaus ei koskaan kuole. Voimia sinulle, ajatukseni ovat luonasi.
Sandra:Mullekki voi mailata...mä kuuntelen..!!!:)
Oletpa kokenut suuren menetyksen pikkuinen! Jos saan sanoa "pikkuiseksi", kun minäkin olen ikäisesi lapsen äiti.
Anna surulle aikaa, se vaatii oman aikansa. Itke ja sure, muistele ihania aikoja ystäväsi kanssa, tee sellaista mitä olisit tehnyt hänen kanssaan jos hän olisi vielä luonasi. . . anna tunteiden tulla.
Puhu paljon ystävästäsi ja mene vaikka srk: aan juttelemaan, siellä on ihmisiä jotka ovat näiden asioiden ammattilaisia ja jaksavat jakaa tuskasi kanssasi. Älä jää yksin. Osoita rakkauttasi ystävääsi kohtaan sillä että ELÄT ja katsot tulevaisuuteen. Sitä hän haluaisi sinulle varmasti juuri nyt.
Ajan myötä pahin vaihe menee ohi, ja suru muuttuu lempeämmäksi. . . tulevat ihanat yhteiset muistot. Ja muista, rakkaus ei kuole koskaan. Se tieto kantaa.
Voimia sinulle!
t. Nanna