65 miljoonaa vuotta takaisin ajassa... 10 vuodessa!

Kanadalainen tiedemies sanoo voivansa kääntää evoluution kelloa 65 miljoonaa vuotta taaksepäin...ja palauttaa dinosauruksen maan päälle. Tämä tiedemies käyttää kanan DNA:ta lähtökohtana. Perimä muokataan vastaamaan jo todella talteen saadun Tyrannosauruksen perimää muokkaamalla tiettyjä kerroksia DNA-molekyylissä itsessään vastaamaan DNA:ta 65 miljoonan vuoden takaa. Tämä todistaa paitsi evoluution tosiasiaksi, myös sen todeksi että dinosaurukset ja nykylinnut ovat sukua toisilleen. Kyni kana ja sinulla on elävä dinosaurus.

Meillä siis saattaa noin kymmenen vuoden sisällä olla käsissämme käytännöksi muuttunut keskustelu siitä, miten Tyrannosaurus Rex saalistaa. Oliko se peto vai ei. Ja miten se huolehti jälkikasvustaan. Uskovaisetkin saavat ihan uutta mietittävää kun ensimmäinen chickenosaurus syntyy ja putkahtaa ihmisten ilmoille. Eihän meitä erota toisistamme kuin 65 miljoonan vuoden evoluutiokehitys. Entä jos Michael Chrichton olikin oikeassa?...

Asiassa on kuitenkin eräs pieni mutta: maapallon ilmastokin oli kovin erilainen niihin aikoihin kun hirmuliskot hallitsivat tätä planeettaa 65 miljoonaa vuotta ennen Jeesusta. Kenties kehitteillä oleva kanasaurus Rex sitten sopeutuukin nykyilmastoon. Sittenpä meila on Suomessakin ihan uusia ongelmia susikannan lisäksi. Toivokaamme ettei kotomainen petokantamme kohta sisällä sellaisia suurpetoja kuin Velociraptor, Spinosaurus, Carnosaurus, Deinonnychus, Tarbosaurus ja Tyrannosaurus Rex.

Toisaalta tiede ei ole koskaan väärässä. Jos voimme tehdä dinosauruksen niin se pitäisi tehdä, vaikka sitten vain siksi, että sitkeimmällekin härkäpäiselle kreationistille tulisi todistettua, että evoluutio on luonnontieteen fakta ja piste. Kenties sen sitten parhaiten opettaa seinän läpi kotiin sisään rynnivä 12-metrinen Tyrannosaurus Rex. Myös atomin halkaiseminen ja suhteellisuusteoriakin todettiin tieteen faktaksi viimeistään Hiroshiman atomipommin jälkeen.

Minä haluan olla paikalla silloin kun ensimmäinen Tyrannosaurus Rex pääsee karkuun tiedemiehiltä ja pilaa toivottavasti jonkun sunnuntai Jumalanpalveluksen hiljaisuuden muuttamalla uskovaiset sapuskaksi. Siinähän oppii sitten sitkeinkin kristitty että evoluutio vain yksinkertaisesti on totta.
3114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

>>Kanadalainen tiedemies sanoo voivansa kääntää evoluution kelloa 65 miljoonaa vuotta taaksepäin...ja palauttaa dinosauruksen maan päälle>Tämä tiedemies käyttää kanan DNA:ta lähtökohtana. Perimä muokataan vastaamaan jo todella talteen saadun Tyrannosauruksen perimää muokkaamalla tiettyjä kerroksia DNA-molekyylissä itsessään vastaamaan DNA:ta 65 miljoonan vuoden takaa.>Tämä todistaa paitsi evoluution tosiasiaksi, myös sen todeksi että dinosaurukset ja nykylinnut ovat sukua toisilleen. Kyni kana ja sinulla on elävä dinosaurus.

Äänestä
  • >>>"Pitäisi ensin kysyä, ovatko dinot edes kuolleet sukupuuttoon. Tämä on evojen uskomus, samoin se että maailma on miljoonia vuosia vanha. Dinot ovat aina eläneet ihmisen kanssa, ja niitä kutsuttiin ennen lohikäärmeiksi tai dragoneiksi. Näin minä uskon, evot uskovat toisin."

    Äänestä

  • heheheee kirjoitti:

    >>>"Pitäisi ensin kysyä, ovatko dinot edes kuolleet sukupuuttoon. Tämä on evojen uskomus, samoin se että maailma on miljoonia vuosia vanha. Dinot ovat aina eläneet ihmisen kanssa, ja niitä kutsuttiin ennen lohikäärmeiksi tai dragoneiksi. Näin minä uskon, evot uskovat toisin."

    >>Se siinä on kummallista, että ihmisiä ei löydy tarpeeksi alhaalta eli elämän syntyaikojen ja alkueläinten kerroksista..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ateistinen mies kirjoitti:

Kanadalainen tiedemies sanoo voivansa kääntää evoluution kelloa 65 miljoonaa vuotta taaksepäin...ja palauttaa dinosauruksen maan päälle. Tämä tiedemies käyttää kanan DNA:ta lähtökohtana. Perimä muokataan vastaamaan jo todella talteen saadun Tyrannosauruksen perimää muokkaamalla tiettyjä kerroksia DNA-molekyylissä itsessään vastaamaan DNA:ta 65 miljoonan vuoden takaa. Tämä todistaa paitsi evoluution tosiasiaksi, myös sen todeksi että dinosaurukset ja nykylinnut ovat sukua toisilleen. Kyni kana ja sinulla on elävä dinosaurus.

Meillä siis saattaa noin kymmenen vuoden sisällä olla käsissämme käytännöksi muuttunut keskustelu siitä, miten Tyrannosaurus Rex saalistaa. Oliko se peto vai ei. Ja miten se huolehti jälkikasvustaan. Uskovaisetkin saavat ihan uutta mietittävää kun ensimmäinen chickenosaurus syntyy ja putkahtaa ihmisten ilmoille. Eihän meitä erota toisistamme kuin 65 miljoonan vuoden evoluutiokehitys. Entä jos Michael Chrichton olikin oikeassa?...

Asiassa on kuitenkin eräs pieni mutta: maapallon ilmastokin oli kovin erilainen niihin aikoihin kun hirmuliskot hallitsivat tätä planeettaa 65 miljoonaa vuotta ennen Jeesusta. Kenties kehitteillä oleva kanasaurus Rex sitten sopeutuukin nykyilmastoon. Sittenpä meila on Suomessakin ihan uusia ongelmia susikannan lisäksi. Toivokaamme ettei kotomainen petokantamme kohta sisällä sellaisia suurpetoja kuin Velociraptor, Spinosaurus, Carnosaurus, Deinonnychus, Tarbosaurus ja Tyrannosaurus Rex.

Toisaalta tiede ei ole koskaan väärässä. Jos voimme tehdä dinosauruksen niin se pitäisi tehdä, vaikka sitten vain siksi, että sitkeimmällekin härkäpäiselle kreationistille tulisi todistettua, että evoluutio on luonnontieteen fakta ja piste. Kenties sen sitten parhaiten opettaa seinän läpi kotiin sisään rynnivä 12-metrinen Tyrannosaurus Rex. Myös atomin halkaiseminen ja suhteellisuusteoriakin todettiin tieteen faktaksi viimeistään Hiroshiman atomipommin jälkeen.

Minä haluan olla paikalla silloin kun ensimmäinen Tyrannosaurus Rex pääsee karkuun tiedemiehiltä ja pilaa toivottavasti jonkun sunnuntai Jumalanpalveluksen hiljaisuuden muuttamalla uskovaiset sapuskaksi. Siinähän oppii sitten sitkeinkin kristitty että evoluutio vain yksinkertaisesti on totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu