Kykeneekö naiset parisuhteeseen kun naiselle on tapahtunu lapsuudessa/nuoruudessa hyväksikäyttö tai raiskaus jota ei ole käsitelty mitenkään esim terapias. Itse seurustelin 31veen naisen kanssa ja suhtees ei ollu yhtään rakkauden osoituksia, ei yhtään seksiä koska ei vain halunnut seksiä, nainen oli harvinaisen tunteeton ja yhtäkkiä hän vain lopetti suhteen. Voisiko tämä lapsuuden trauma olla syynä ettei nainen vain osannu rakastaa? Hänen kaikki suhteensa on päättyny äkillisesti hänen toimestaan. Hänen tunteensa menee vuoristorataa, on aina mennyt, hän rakastaa yhtenäpäivänä ja seuraavana päivänä ei rakasta.
Lapsuuden trauma
juuso 29v
91155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siltä se vaikuttaa ettei ole osannut käsitellä traumojansa.
Kannattaako sitä kysyä kaikilta palstalaisilta? Mistä hitosta kaikki voisivat vastata?
No tietysti, jos haluaa vastauksia kaikilta...
Itselläni on takana hyväksikäyttöä lapsuudessa ja nyt nelikymppisenä tuntuu että olen ensimmäistä kertaa uskaltanut olla oikeassa parisuhteessa. Aiemmin juoksin miehiä karkuun.
Luottamus on edelleen vaikeaa ja huonosta itsetunnosta johtuen kai pelkään jätetyksi tulemista (olen huono ja arvoton. tunteet juontavat juurensa lapsuudesta) Seksistä pystyn nauttimaan ensimmäistä kertaa tässä suhteessa.
Käyn terapiassa mikä auttaa myös parisuhdettamme.
pelkää terapeuttia?
Se riippuu tapauksesta. Jokainen käsittelee sen eri tavalla.
Minut raiskattiin ja ryöstettiin kun olin 19-vuotias. Olin hyvin humalassa, hame päällä ja sain tyrmäystippoja. En muista tapauksesta paljoakaan, siksi minulla ei ole suurempia traumoja tai flashbackeja. Olin nuori ja todella häpeissäni tapauksesta, enkä kertonut siitä vuoteen kenellekään. Kielsin koko tapahtuman itseltänikin. Olin aikaisemmin aina ajatellut pienenä feministinä, että jos joutuisin raiskatuksi, tekisin kaikkeni, menisin poliisille ja lääkärille että raiskaaja saataisiin kiinni ja vastuuseen teostaan. Mutta en kertonut silloin kenellekään. En olisi aiemmin voinut mitenkään kuvitella sitä häpeän/häväistyksen määrää, enkä sitä logiikalla pysty itselleni vieläkään selittämään. Väärinhän minulle tehtiin, tiedän sen. Jostain syystä tuollainen teko saa ihmisen niin avuttomaksi ja haavoittuneeksi, että sitä ei halua paljastaa. Määräysvalta omaan koskemattomuuteeni riistettiin. Vuoden ajan suljin itseni täysin, juhlin ja join ja unohdin. Olin kylmä ja välinpitämätön. Viimein puhuin tapauksesta ystävilleni, mikä sai minut jälleen raiteilleni ja avaamaan sydämeni.
Huonojen muistikuvieni ja kertaluontoisuuden vuoksi se mitä minulle tehtiin on lievää verrattuna jatkuvaan ja nuoremmalle tytölle tehdylle pahalle.
Hyvä ystäväni joutui murrosiässä parin vuoden ajan hyväksikäytön uhriksi. Aikuisena hän kielsi koko asian pitkään, ja seurusteli ja tapaili useita miehiä, eikä seksi ollut hänelle ongelma. Kunnes yli kymmenen vuoden päästä -kun hän oli seurustellut jo pitkään- jokin laukaisi kaiken. Yhtäkkiä hän ei kyennyt enää seksiin, ainoastaan läheisyyteen. Kaikki yritykset poikaystävän kanssa saivat hänet aivan tolaltaan ja lukkoon. Hän kuitenkin ymmärsi mennä terapiaan, joka auttoi asian käsittelyssä.
Häpeä tuollaisesta on vain niin suuri, että kynnys puhua kenellekään ulkopuolisille on todella korkea. En tiedä auttaisiko jos ehdottaisit terapiaa noin yleisluontoisemmin, sanomalla että siellä voi jutella ihan kaikenlaisesta. Hänen nuoruuden nostaminen pöydälle ei auta asiaa vaan ennemminkin muistuttaa ja kääntää veistä haavassa.
Kyllä suurin osa tarvitsee terapiaa, ei tommosta asiaa voi pyyhkiä muistista. Monet ovat luulleet, että kaikki on hyvin mutta parisuhteet kaatuu ja usein seksin takia koska paha trauma muisto estää seksin nauttimisen ja haluamisen ja kyvyn rakastaa. Ammattiauttaja auttaa todella hyvin, pitää vain uskaltaa mennä sinne ja uskoa apuun.
Omalla kohdalla "tunteettomuus" on lähinnä pelkoa siitä että joku johon luottaa satuttaa taas. Helpompi työntää joku pois ja sitten sanoa että "Minähän sanoin". EI minua kukaan jaksa.
Oman lapsen syntymä ajoi minut kriisiin. Seksielämä vaihtelee, läheisyys on todella vaikeaa ja välillä ahdistavaa. Yllättävät halaukset yms. suututtavat.
Jos sattuu niin huono säkä kuin minulle eli terapeutti ottaa toisen kärsimyksiä väheksyvän asenteen tyyliin "että mitäs tuo nyt on - sellaista se elämä on" voi olla varma ettei terapian tuloksena synny muuta kuin silmitön viha terapiaa kohtaan. Masennuslääkkeitäkin tuputetaan ikään kuin jollakin pillerillä voisi asiat korjata. Pahinta mielestäni on seksuaalisen hyväksikäytön seurauksena syntyvät tunnepuutokset: ei ole kykyä tuntea juuri muuta kuin vihaa ja pelkoa tai pelkkää välinpitämättömyyttä. Hirvittävän ison kynnyksen on jo ylittänyt jos pystyy edes jotenkin suhtautumaan omiin seksuaalisiin tarpeisiinsa luontevasti ja jos kykenee edes itsetyydytykseen tuntematta syyllisyyttä tai inhoa itseään kohtaan. Seksuaalisen hyväksikäytön jättämät traumat ovat niin syviä. Niin kuin palovammojakin luokitellaan 1.-3. asteen vammoihin jossa 3.asteen vammat ulottuvat jo luihinkin asti ja kudokset ovat hiiltyneet, seksuaalisen trauman asteikossa on vieläkin pidemmälle menevä osio: vamma joka ulottuu ihmisyyteen ja sieluun asti. Eikä näitä vammoja paranneta millään, niiden kanssa täytyy vain jotenkin oppia elämään.
Hei! Kohtalotovereita löytyy täältäkin suunnalta. Itse olin melkein kaksi vuotta suhteessa teini-ikäisenä, jossa mua käytettiin seksuaalisesti hyväksi, pakottamalla ym. muilla keinoilla. Vaikeaahan se oli silloin käsitellä, etenkin kun oli kasvavassa iässä ja mielialat muutenkin heittelivät, eikä oikein tiennyt miten suhtautua mihinkään.. Oli helppoa kasvattaa kylmä kuori ja olla luottamatta kenenkään. Viina myös auttoi asiaa kummasti. Uusia suhteita en onnistunut pitämään tapahtumien jälkeen kasassa, koska ei pystynyt luottamaan keneenkään, ja etenkin suhde seksiin oli erittäin vaikea. En koskaan käynyt terapeutilla, enkä ole tähänkään mennessä käynyt, vaikka asiat pyörivät toisinaan mielessä vieläkin, vaikka niistä on 10 vuotta aikaa. Itse kouluttaudun juuri tällä hetkellä psykologiksi, ja tämä on osaltaan auttanut käsittelemään omia asioita. Terapia varmasti olisi silloin joskus auttanut (miksi ei vieläkin auttaisi?), mutta sekin, että löytää oikeanlaisen terapeutin itselleen, voi kestää. Eli sinä jolla oli huonoja kokemuksia terapiasta, olet hyvä esimerkki siitä, kuinka terapeutti voi tosiaan olla joskus täysin väärä. En kyllä koskaan ole kuullut, että terapeutti olisi asenteelle "sellaista elämä on"? Vaikuttaa erittäin epäpätevältä terapeutilta.. Outoa. Ihmiset käsittelevät asioita hyvin eri tavalla, mutta kaikkien tulisi muistaa, ettei itse ole syyllinen tapahtuneeseen. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Tappelen vieläkin itse välillä seksistä tulevan ahdistavuuden vuoksi nykyisessä suhteessani, mutta kyllä tien päässä valoa näkyy ensimmäistä kertaa ja usko on vahva. :) Voimia kaikille teille, joilla on traumoja, älkää koskaan unohtako omaa oikeaa arvoanne! :)