Millaista ihmistä kadehdit..?

ARVOSTAN KYLLÄ JOITAKIN IHMISIÄ MUT EN IHAILE

ihmistä saatan joskus kadehtia. Useimmin naista, koska siihen on helpompi samaistua. Myöskin kadehdin sellaista ihmistä, joka saa jotain mulle kuuluvaa tai jotain jonka kovasti haluisin itselleni saada. Kun esim. ite oon ollut ystävämieheen ihan hulluna, niin oon myöntänyt et tulen varmaan olemaan kateellinen niille naisille, jotka sen kanssa sit saa olla koska jotenkin koen sen vaan sen arvoisena, et on aihettakin tuntea jotain. Tai siis en voisi ihan välinpitämätönkään olla. Vaikka tottakai kuuluu olla onnellinen toisen puolesta silti. Ja oikeesti tunnen itseni tyhmäksi, jos tunnen kateutta. En haluis olla keteellinen.
Naispuolisten ystävien miehet, silloin kun ovat hyviä kunnon miehiä ja heille "oikeita", niin tottakai koen sen hyvänä asiana. Ei ole tarvetta olla näille ystävilleni kateellinen.

Sitten olen kateellinen ihmisille, joilla on koira. Mutta se on vain hyväntahtoista kateutta.:)

Jaa mitäkö multa puuttuu elämästä..rakkautta.

kadehtiminen mielestäni onkin hivenen liian voimakkaasti ilmaistu, niin kateuden häivähdykset käy mielessä (ei kylläkään aina) niissä tilanteissa, kun jollain toisella on jotain sellaista, mitä itselleenkin toivoisi, ja kun ei edes toivo kohtuuttomia. Niissä tilanteissa selvemmin, kun jollekin tietylle taholla tapahtuu toistoja niiden asioiden suhteen, joita edelleen toivoisi edes kerran tapahtuvaksi itselleen.

En mielestäni ihaile ketään.

Vasta rakastunutta, myös sellaista jotka ovat olleet yhdessä15-20vuotta tai enemmän ja vaikuttavat rakastuneilta tai onnellisilta.
Tää seuraava on vähän vaikee selittää mut sellaista jolla on elämässä jokin ääretön intohimo mikä ilmenee lahjakkuuden muodossa monilahjakkuus on myös samalla listalla.
Tyypit joilla on pätäkkää paljon ja koko ajan lisää virtaa.
Muuten vaan menestyneet.
Suositut ihmiset.
Kauniit ja komeat.
Fiksut ja filmaattiset.
Karismaattiset jne.
En kuitenkaan koe et mun omasta elämästä mitään puuttuis.Oon ihan tyytyväinen elämääni.

ketään. Jokaisellahan on melkein samat mahdollisuudet hankkia itsellen mitä tarvitsee( tarkoitan jokapäiväistä tarvetta), sittenhän se menee kadehtimisen puolelle jos haluaa ihan mahdottomia (kuuta taivaalta melkein) mihin tulot ja elintaso ei riitä. Kukapa haluaisi olla presidenttikään jos ei omista huipputerävää älyä.

Itse ihailen monitaitoisia käteviä ihmisiä.

joka muistaa ostaa kaupasta suolaa, eikä se pääse ikinä loppumaan. Niinkuin mulle kävi. Siinä meni munakas suoltatta.

Ei puutu omasta elämästä mitään. Kaikkea on, mutta vähän järkeä tarviis lisää. Tai sit jos se ei käy, niin loppukin pois..

en mielestäni koe kateutta ketään kohtaan....musta se on vallan turha tunne tykkänään..sitä ei tartteta mihinkään..pitää vaan ymmärtää ettei onnen määrä ole vakio eikä myöskään ittestään selvyys..missää..koskaan eikä kenelläkään..

ennemmin mä keskittysin pääsemään tavoiteeseeni..kun mustumaan jonkun toisen hyvästä olosta..olis aina parempi mitä useammalla olis asiat mallillaan ja hyvin..onnellinen ihminen on kuitenkin hyvin usein huomattavasti harmittomampi, kun kadehtiva ja onneton..

ennen kaikkea ittensä siinä kippeeks tekee,jos käyttää energiansa muitten kadehtimiseen..

=o7

mutta mä ihailen ihmisiä jotka vaikeuksista huolimatta nousee, kun fenix linnut tuhkasta ja jaksavat yrittää eteenpäin..ehkäpä se suomalainen sisu on se mikä ihailuttaa...jos näin voihaa sanoa.."karu ja kaunis,hiljainen kai.. mutta sisältä kultaa"...=o)..muuteski semmoi kyky tasavertasuuteen ja oikeudenmukaisuuteen ihailuttaa..aitous...ja se ettei ihminen järin ylen katso muita ihmisiä erilaisuuden tähen..siihen suuntaan itsekkin koetan jalostua..oppia ymmärtämään ihmisyyttä..erilaisuutta..käsittää elämän arvokkuus..

http://www.youtube.com/watch?v=WjM7bhx4qw4


siinä jotakin juttuja mimmosia ihmisiä ihailen..

paljon. Kadehdin ihmisiä, joilla on koti.

Ihailen sellaisia ihmisiä, joilla perfektionismi ei aja heitä koko ajan äärilaidasta toiseen, kuten itselläni väliin tuppaa asiat menemään. Sellaisia ihmisiä myös esimerkiksi ihailen suuresti, joilla on aina tavarat lähestulkoon täydellisessä järjetyksessä ja suurin piirtein kirjahyllyn kirjatkin aina jaoteltuna aakkosjärjestyksen mukaan. Eräs ystäväni on sellainen. Hänen asunnossaankin kaikki on aina viimeisen päälle laitettua siten, että koskaan ei tarvitse punastella, vaikka yhtäkkiä tupsahtaisi vaikka yllätysvieraita kylään. Itse taas olen sellainen, että pystyn elämään aikamoisessa luovassa kaaoksessakin välillä - en nyt toki missään sikolätissä, mutta mua itseäni ei haittaa, jos vaikka esimerkiksi astiat joskus seisoisivat tiskialtaassa vaikka päivänkin. Ainoastaan sitten alkaa hävettää, kun huomaa, näkee ja ja arvaa, että on myös ihmisiä, joille sellainen ei kuuna päivänä tulisi kuuloonkaan.

Toisaalta vahvuuteni kuitenkin on rautainen keskittymiskyky, jos jotakin olen päättänyt tehdä tai jos jotakin on pakko tehdä pysyen tiukassa aikataulussa. Toimin yleensä hyvin paineen alla. Kääntöpuolena asialle on kuitenkin joskus sellainen leväperäisyys joissakin pikkujutuissa, joihin enemmän panostamalla moni juttu varmasti sujuisi aurinkoisemmin ja suuremmitta hampaiden kiristelyittä. Olen sellainen, että jos mä vaikka olen lähdössä reissuun, luotan aina suorastaan pronohoidisen sataprosenttisesti siihen, että viimeinen mahdollinen bussi, josta ehdin jatkoyhteyteen, takuulla kulkee ajallaan ja sitten jos niin ei käykään, kiroan karvaasti. Joskus tuonlaistakin tapahtunut.

Erityisesti en osaa kahdehtia ketään. Aika pienistäkin asioista iloitsemaan kykenevä ihminen olen ja erittäin tärkeää mulle on läheisteni hyvinvointi. Heidän onnistumisistaan iloitsen siinä, missä omistakin onnenpotkuista.