Tapasin mieheni ollessani 18 vuotias. Seksiä päädyimme harrastamaan ensimmäistä kertaa vajaa pari kuukautta tapaamisemme jälkeen. Mieheni oli ensimmäiseni. Seurustelimme pari vuotta ja minä lähdin ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi opiskelijavaihtoon. Sillä aikaa mieheni lähti jo toisen matkaan, joten erosimme. Minäkin tapasin uuden kaverin ja aloitin seurustelun. Muutaman kuukauden päästä kuitenkin tapasimme tämän 1. mieheni kanssa baarissa ja vanha suola alkoi janottaa, joten erosimme sen hetkisistä kumppaniestamme ja päätimme jatkaa yhdessä.
Jatkoimme elämää yhdessä, avioiduimme muutaman vuoden päästä ja tulin raskaaksi. Olin melkein viimeisilläni, kun mieheni eräänä päivänä itkien tunnusti yhden yön syrjähyppynsä ja kertoi saaneensa klamydian, jonka oli myös ehtinyt tartuttamaan minuun. Sitä tuskan ja pelon määrää, mitä sillä hetkellä tunsin, en pysty kuvailemaan. Pelko oman syntymättömän lapsen terveydestä oli suunnaton, sillä klamydiahan voi vammauttaa sikiön. Mieheni aneli anteeksiantoa itkien ja vannoi tämän olevan yksi ja ainoa erehdys, joka ei tule koskaan toistumaan. Annoin anteeksi ja saimme kuin saimmekin terveen pojan. Saatoin huokaista helpotuksesta. Mieheni teki kaikkensa, jotta minulla ja pienellä perheellämme olisi ollut hyvä olla. Saimme pian toisenkin lapsen ja elämä oli onnellista.
Matkustelimme, kasvatimme lapsiamme, hankimme talon. Hoidimme puutarhaa , harrastimme lastemme ehdoilla ja elämä soljui tasaisesti eteenpäin. Luottamus mieheeni oli luja.
Pari kuukautta sitten kaikki romahti jälleen. Yli kymmenen onnellisen vuoden jälkeen. Sain tietää, että miehelläni on ollut viimeiset neljä vuotta suhde toiseen naiseen. Intensiivinen suhde, tapailuja 2-3 kertaa viikossa, päivittäistä yhteydenpitoa ja yhteisiä öitä. Suhde, jossa mieheni sanojen mukaan on ollut paljon tunteita pelissä. Samalla sain kuulla, että tätä suhdetta ennen miehelläni oon ollut myös liki kahden vuoden suhde erääseen toiseen naiseen, joka on jatkuvan yhteydenpidon lisäksi sisältänyt seksiä ja yhteisiä lapin matkoja ja risteilyjä. Eli kokonaiset 6 vuotta yhteisestä elämästämme mieheni on pettänyt minua tauotta. 6 vuotta !!
Mieheni tunnusti nämä suhteensa itse peläten kiinnijäämistä toista kautta. Hakeuduimme välittömästi terapiaan ja päätimme jatkaa avioliittoamme ja taistella sen puolesta. Taistella perheemme, talomme ja yhteisten vuosimme puolesta. JA mieheni vannoi jälleen, että ei petä koskaan enää. Minä halusin sukoa tämän. Niin paljon hän itki, osoitti katumusta ja hakeutui pyynnöstäni psykologin puheille.
Kuitenkin sain pari viikkoa sitten tietää, että hän on yhä jatkanut suhdettaan tähän toiseen naiseen. Käynyt tapaamassa häntä, rakastellut häntä, kertonut tälle toiselle naiselle, että ei voi elää ilman häntä. Nainen taas haluaisi eroon hänestä. Nainen itse ilmoitti minulle, että ei halua miestäni. Vaan haluaa irti moisesta valehtelijasta. Pahoitteli ja totesi olleensa sokea mieheni suhteen. Tulleensa yhtälailla petetyksi mieheni taholta. Kehoitti minuakin olemaan varovainen. Sain myös kuulla, että miehelläni on ollut jo kihlausaikanamme useempia syrjähyppyjä ja seksisuhteita. ( mieheni myönsi tämän itsekin)
Ensin tunsin vain suunnattonta pettymystä mieheeni. Sitten menetyksen pelkoa. JA lopulta helpotusta, että tuo toinen nainen päästi otteensa. Että hän ei ole enää uhka suhteellemme.
Tiedän, että mieheni on tavannut ja hyvästellyt tuon naisen. Tiedän, että tuo nainen ei halua olla missään tekemissä mieheni kanssa. Mieheni on luvannut lähteä kanssani terapiaan ja tehdä kaikkensa avioliittomme eteen. Hän osoittaa jonkinlaista katumusta, mutta näen,että hän suree tuota toista naista.
Minä rakastan miestäni. Kaikesta huolimatta. Hänkin sanoo rakastavansa minua. En tiedä, mitä hän sillä sitten tarkoittaa.
Onko meillä mitään toivoa?
Jatkoimme elämää yhdessä, avioiduimme muutaman vuoden päästä ja tulin raskaaksi. Olin melkein viimeisilläni, kun mieheni eräänä päivänä itkien tunnusti yhden yön syrjähyppynsä ja kertoi saaneensa klamydian, jonka oli myös ehtinyt tartuttamaan minuun. Sitä tuskan ja pelon määrää, mitä sillä hetkellä tunsin, en pysty kuvailemaan. Pelko oman syntymättömän lapsen terveydestä oli suunnaton, sillä klamydiahan voi vammauttaa sikiön. Mieheni aneli anteeksiantoa itkien ja vannoi tämän olevan yksi ja ainoa erehdys, joka ei tule koskaan toistumaan. Annoin anteeksi ja saimme kuin saimmekin terveen pojan. Saatoin huokaista helpotuksesta. Mieheni teki kaikkensa, jotta minulla ja pienellä perheellämme olisi ollut hyvä olla. Saimme pian toisenkin lapsen ja elämä oli onnellista.
Matkustelimme, kasvatimme lapsiamme, hankimme talon. Hoidimme puutarhaa , harrastimme lastemme ehdoilla ja elämä soljui tasaisesti eteenpäin. Luottamus mieheeni oli luja.
Pari kuukautta sitten kaikki romahti jälleen. Yli kymmenen onnellisen vuoden jälkeen. Sain tietää, että miehelläni on ollut viimeiset neljä vuotta suhde toiseen naiseen. Intensiivinen suhde, tapailuja 2-3 kertaa viikossa, päivittäistä yhteydenpitoa ja yhteisiä öitä. Suhde, jossa mieheni sanojen mukaan on ollut paljon tunteita pelissä. Samalla sain kuulla, että tätä suhdetta ennen miehelläni oon ollut myös liki kahden vuoden suhde erääseen toiseen naiseen, joka on jatkuvan yhteydenpidon lisäksi sisältänyt seksiä ja yhteisiä lapin matkoja ja risteilyjä. Eli kokonaiset 6 vuotta yhteisestä elämästämme mieheni on pettänyt minua tauotta. 6 vuotta !!
Mieheni tunnusti nämä suhteensa itse peläten kiinnijäämistä toista kautta. Hakeuduimme välittömästi terapiaan ja päätimme jatkaa avioliittoamme ja taistella sen puolesta. Taistella perheemme, talomme ja yhteisten vuosimme puolesta. JA mieheni vannoi jälleen, että ei petä koskaan enää. Minä halusin sukoa tämän. Niin paljon hän itki, osoitti katumusta ja hakeutui pyynnöstäni psykologin puheille.
Kuitenkin sain pari viikkoa sitten tietää, että hän on yhä jatkanut suhdettaan tähän toiseen naiseen. Käynyt tapaamassa häntä, rakastellut häntä, kertonut tälle toiselle naiselle, että ei voi elää ilman häntä. Nainen taas haluaisi eroon hänestä. Nainen itse ilmoitti minulle, että ei halua miestäni. Vaan haluaa irti moisesta valehtelijasta. Pahoitteli ja totesi olleensa sokea mieheni suhteen. Tulleensa yhtälailla petetyksi mieheni taholta. Kehoitti minuakin olemaan varovainen. Sain myös kuulla, että miehelläni on ollut jo kihlausaikanamme useempia syrjähyppyjä ja seksisuhteita. ( mieheni myönsi tämän itsekin)
Ensin tunsin vain suunnattonta pettymystä mieheeni. Sitten menetyksen pelkoa. JA lopulta helpotusta, että tuo toinen nainen päästi otteensa. Että hän ei ole enää uhka suhteellemme.
Tiedän, että mieheni on tavannut ja hyvästellyt tuon naisen. Tiedän, että tuo nainen ei halua olla missään tekemissä mieheni kanssa. Mieheni on luvannut lähteä kanssani terapiaan ja tehdä kaikkensa avioliittomme eteen. Hän osoittaa jonkinlaista katumusta, mutta näen,että hän suree tuota toista naista.
Minä rakastan miestäni. Kaikesta huolimatta. Hänkin sanoo rakastavansa minua. En tiedä, mitä hän sillä sitten tarkoittaa.
Onko meillä mitään toivoa?
Vastaukset 25
Vanhimmat
"Onko meillä mitään toivoa? "
Jos hyväksyt miehen syrjähypyt. Nimittäin tiikeri ei raidoistaan pääse ja miehesi on kyllä osoittanut omat karvansa jo monta kertaa. Hän on sitä tyyppiä, joka nyt vaan ei edes osaa olla uskollinen.
Ei toivoa. Oletko tosissasi?
Tässä on taas yksi hyvä esimerkki siitä, miksi petturille ei kannata antaa anteeksi. Sitä joutuu vain heti uudestaan kusetetuksi.
Et voi olla tosissasi? Toivottavasti et luule että se oli viimeinen kerta. Ethän vai alistu ovimatoksi miehellesi. Ei hän arvosta sinua pätkääkään, jos arvostaisi, ei hänelle tulisi mieleenkään kertoa toiselle naiselle ettei voi elää ilman häntä. Myöskään puhdas rakastaminen ei anna sijaa tunteille toisia kohtaan. Ei rakkaus ole yhtä kuin laskujen maksaminen yhdessä. Se on kunnioittamista, sielunkumppanuutta ja ennenkaikkea LUOTTAMUSTA. Sinut hän on pettänyt kerta toisensa jälkeen. Mistä voit ikinä tietää milloin hän puhuu totta, milloin hänellä ei ole taas toista. Mitä sinä saat häneltä? Kuulostaa siltä että olette yhdessä vain lapsien ja talon(!) vuoksi. Miettikää todella minkälaisen mallin lapset saavat avioelämästä teiltä, tytöt alistuu kusipäämiehille ja pojat luulevat että naisia saa kohdella miten vain, kunhan vähän selittelee. Lapset eivät hajoa erosta jos sen hoitaa asiallisesti, ja elämä jatkuu kaikilla.
Onko toivoa? On toki, jos haluat säilyttää asemasi hyväksikäytettynä vaimona. Jos sillä ei ole väliä, että ukkosi ei rakasta sinua. Ei kunnioita sinua. EIkä arvosta sinua. Jos pystyt elämään sen tiedon kanssa, että hän tulee pettämään sinua jatkossakin.
Sinuna lähtisin. Heti!
teillä tai miehelläsi ei. Tuo kyseinen nainen ei ehkä ole enää uhka suhteellenne, mutta KAIKKI muut naiset ovat. tuolla historialla miehesi ei tule koskaan olemaan uskollinen kenellekään. Ja siinä vaiheessa, kun miehesi pettää taas, sinä et huomaa yhtään mitään - niin kuin ennenkään, niin paatunut pettäjä ja valehtelija miehesi on. On vastenmielistä ja kuvottavaa, miten miehesi pettää sekä sinua että lapsianne täysin piittaamasta teistä. Tee teille kaikille palvelus, lopeta tuo sairas suhteenne ja eroa. Ensimmäinen osoite on www.avioero.fi ja toinen on kiinteistövälittäjä ja kolmas on lastenvalvoja.
Varmasti teillä on toivoa, ihan niin kuin kenellä tahansa parilla- Ehkä olennaisin kysymys on, mitä sinä haluat parisuhteelta ja avioliitoltanne. Jos voit hyväksyä sen, että miehesi tulee jatkossakin pettämään sinua ja pitämään vieraita naisia, jatkakaa liittoanne. On hyvin mahdollista, että sinä olet miehellesi se oikea mutta kuten joku jo totesikin, ei miehesi vieraissa käyntiä lopeta.
Yhteinen elämä, omaisuus ja lapset ovat hyviä yhdessä pitäjiä ja kenelläkään ei pitäisi olla noka koputtamista, jos jatkatte liittoanne mutt olisi hyvä selkeyttää pelisäännöt. VOit ihan hyvin pyytää mieheltäsi aina reilua hyvitystä kun kärähtää pettämisestä (kokeekohan miehesi edes pelehtimistä toisten kanssa pettämiseksi...), sillä saattaisi olla jopa hillitsevä vaikutus. Jatkuva valehtelu ja kuurupiilo syö teitä kumpaakin ja nakertaa molempien itsetuntoa.
Mutta SINÄ päätät, mitä elämällesi tapahtuu ja minkälainen tulevaisuus sinulla on.
Jatkoa Cloettan kommenttiin: sinä todellakin teet itse päätöksesi, mutta neuvoa voi aina antaa ja pyytää ja niin pitääkin.
Sinusta itse riippuu mihin asti venyt. Minä, samanlaisessa tapauksessa, olen päättänyt venyä. Tuomitkoon kuka haluaa, mutta se on MINUN valintani. Mulla ei oo ehkä hyviä neuvoja, mutta olen itse jämpti itseni suhteen ja sanoin sen miehelleni: Jos kerran biletät niin kait tiedät että samat säännöt koskee mua.
Pidät varmaan meitä pilkkana ,et voi noin sinisilmäinen olla,ethän.
Niin mielelläni sanoisin, että tapahtumat eivät ole totta. Mutta ne ovat. Tämä on elämääni.
Olet vain miehellesi kynnysmatto, mihin hän voi pyyhkiä jalkansa ja pippelinsä tultuaan vieraista. Tajua jo nainen- kaiken tämän jälkeenkö uskot hänen todella rakastavan sinua? Ehkä lastesi äitinä, kodinhoitajana jne. Ei muuten.
Olen todella pahoillani siitä, mitä olet joutunut kärsimään miehesi taholta.
Olet todella kärsivällisesti ja kypsästi jaksanut hoitaa äärimmäisen vaikeaa ja haastavaa tilannettasi. Mistä olet oikein saanut tuon voimasi ja uskosi parempaan?
Olet todella hieno ihminen, ja olet joutunut kokemaan kohtuuttomasti vääryyttä miehesi taholta.
En osaa neuvoa, mitä pitäisi tehdä, mutta haluan kertoa sinulle, että arvostan paljon rohkeuttasi ja ponnistelujasi. Olet todella yrittänyt parhaasi! Miehesi ja lapsesi varmasti arvostavat sinua ja rakastavat.
Kannattaa ajatella, mitä itse jaksaa. Mikä on sinun rajasi tämän suhteen, vai onko sitä? Pystytkö elämään tämän asian kanssa. Itseäänkin täytyy rakastaa ja ottaa oma hyvinvointinsa huomioon kaikilla tavoin.
Toivoa on aina, ajattelen kristittynä niin. Jumala voi muuttaa miehesi käytöksen, mutta miehen on itse suostuttava muutokseen. Haluaako miehesi muuttaa käytöstään?
Muista, ettei miehesi käytös ole sinun syytäsi. Olet hieno ja arvokas ihminen. Niin on miehesikin, hän ei vain jostakin tuntemattomasta syystä pysty hallitsemaan käyttäytymistään. Lapsiakin täytyy tietysti ajatella; eihän tuollainen käytös isältä ole hyväksi. Toiset naiset vievät myös isältä taloudellisia resursseja ja aikaa, jonka hän voisi käyttää hyödykkäämmällä tavalla perheen ja lasten parhaaksi. Lapsille isän jatkuva, rutiininomainen uskottomuus on valtavan loukkaavaa, tiedän omasta kokemuksestani uskottoman isän tyttärenä, vaikka omille vanhemmilleen pystyy melkein kaiken anteeksi antamaankin. Se ei poista kipua asian suhteen.
Hyvää jatkoa teidän elämäänne,
minkä ratkaisun ikinä sitten teettekin yhteiselämänne suhteen.
Millä tavalla tämä mies on osittanut arvostuksensa tai rakkautensa?? Hohhoo.
Missä kohtaa tämä mies on osoittanut rakkautta ja arvostusta vaimoaan kohtaan? Ja miten tästä miehestä voi sanoa, että hän on "heino ja arvokas". Muuta kuin kaikkitietävän Jumalan silmissä. Aamen?
Lue itse, mitä kirjoitit. Miehellä putkeen pitkät salasuhteet ja muita suhteita jo kihlausaikana. Tämä yksi nainen ei ole enää kuviossa, so what? Taatusti pian on uusi ja uusi ja uusi..ja kaikki pysyy taas salassa. Mies on paatunut tapapettäjä, persoonallisuudessa todennäköisesti narsistisia piirteitä. Hän ei tunne katumusta, eikä sääliä. Ainoa mikä häntä kiinnostaa on oma napa, ja kärähtääkö vai ei. Sinä ja lapset muodostatte hänen elämänsä kulissit, kaikki on valhetta. Mies on vaikeasti häiriintynyt. Vain, jos olet valmis hyväksymään sen tosiasian, että mies jatkaa pettämisiään, voit jatkaa avioliittoa - mutta muutosta ei tule.
Toivoa on jos olet valmis hyväksymään mitä vain ja olemaan miehesi kynnysmatto - elämään suhteessa jossa ei ole rehellisyyttä eikä luottamusta. Ei kai ole epäilystäkään siitä etteikö miehesi tule pettämään myös tulevaisuudessa jos hän on harrastanut muita suhteita ja valehdellut niistä systemaattisesti jo vuosikausia?
Se toinen nainen on luultavasti ymmärtänyt jotain mitä sinä et. Miksi ripustaudut petturiin joka ei kunnioita sinua? Jos teillä on yhteisiä lapsia kehottaisin pakkaamaan kimpsut.
Totta joka sana!
Onko tää ap:n kirjoitus tosiaan totta? Vai joku hurja provo? Kuka nainen oikeesti on noin kurja ja säälittävä, että antaa polkea itsensä kerta toisensa jälkeen maanrakoon vain siksi että rakastaa?? Eikä vain itseään vaan myös lapsensa. Säälittävää, ei voi muuta sanoa.
Ryhdistäydy nyt hyvä nainen, ota itseäsi niskasta kiinni ja potki se mies pihalle.
lähde ja nopeeta
sinä haluat? Keskity miettimään itseäsi ja tuntojasi. Miehesi on sellainen kuin on - jatkossakin hänellä tulee olemaan muita naisia (lieneekö oikein seksiaddikti?). Teidän suhteessanne on kysymys sinun sietokykysi rajoista.
naisella taida tulla rajaa vastaan...
Aika pahasti on miehesi sua kohdellut. Oikeasti.
Ja uskon, että varmaan rakastat häntä. Ja en epäile hänenkään rakkautta sinuun. Mutta miehesi käytös on sellaista, johon kenenkään ei pitäisi sopeutua ja joutua pakotettuna. Vaihtoehtoja on tasan kaksi; joko sinä hyväksyt avoimemman liiton, sovitte selkeät rajat ja pelisäännöt kolmansille osapuolille tai sitten miehesi MUUTTUU. Ja jälkimmäinen on oikeasti kauhean vaikeaa. Ihminen harvoin muuttuu niin radikaalisti ilman potkua perseeseen eli riittävän suurta sisäistä motivaatiota. Ja kun sinä kaiken jälkeenkin olet ja taistelet suhteenne puolesta, ja olet varmaan jossain vaiheessa valmis antamaan anteeksi, niin miehesi ei oikeasti tule muuttumaan. Hän oppii vain oikean tavan käyttäytyä, katua ja anella anteeksi jotta hän pääsee eteenpäin sinun ja lasten pysyessä hänen elämässään. Kun seuraava pettäminen paljastuu. Hän oppii aivan väärät asiat sinun kannaltasi.
Vaikutat kärsivälliseltä ja anteeksiantavalta ihmiseltä. Ne on hyviä ominaisuuksia. Älä kuitenkaan käytä niitä ominaisuuksia itseäsi vastaan, äläkä anna toisen tehdä kaikesta hyvästä joka sinussa on jotain haisevaa lattiarättiä.
Taistele vain suhteenne puolesta. Se on ihailtavaa. Mieti kuitenkin, että taisteletteko te molemmat? Vai kaatuuko taistelu sinun niskaasi? Mieti, millä tavoin miehessäsi näkyy jo nyt muutoksia? Mitä hän tekee omalta osaltaan? Miten kantaa vastuuta omasta puolestaan? Ja ennen kaikkea kohtaa se asia, loppuiko suhde vain siksi, kun toinen nainen niin itse halusi, eli olisiko miehesi vain jatkanut ja jatkanut. Terapioista ja psykologeista huolimatta?
Anna ajan kulua. Kuulostele omia tuntemuksiasi. Älä sitoudu vielä sen enempää jäämään kuin lähtemään. Välitilassa on joskus hyvä olla ja miettiä. Päätä vaikka jokin päivämäärä jolloin sinun täytyy tietää mitä tahdot. Tai ainakin suunta. Vaikka vuoden päästä. Laita nyt ylös kaikki ne asiat jotka haluat muuttuvan siihen mennessä. Ja katso sitten myöhemmin sitä listaa, niin on helpompi päättää. Ja myös muistaa tämä hetki ja se mistä lähditte liikkeelle.
Oletkos siellä terapiassa kuinka paljon ilman miestä käynyt ja keskustellut noista tunteistasi?
En ehtinyt muita viestejä (vielä) lukemaan, mutta epäselväksi jäi miten sä nyt ajatellet miehen uskollisuudesta tulevaisuudessa? Hänellä on ollut lukuisia lyhyitä ja pitkiä pettämisiä. Hän on jatkanut pettämistä jopa senkin jälkeen, kun oman lapsenne terveys oli vaakalaudalla. Hän voi itkeä vaikka kuinka, mutta niin koukussa hän tuohon pettämiseen on, että valehtelet itsellesi jos uskot miehen nyt olevan uskollinen.
Tässä juuri näkyy, että ei ne pettämiset ole niin riippuvaisia niistä kolmansista osapuolista. Aina löytyy uusia naisia, mutta mies pysyy samana ja hänellä on ratkaisun eväät. Ja epäilen, että on monien lapsahduksien takana, jos hän ylipäätänsä oppii uskolliseksi. Siellä on jotain hänellä taustalla omissa syövereissään ja hakee jatkuvasti pettämiskumppania.
Eli miten sä hyväksyt ja suhtaudut siihen, että mies ei tule olemaan uskollinen? Ehkä ikinä? Millaista henkistä kipua tämä tuottaa sinulle, että hakee jatkuvasti seksiä muiden kanssa ja ehkä jopa sitä rakastumisen tunnetta? Tästä mun mielestä olisi sun erittäin hyvä puhua teraupetin kanssa. Ja että mitkä mallit tässä toimii:
A) Uskottelet, että uskollinen on. TAAS tulee esiin pettäminen. Luhistutko, sattuuko kuinka paljon?
B) Katsotte asiaa silmästä silmään ja mietitte miten elätte miehen taipumuksen kanssa.
C) Katsotte asiaa silmästä silmään ja mietit miksi haluat elää parisuhteessa, mikä tekee sulle siitä tuon kaiken tuskan arvoisen. Mitä sitten kun lapsi kasvaa, millaisen mallin parisuhteesta ja perhe-elämästä annatte hänelle? Erokin on raastava juttu, jossa vanhemmilta vaaditaan paljon sitä "hyvää vanhemmuutta", mutta niin voi olla myös ydinperhe, jossa lapsi todistaa perhehelvettiä ja aikanaan joutuu käsittelemään noita asioita: Miksi isäni ei osaa olla uskollinen? Miksi äitini sietää tilannetta? Minunko vuoksi?
Aivan kamala tilanne ja toivottavasti nyt et ole täysin itse muuttunut immuuniksi vaan ymmärrät mitä kaikkea tuo miehen pakonomainen pettäminen onkaan aiheuttanut ja mitä se olisi voinut aiheuttaa. Onko riski sen arvoinen? Mitä jos jossain vaiheessa vastaava nainen ilmestyy oven taakse pieni nyytti kainalossa?
Ja lopuksi: Aina on toivoa! :) Mutta riippuu toki siitä miten se toivo nähdään. Miehellä on toivoa sen suhteen, että joskus oppii pitkän työstämisen jälkeen erottamaan viettinsä ja kuitenkin tietyissä rajoissa ottamaan vastuuta elämästään ja siitä mitä tuskaa ympärilleen aiheuttaa. Ja sinulla on toivoa, että voit päästä käsittelemään noita asioita vaikka sen teraupetin kanssa, vahvistumaan ja oppia katsomaan tuota kuviota vähän kauempaa. Ja löytämään joskus sen ratkaisun, joka on kaikkein paras. Se ei tapahdu heti, mutta aikanaan. Ja muista, että täytyy itseäänkin rakastaa, jotta osaa muita rakastaa. Sun on huolehdittava myös omasta, lapsesi äidin, hyvinvoinnista.
Mutta ensisijaisesti: Miehen pettäminen vaikuttaa krooniselta enkä tiedä miten sä olet tän hyväksynyt. Siinä yks juttu näin ensalkuun käsiteltäväksi. Sä olet itse elänyt niin pitkään siellä myrskynsilmässä, ettet oikein voikaan nähdä kuinka karsea kokonaisuudessaan tuo tilanne nyt onkaan.
EI TOIVOA!!!!!
Elätkö varmasti elämää mitä todella haluat,tuntuu niinkuin haluaisit pitää jotain unelmaa yllä mitä et todellakaan tollaisen kumppanin kanssa tule koskaan saavuttamaan.En usko, että sinulla voi olla kovinkaan hyvä olla takuttuasi kuinka vuosia sinua on vedätetty ihan kympillä ja sama peli tulee jatkumaan todennäköisesti jos jäät jatkamaan tuota elämää. Uskon, että ansaitset paljon parempaa ja kuule omasta kokemuksesta voin sanoa elämä ilman tuollaista on paljon parempaa. Kukaan ei ansaitse tollasta kohtelua keneltäkään, eikä siihen pitäisi antaa mahdollisuutta antamalla anteeksi.