Mikä teki kristinuskosta valtauskonnon Roomassa?

Kiitos tämän hienon ketjun:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8565400

heräsi mielessäni kysymys, miksi krsitinusko nousi niin merkittävään asemaan Rooman valtakunnassa? Alunperin kyse näyttää olleen vain juutalaisuuden sisäisestä kapinaliikkeestä. On helppo sanoa, että "käännytettiin vaan pari Rooman keisaria", niitähän sitä tietysti yhtenään käännytettiin ja milloin kukakin, helppoahan se tosiaan oli. Kristinusko näyttää kehittyneen voimakkaasi juuri Kreikassa, onko se siis selitys tapahtuneelle. Vanha kreikkalainen sivistys pyrki saamaan henkisen yliotteen roomalaisista paremmin miekkaa heilutelleista serkuistaan? Ja mikä oli se orjien osuus, josta joku länsimainen filosofi niin paljon puhuu. Hyvät linkitkin kelpaavat...
42727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

ellei mene ehtoollisviinit rinnoille ja rintsikat pesuun.

Äänestä

Olisikonhan sillä mitään tekemistä, että Theodosius I teki kristinuskosta valtion uskonnon. Voitaineen epäillä, että kyse oli valtapelistä ja hallinnasta uskonnon avulla.

Äänestä
  • ihan vaan rohkeasti omin sanoin, miksi? sitä nääs minä en ole koskaan oikein ymmärtänyt.

    Äänestä

  • miten? kirjoitti:

    ihan vaan rohkeasti omin sanoin, miksi? sitä nääs minä en ole koskaan oikein ymmärtänyt.

    "ihan vaan rohkeasti omin sanoin, miksi?"

    Vallan takia. Uskonto on yksi vallan käytön väline.

    Äänestä

"Ja mikä oli se orjien osuus, josta joku länsimainen filosofi niin paljon puhuu" ??

Ei orjilla ole ollut mitään syytä kannattaa kristinuskoa, sillä raamattuhan hyväksyy orjuuden
täysin yksiselitteisesti ja raamattua on kautta vuosituhansien käytetty nimenomaan perusteluna
orjuuden oikeuttamiseksi. Tässä on hyvä linkki aiheen tiimoilta - hieman vanha kirjoitus mutta
toisaalta myös käsiteltävä asia on vanha ja vielä paljon vanhempikin. Eikä raamatusta ole sen
jälkeen muutettu riviäkään. Samat orjuuden pitoa koskevat tekstit löytää sieltä edelleenkin.
Vielä muutama vuosikymmentä sitten Etelä-Afrikan rotusortohallituskin perusteli mustien sortoa
nimenomaan raamatun teksteillä, samoin kuin Etelä-Afrikan reformoitu kirkko.

http://www.dlc.fi/~etkirja/Prometheus1.htm

Äänestä

Kristinusko vetosi köyhiin ja sorrettuihin, joita suurin osa Rooman valtakunnan asukkaista oli. Kristityt myös huolehti köyhistä ja sairaista. Kun rutto raivosi, niin muut juoksi karkuun, mutta kristityt jäi auttamaan ihmisparkoja. Kristittyjen rakkaus-ajattelu vetosi myös rikkaisiin hienostonaisiin.

Syynä oli siis kristinuskon moraalinen ylivertaisuus pakanauskontoihin nähden ja kristinuskon lupailemat Taivaan ilot.

Äänestä
  • Kristinuskon suosio nousi siitä, että valtaapitävät huomasivat tuon uskon olevan heille mieleinen, koska sen nimissä voi tehdä mitä vain, ja kaiken saa anteeksi
    Sen jälkeen se on miekalla ja verellä, iskostettu tavallisen kansan kalloon

    Äänestä

  • Kristinusko vetosi valtaapitäjiin, koska se antoi heille jumalallisen oikeuden otttaa ja pitää
    orjia naapurikansoista. Myöskin ajatus kuuliaisuudesta ja niskoittelevien ikuisesta kiduttamisesta
    miellyttti kovasti valtaapitäjiä. Valtaapitävän auktoriteetin (siis papin tai piispan tai kardinaalin)
    sanaa vastaan niskoittelija voitiin poltttaa elävältä roviolla ankaran kiduttamisen jälkeen ja tämä
    kaikki oli raamatun sanan mukaista, puhdasta jumalan rakkautta. Kristinuskon moraalinen yli-
    vertaisuus tulikin hienosti esille esimerkiksi Giordano Brunon tapauksessa, joka oli vain yksi
    tuhansista vastaavista.

    Äänestä

  • Juuri mikään ei kerro meille paremmin kristinuskon moraalisesta
    ylivertaisuudesta kuin Hypatia Aleksandrialaisen kohtalo.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypatia_Aleksandrialainen

    Kaunis, hieno ja korkeamoraalinen uskonto, totta tosiaankin.
    Ja heti ensi vuosistaan lähtien verinen ja julma murhauskonto,
    jossa tiedettä ja sivistystä vihattiin ja vainottiin verisesti.

    Äänestä

  • ihan terve kirjoitti:

    Juuri mikään ei kerro meille paremmin kristinuskon moraalisesta
    ylivertaisuudesta kuin Hypatia Aleksandrialaisen kohtalo.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypatia_Aleksandrialainen

    Kaunis, hieno ja korkeamoraalinen uskonto, totta tosiaankin.
    Ja heti ensi vuosistaan lähtien verinen ja julma murhauskonto,
    jossa tiedettä ja sivistystä vihattiin ja vainottiin verisesti.

    kertoa lähteen, missä kerrotaan kristittyjen veriteoista 1. tai 2. vuosisadalla, siis silloin kuin oikea alkuperäinen apostolinen kristinusko vielä oli olemassa? Onko sellaisia olemassa?

    Äänestä

  • qwerty, kirjoitti:

    olemassa oikeita kristittyjä, ei ole ollut ketään Jeesuksen jälkeen, eikä näköjään tulekaan.

    http://www.cosmopolis.com/alexandria/hypatia-bio-john.html
    http://www.geocities.com/hckarlso/synesius.html

    Kummasti se vain näyttää tämä ihan ensimmäisten kristittyjen
    elämäkin olleen pelkkää katkeroitunutta vihaa toisinajattelijoita
    kohtaan ja vimmattua halua polttaa nämä rovioilla elävältä.

    Mistä tulikin rakkauden uskonnon kristinuskon tunnusomaisin
    piirre seuraaviksi vuosisadoiksi tai oikeastaan vuosituhansiksi.
    Niin kaunista on ollut kristittyjen lähimmäisenrakkaus, alusta lähtien.

    Äänestä

  • nimi erkki. kirjoitti:

    Hypatia eli 400-luvulla ja tuolloin oli Raamatun ennustama Suuri luopumus jo alkanut Konstantinuksen pakanakirkon myötä ja valheveljet olivat alkaneet ottaa kirkkoa haltuunsa.

    Kerroppa edelleen missä lähteissä kerrotaan kristittyjen väkivaltaisuuksista 1. tai 2. vuosisadalla?

    kerrotaan Pietarin tarttuneen miekkaan ja leikanneen korvan pois eräältä uskonveljeltään.

    Äänestä

  • old_profile_32785 kirjoitti:

    ja mitä Jeesus opetti Pietarille tämän jälkeen?

    Äänestä

  • cqzherpeslko kirjoitti:

    olemassa oikeita kristittyjä, ei ole ollut ketään Jeesuksen jälkeen, eikä näköjään tulekaan.

    Tuo oli oikein se on pelkkä totuus

    Äänestä

  • qwerty, kirjoitti:

    ja mitä Jeesus opetti Pietarille tämän jälkeen?

    älkää luulko, että olen tullut tuomaan rauhan.

    Miten voit pitää kristinuskoa rauhanomaisena kun se on peruslähtökohdiltaan apokalyptinen?

    Odotetaan taivaallista messiasta, joka tulee tuhoamaan (siis tappamaan) kaikki hänen vastustajansa ja lähettää teurastetut IKUISEEN kidutukseen (mukaanlukien ne, jotka eivät ole koskaan hänestä kuulleetkaan)!

    Äänestä

  • "Kun rutto raivosi, niin muut juoksi karkuun, mutta kristityt jäi auttamaan ihmisparkoja. "

    Enpä usko että asia ihan noin meni.

    Esimerkiksi keskiajalla Mustan Surman riehuessa 1300-luvulla, monissa kaupungeissa juutalaiset selvisivät muita paremmin - tähän epäilemättä tärkeänä syynä uskonnonkin vaatimat totutut puhtaussäännökset, mm. se, että ennen ruokailua täytyi pestä kädet!

    Tästä tosin ei seurannut ihailua juutalaisia kohtaan eikä heidän esimerkistään oppimista, vaan kateutta ja syytöksiä siitä, että juutalaisten on täytynyt myrkyttää kaivoja, jotta paljon kristittyjä heidän sijaansa kuolisi. Seurauksena useilla paikkakunnilla juutalaisvainoja varsinkin ristiretkeläisten toimesta.

    Äänestä

  • old_profile_32785 kirjoitti:

    älkää luulko, että olen tullut tuomaan rauhan.

    Miten voit pitää kristinuskoa rauhanomaisena kun se on peruslähtökohdiltaan apokalyptinen?

    Odotetaan taivaallista messiasta, joka tulee tuhoamaan (siis tappamaan) kaikki hänen vastustajansa ja lähettää teurastetut IKUISEEN kidutukseen (mukaanlukien ne, jotka eivät ole koskaan hänestä kuulleetkaan)!

    sillä Jeesuksen seuraajaksi tunnustautuminen aiheuttaa yleensä konfliktin. Jos esim. Suomessa tunnustautuu uskoontulleeksi, niin saa lähes koko (nimikristillisen tai maallistuneen) suvun kimppuunsa. Samoin kävi 2000 vuotta sitten juutalaisperheissä ja antisemitistisissä roomalaisperheissä.

    Jeesus ei puheissaan viitannut piinahelvettiin, vaan puhui gehennasta, Hinnomin laaksosta, joka sijaitsi Jerusalemin ulkopuolella. Sitä käytettiin kaatopaikkana ha siellä paloivat tulet yötä päivää ja esim. rikollisten ruumiit heitettiin sinne.

    Viimeaikojen tapahtumat todistavat Ilmestyskirjan profetioiden toteutuvan. Toinen tuleminen on yksinkertaisesti pakko tapahtua, sillä muuten ihminen tuhoaa planeettansa ja itsensä.

    Raamatun mukaan Jumala tulee oikeudenmukaisesti tuomitsemaan kaikki ihmiset. Jos Jumala ei rankaisisi syntisiä, niin eihän Jumala olisi silloin oikeudenmukainen? Myös uskovia rangaistaan synneistään, esim. Daavidia rangaistiiin aviorikoksestaan.

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    "Kun rutto raivosi, niin muut juoksi karkuun, mutta kristityt jäi auttamaan ihmisparkoja. "

    Enpä usko että asia ihan noin meni.

    Esimerkiksi keskiajalla Mustan Surman riehuessa 1300-luvulla, monissa kaupungeissa juutalaiset selvisivät muita paremmin - tähän epäilemättä tärkeänä syynä uskonnonkin vaatimat totutut puhtaussäännökset, mm. se, että ennen ruokailua täytyi pestä kädet!

    Tästä tosin ei seurannut ihailua juutalaisia kohtaan eikä heidän esimerkistään oppimista, vaan kateutta ja syytöksiä siitä, että juutalaisten on täytynyt myrkyttää kaivoja, jotta paljon kristittyjä heidän sijaansa kuolisi. Seurauksena useilla paikkakunnilla juutalaisvainoja varsinkin ristiretkeläisten toimesta.

    alkukristittyihin, jolloin Suuri luopumus ei ollut vielä tapahtunut.

    Toora, joka yleensä käännetään laiksi, voidaan kääntää myös opetukseksi. Se on siis Jumalan opetus ihmiskunnalle. Esim. raamatullinen ruokacvalio on hyväksi terveydelle.

    Äänestä

Krisselismissä naiset saivat äänensä kuuluviin. Roomassa heillä oli oikeus omistaa, periä miehensä muttei äänivaltaa.

Mitä vajakkeihin tulee, niin krisselismiin oli kerätty kaikkien muiden sen aikaisten uskontojen ihmeteot ja sattumukset, joten ei se ainakaan huonompi ollut.

Äänestä

Jostakin sen täytyi alkaa, ja Roomalaisia sotilaitahan siellä Jeesuksenkin tekoja oli seurailemassa, heillä on voinut siirtyä niitä asioita perimätietonakin silminnäkijöltä, ja ovat olleet valmiina uskomaan kun heille on tultu kertomaan asiasta vielä lisää.

Äänestä
  • Orjuus oli sen verran hyväksyttyä, että tulottomat ja köyhät menivät vapaaehtoisesti orjiksi. Sen ajan kulttuuri oli toisenlaista kuin nyt, ja hyväksyttiin paljon muitakin asioita joita ei hyväksyttäisi nykyisin.

    Äänestä

  • vielä vähän kirjoitti:

    Orjuus oli sen verran hyväksyttyä, että tulottomat ja köyhät menivät vapaaehtoisesti orjiksi. Sen ajan kulttuuri oli toisenlaista kuin nyt, ja hyväksyttiin paljon muitakin asioita joita ei hyväksyttäisi nykyisin.

    Jos ehdit soittamaan suoraan lähetykseen, sunnuntaina klo21. jälkeen? Ohjelman nimi on Taivaan ja maan väliltä, ja vastataan Raamatun pohjalta.Sinne soittaa muitakin kysyjiä.
    Nettiosoite on www.patmos.fi

    Äänestä

  • puhelimella? kirjoitti:

    Jos ehdit soittamaan suoraan lähetykseen, sunnuntaina klo21. jälkeen? Ohjelman nimi on Taivaan ja maan väliltä, ja vastataan Raamatun pohjalta.Sinne soittaa muitakin kysyjiä.
    Nettiosoite on www.patmos.fi

    Saat tarkemmat ohjelmatiedot tästä soittopaikasta tästä, jos et halua luke mitään muita juttuja sieltä:

    http://www.patmos.fi/fi/radio_ja_tv/taivaan_ja_maan_valilta/?id=63

    Äänestä

  • suoraan pääsee kirjoitti:

    Saat tarkemmat ohjelmatiedot tästä soittopaikasta tästä, jos et halua luke mitään muita juttuja sieltä:

    http://www.patmos.fi/fi/radio_ja_tv/taivaan_ja_maan_valilta/?id=63

    minua nyt kiinnosti lähinnä raamatun ulkopuoliset tulkinnat tässä ja täällä jos missä niitä kai pitäisi olla tarjolla. no ei paljon ole näkynyt.

    Äänestä

Kyllä yksi suurimpia tekijöitä ja valtteja oli se, että kristinusko hyväksyi yhteyteensä myös orjat,naiset ja lapset. Tälläinen oli patriarkaalisessa yhteuskunnassa ennenkuulumattoman suvaitsevaista. Myös kristittyjen rakastavat teot vaikuttivat, he lunastivat orjia vapaiksi ja pelastivat hylättyjä lapsia.

Äänestä
  • Miten historia muka tukee tulkintaasi?

    Äänestä

  • mutta ei sillä ole merkitystä siihen miksi kristinuskosta tuli valtauskonto, poliittiset syyt aiheuttivat sen, hallitsijat ottivat kristinuskon valtansa välineeksi ja se sopi kristityille.
    Orjuudesta: Paavali komensi orjat pysymään asemassaan, Jeesus ei ollut käsitellyt heidän asemaansa lainkaan ja myöhemmin kirkot olivat orjuutta tukeva ja ylläpitävä tekijä.
    Moni muukin uskonto oli houkutellut juuri naisia, mikään niistä ei tietääkseni kuitenkaan antanut heille samoja oikeuksia kuin miehille, kristinuskokin varasi paimenen ja määrääjän aseman sen mukaan oliko henkilöllä penis vai ei. Naisten rahat kelpasivat uskon tukemiseen ja mutta rahoittajat pantiin pian takaisin omille naisen paikoilleen

    Äänestä

  • Voi kun suvaitsevaista. Aattelepas sitä, että ihan orjat,naiset ja lapset hyväksyivät joukkoonsa. Kyllä tässä vallan herkistyy, kun niin olivat suvaitsevaisia ne entisaikain kristityt, nyyh.

    Mutta huom. "Orjuus on nähtävissä myös kaikkialla Uudessa testamentissa. Jeesuksen vertauksen palvelijat eivät olleet palkkatyötä saavaa palvelusväkeä, vaan isäntiensä omaisuutta. Paavalin kirjeet osoittavat, että varhaisimpiin kristillisiin yhteisöihin kuului orjia. Uuden testamentin huoneentauluista voi päätellä, että kristilliset perheet koostuivat sekä orjista että vapaista perheenjäsenistä."

    http://www.helsinki.fi/teol/pro/ihminen/orjuus/orjuus.html

    "Kun kristinusko levisi, kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan käytännöt yleistyvät kristittyjen elämässä samoin kuin kristillisessä teologiassa ja etiikassa. Uuden testamentin varhaisimmissa kirjoituksissa Paavali korostaa eri ryhmien ykseyttä Kristuksessa: orjat ja vapaat, miehet ja naiset, kreikkalaiset ja juutalaiset ovat kaikki kastettuja Kristuksen ruumiin jäseniksi (Gal. 3:26-28; 1 Kor. 12:13). Äänenpainot kuitenkin muuttuvat ajan kuluessa. Paavalia myöhemmissä Uuden testamentin arkielämän ohjeissa, ns. huoneentauluissa, orjien yhteiskunnallinen asema isäntiinsä nähden korostuu ja Kristuksessa vallitseva tasa-arvo jää taka-alalle."

    http://www.helsinki.fi/teol/pro/ihminen/orjuus/kristityt_orjuus.html

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    Miten historia muka tukee tulkintaasi?

    Varmaankin siten, että nämä ovat historiallisia tosi seikkoja. Asian voi tarkistaa esim. tieteenkuvalehdestä 17/2004. Sinulle voi olla yllätys mutta asiat joita et usko tai hyväksy, voivat silti olla totta.

    Äänestä

  • Valtaapitävät kääntyivät kristinuskoon, jolloin orjat todenäköisesti tulivat kaupanpäälle. Uusi lahko tietenkin otti jäseniksi niin paljon väkeä kuin mahdollista, olihan maailmanvalta tavoitteena, kuten on tänäkin päivänä.

    Äänestä

  • 28 kirjoitti:

    mutta ei sillä ole merkitystä siihen miksi kristinuskosta tuli valtauskonto, poliittiset syyt aiheuttivat sen, hallitsijat ottivat kristinuskon valtansa välineeksi ja se sopi kristityille.
    Orjuudesta: Paavali komensi orjat pysymään asemassaan, Jeesus ei ollut käsitellyt heidän asemaansa lainkaan ja myöhemmin kirkot olivat orjuutta tukeva ja ylläpitävä tekijä.
    Moni muukin uskonto oli houkutellut juuri naisia, mikään niistä ei tietääkseni kuitenkaan antanut heille samoja oikeuksia kuin miehille, kristinuskokin varasi paimenen ja määrääjän aseman sen mukaan oliko henkilöllä penis vai ei. Naisten rahat kelpasivat uskon tukemiseen ja mutta rahoittajat pantiin pian takaisin omille naisen paikoilleen

    "mutta ei sillä ole merkitystä siihen miksi kristinuskosta tuli valtauskonto, poliittiset syyt aiheuttivat sen, hallitsijat ottivat kristinuskon valtansa välineeksi ja se sopi kristityille."

    Tieteen kuvalehdessä(2004/17) oli artikkeli kyseisestä aiheesta, nuita sinun mainitsemiasi asioita ei mainittu syyksi. Kristythän olivat hyvin vainottu kansanryhmä, aina 300-luvulle asti, ihan hallitsijoidenkin taholta. Eli tämäkin seikka puhuu syitäsi vastaan.

    "Orjuudesta: Paavali komensi orjat pysymään asemassaan, Jeesus ei ollut käsitellyt heidän asemaansa lainkaan ja myöhemmin kirkot olivat orjuutta tukeva ja ylläpitävä tekijä."

    Paavali tarkoitti pysymisellä sitä ettei kukaan karkaa, lähde ominpäin isäntänsä luota ja näin riko lakia. Seurakunnassa ei eroteltu, Gal.3:28:" Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.". Englantilaisten kristittyjen ryhmän toimesta orjuus lakkautettiin euroopassa taistelujen jälkeen 1700-1800 luvun vaihteessa.

    "Moni muukin uskonto oli houkutellut juuri naisia, mikään niistä ei tietääkseni kuitenkaan antanut heille samoja oikeuksia kuin miehille, kristinuskokin varasi paimenen ja määrääjän aseman sen mukaan oliko henkilöllä penis vai ei. Naisten rahat kelpasivat uskon tukemiseen ja mutta rahoittajat pantiin pian takaisin omille naisen paikoilleen "

    Kuten aijemmin viittasin Galatailaiskirjeeseen, josta huomaamme että niin ei ollut kuten esitit. Naisia toimi myös kirkon piirissä erinäisissä tehtävissä. Eivät joutuneet "omille paikoilleen". Asian voisi ilmaista itämaisin silmin:"Charles H. Spurgeon kertoi miten eräs hindunainen Intiassa kysyi lähetyssaarnaajalta: ”Teidän Raamattunne on varmasti kirjoittanut nainen.” ”Kuinka niin?” lähetyssaarnaaja kysyi. ”Koska se sanoo niin paljon kauniita asioita naisista,” vastasi nainen."

    .

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Voi kun suvaitsevaista. Aattelepas sitä, että ihan orjat,naiset ja lapset hyväksyivät joukkoonsa. Kyllä tässä vallan herkistyy, kun niin olivat suvaitsevaisia ne entisaikain kristityt, nyyh.

    Mutta huom. "Orjuus on nähtävissä myös kaikkialla Uudessa testamentissa. Jeesuksen vertauksen palvelijat eivät olleet palkkatyötä saavaa palvelusväkeä, vaan isäntiensä omaisuutta. Paavalin kirjeet osoittavat, että varhaisimpiin kristillisiin yhteisöihin kuului orjia. Uuden testamentin huoneentauluista voi päätellä, että kristilliset perheet koostuivat sekä orjista että vapaista perheenjäsenistä."

    http://www.helsinki.fi/teol/pro/ihminen/orjuus/orjuus.html

    "Kun kristinusko levisi, kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan käytännöt yleistyvät kristittyjen elämässä samoin kuin kristillisessä teologiassa ja etiikassa. Uuden testamentin varhaisimmissa kirjoituksissa Paavali korostaa eri ryhmien ykseyttä Kristuksessa: orjat ja vapaat, miehet ja naiset, kreikkalaiset ja juutalaiset ovat kaikki kastettuja Kristuksen ruumiin jäseniksi (Gal. 3:26-28; 1 Kor. 12:13). Äänenpainot kuitenkin muuttuvat ajan kuluessa. Paavalia myöhemmissä Uuden testamentin arkielämän ohjeissa, ns. huoneentauluissa, orjien yhteiskunnallinen asema isäntiinsä nähden korostuu ja Kristuksessa vallitseva tasa-arvo jää taka-alalle."

    http://www.helsinki.fi/teol/pro/ihminen/orjuus/kristityt_orjuus.html

    "Voi kun suvaitsevaista. Aattelepas sitä, että ihan orjat,naiset ja lapset hyväksyivät joukkoonsa. Kyllä tässä vallan herkistyy, kun niin olivat suvaitsevaisia ne entisaikain kristityt, nyyh."

    Näinpä,kristityt ovat todella suvaitsevaista väkeä.

    "Mutta huom. "Orjuus on nähtävissä myös kaikkialla Uudessa testamentissa. Jeesuksen vertauksen palvelijat eivät olleet palkkatyötä saavaa palvelusväkeä, vaan isäntiensä omaisuutta. Paavalin kirjeet osoittavat, että varhaisimpiin kristillisiin yhteisöihin kuului orjia. Uuden testamentin huoneentauluista voi päätellä, että kristilliset perheet koostuivat sekä orjista että vapaista perheenjäsenistä."

    Tottahan toki, sen aikainen yhteiskunta toimi ja pyöri orjuuden voimalla, suhdeluku taisi olla 1/7 eli yhtä vapaata kohti oli 7 orjaa. Kristyttäjä tästä ei voi syyttää, kun eivät olleet vallassa, vaan vainottu kansanryhmä. Mutta kristityt suhtautuivat orjiin eritavoin, tämä pisti silmään. Kuten Gal.3:28 asian ilmaisee:"Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." Seurakunnassa oltiin yhtä, ei eroteltu.

    ""Kun kristinusko levisi, kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan käytännöt yleistyvät kristittyjen elämässä samoin kuin kristillisessä teologiassa ja etiikassa. Uuden testamentin varhaisimmissa kirjoituksissa Paavali korostaa eri ryhmien ykseyttä Kristuksessa: orjat ja vapaat, miehet ja naiset, kreikkalaiset ja juutalaiset ovat kaikki kastettuja Kristuksen ruumiin jäseniksi (Gal. 3:26-28; 1 Kor. 12:13). Äänenpainot kuitenkin muuttuvat ajan kuluessa. Paavalia myöhemmissä Uuden testamentin arkielämän ohjeissa, ns. huoneentauluissa, orjien yhteiskunnallinen asema isäntiinsä nähden korostuu ja Kristuksessa vallitseva tasa-arvo jää taka-alalle."

    Eihän Paavali tietenkään kehoittanut orjia karkaamaan isäntiensä luota ja näin rikkomaan lakia. Edellä mainitsemani Gal. kirjeen kohta piti kuitenkin paikkaansa seurakunnassa ja kristittyjen kesken. Tälläinen pisti luonnollisesti silmään sen aikaisessa yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • Kuk regus susej kirjoitti:

    Valtaapitävät kääntyivät kristinuskoon, jolloin orjat todenäköisesti tulivat kaupanpäälle. Uusi lahko tietenkin otti jäseniksi niin paljon väkeä kuin mahdollista, olihan maailmanvalta tavoitteena, kuten on tänäkin päivänä.

    Kristityt olivat aluksi vainottu kansanryhmä, eritoten valtaapitävien taholta. Kristityt kun kieltäytyivät keisarinpalvonnasta. Ei kristinuskon tavoitteena ollut mikään maailmanvalta,vaan evankeljumin,ilosanoman vieminen eteenpäin ihmisille pelastukseksi ja sama tavoite se on tänäkin päivänä.

    Äänestä

  • pertti.e kirjoitti:

    "Voi kun suvaitsevaista. Aattelepas sitä, että ihan orjat,naiset ja lapset hyväksyivät joukkoonsa. Kyllä tässä vallan herkistyy, kun niin olivat suvaitsevaisia ne entisaikain kristityt, nyyh."

    Näinpä,kristityt ovat todella suvaitsevaista väkeä.

    "Mutta huom. "Orjuus on nähtävissä myös kaikkialla Uudessa testamentissa. Jeesuksen vertauksen palvelijat eivät olleet palkkatyötä saavaa palvelusväkeä, vaan isäntiensä omaisuutta. Paavalin kirjeet osoittavat, että varhaisimpiin kristillisiin yhteisöihin kuului orjia. Uuden testamentin huoneentauluista voi päätellä, että kristilliset perheet koostuivat sekä orjista että vapaista perheenjäsenistä."

    Tottahan toki, sen aikainen yhteiskunta toimi ja pyöri orjuuden voimalla, suhdeluku taisi olla 1/7 eli yhtä vapaata kohti oli 7 orjaa. Kristyttäjä tästä ei voi syyttää, kun eivät olleet vallassa, vaan vainottu kansanryhmä. Mutta kristityt suhtautuivat orjiin eritavoin, tämä pisti silmään. Kuten Gal.3:28 asian ilmaisee:"Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." Seurakunnassa oltiin yhtä, ei eroteltu.

    ""Kun kristinusko levisi, kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan käytännöt yleistyvät kristittyjen elämässä samoin kuin kristillisessä teologiassa ja etiikassa. Uuden testamentin varhaisimmissa kirjoituksissa Paavali korostaa eri ryhmien ykseyttä Kristuksessa: orjat ja vapaat, miehet ja naiset, kreikkalaiset ja juutalaiset ovat kaikki kastettuja Kristuksen ruumiin jäseniksi (Gal. 3:26-28; 1 Kor. 12:13). Äänenpainot kuitenkin muuttuvat ajan kuluessa. Paavalia myöhemmissä Uuden testamentin arkielämän ohjeissa, ns. huoneentauluissa, orjien yhteiskunnallinen asema isäntiinsä nähden korostuu ja Kristuksessa vallitseva tasa-arvo jää taka-alalle."

    Eihän Paavali tietenkään kehoittanut orjia karkaamaan isäntiensä luota ja näin rikkomaan lakia. Edellä mainitsemani Gal. kirjeen kohta piti kuitenkin paikkaansa seurakunnassa ja kristittyjen kesken. Tälläinen pisti luonnollisesti silmään sen aikaisessa yhteiskunnassa.

    "Näinpä,kristityt ovat todella suvaitsevaista väkeä."
    Tuota noin.

    http://adultthought.ucsd.edu/Culture_War/The_American_Taliban.html

    Äänestä

  • pertti.e kirjoitti:

    Kristityt olivat aluksi vainottu kansanryhmä, eritoten valtaapitävien taholta. Kristityt kun kieltäytyivät keisarinpalvonnasta. Ei kristinuskon tavoitteena ollut mikään maailmanvalta,vaan evankeljumin,ilosanoman vieminen eteenpäin ihmisille pelastukseksi ja sama tavoite se on tänäkin päivänä.

    "Kristityt olivat aluksi vainottu kansanryhmä, eritoten valtaapitävien taholta. Kristityt kun kieltäytyivät keisarinpalvonnasta."
    Ja kun valtaapitävät kääntyivät kristityiksi, kristityt aloittivat vainonsa.

    "Ei kristinuskon tavoitteena ollut mikään maailmanvalta,vaan evankeljumin,ilosanoman vieminen eteenpäin ihmisille pelastukseksi ja sama tavoite se on tänäkin päivänä."
    Kaikille sama uskonto, uskonnon ylin pappi johtaa maailmaa, maailmanvalta.

    Äänestä

  • pertti.e kirjoitti:

    "mutta ei sillä ole merkitystä siihen miksi kristinuskosta tuli valtauskonto, poliittiset syyt aiheuttivat sen, hallitsijat ottivat kristinuskon valtansa välineeksi ja se sopi kristityille."

    Tieteen kuvalehdessä(2004/17) oli artikkeli kyseisestä aiheesta, nuita sinun mainitsemiasi asioita ei mainittu syyksi. Kristythän olivat hyvin vainottu kansanryhmä, aina 300-luvulle asti, ihan hallitsijoidenkin taholta. Eli tämäkin seikka puhuu syitäsi vastaan.

    "Orjuudesta: Paavali komensi orjat pysymään asemassaan, Jeesus ei ollut käsitellyt heidän asemaansa lainkaan ja myöhemmin kirkot olivat orjuutta tukeva ja ylläpitävä tekijä."

    Paavali tarkoitti pysymisellä sitä ettei kukaan karkaa, lähde ominpäin isäntänsä luota ja näin riko lakia. Seurakunnassa ei eroteltu, Gal.3:28:" Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.". Englantilaisten kristittyjen ryhmän toimesta orjuus lakkautettiin euroopassa taistelujen jälkeen 1700-1800 luvun vaihteessa.

    "Moni muukin uskonto oli houkutellut juuri naisia, mikään niistä ei tietääkseni kuitenkaan antanut heille samoja oikeuksia kuin miehille, kristinuskokin varasi paimenen ja määrääjän aseman sen mukaan oliko henkilöllä penis vai ei. Naisten rahat kelpasivat uskon tukemiseen ja mutta rahoittajat pantiin pian takaisin omille naisen paikoilleen "

    Kuten aijemmin viittasin Galatailaiskirjeeseen, josta huomaamme että niin ei ollut kuten esitit. Naisia toimi myös kirkon piirissä erinäisissä tehtävissä. Eivät joutuneet "omille paikoilleen". Asian voisi ilmaista itämaisin silmin:"Charles H. Spurgeon kertoi miten eräs hindunainen Intiassa kysyi lähetyssaarnaajalta: ”Teidän Raamattunne on varmasti kirjoittanut nainen.” ”Kuinka niin?” lähetyssaarnaaja kysyi. ”Koska se sanoo niin paljon kauniita asioita naisista,” vastasi nainen."

    .

    "Englantilaisten kristittyjen ryhmän toimesta orjuus lakkautettiin euroopassa taistelujen jälkeen 1700-1800 luvun vaihteessa."

    Yhtä monien englantilaisten kristittyjen toimesta teurastettiin intialaisia Sepoy-kapinan kostoksi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sepoykapina

    Äänestä

  • pertti.e kirjoitti:

    Varmaankin siten, että nämä ovat historiallisia tosi seikkoja. Asian voi tarkistaa esim. tieteenkuvalehdestä 17/2004. Sinulle voi olla yllätys mutta asiat joita et usko tai hyväksy, voivat silti olla totta.

    Voistko nyt ihan omin sanoin kertoa, mistä on kyse, kun minä en pysty tuota lehteä saamaan käsiini.

    Ongelmat jutussasi:
    1) Muutkin uskonnot hyväksyivät kannattajikseen lapsia, naisia ja orjia.
    2) En ole missään nähnyt viitteitä siitä, että kristityt olisivat olleet sen anteliaampia tai armeliaampia kuin muutkaan siihen historian aikaan.

    Äänestä

  • pertti.e kirjoitti:

    Kristityt olivat aluksi vainottu kansanryhmä, eritoten valtaapitävien taholta. Kristityt kun kieltäytyivät keisarinpalvonnasta. Ei kristinuskon tavoitteena ollut mikään maailmanvalta,vaan evankeljumin,ilosanoman vieminen eteenpäin ihmisille pelastukseksi ja sama tavoite se on tänäkin päivänä.

    sinusta jotain ilosanomaa, jos joku sanoo sinulle: Usko ja tee kuten minä haluan, tai kärsit ikuisesti".

    Minusta tämä teidän oppienne ristiriitaisuus on niin silmiinpistävää, että pitäisi sokean Reetankin tajuta.

    Mutta kun ei...

    Kuinka helvetissä sinä selität itsellesi tuollaisen "ilosanoman", muuta kuin olemalla ajattelematta koko asiaa?

    Äänestä

  • pertti.e kirjoitti:

    "Voi kun suvaitsevaista. Aattelepas sitä, että ihan orjat,naiset ja lapset hyväksyivät joukkoonsa. Kyllä tässä vallan herkistyy, kun niin olivat suvaitsevaisia ne entisaikain kristityt, nyyh."

    Näinpä,kristityt ovat todella suvaitsevaista väkeä.

    "Mutta huom. "Orjuus on nähtävissä myös kaikkialla Uudessa testamentissa. Jeesuksen vertauksen palvelijat eivät olleet palkkatyötä saavaa palvelusväkeä, vaan isäntiensä omaisuutta. Paavalin kirjeet osoittavat, että varhaisimpiin kristillisiin yhteisöihin kuului orjia. Uuden testamentin huoneentauluista voi päätellä, että kristilliset perheet koostuivat sekä orjista että vapaista perheenjäsenistä."

    Tottahan toki, sen aikainen yhteiskunta toimi ja pyöri orjuuden voimalla, suhdeluku taisi olla 1/7 eli yhtä vapaata kohti oli 7 orjaa. Kristyttäjä tästä ei voi syyttää, kun eivät olleet vallassa, vaan vainottu kansanryhmä. Mutta kristityt suhtautuivat orjiin eritavoin, tämä pisti silmään. Kuten Gal.3:28 asian ilmaisee:"Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." Seurakunnassa oltiin yhtä, ei eroteltu.

    ""Kun kristinusko levisi, kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan käytännöt yleistyvät kristittyjen elämässä samoin kuin kristillisessä teologiassa ja etiikassa. Uuden testamentin varhaisimmissa kirjoituksissa Paavali korostaa eri ryhmien ykseyttä Kristuksessa: orjat ja vapaat, miehet ja naiset, kreikkalaiset ja juutalaiset ovat kaikki kastettuja Kristuksen ruumiin jäseniksi (Gal. 3:26-28; 1 Kor. 12:13). Äänenpainot kuitenkin muuttuvat ajan kuluessa. Paavalia myöhemmissä Uuden testamentin arkielämän ohjeissa, ns. huoneentauluissa, orjien yhteiskunnallinen asema isäntiinsä nähden korostuu ja Kristuksessa vallitseva tasa-arvo jää taka-alalle."

    Eihän Paavali tietenkään kehoittanut orjia karkaamaan isäntiensä luota ja näin rikkomaan lakia. Edellä mainitsemani Gal. kirjeen kohta piti kuitenkin paikkaansa seurakunnassa ja kristittyjen kesken. Tälläinen pisti luonnollisesti silmään sen aikaisessa yhteiskunnassa.

    "Eihän Paavali tietenkään kehoittanut orjia karkaamaan isäntiensä luota ja näin rikkomaan lakia."

    Miksi ei? Eikö se olisi ollut sitä kristillista humanismia, josta sinä täällä veisaat?

    Äänestä

Vallanpitäjiä ehkä miellytti tuo "Antakaa keisarille mikä keisarin on, ja Jumalalle mikä Jumalan on"?

Toisaalta Konstantinus (suuri) taisi kokeeksi rukoilla keskellä taistelua varmuuden vuoksi myös kristittyjen jumalaa, ja saada tällä kertaa lottopotin. "In hoc signo vinces" - tässä merkissä (risti) olet voittava.

Pitää toisaalta muistaa, että kristinuskon alkujuuren eli juutalaisuuden Rooma oli juuri lyönyt maanrakoon tuhoamalla Jerusalemin temppelin v. 70 ja sitten uudestaan Bar Kokhba -kapinassa. Periaatteessa juutalainen uskonto - joka oli Lähi-idän uskonnoista vain yksi, eikä edes suurin - olisi voinut kadota maailmasta tuolloin kuten Astarten ja Mithran kultit. Myös juutalaiset saivat uskonnolleen "sivustatukea" sillä, että juutalaisuudesta haarautunut harhaoppinen lahko nimeltä kristityt pääsivät vallanpitäjien suosioon.

En ihmettele yhtään, sillä nykyäänkin kristinusko papiston ja piispojen johdolla on aina pyrkimässä lähelle valtaa ja vallanpitäjiä, osaksi valtiokoneistoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

??????? kirjoitti:

Kiitos tämän hienon ketjun:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8565400

heräsi mielessäni kysymys, miksi krsitinusko nousi niin merkittävään asemaan Rooman valtakunnassa? Alunperin kyse näyttää olleen vain juutalaisuuden sisäisestä kapinaliikkeestä. On helppo sanoa, että "käännytettiin vaan pari Rooman keisaria", niitähän sitä tietysti yhtenään käännytettiin ja milloin kukakin, helppoahan se tosiaan oli. Kristinusko näyttää kehittyneen voimakkaasi juuri Kreikassa, onko se siis selitys tapahtuneelle. Vanha kreikkalainen sivistys pyrki saamaan henkisen yliotteen roomalaisista paremmin miekkaa heilutelleista serkuistaan? Ja mikä oli se orjien osuus, josta joku länsimainen filosofi niin paljon puhuu. Hyvät linkitkin kelpaavat...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu