Henkilö laittaa jo neljättä kertaa ilmoituksen nettideittiin välittömästi edellisen suhteen kariuduttua.seurustelusuhteet kestäneet puolesta vuodesta puoleeentoista.
mikä saa ihmisen toimimaan noin?mitä se kertoo ihmisestä?onko enää uskottavaa? uskaltaisitko itse lähteä tutustumaan henkilöön, jonka "deittihistorian" tietäisit edellä kerrotun kaltaiseksi?
mikä saa ihmisen toimimaan noin?mitä se kertoo ihmisestä?onko enää uskottavaa? uskaltaisitko itse lähteä tutustumaan henkilöön, jonka "deittihistorian" tietäisit edellä kerrotun kaltaiseksi?
Vastaukset 16
Vanhimmat
on kokemusta tällaisesta.Vaikka mies oli sinänsä ihan kunnollinen, niin mulla oli koko ajan tunne tai vaisto, että panttasi jotain,,,ei ollut ihan täysillä mukana seurustelussa vaikka yritti kovasti ja kun suhde loppui sain tietää , että uutta netin kautta hakee.sen verran tiesin miehen menneisyydestä että oli aikaisemminkin nettituttavuuksien kanssa seurustellut aika pitkäänkin ja kyllähän se mulle kertoi minkä takia suhteet oli loppuneet, aina tietenkin "vika" oli naisen.Mutta luulenpa että miehellä itsellä on jonkinasteinen tunnevamma, tunteista ei pystynyt puhumaan mitään.Oli pelottavan sulkeutunut ja "empatiakyvytön".Seurustelun päättymisen jälkeen jotenkin silmät avautuivat ja sitä tajusi asioita ihan eri tavalla ..ihastuneena sitä vaan on niin sokea ja haluaa uskoa toisesta pelkkää hyvää vaan,,,
Itseäni mietityttää nämä naiset jotka ovat olleet deitissä jo useamman vuoden.
En lähtisi.
Kuulostaa ihan mun exältä, jonka tapasin netin kautta.
Suhde ei kehittynyt mihinkään, mutta poikkikaan hän ei halunnut laittaa. Kuviot olivat jotenkin aina ihan ihmeellisiä ja vaikeita. Esim. ei tavattu toistemme ystäviä (mies ei halunnut), en tavannut hänen vanhempiaa, hän ei halunnut pohtia lainkaan yhteistä tulevaisuuttamme, mutta halusi silti olla kanssani. Omista asioistaan hän puhui varsin kitsaasti, esimerkiksi hänellä oli masennuslääkkeitä, mutta ei kertonut masennuksesta koskaan minulle mitään.Vieraita naisia hänellä ei ollut suhteemme aikana.
Viikko erostamme mies oli etsimässä netistä uutta. Olen kuullut, että tuo suhdekuvio on ollut sama ainakin hänen neljässä edellisessä suhteessaan.
Joten mieti mitä haluat. Tuo mun ex oli monella tapaa mukava, herttainen ja kiltti mies, mutta joku asia häntä kai sitten painoi. Itse en enää kyennyt olemaan tuollaisessa suhteessa, vaikka muutoin pidinkin miehestä todella paljon ja välitin hänestä, olin jopa ihastunutkin.
Keskeistä on tiedostaa omat voimavaransa.
pistäisi miettimään..jossain mättää ja pahasti, mikäli seurustelukumppanit vaihtuvat kohtalaisen tiuhaan tahtiin.Miettivätköhän nämä ihmiset itse, olivat sitten miehiä tai naisia, syytä omaan käyttäytymiseensä?Jossain mättää ja pahasti.Suhde kun alkaa menemään arkiseksi ja myös sen myötä voi tulla sanomisia jostain tai ristiriitoja/ongelmia tunnetasolla.Niitä kun ei sitten pystytä puhumalla selvittämään, niin ei kun kumppani vaihtoon ja taas voi aloittaa uuden kanssa.Harmi siinä suhteessa, mikäli tunteita vielä olisi, mutta se jokin lukko ihmisen sisällä estää puhumisen ja tunteiden näyttämisen.Alkuhuuman hiipuessa on jälleen samat ongelmat edessä kuin edellisissäkin suhteissa.
No jopas on taas vanhatpiiat lyöttäytyneet yhteen morkkaamaan ihmisiä.
Se on kuulkaas tätä päivää että seuralaiset vaihtuu ja jos sinne väliin joku tosikko sattuu niin täällä tavataan.
Siinä mielessä ollaan samaa mieltä että jossain mättää.Mikä teillä oikein viiraa kun ette hyväksy että haetaan toista jos yhteiselo ei nykyisen kanssa toimi.
Tässä tuli mieleen, että nettideittailussa pitäisikin olla sellainen, että taustat olisi jotenkin tarkistettu, siihen vaikka olisi palkattu joku yksityisetsivä selvittämään a) onko ihan täysijärkinen b) onko naimisissa vaikka väittää ettei ole , onko lapsia vaikka väittää ettei ole c ) miten vanhat suhteet ovat kariutuneet d) onko jo tavannut esim 100 naista ja seurustellut näiden kaikkien kanssa hiukan aikaa.
Mulla myös ei halunnut lähteä mun ystävättären luo hänen lapsensa synttäreille jonne olisin halunnut viedä hänet ja esitellä seurustelukumppaninani. Kertoi entisistä seurustelusuhteista tyylin se oli silloin joskus ja ei olla enää tekemisissä, mutta sitten kun kauan oltiin yhdessä kävikin ilmi, että hän oli vieläkin tekemisissä exnaistensa kanssa. Joka on seikka joka harmittaa, ettei kertonut rehellisesti, koska minulle se merkitsee paljon onko vielä tekemississä exnaisten kanssa, silloin minusta ei oo ihan henkisesti päässyt yli tai kunnolla edes erottu ja sen lisäksi kun minä jo olen kuvioissa tunnen riittämättömyyttä siitä, että minun seurani ei ole tarpeeksi, vaan pitää vielä käydä entisen luona, kyllä minäkin osaan kahvia keittää samalla tavalla kuin exnaisetkin.
Pikkuisen varauksellinen saattaisin olla tutustumaan sellaiseen henkilöön. Yksi yleisimpiä ensimmäisten viestien kysymyksiä, mitä minulta on kysytty, on: "Kauanko olet ollut sinkkuna?" Ja kyl itsekin aika varhaisessa vaiheessa olen sitä kysynyt. Vastaukset: viikon tai 10v herättävät molemmat hieman kysymyksiä/epäilyksiä....
Ei voi aina noin yks´selitteisesti sanoo et tuo toiminta on oikein ja tuo väärin..eiköhän nämäkin asiat ole tapauskohtiasia. Siis jos ihminen hakee heti ku suhde loppuu tääl jo uutta suhdetta en sitä itse välttämättä pitäisi kauhean epäilyttävänä käytöksenä..siis moni tääl tuntuu just toimivan noin. Ei välttämät ole kyse siitä, et se edellinen ei merkannu mitään vaan ennemminkin luulisin et kyse on siitä, et ihminen kuitenkin haluaa löytää itselleen sen oman kultansa. Mut toki sit jos tämä ihminen tekee tätä koko ajan esim.viikon välein niin voi kyl jo epäil et sit on jotain pahasti pielessä. Mut moni lähtee hakemaan uutta partneria heti eronsa jälkeen enkä siinä sinällään näe mitään ihmeellistä käyttäytymistä..kuitenkin turha sitä on menneisiin jäädä roikkumaan, parempi vaan kun jatkaa elämää eteenpäin avoimin mielin.
Tosin mulle yks teki semmosen tempun et oli jo hakenut kuulema seuraa ennenkuin oltiin edes erottu..tuo kyllä vähän jäi mietityttämään et onpas outoa et miehellä on jo uus kiikarissa ennenku ollaan edes erottu. Ja tämän hän sanoi silloin kun pistin välit häneen poikki et ei se haittaa et hänellä on jo uus kiikarissa..siis tuota kyllä pidin enemmän kuin vähän outona käytöksenä ja loukkaavaana sellaisena. Tai yks mies oli netis hakemas seuraa samalla ku seurusteli mun kans..vaik ite hän sit jälkeenpäin sanoi ettei tuntenu niin vahvasti mua kohtaan et sen takia koki ettei me tavallaan viel edes seurustella..siis noi kätökset on kyl jo outoa mut kyl mä sen hyväksyn et hakee eron jälkeen seuraa.
Voi kyllä olla että on ollut myös seurustelunne aikana, vaikka jossain eri deittipalvelussa. Kuulostaa juuri samanlaiselta toiminnalta kun yhden miehen jonka kanssa seurustelin. Se että pitää löytää se oikea oma kulta... no jos asia on sillätavalla netistä tapaamalleen naiselle ei saisi ollenkaan sitten esittää minkäännäköistä nyt seurustelemme tai olen sinusta erittäin kiiinnostunut, jos ei syvällä sisimmässään ole. Jos suoraan sanoisi sitten, että no mulla nyt on näitä ilmoituksia ja tulin tsekkaamaan millainen nainen sinä olet, mutta voi sinäkään et ole se haaveideni nainen, etsin vielä parempaa, kauniimpaa, laihempaa, ihanampaa, mutta leikin sinulle pienen tovin ja kun leikin kuin kissa leikkii hiirellä, lopetan leikin sinun kanssasi ja saalistan uuden, vaikka sinäkin voisit olla se minulle sopiva nainen, muttta tämä leikki on sen verran mukavaa, etten sitä viitsi/halua lopettaa. Ehkä me naiset vaan olla tyhmiä kun aina retkahdetaan tuollaisiin.
Mies saattaa olla niin nettiriippuvainen, että hänellä on oltava koko ajan vipinää verkossa. Tällaiselle tyypille asettuminen normaaliin parisuhteeseen tuottaa tuskaa, ja kohta hän on taas virtuaalisissa maailmoissaan etsimässä jotain mitä ei koskaan saavuta. Ei vaikuta kovin tasapainoiselta ihmiseltä. En luottaisi.
se, että hakee netin kautta seuraa paha asia ole...monillehan netti voi olla ainoa seuranhakupaikka, jos esim.ravintolat eivät kiinnosta.
Ennemminkin ihmetyttää se, minkä takia seurustelusuhteet eivät kestä?
Mulla kokemusta aikuisesta miehestä, joka ei osannut olla yksin.Aina tarvitsi olla joku, jonka kanssa seurustella.Edellisen kanssa kun suhde päättyi, seuraavaa piti jo heti alkaa hakemaan.
Sen ajan mitä oltiin yhdessä, mies ei kertonut itsestään, ei elämästään juuri mitään, ei ollut mun elämästä kiinnostunut, ei kysellyt multa mitään.Kuitenkin vaikutti olevan tosissaan seurustelun suhteen.
Usein ajattelin, etten mä ollut hänelle "se oikea"...eikä nähtävästi kukaan aikaisemmistakaan ollut hälle "se oikea" ja luulenpa, ettei hälle sitä oikeaa tulekaan, jos jatkaa samaa vaitonaista linjaa.
Kyllä jokainen varmasti haluaa jotain toisesta tietää, jos yhdessä aiotaan olla.Uskon, etä hän itsekin osittain tiedosti "ongelmansa", mutta jokin jossain pääkopan sisällä esti toimimasta toisin.Valitettavasti tuohon tyyliin ei mitään pysyvää saa.
Tässä yksi ehdotus Mariian esittämiin kysymyksiin........
Jos mies ei ole yhtään kiinnostunut sinusta ja ajatuksistasi eikä edes kerro omasta elämästään, mitä yhteistä siihen jää seksin lisäksi? Jos haluaa tasavertaista suhdetta, tuollainen vaikeneminen on loukkaavaa.
itsekin koin vaikenemisen loukkaavana jo senkin takia, että itse olen avoin ihminen ja haluan keskustella asioista niin mukavista kuin ikävistäkin...kaikesta pitäisi pystyä puhumaan.Yksinpuhelu on masentavaa.
Jos asiat parisuhteessa ei ole kunnossa ja on tunne, että toinen ei välitä riittävästi, niin ajan myötä mikään osa-alue ei toimi kunnolla.Ei se seksipuolikaan. Siis; ollako vai ei? Vastaus on ei!
Ei kerro yhtään mitään. Luultavasti kumppanit ovat olleet niin huonoja ettei henkilöä ole kiinnostanut jatkaa heidän kanssaan.
Siis kyl tommone vaikeneminen omista asioista todellakin kertoo kaiken tarpeellisen. Silloin on todellakin syytä kysyä miksi olen tuon kanssa, miksi hän ei luota minuun niin paljon että kertoisi omista asioistaan myös minulle. Siis kyllä tuo asioiden jakaminen kuuluu nimenomaan aitoon, rakastavaan parisuhteeseen. Eikä silloin myöskään aidosti toista rakastava ihminen myöskään käytä aikaansa chattailemalla netissä muiden naisten kanssa. Aito suhde niin kyllä siinä kerrotaan toiselle omasta elämästä ja toiveista, jaetaan asiat toisen osapuolen kanssa. :) ja eikös sitä sanota et rehellisyys maan perii? :)
vaikuttaa siltä, että hän haluaa jatkaa seurustelua, niin miksi hän käyttäytyy noin tylysti ja epäkohteliaasti? Kyllä tavallisesti uusissa suhteissa molemmat haluavat tietää kaiken toisistaan. Jos hän taas tavoittelee jotain kovan kundin imagoa, varautukoon siihen, että saa pelkkiä bimboja.